Vuoteni Somaliassa

Olen joutunut kokemaan elämässäni kovia. Jotta ymmärtäisitte mikä minut ajoi asumaan toiselle mantereelle ja erikoisiin seikkailuihin, minun täytyy kertoa teille tarinani. Ehkä sen jälkeen ymmärrätte paremmin myös Suomeen tulevia ulkomaalaisia.

Synnyin köyhässä lähiössä Helsingin tuntumassa. Perheessäni oli kolmetoista lasta, minä toiseksi nuorin heistä. Olimme aivan tavallinen vaaleaihoinen suomalainen perhe. Kuudentoista vanhana lähdin köyhyyttä pakoon ulkomaille. Eksyin väärään lentokoneeseen ja niinpä päädyin lopulta asumaan Somaliaan.

Aivan ensiksi minun on myönnettävä että minuun suhtauduttiin siellä erittäin vaihtelevalla tavalla. Näytinhän sentään melkoisen värikkäältä. Aivan ensiksi havaitsin että minun kurja taustani ymmärrettiin viranomaisten taholta hyvin ja sainkin hieman taskurahaa. Minulla oli kuitenkin huono omatunto kun katselin työtätekeviä somalialaisia ja paikallisia huono-osaisia. Huolimatta siitä ostin kuitenkin paikallisesta Bronxista (juu kyllä siellä oli yksi sellainen) itselleni vähän vaatteita. Ihoni ei oikein kestänyt sitä auringon paahdetta ja ostinkin joitakin aurinkolaseja (tiedättekö muuten että niitä ei löytynyt sieltä ollenkaan halvalla?). Sen jälkeen lähdin etsimään töitä ja opiskelemaan somaliaa. Töitä ei löytynyt (ei edes siistijän hommia) ja niinpä keskityin kielen opiskeluun. Käsitättehän että siistijän hommia ei kai voi tehdä yksityisyrittäjänäkään. Kolmen vuoden kuluttua osasin jo muutamia sanoja. Paikallisessa työkkärissä virkailija kehui asennettani, mutta mainitsi kuitenkin että voisin vieläkin tiiviimmin opiskella. Hän oli vain rasisti.

Somaliassakin oli rasismia. Minulle huudeltiin jotain sellaista kuin "senkin kalkkuna" ja "painu igluusi prkle". Koin tuon kaiken asennevammaisuuden hyvin rasittavana ja ahdistavani. Osittain juuri sen tähden aloin tehdä katkerana pikkurikoksi, tosin ehkä sen käänteen elämässäni saattoi aiheuttaa myös raskas lapsuuteni. Paikallinen rehellinen väki alkoi väittää, että valkoisessa rodussani on jotain vikaa, mikä oli aivan väärä tulkinta. Mielestäni vain ihonvärini erotti minut somalialaisista. Onneksi sain kohtalaisen paljon tukea paikallisilta ihmisiltä ja poliisivoimatkin auttoivat minua kiitettävästi kun välillä jouduin itsestäni riippumattomista syistä tappelemaan paikallisten nuorten miesten kanssa. Onneksi noita rähinäjengejä kohdeltiin Somaliassa hyvin tiukasti.

Rikoksen polut veivät minut lopulta tekemään pahoinpitelyjä ja jouduin kolmeksi vuodeksi vankilaan neljästä "törkeästä" raiskauksesta, kuten tuomari asian ilmaisi. Nyt asun jälleen täällä Suomessa. Valitettavasti jouduin jättämään Somaliaan kaksi mustaa vaimoa ja seitsemän lastani.

Vuoteni Somaliassa oli minulle äärimmäisen rikastuttava kokemus, minkä haluaisin jakaa myös teidan kanssanne. Haluatteko kuulla mitä meidän kannattaisi omaksua heidän kulttuuristaan? Voisin kertoa teille lukemattomia ihania asioita (naisten ympärileikkaus, toisista ihmisistä välittäminen jne.), mutta valitettavasti sitä ei niin vain voi tehdä. Tuollaiset asiat on itse koettava.
5627
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sä taidat olla joku täys kahjo joka puhuu vaan. Mä en usko tollasiin kuka hullu muuttais somaliaan ja olis sielä 3 vuotta vankilassa ja tekis vielä 7 lasta jollekkin hutulle.
Hyi saatana.
En haluis ees kuulla enempää ihoni on jo kananlihalla ja oksettaa.
Että suomalainen mies on alentunu noin syvälle.
Kaikki hutujen ja jne...hyysääjät ovat kaikki ihan sekasin.

Äänestä
  • Olen täysjärkinen Suomen kansalainen. Somalia on kaunis maa. Itse asiassa tein kaksi lasta toiselle vaimolleni ja toiselle viisi. Halusin vain ilmaista huoleni rasismin johdosta. Olen miehekäs mies. Mulla on Suomessa jo uusi vaimo. Ettehän kerro kenellekään...shhh...

    Äänestä

  • Ropinson kirjoitti:

    Olen täysjärkinen Suomen kansalainen. Somalia on kaunis maa. Itse asiassa tein kaksi lasta toiselle vaimolleni ja toiselle viisi. Halusin vain ilmaista huoleni rasismin johdosta. Olen miehekäs mies. Mulla on Suomessa jo uusi vaimo. Ettehän kerro kenellekään...shhh...

    päivää!

    Äänestä

Joku sentään viitsii käyttää noihin vähän aikaakin.
Mitäs seuraavaksi?
Uffomiehen karmiva kertomus elämästään siirtolaisena XZYX -planeetalla ilkeiden Kukkahattu -olioiden kynsissä julmasti hyysättävänä?

En malta odottaa.

Äänestä

ei niin ei. Jos olisit ruvennut siellä somaliassa tölläämään mustia naisia niin olisit kuollut alta aikayksikön. Ne on vaan nään eurooppalaiset jotka sietää erilaisuutta. Kasvappa Ropinson aikuiiseks.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ropinson kirjoitti:

Olen joutunut kokemaan elämässäni kovia. Jotta ymmärtäisitte mikä minut ajoi asumaan toiselle mantereelle ja erikoisiin seikkailuihin, minun täytyy kertoa teille tarinani. Ehkä sen jälkeen ymmärrätte paremmin myös Suomeen tulevia ulkomaalaisia.

Synnyin köyhässä lähiössä Helsingin tuntumassa. Perheessäni oli kolmetoista lasta, minä toiseksi nuorin heistä. Olimme aivan tavallinen vaaleaihoinen suomalainen perhe. Kuudentoista vanhana lähdin köyhyyttä pakoon ulkomaille. Eksyin väärään lentokoneeseen ja niinpä päädyin lopulta asumaan Somaliaan.

Aivan ensiksi minun on myönnettävä että minuun suhtauduttiin siellä erittäin vaihtelevalla tavalla. Näytinhän sentään melkoisen värikkäältä. Aivan ensiksi havaitsin että minun kurja taustani ymmärrettiin viranomaisten taholta hyvin ja sainkin hieman taskurahaa. Minulla oli kuitenkin huono omatunto kun katselin työtätekeviä somalialaisia ja paikallisia huono-osaisia. Huolimatta siitä ostin kuitenkin paikallisesta Bronxista (juu kyllä siellä oli yksi sellainen) itselleni vähän vaatteita. Ihoni ei oikein kestänyt sitä auringon paahdetta ja ostinkin joitakin aurinkolaseja (tiedättekö muuten että niitä ei löytynyt sieltä ollenkaan halvalla?). Sen jälkeen lähdin etsimään töitä ja opiskelemaan somaliaa. Töitä ei löytynyt (ei edes siistijän hommia) ja niinpä keskityin kielen opiskeluun. Käsitättehän että siistijän hommia ei kai voi tehdä yksityisyrittäjänäkään. Kolmen vuoden kuluttua osasin jo muutamia sanoja. Paikallisessa työkkärissä virkailija kehui asennettani, mutta mainitsi kuitenkin että voisin vieläkin tiiviimmin opiskella. Hän oli vain rasisti.

Somaliassakin oli rasismia. Minulle huudeltiin jotain sellaista kuin "senkin kalkkuna" ja "painu igluusi prkle". Koin tuon kaiken asennevammaisuuden hyvin rasittavana ja ahdistavani. Osittain juuri sen tähden aloin tehdä katkerana pikkurikoksi, tosin ehkä sen käänteen elämässäni saattoi aiheuttaa myös raskas lapsuuteni. Paikallinen rehellinen väki alkoi väittää, että valkoisessa rodussani on jotain vikaa, mikä oli aivan väärä tulkinta. Mielestäni vain ihonvärini erotti minut somalialaisista. Onneksi sain kohtalaisen paljon tukea paikallisilta ihmisiltä ja poliisivoimatkin auttoivat minua kiitettävästi kun välillä jouduin itsestäni riippumattomista syistä tappelemaan paikallisten nuorten miesten kanssa. Onneksi noita rähinäjengejä kohdeltiin Somaliassa hyvin tiukasti.

Rikoksen polut veivät minut lopulta tekemään pahoinpitelyjä ja jouduin kolmeksi vuodeksi vankilaan neljästä "törkeästä" raiskauksesta, kuten tuomari asian ilmaisi. Nyt asun jälleen täällä Suomessa. Valitettavasti jouduin jättämään Somaliaan kaksi mustaa vaimoa ja seitsemän lastani.

Vuoteni Somaliassa oli minulle äärimmäisen rikastuttava kokemus, minkä haluaisin jakaa myös teidan kanssanne. Haluatteko kuulla mitä meidän kannattaisi omaksua heidän kulttuuristaan? Voisin kertoa teille lukemattomia ihania asioita (naisten ympärileikkaus, toisista ihmisistä välittäminen jne.), mutta valitettavasti sitä ei niin vain voi tehdä. Tuollaiset asiat on itse koettava.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu