Tuossa alapuolella "Menestyvä uskova" aloitti ketjun, jossa käydään kiivasta väittelyä kielillä puhumisesta.
Kerronpa mieleen jääneen muiston kaukaisesta lapsuudestani. Äitini oli jäänyt melko nuorena toisen kerran leskeksi lapsilauman kanssa. paikalliset helluntailaiset alkoivat painostaa häntä väittäen, että on hänen syynsä kun hänen miehensä kuolevat. Äitini oli henkisestikin hyvin heikoilla ja alkoi syyttää itseään. Vähintään kerran viikossa ja toisinaan useamminkin minun piti lähteä hänen kanssaan muutaman kilometrin päässä olevalle helluntailaisten rukoushuoneelle. Muistan kuinka jotkut naiset ryömivät siellä pitkin lattiaa päästellen kovalla äänellä jotakin omituista mölinää ja toiset seisoivat tai kiertelivät ympäriinsä kädet ylhäällä mölisten samalla lailla. N. 10 vuoden ikäisen lapsen korvissa se kuulosti ja näytti hyvin pelottavalta. En vieläkään ymmärrä mitä tekemistä uskolla ja tuollaisella mölinällä on toistensa kanssa. Paremminkin se kuulostaa joltakin shamanismilta. En ole lapsuuden jälkeen vahingossakaan mennyt paikkaan missä sellaista tapahtuu.
Kerronpa mieleen jääneen muiston kaukaisesta lapsuudestani. Äitini oli jäänyt melko nuorena toisen kerran leskeksi lapsilauman kanssa. paikalliset helluntailaiset alkoivat painostaa häntä väittäen, että on hänen syynsä kun hänen miehensä kuolevat. Äitini oli henkisestikin hyvin heikoilla ja alkoi syyttää itseään. Vähintään kerran viikossa ja toisinaan useamminkin minun piti lähteä hänen kanssaan muutaman kilometrin päässä olevalle helluntailaisten rukoushuoneelle. Muistan kuinka jotkut naiset ryömivät siellä pitkin lattiaa päästellen kovalla äänellä jotakin omituista mölinää ja toiset seisoivat tai kiertelivät ympäriinsä kädet ylhäällä mölisten samalla lailla. N. 10 vuoden ikäisen lapsen korvissa se kuulosti ja näytti hyvin pelottavalta. En vieläkään ymmärrä mitä tekemistä uskolla ja tuollaisella mölinällä on toistensa kanssa. Paremminkin se kuulostaa joltakin shamanismilta. En ole lapsuuden jälkeen vahingossakaan mennyt paikkaan missä sellaista tapahtuu.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Helluntailaistenkin nimellä tehdään kaiken laista.
Tuohan kuulostaa nykyajan toronton siunaukselta jossa röhkitään kuin possut ym. ja välillä käydään "ryypyillä" joelin baarissa saamassa vähän lisää henkeä ja sitten aloitetaan valtaisa nauru herätys.
Ja kaikki tietysti Jumalan kunniaksi.
Ihan perinteiseltä helluntailaisuudelta kuulostaa. Kielilläpuhuminen on noiden muiden kummallisten ilmiöiden "esiaste". Kun ei kielilläpuhuminen enää vakuuta itseä ja muita, ruvetaan röhkimään ja kieriskelemään lattialla. Ikävä kyllä! Mikä voima ja henki tällaista saa aikaan? Osaako joku vastata?
ajaa ihmisiä etsimään yhä ihmeellisimpiä yllykkeitä elämäänsä. Onko nykyajan elämä niin tässä ja nyt mulle kaikki- että hiljainen oleminen Jumalan ja Jeesuksen lähellä ei tyydytä. Vai eikö se oleminen ole riittävän syvää, että se tyydyttäisi?
Niin ja ehkä sen uskonnollisuuden pitää näkyä, kuulua ja tuntua. Fariseuksethan halusivat leimautua nöyriksi ja samalla etuoikeutetuiksi Jumalan palvelijoiksi. Kielilläpuhuminen ja muut näkyvät/kuuluvat ilmiöt kiinnittävät muiden ihmisten huomiota. Moni pitääkin niitä uskolle omistautumisen merkkeinä, sekä Jumalan erityisenä suosionosoituksena. Siitähän monet vasta intoutuvat kielillä puhumaan, kun tietävät jonkun sen kuulevan. Oman hengellisen egon pönkitystä sanoisin.
Tuota en tullut huomioineeksi. Kai joku ihminen on niin "kiitoksenkipeä", että tekee vaikka kielilläpuhumisesta pyhistelyn välineen. Se ei varmaankaa ollut alkuperäinen tarkoitus tämän asian kohdalla?
Olisikin mielenkiintoinen kysymys pohtia mitä on farisealaisuus nykypäivänä? Mitkä ovat ne hengellisen pöyhistelyn välineet joilla tänään koreillaan. Aikoinaan ne olivat leveät viitat ja mahtavat tupsut kirjanoppineen kaavussa. Olisiko se yhä jonkinlaista oikeaoppisuutta vaikkapa nyt tässä kysymyksessä kielistä?
mahdollisesti eräs pöyhistelyn merkki juuri se että puhuu kielillä ja huutaa suureen ääneen rukoillessa. Ja menee "esille" ja hakeutuu mahdollisimman usein ja monen eri henkilön käsien alle siunattavaksi. Joskus kun huuto on salissa niin kova ettei kuule mitä toinen sanoo vaikka karjuisi korvaan.
Huomion hakeminen ja sen tarvitseminen ovat yksilöllisiä ominaisuuksia. Joku on balanssissa itsensä kanssa (itsetunto) ilman jatkuvaa pönkitystä. Toinen taas on epävarma omasta paikastaan ja ehkä identiteetistäänkin, että tarvitsee peilata toisten kautta miltä minä teistä vaikutan? Kelpaanko?
Sitten jotkut saarnamiehet oikeastaan edellyttävät "kunnon" kristityltä tarvitsevuutta. Ikäänkuin olisi pastorin pätevyyttä se kuinka paljon ihmisiä tulee "esille", nostaa käden tai kaksi tai vuorotellen, taputtaa, kun pyydetään, ylistää hiljaa tai lujempaa ja sanoo aamen, kun käsketään. Se muistuttaa enemmän teatteria. Tarvitseeko pastori enemmän seurakunnan suoritusta kuin lampaat kunnon evästä. Jää joskus miettimään.
Ensiksikin, helluntailaisten kokuksissa ei toimita tuolla tavavalla. En tiedä kenestä, tai mistä on kysymys, kun tiedän varmasti, että helluntaikokouksissa ei ainakaan, eikä myöskään paptisteissa. Eikä kyllä Metoditeissakaan.
Todella harhauttavaa puhetta.
Olen itse alkanut käydä helluntai ja paptistien kokouksissa jo 7 vuotiaana, enkä todella ole milloinkaan nähnyt tahi kuullut moisesta kontatailuista sunmuista älyttömistä tekemisistä.
Olen ehtinyt olla mukana monissa eri helluntaiseurakunnissa mukana, sisäpiireissä ja tavallisena tallaajana, eikä koskaan eikä milloinkaan ole kertomaanne toimintaa tapahtunut.
Kielillä on tietenkin puhuttu, on profetoitu, on perantunut sairaita (itsekkin mukaan lukien)on ollut kiitoksen ja ylistyksen pauhua, on ollut hiljaista rukousta, on itketty ja naurettu, mutta kaikki on aina ollut järjestyksessä, eikä mitään "kummallista" ole koskaan ilmennyt, että juorut SEIS!!! STOP tykkänään !!!
pitää muistaa että kaikki kielillä puhuminen ei ole tota kirkumista jaröhkimistä vaan on olemassa myös oikeata, raamatullista kielillä puhumista.
että tit asian esille ettei menisi yleityksen puolelle.
Itsekkään en ole moista touhua ollut todistamassa, mutta kuullut kylläkin olen vieläpä sellaisilta joihin luotan. Onneksi se tuntuu kuitenkin olevan marginaali-ilmiö eikä edusta koko helluntailiikettä.
Väität, että valehtelen kertoessani avauksen kaltaisen tapahtuman. Voin vannoa että kertomani pitää paikkansa ja se ei ollut ainoa kerta. Toki tapahtumasta on jo kulunut aikaa, mutta kun kuuntelin "Menestyvän uskovaisen" mesoamista, totesin, ettei mikään ole muuttunut. Samanlaista älytöntä kirkumista ja mölyämistä kuin ennenkin. Radio-ohjelmassa ei tosin näkynyt ryömivätkö huutajat pitkin lattiaa.
Kirjoitit: "... on olemassa myös oikeata, raamatullista kielillä puhumista."
En väitä vastaan, mutta yksinkertainen kysymys:
Oletko kuullut sellaista? Jos olet, niin missä ja milloin?
kenen luo hän saisi tulla? Tässä on eräänlainen paradoksi, mikä Jumalalle on tyypillistä. Hän on viisaus ja totuus, silti valitsi ristin hullutuksen, ettei pelastus missään vaiheessa voisi perustua ihmisviisauteen. ( Sanoma rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat ) Toisaalta hän on järjestyksen Jumala.
Kielilläpuhuminen on yksi paradoksi. Se on arvoitus jopa käyttäjälleen, ellei sitten joku selitä. Pahimmillaan sitä voi jopa väärinkäyttää, kuten kerroit lapsuuden kokemuksiasi.
Sitä en tiedä miksi joskus todellinen "hurmos" valtaa ihmiset, esimerkiksi herännäisyyden alkuvaiheessa Henki vuodatettiin heinäväen päälle telppäsniityllä Lapinlahdella niin voimallisesti, että heinäväki kaatui maahan kuin tajuttomat. Sitten he alkoivat puhua kielillä ja joku yksinkertainen ihminen alkoi puhua "viisaita" Raamatusta ja toinen profetoi. Tuli synnintunto, parannus ja sitä seurasi herätys, jota körttiläisyydeksi kutsutaan. Tämän keulahahmona oli silloin Paavo Ruotsalainen, jonka kotipaikka oli Aholansaaressa.
Moni kiirehtii näissä tapauksissa puhumaan synnintunnosta, parannuksesta ja todellisesta herätyksestä, ennen kuin joku ehtii epäilemään. Toronton siunaukset ei ole vieraita Suomenkaan niemellä. Ei niistä liene mitään hyvää seurannut pidemmän päälle ainakaan.
Me olemme kytkeneet valourut tietokoneeseen pimeässä huoneessa. Tuo saarna saa aivan uudet mittasuhteet, kun laittaa 300 wattia täysille ja valourut päälle kiertämään huonetta. Siinä on jumalainen maailmanlopun tunnelma.
Käytättekö siis sähköshokkia viestin tehostamiseksi?
Kysyppäs siltä kielivelholta: "Tunnustatko nyt minussa puhuva henki Jeesuksen Kristuksen lihaan tulleeksi?
Kerro sitten mitä tapahtui.
Minäpä muistan tapuksen myös lapsuuden ajoilta jolloin vanhoillislestatiolaiset piti meillä päin seuroja. Ne olivat eräällä koululla ja kun voimistelusalikin oli seurahuoneena niin eräs iäkäs mummo kiipesi köysiä pitkin kattoon ja huuti ja kiljui siellä ja olipa siinä työ saada mummo alas kun oli kuulemma "likempänä taivasta". Meidät lapset ajettiin heti ulos ja kun oltiin ovelia niin juostiin koulu taakse ja seurattiin tilannetta sieltä avoimesta akkunasta.
Pitkällä seipäällä ne huiski mummoa ja kaikki koulun painimatot oli pehmikkeenä että jos mummo putoaa alas. Kyllä oli naurua ja hauskaa meillä lapsilla. Mummo tuli itsekseen alas ja viimeiset metrit mäiskähti patjakasaan ja ei kuin mummo lääkäriin ja kohta tuotiin mummo käsi kipsissä. Ja seurat jatku niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. Kyllä sitä mummoa kiusattiin että kiipeääkö mummo kattoon. Ja kiipes se taas seuraavana vuonnakin ja ihan sama juttu mutta sitten katkes mummolta jalka ja se vei mummon hautaan, olihan niitä muitakin "kiipeilijöitä" mutta tämä mummo oli kyllä paras ja parasta siinä oli kun se mummo oli huono liikkunen kun se piti aina kantaa seuroihin ja sieltä pois. Kun siihen aikaan ei kaikki saanu niitä rullatuolia. Kyllä niitä "Kiipeily juttuja" kuului myöhemminkin suviseuroista, mutta en itse käynyt enää niissä. Tämä mummon kiipeily juttu on muuten tosi se mummo kiipeili köysiin vuosina -66-69. Se mummu kuoli -69 syksyllä ja olin itse hautajaisissa mukana. Tämä tapahtui pohjanmaalla.
täytyy kirjoittaa tähän eräs tapaus joka sattui vanhimman poikamme ollessa 2 1/2 vuotias.
Olimme perheenä helluntai seurakunnan rukouskokouksessa. Kokouksen loppu puolella seurakuntalaiset menivät polvirukoukseen ja olivat hetken aikaa "poissa" poikamme näkyvistä ja kun poika oli minun sylissäni istumassa juttelimme niitä näitä pojan kanssa. Pojan mielenkiinto alkoi herätä ja kyseli että missä väki on. Koetin selittää pojalle kuitenkaan siinä onnistumatta. Poika kuitenkin käsitti ettei kukaan ole poistunut vaan he ovat paikalla. Sitten rukous hetki päättyi ja kaikki nousivat istumaan ja poika parkaisi isoon ääneen että. NYT NE HERÄS. Siinä muutama seurakuntalainen katseli vähän nokkavartta myöten, olihan "herääminen" tapahtunut jo aiemmin. Ja joku huomautti myös meitä siitä. Koetin selitellä että poika luuli kaikkien menneen nukkumaan ja herääminen tapahtui unesta, pojan mielestä.
lisään: helluntailaisuuden monet kasvot myös yksilötasolla, kun on kyse "yliluonnollisista asioista". Jumala saattaa itsensä naurettavaan valoon ainakin helluntailaisuudessa. Sori hellaritutuille, mutta niin on=)
Ollaanhan edelleen kavereita
Terv:*Höpisijä*
enää kavereita kun arvostelit tosi törkeesti midän seurakuntaa. Good bye.