Meidän nuoret voivat todella huonosti !!

Mikä hätänä, mikä vialla? Mikä rikki?
Miksi nykyään nuoret voivat niin huonosti, henkisesti ja fyysisesti? Ongelmat ovat alkavia, vakavia asioita. Heitä , meidän nuoria tulisi auttaa, mutta miten?
On ikävä nähdä kun "hyvinvointivaltio" ei voi hyvin, eikä nuoret, meidän rakkaat. Mitä teemme, me aikuiset? Miten voimme auttaa näitä pahoinvoivia nuoria?
Meidän tehtävä on auttaa heitä. Muistakaa, ei aina ole syy vanhemmissa/vanhemmassa. Syy on kuitenkin meissä aikuisissa, yhteiskunnassa, jos emme auta nuoriamme!
Nuorissa on tulevaisuus, mutta miten he jaksavat kantaa sen taakan, kun poloiset eivät jaksa edes elää, kuten pitäisi. Vaatiiko yhteiskunta nykyään heiltä liikaa? Koulu? kaverit? Oravanpyörä?

On todella surullista nähdä tai kuulla kun kaikki on murskattu, murennettu, rikottu kuin peili. Onni ei ollutkaan perheessä vaan se rikottiin, usein rikkoja on ulkopuolinen. Alkaa pitkä taival, joku ei lopu koskaan. On edessä kuin musta tunneli, josta et pääse vapaaksi. Vastassa ovat muut asiat;koulukiusaaminen, yhteiskunta, kaverit ja sukulaiset. jotkut epäkypsät vanhemmat raastavat lapsemme loppuun aivan liian aikaisten. On erittäin surullista lukea jatkuvasti kun joku nuori on kadoksissa kunnes löytyy kuolleena. Yksi menetetty on meidän aikuisten asia, meidän huoli ja murhe.
Kysymys siis kuuluu: Miten autamme ahdinkoon joutuneita nuoria, nuoria jotka voivat pahoin, ovat kadoksissa?

Haukiputaan alueella asia on jo hälyttävää? Ettekö päättäjät jo herää, ettekä vanhemmat jo herää?
15630
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Lapsenne rantteelle.Näin jää se vetelehtiminen kaljapäissään pois.
Ja maailma pelastuu.

Äänestä

Psykiatriseen hoitoon tarvitaan kipeästi rahaa, ennaltaehkäisy on olematonta.

Kunnassamme ei ole ymmärretty asian vakavuutta, mm aikanaan koulukuraattorin tointa ei olisi millään haluttu perustaa. Asioihin voidaan puuttua heti ensi oireiden ilmaantuessa, jottei ongelmasta kehity pysyvä, jonka hoito on jo sitten käytännössä mahdotonta pysyvien aivovaurioiden synnyttyä.

Myös vasemmistoaatteen romahtaminen aiheuttaa nuorissa ongelmaa, se mitä kotona pidettiin aatteellisesti tärkeänä ei nuorten elinympäristössä saa vastakaikua. Sama tyhjänpäälle putoamisen kokevat uskonnollisista yhteisöistä irtaantuvat nuoret.

Näistä asioista pitää puhua avoimesti, jotta nuoret ymmärtävät, ettei hän ole ainoa "viallinen" ja löytävät vertaistukea elämän muutokselle. Sen havaitseminen, ettei seuroissa tai pioneereissa käynnin vastakohtana ole tolkuton ryyppääminen, auttaisi nuorta löytämään yhteiskuntakelpoiset käyttäytymismallit. Vanhempien pitäisi siis opettaa lapsiaan elämään myös aatteetonta tai uskonnotonta elämää normaalin nuoren tavoin, vaikka se vanhemman sydäntä raastaakin, jos nuori ei koe omaksi tätä itselle tärkeää arvomaailmaa.

Äänestä

Olen myös.Tuo ensimmäinen kommentti saa kyllä jäädä lukematta,kun siinä kehoitettiin viemään rantteelle,vaikka en voi sanoa että vika olisi yksin vanhemmissa,en kuitenkaan hyväksy tuollaisia peraatteita,että joku rante olisi pelastus pahoinvointiin,paskat.

Kunnan olisi aika herätä ottamaan huomioon nuoret paremmin,eikä pelkkä nuokkari riitä..Kamalalta näyttää tulevaisuus,ellei kukaan tee mitään.Säälittävää karua katsottavaa on tämä putaan ja lähikuntien nuorten ja nuorten aikuisten elämän meno..Ei ole ihme vaikka oulussa sanotaan haukiputaan olevan huumekaupan keskus,täällä kun ei ole valvontaa samaan tapaan kuin kaupungissa ja senhän arvaa mitä siitä seuraa.

Herätkää päättäjät,tilanne kymmenen vuoden kuluttua tulee kalliiksi,jopa aiemminkin.

Äänestä
  • ole mitään vastuuta? Päättäjiä ja kuntaa huudetaan apuun, kun vanhempien pitäisi taata turvallinen, välittävä ja rakastava koti. Lapsuudessa luodaan ihmisen elämän perusta ja kivijalka. Ei sitä paljoa voi enää murrosiässä ohjailla, jos perusta on huonosti valettu.

    Äänestä

  • aatteleppa ite kirjoitti:

    ole mitään vastuuta? Päättäjiä ja kuntaa huudetaan apuun, kun vanhempien pitäisi taata turvallinen, välittävä ja rakastava koti. Lapsuudessa luodaan ihmisen elämän perusta ja kivijalka. Ei sitä paljoa voi enää murrosiässä ohjailla, jos perusta on huonosti valettu.

    On myös yhteisön vastuu, vanhempien vastuun lisäksi. Turvaverkosto pitää olla sellainen, ettei nuori joudu ongelmiin jos venhempien turva on pettänyt.

    Nyky vanhempia ei enään voi vaihtaa, ne on sellaisia kun me suuret ikäluokat niistä kasvatimme, nyt pitää korjata virheet, ettei negatiivisenkierteenketju jatku.

    Elämässä selvitäkseen pitää olla terveet elämäntavat ja terve elinympäristö, myös psyykkiseltä puolen.

    Ihmisen terveys muodostuu; henkisestä, fyysisestä, taloudellisesta ja hengellisestä hyvinvoinnista.

    Äänestä

  • Tinttus kirjoitti:

    Ei auta rantteelle/rankamettään vienti, ei myöskään kova kuri tai muukaan liika rajoittaminen.

    Voin sanoa että Kylän ``alan``miehistä suuri osa on hyvästä kodista jossa on tehty kovasti kotihommia pidetty kovaa kuria ja paukutettu oravanpyörä mentaliteettia päähän jo pikkulapsesta asti, sen takia nuo nyt aikuistuneet ihmiset haluaa tehdä elämällään jotakin muuta.

    Elämän ei tarvi pyöriä sen kolikon ympärillä!!!

    Kaikki eivät ole yhtä materialistisia kuin vanha kansa!!!

    Ja vielä tähän lopuksi, eräs haukiputaalainen Jorma.J on Oulun poliisin huumerikosyksikön päällikkö ja voin taata että täällä putaalla on valvonta vähintään yhtä tiukkaa kuin oulussa, ei niitä atarin miehiä tavallinen kaduntallaaja poliiseiksi tunnista, eikä haukipudas todellakaan ole mikään huumekaupan keskus idiootit! Täällä vaan on niitä huumeita kuten missä tahansa tuppukylässä.

    Äänestä

  • HAUKIPUDAS 420 kirjoitti:

    Vai ku se kolikko kuitenki yhtä tärkee kuin vesi ihmisel, hetken päräjää iliman, mutta jos ei ajoisa saa, tulloo noutaja.

    Äänestä

  • Vilhokki kirjoitti:

    Vai ku se kolikko kuitenki yhtä tärkee kuin vesi ihmisel, hetken päräjää iliman, mutta jos ei ajoisa saa, tulloo noutaja.

    Kävivät rantteella ,Minä sisaruksineni kävin rantteella,myös minun lapseni kävi rantteella.Ei ole psykilaattoreita tarvittu.HYVIN on yhteiskuntaan ja työelämään sijoituttu.
    Huomaatteko pointin.Yhdessä tekeminen.

    Äänestä

  • nim.m.kok. kirjoitti:

    Kävivät rantteella ,Minä sisaruksineni kävin rantteella,myös minun lapseni kävi rantteella.Ei ole psykilaattoreita tarvittu.HYVIN on yhteiskuntaan ja työelämään sijoituttu.
    Huomaatteko pointin.Yhdessä tekeminen.

    Ei ole psykon polilla näkynyt, mutta ortopedi työllistetty selkävaivojen vuoksi. Ranka ei kasvuikäisellä kestä kovin kuormittavaa työtä selälle. Pitäisi lähettää näille ranteelle lapsensa pakottaneille yhteiskunnan lasku selkävaivaisten hoidosta.

    Ikuisesti olen vanhemmilleni katkera selkävaivainen rantteella lapsuuden vapa-aika viettänyt.
    Ei ole 7 vuoteen kipulääkkeetöntä päivää tullut koettua.

    Äänestä

  • EeroJaakko kirjoitti:

    Nuorena treenattu kestää aikuisiänkin.Olisi sinunkin eerojaakko kannattanut pysyä puulämmityksessä,eikä sinne kaukolämpöön yhteiskunnan loisien sekaan ahtautua.

    Äänestä

Martinniemessä liikkuu nuoria, jotka ovat päästään vialla!! Kaikki keinot keksitään, että saadaan rahaa; tupakkaa ja kaljaa! Haastetaan jopa ihmisiä oikeuteen, jotta rahaa tulee, keksitään tai tehdään asioita, joista voi haastaa oikeuteen; todistajana toinen pöljä ja mikä kaikkein huvittavinta paikallinen lakiasiamies alkaa samaan; päättömiä vaatimuksia häneltä, sillä eihän hänen lakiapuja halua enään kukaan muua kuin pöljä! Tuollaisille sairaille häiryyntyneille pitää saada loppu!!

Äänestä
  • tarkemmin martinniemen huijareista

    Äänestä

  • 30 kirjoitti:

    tarkemmin martinniemen huijareista

    Niin,tahtoo tietää että osaa varoa tuommosta sakkia!

    Äänestä

  • Aktiivisuus pitäisi kahlita ja suunnata yhteiskuntakelpoiseen toimintaan. Virtaa kyllä riittää.
    Palkataan nämä aktiiviset henkilöt vanhustenhuoltoon, siellä aktiivisille käsille olisi oikeaa tekemistä.

    Äänestä

Katoppa kun nyt nuo vanhemmat on itse sitä 70 luvun nuorisoa joille piti se vapaa kasvatus olla ja kaljaa alettiin silmät soikeina vetämään.
Tässä on tulos,ei nämä nyt kun itse ovan pentujensa kasvattajia niin mitä heiltä voikaan odottaa miten jälkikasvun hoitavat.
Narkomaaneja,huoria ja varkaita kasvattavat omista mukulaisistaan 70 vapaan kasvatuksen saaneet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

HUOLI JO SUURI kirjoitti:

Mikä hätänä, mikä vialla? Mikä rikki?
Miksi nykyään nuoret voivat niin huonosti, henkisesti ja fyysisesti? Ongelmat ovat alkavia, vakavia asioita. Heitä , meidän nuoria tulisi auttaa, mutta miten?
On ikävä nähdä kun "hyvinvointivaltio" ei voi hyvin, eikä nuoret, meidän rakkaat. Mitä teemme, me aikuiset? Miten voimme auttaa näitä pahoinvoivia nuoria?
Meidän tehtävä on auttaa heitä. Muistakaa, ei aina ole syy vanhemmissa/vanhemmassa. Syy on kuitenkin meissä aikuisissa, yhteiskunnassa, jos emme auta nuoriamme!
Nuorissa on tulevaisuus, mutta miten he jaksavat kantaa sen taakan, kun poloiset eivät jaksa edes elää, kuten pitäisi. Vaatiiko yhteiskunta nykyään heiltä liikaa? Koulu? kaverit? Oravanpyörä?

On todella surullista nähdä tai kuulla kun kaikki on murskattu, murennettu, rikottu kuin peili. Onni ei ollutkaan perheessä vaan se rikottiin, usein rikkoja on ulkopuolinen. Alkaa pitkä taival, joku ei lopu koskaan. On edessä kuin musta tunneli, josta et pääse vapaaksi. Vastassa ovat muut asiat;koulukiusaaminen, yhteiskunta, kaverit ja sukulaiset. jotkut epäkypsät vanhemmat raastavat lapsemme loppuun aivan liian aikaisten. On erittäin surullista lukea jatkuvasti kun joku nuori on kadoksissa kunnes löytyy kuolleena. Yksi menetetty on meidän aikuisten asia, meidän huoli ja murhe.
Kysymys siis kuuluu: Miten autamme ahdinkoon joutuneita nuoria, nuoria jotka voivat pahoin, ovat kadoksissa?

Haukiputaan alueella asia on jo hälyttävää? Ettekö päättäjät jo herää, ettekä vanhemmat jo herää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu