Äidille parempi mahdollisuus päättää lapsensa elämästä

Alla oleva adoptio-abortti keskustelu on syytä viedä seuraavaan vaiheeseen:

Kysymyksen ydin on siinä, miksi kukaan ei toimi?

Miksi abortin harkitsijoille ei tarjota adoption mahdollisuutta ja todellisella tavalla järjestetä mahdollisuuksia lapsen elämän säilyttämiseen.

Kun lapsen antaminen pois on monelle kynnys. Miksi ei raskaana oleva, mutta empivä, voisi abortin sijaan ilmoittautua listalle, joka kattaisi ne, jotka eivät ole vielä päättäneet pitävätkö vauvan vai antavatko sen pois. Viranomaiset ja yksityiset järjestöt voisivat puolestaan koota (käyttää jo olevaa)listaa adoptioon halukkaista ja valmistella mahdollista adpotiota. Ei oma kansalaisaktiivisuuskaan ole kiellettyä.

Lopullisen päätöksen voisi tehdä äiti lapsen synnyttyä. Näin voitaisiin turvata lapsen paras. Jos äiti haluaisi pitää lapsensa, olisivat kaikki onnellisia. Jos hän päättää antaa lapsen adoptioon, olisi jälleen kaikki hyvin ja valmiiksi järjestetty.

Elintasomme ei milloinkaan ole ollut korkeammalla kuin nyt. Aborttien määrä on skandaali, jolle on tehtävä jotakin.
14891
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

koskaan synnyttänyt? Tuskin. Jos olisit, tuskin kirjoittelisit tuommoisia.

Äänestä

...itelles koskaan sattunut tälläst tapausta henk.koht????

Äänestä
  • Arvoisat nimimerkit Saara ja Äimä2

    Sanotaan, että asia on minua koskettanut.
    Huomatkaa kuitenkin, että eihän kysymys ole minusta tai historiastani.

    Kysymys on lapsista, joiden elämä on "liipasimella" ja heidän vanhemmistaan. Kysymys on heidän auttamisestaan.

    Äänestä

  • Äimä kirjoitti:

    Arvoisat nimimerkit Saara ja Äimä2

    Sanotaan, että asia on minua koskettanut.
    Huomatkaa kuitenkin, että eihän kysymys ole minusta tai historiastani.

    Kysymys on lapsista, joiden elämä on "liipasimella" ja heidän vanhemmistaan. Kysymys on heidän auttamisestaan.

    Olen kerran synnyttänyt. Toista kertaa ei tule. Todennäköisyys tulla raskaaksi on häviävän pieni kiitos hyvän ehkäisyn. Mutta jos mahdoton tapahtuisi, olisi abortti ainoa vaihtoehto. Mikäli fundamentalistit saisivat aborttikiellon aikaan, ei jäisi muuta vaihtoehtoa kuin ikkunasta hyppääminen. Mikä on ikävää ja likaista jo ihan ulkopuolisillekin osapuolille.

    Äänestä

  • Saara kirjoitti:

    Dear Saara

    Olen todella Äimänä kommentistasi. Esitin yhtä keinoa aborttien määrän vähentämiseksi (lapsien elämän säilyttämiseksi), joka voisi tarjota lisää mahdollisuuksia eri osapuolille sovitella elämäntilanteitaan.

    Älä toki hyppää ikkunasta. Mieluummin kuulisin kommenttisi itse asiasta.

    Onhan se kaunis ajatus. Minun kokemukseni mukaan ei onnistu. Raskaus ja synnytys ovat takuulla sellaista "herkkua" ettei siihen kepein perustein ryhdy. Minulle ainoa peruste olisi (oma) kova lapsenkaipuu. Jonkun muun, ulkopuolisen, lapsenkaipuu ei.

    Äänestä

  • Äimä kirjoitti:

    Dear Saara

    Olen todella Äimänä kommentistasi. Esitin yhtä keinoa aborttien määrän vähentämiseksi (lapsien elämän säilyttämiseksi), joka voisi tarjota lisää mahdollisuuksia eri osapuolille sovitella elämäntilanteitaan.

    Älä toki hyppää ikkunasta. Mieluummin kuulisin kommenttisi itse asiasta.

    Eikähän se synnytyskään ihan jälkiä jättämättä onnistu.
    Raskausaika on monelle hyvinkin rankkaa aikaa, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.
    Emme me kaikki ole synnyttäjiksi luotuja.
    Täytyy ajatella myös itsensä parasta.
    Minusta ainakaan ei ole muille synnyttäjäksi.

    Äänestä

Oman lapsensa hylkääminen ei ole sellainen teko, johon pitäisi kannustaa ihmisiä!

Abortti on asiallinen toimenpide, koska kyse ei ole lapsesta vaan raskaudesta, jossa vasta kehitellään lasta ihmiseksi. Sen jos pistää poikki, se vastaa eettisesti toimenpiteeltään ehkäisyn käyttämistä. Sen sijaan ihka oikea ihminen on täysin eri asia ja ehdoin tahdoin lapsensa hylkäämistä suositteleva ihminen on SAIRAS! Häpeä!

Äänestä
  • Monet tuntevat lapsensa ihmiseksi jo alkuraskaudesta saakka. Lapsen hylkäämisestä raskauden keskeytyksestä jäädä usein kuolemansuru. Tuntemuksemme ovat tietyisti täysin toissijaisia sen rinnalla mitä lapselle itselleen ja hänen ihmisolemukselleen on tehty.

    Kuitenkaan tämä ei nyt ole keskustelun ydin. En pyri kumoamaan mielipiteitänne enkä lähde tarjoamaan eettisiä rautalankamalleja. Kysymys oli NIISTÄ vanhemmista, jotka tuntevat lapsensa ihmiseksi ja haluaisivat säästää hänen henkensä ja mitä asiassa olisi tehtävissä.

    Asia näyttää nostattavan suuria tunteita. Siksikö tätä kysymystä ei voida järkevällä tavalla käsitellä?

    Äänestä

  • Äimä kirjoitti:

    Monet tuntevat lapsensa ihmiseksi jo alkuraskaudesta saakka. Lapsen hylkäämisestä raskauden keskeytyksestä jäädä usein kuolemansuru. Tuntemuksemme ovat tietyisti täysin toissijaisia sen rinnalla mitä lapselle itselleen ja hänen ihmisolemukselleen on tehty.

    Kuitenkaan tämä ei nyt ole keskustelun ydin. En pyri kumoamaan mielipiteitänne enkä lähde tarjoamaan eettisiä rautalankamalleja. Kysymys oli NIISTÄ vanhemmista, jotka tuntevat lapsensa ihmiseksi ja haluaisivat säästää hänen henkensä ja mitä asiassa olisi tehtävissä.

    Asia näyttää nostattavan suuria tunteita. Siksikö tätä kysymystä ei voida järkevällä tavalla käsitellä?

    Tosi väsyneenä luin noita sun viestejä kun töistä raahauduin kotio ja mä en voi käsittää missä se järki on että tekisi adoption abortin sijaan? Oon raskaana itte kuudennen kuun lopussa, kärsin vielä pahoinvoinnista ja väsymys on yhtä tuskaa. Esikoista odottelen, joku saattaa tietää kun sitä jankkaan..niinkun mielipiteitäni..

    Mut asiaan, en menis tekemään adoptiota "vahinko raskauden" satuttua, ja syinä ihan ne että raskaus on ensinnäkin tosi väsyttävää, en ole enää yhtä tuottava työntekijä työnantajalle ja olo on kamala.
    Toisekseen, koen että adoptiota tehtäessä päätös pitäisi olla mahdollisimman "luonnollinen" asia, eikä sitä niin vaan tehdä. Itse voisin kasvaa kiinni syntyvään lapseen ja luovutusta ei sitten tulisi? Joku voi tietty pitää tota hyvänä asiana, mutta itselleni on tärkeää, että lapsi on haluttu. Ja siinä menis taas jonkun lapsettoman mahdollisuudet lapseen, jos päättäisin toisin..
    Lapsen hylkäämisen pitäisi olla hyväksytty asia niin itseltä, mieheltä kuin molempien sukujen kohdalta. Jokaiselle saa selittää miten pitkällä on raskaana ja että vauva menee jollekin onnelliselle lapsettomalle parille.

    Olen harkinnut munasolujen luovutusta ja jopa kohdunvuokrausta. Mieheni ei hyväksy kohdunvuokrausta minulta, mutta ehkä luovutan joskus munasoluja ja näin autan lapsettomia? Mies vois innostua sperman luovuttamisesta? Siinä se kaiketi menee samassa kun verenluovutus.. ;)
    Jokunen vuosi sitten mietin, että jos tulee "vahinko", lapsen voisi adoptoida, mutta mieli on muuttunut matkanvarrella. Oma suhtautuminen lapseen pelottaa ja muiden ihmisten siinä samassa, en usko että vaikka äitini pitäisi päätöksestä.
    Varsinkin nykyään kun on raskaana ja kuvittelen että jos tilanne olisi huono lapsen hankkimiselle ja olisi nyt kuudennella kuulla ja lapsi menossa luovutukseen-pahalta tuntuu.

    Raskaus on pitkä aika, vauvan tilaa seuraillaan ja se pitää synnyttää ja antaa pois jollekin, joka sitä rakastaisi, mutta kokisin tilanteen hylkäyksenä, enkä kestäisi sitä.
    Hyväksyn abortin, se on naisen valinta, jota ei olisi hyvä poistaa. Oli syy aborttiin mikä tahansa.
    Itselleni tilanne kävi sinänsä lähellä että olimme valmiita keskeyttämään raskauden jos sikiö olisi ollut vammautunut, jossittelua se oli, kaikki näyttää olevan kunnossa eikä keskeytystä tehty.

    Suru alkion tai sikiön kuolemisesta tai täysin kehittyneen sikiön hylkäyksestä ja toivo paremmasta elämästä on molemmat varmasti paha kokemus jos välittää raskaudesta ja omasta kehosta, muttei ole valmis tai ei ole halua.

    Varmasti on olemassa jokunen henkilö tässä maassa, joka tekee adoption "vahingon" satuttua (en tiedä lukuja, mutta veikkaan ettei ole montaa vuodessa), pitää silti muistaa, että abortti on paljon pienenmpi tapahtuma ja varmaan monissa maissa tehtäisiin abortteja adoptioiden sijaan tai osa syntyneistä lapsista olisi haluttuja jos olisi rahallinen mahdollisuus, uskonnollinen vapaus etc.
    Ehkä lapsen adoptoiminen olisi hankalempaa jos lapsikodit olisivat tyhjempiä?

    Äänestä

  • Tyttö24 kirjoitti:

    En ole abortin vastustaja mutta on tämä hullu maailma:

    Kun lasta ei haluta, se on vain sikiö, alku, ei ihminen ollenkaan ja sen voi ihan hyvin ottaa pois.

    Mutta auta armias,kun lapsi on haluttu, niin johan se on varmasti ihminen alusta saakka.

    Maassamme on tuhansia pariskuntia jotka kärsivät lapsettomuudesta.

    Mutta silti tehdään kymmeniä tuhansia abortteja.

    Sellaista se on. Ihmiset haluavat oman biologisen lapsen ja ennemmin he tuhoavat tulevan jälkeläisensä ennenkuin luovuttavat sen muille, haluaville.

    Tätä on elämä. Hullua se on kun seuraa. Laillinen abortti on kuitenkin parempi kuin laiton. Ja naisen vapaus on arvokkaampaa kuin sikiön elämä, nykyajattelun mukaan. Joskus ennen oli toisin mutta hehän olivat väärässä, vai olivatko?

    Äänestä

  • Ansu kirjoitti:

    Ole hyvä ja rupea ihan vapaasti vaan väsäämään pentuja muille.
    Montako olet tehnyt, tuskin ensimmäistäkään.
    Kokeile itse miltä se tuntuu.

    Äänestä

  • Ansu kirjoitti:

    En ole abortin vastustaja mutta on tämä hullu maailma:

    Kun lasta ei haluta, se on vain sikiö, alku, ei ihminen ollenkaan ja sen voi ihan hyvin ottaa pois.

    Mutta auta armias,kun lapsi on haluttu, niin johan se on varmasti ihminen alusta saakka.

    Maassamme on tuhansia pariskuntia jotka kärsivät lapsettomuudesta.

    Mutta silti tehdään kymmeniä tuhansia abortteja.

    Sellaista se on. Ihmiset haluavat oman biologisen lapsen ja ennemmin he tuhoavat tulevan jälkeläisensä ennenkuin luovuttavat sen muille, haluaville.

    Tätä on elämä. Hullua se on kun seuraa. Laillinen abortti on kuitenkin parempi kuin laiton. Ja naisen vapaus on arvokkaampaa kuin sikiön elämä, nykyajattelun mukaan. Joskus ennen oli toisin mutta hehän olivat väärässä, vai olivatko?

    Kyllä tulevana äitinä vieläkin ajattelen tulevasta vauvasta sikiönä..Ei ole vielä syntynyt, niin ei ole vielä vauva..
    Alkuun ajattelin vauvaani sikiönä ihan täysin, nyt olen opetellut ajattelemaan sitä vauvana kun saattaa jäädä henkiin jos sattuisi syntymään nyt ennenaikaisesti.
    Olen pelännyt keskenmenoa, niinkuin monet esikoistaan odottavat tai että vauvalla todettaisiin jokin vamma ja joutuisin keskeyttämään raskauden.

    On mukavaa ajatella nyt että vattassa se vauva nyt kasvaa. Voihan sitä niin ajatella vaikkei haluaisi olla raskaana ja päätyy aborttiin, kukin taplaa tyylillään, itse olen koittanut psyykata itteeni että jos keskenmeno tulee, se tulee.. mikä sille sitten mahtaa, itse olen koittanut ajattelemaan "ei niin tunteellisesti" alkuraskauden kanssa, oli vaan mun tyyli.. helpompi hyväksyä mahdollinen keskenmeno niin..

    Olen itse valmiimpi tekemään abortin kuin synnyttämään ei haluttua lasta, jonka "lahjoittaisin" jollekin toiselle kuin koiranpennun.. Niinkun joku näillä sivuilla sanoi: "abortista ei tarvitse ulkopuolisten tietää, mutta syntyvän lapsen tietää kaikki".

    Voi lapsettomia auttaa luovuttamalla munasoluja, spermaa tai jopa "vuokrata" kohtua jos niin haluaa, mutta mielestäni on outoa luovuttaa oma "vahinko".

    Äänestä

  • Tyttö24 kirjoitti:

    Tosi väsyneenä luin noita sun viestejä kun töistä raahauduin kotio ja mä en voi käsittää missä se järki on että tekisi adoption abortin sijaan? Oon raskaana itte kuudennen kuun lopussa, kärsin vielä pahoinvoinnista ja väsymys on yhtä tuskaa. Esikoista odottelen, joku saattaa tietää kun sitä jankkaan..niinkun mielipiteitäni..

    Mut asiaan, en menis tekemään adoptiota "vahinko raskauden" satuttua, ja syinä ihan ne että raskaus on ensinnäkin tosi väsyttävää, en ole enää yhtä tuottava työntekijä työnantajalle ja olo on kamala.
    Toisekseen, koen että adoptiota tehtäessä päätös pitäisi olla mahdollisimman "luonnollinen" asia, eikä sitä niin vaan tehdä. Itse voisin kasvaa kiinni syntyvään lapseen ja luovutusta ei sitten tulisi? Joku voi tietty pitää tota hyvänä asiana, mutta itselleni on tärkeää, että lapsi on haluttu. Ja siinä menis taas jonkun lapsettoman mahdollisuudet lapseen, jos päättäisin toisin..
    Lapsen hylkäämisen pitäisi olla hyväksytty asia niin itseltä, mieheltä kuin molempien sukujen kohdalta. Jokaiselle saa selittää miten pitkällä on raskaana ja että vauva menee jollekin onnelliselle lapsettomalle parille.

    Olen harkinnut munasolujen luovutusta ja jopa kohdunvuokrausta. Mieheni ei hyväksy kohdunvuokrausta minulta, mutta ehkä luovutan joskus munasoluja ja näin autan lapsettomia? Mies vois innostua sperman luovuttamisesta? Siinä se kaiketi menee samassa kun verenluovutus.. ;)
    Jokunen vuosi sitten mietin, että jos tulee "vahinko", lapsen voisi adoptoida, mutta mieli on muuttunut matkanvarrella. Oma suhtautuminen lapseen pelottaa ja muiden ihmisten siinä samassa, en usko että vaikka äitini pitäisi päätöksestä.
    Varsinkin nykyään kun on raskaana ja kuvittelen että jos tilanne olisi huono lapsen hankkimiselle ja olisi nyt kuudennella kuulla ja lapsi menossa luovutukseen-pahalta tuntuu.

    Raskaus on pitkä aika, vauvan tilaa seuraillaan ja se pitää synnyttää ja antaa pois jollekin, joka sitä rakastaisi, mutta kokisin tilanteen hylkäyksenä, enkä kestäisi sitä.
    Hyväksyn abortin, se on naisen valinta, jota ei olisi hyvä poistaa. Oli syy aborttiin mikä tahansa.
    Itselleni tilanne kävi sinänsä lähellä että olimme valmiita keskeyttämään raskauden jos sikiö olisi ollut vammautunut, jossittelua se oli, kaikki näyttää olevan kunnossa eikä keskeytystä tehty.

    Suru alkion tai sikiön kuolemisesta tai täysin kehittyneen sikiön hylkäyksestä ja toivo paremmasta elämästä on molemmat varmasti paha kokemus jos välittää raskaudesta ja omasta kehosta, muttei ole valmis tai ei ole halua.

    Varmasti on olemassa jokunen henkilö tässä maassa, joka tekee adoption "vahingon" satuttua (en tiedä lukuja, mutta veikkaan ettei ole montaa vuodessa), pitää silti muistaa, että abortti on paljon pienenmpi tapahtuma ja varmaan monissa maissa tehtäisiin abortteja adoptioiden sijaan tai osa syntyneistä lapsista olisi haluttuja jos olisi rahallinen mahdollisuus, uskonnollinen vapaus etc.
    Ehkä lapsen adoptoiminen olisi hankalempaa jos lapsikodit olisivat tyhjempiä?

    En tiedä, mihin kirjoittaisin... kysymykseni on jollekin joka voisi tietää... Onko eka kuulla raskaana olevalle vaarallista luovuttaa verta? Menin verenluovutukseen ja menkkojen pitäisi tulla tänään, eikä niitä kuulu... Mitä sikiölle voi tapahtua? Kiitos vastauksista.Sara

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Äimä kirjoitti:

Alla oleva adoptio-abortti keskustelu on syytä viedä seuraavaan vaiheeseen:

Kysymyksen ydin on siinä, miksi kukaan ei toimi?

Miksi abortin harkitsijoille ei tarjota adoption mahdollisuutta ja todellisella tavalla järjestetä mahdollisuuksia lapsen elämän säilyttämiseen.

Kun lapsen antaminen pois on monelle kynnys. Miksi ei raskaana oleva, mutta empivä, voisi abortin sijaan ilmoittautua listalle, joka kattaisi ne, jotka eivät ole vielä päättäneet pitävätkö vauvan vai antavatko sen pois. Viranomaiset ja yksityiset järjestöt voisivat puolestaan koota (käyttää jo olevaa)listaa adoptioon halukkaista ja valmistella mahdollista adpotiota. Ei oma kansalaisaktiivisuuskaan ole kiellettyä.

Lopullisen päätöksen voisi tehdä äiti lapsen synnyttyä. Näin voitaisiin turvata lapsen paras. Jos äiti haluaisi pitää lapsensa, olisivat kaikki onnellisia. Jos hän päättää antaa lapsen adoptioon, olisi jälleen kaikki hyvin ja valmiiksi järjestetty.

Elintasomme ei milloinkaan ole ollut korkeammalla kuin nyt. Aborttien määrä on skandaali, jolle on tehtävä jotakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu