Valistakaapas tyhmää parissa asiassa

metallikukko

Ensinnäkin jossakin viime lamaa käsittelevässä jutussa mainittiin ,että työttömyyden annettiin alkuun kasvaa ihan tietoisesti. Haluttiin ottaa löysät pois? Mitä tällä ajettiin oikein takaa ? Oliko tarkoitus pudottaa nousukauden aikana kohonneet palkat sitä edeltävälle tasolle? Vai oliko jo alunperin tavoitteena työnsä menettäneitten ihmisten ahdingon hyväksikäyttäminen?

Toinen juttu mikä minua kiinnostaa on tämä tapetilla oleva eläkekeskustelu.
Mitä hyötyä esim yli 60-v ansiosidonnaisen poistamisesta saadaan ,kun sen ikäinen ei kuitenkaan saa töitä ? Onko tavoite pudottaa iäkkäät työttömät kelan rahoille ?
Entäs osa-aikaeläkkeen?

16

471

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pudotus-10

      Eläkeratkaisuilla haetaan EK:n mukaan kannustinvaikutusta, siis kannustetaan hakemaan töitä hakemasta päästyäänkin. Ennen muuta ratkaisulla pelotellaan työssä olevat pysymään ruodussa, työttömyys merkitsisi elintason romahdusta ennen pienelle eläkkeelle pääsyä. Mitäs siitä, vaikka nuoret ovatkin vailla työtä ja tulevaisuutta, kyllä tulevia eläkeukkoja pitää saada vielä muutama vuosi enemmän kyykyttää.

    • Taasnäitä

      Suomella on tällä hetkellä 300 miljardin kattamattomat eläkevastuut, siis mihin ei ole rahaa. Se on aika suuri summa nyt kun suuret ikäluokat alkavat jäädä eläkeelle ja valtion tulot ovat siinä 50 miljardia vuodessa. MIksi on näin päässyt käymään kun ihmiset ovat sentään maksaneet eläkemaksuja vuosikausia? Siksi, että valtio on käyttänyt ne rahat kaikkeen muuhun paitsi laittanut talteen tulevia eläkeläisiä varten.

      Kirjassa rikas isä, köyhä isä on hyvä neuvo: Ymmärrä mitkä ovat menojasi ja mikä on omaisuuttasi ja pidä huoli, että sinulla on täysi kontrolli omaisuuteesi. Pätee myös eläkkeisiin.

      • toteuttaa

        kun samaan aikaan lasketaan veroja ja sponsoroidaan euta. Eikö halvin tapa olisi viinan hinnan lasku kun keski-ikäisiähän siihen tuntuu tippuvan muutenkin?


      • Humpuukkia

        Pah!

        Eläkkeet ovat aina varallisuudensiirto työikäisiltä eläkkeensaajille. Ja koska alkaa olla liian paljon eläkkeensaajia verrattuna työtä tekeviin, niin vanha kaava ei enää toimi.


      • Urpona perässä
        Humpuukkia kirjoitti:

        Pah!

        Eläkkeet ovat aina varallisuudensiirto työikäisiltä eläkkeensaajille. Ja koska alkaa olla liian paljon eläkkeensaajia verrattuna työtä tekeviin, niin vanha kaava ei enää toimi.

        Näyttäkääpäs nyt te kansakunnan aarteet, kansanedustajat, kuinka nostatte omia ja miljonäärisponsoroijienne eläkeikiä oikein olan takaa. Varaa on eläkeiän nostolle, kun kansanedustajan työstä pääsee eläkkeelle jo 38-vuotiaana! Kyllä tyhmä kansa seuraa mielellään perässä!


      • ytyuuutyyutu

        Julkinen salaisuus on että eläkerahoilla estettiin pankkien kaatuminen viime laman yhteydessä.


      • huijattu
        ytyuuutyyutu kirjoitti:

        Julkinen salaisuus on että eläkerahoilla estettiin pankkien kaatuminen viime laman yhteydessä.

        Niin vaikka pankin kaatuminen ei ole mikään paha asia, ne kaatuu aina vaan kirjanpitomaailmassa. Lainat voidaan siirtää toiseen pankkiin ja valtio takaa tavallisten ihmisten talletukset. Mutta kun yrittäjä tekee konkurssin niin hän joutuu ahtaalle pitkäksi aikaa.


    • tuhoutunut elämä

      suomen valtio on kansalaistensa vihollinen numero yksi, valtion tarkoituksena näyttää olevan pelkästään kansan alistaminen ja nöyryyttämien ihan vain huvin vuoksi kun ei siitä ole taloudellista hyötyäkään kenellekään. Eläkerahatkin hukattu ihan jonniinjoutavaan saatana!
      Tämä maa on kyllä perinpohjaisesti ja peruuttamattomasti mennyt pilalle 80-luvun jälkeen, 90-luvun lama pilasi kaiken, vääränlaiset arvot saivat vallan eikä tämä maa ole sen jälkeen enää tervettä päivää nähnyt eikä tule näkemäänkään. Koko ajan menee yhä huonompaan suuntaan ja vajoaa vain syvemmälle suohon.

      Kun muistelen lapsuuden ja nuoruuteni ajatuksiani 80-luvulla silloisesta tulevaisuudesta, 2000-luvusta, on jo 90-luvun lamasta lähtien toteutunut sellainen kehitys jota olisin pitänyt kammottavana painajaisena enkä olisi halunnut edes elää sellaisessa maassa millaiseksi suomi on nyt mennyt :/

      • *pesuvesi

      • jokaiselle
        *pesuvesi kirjoitti:

        Laitan sulle linkin johon kannattaa tutustua:
        http://www.facebook.com/group.php?gid=272097931075&ref=mf

        Kepulainen 39-vuotias "kansan" edustaja on jäämässä sopeutumiseläkkeelle vihreän 38-vuotiaan "kansan"edustajan kanssa. Näitä nuoria sopeutumiseläkeläisiä on eduskunnasta tietojen mukaan eläkkeellä toistasataa. Ja nämä samat eläkeläiset vaativat tavallisen, työtätekevän kansan eläkeikiä nostettavaksi jopa
        68 vuoteen! Ovatko työtätekevän kansan edustajat todella niin nössöjä, että tähänkään ei sanota mitään?
        Onko ay-liikekin niin nössö, että voi tämän hyväksyä ?
        Eläkeikä samaksi kaikille, ja eläkkeille eläkekatto ; tai YLEISLAKKO!


    • *pesuvesi

      IMF (Kansainvälinen valuuttarahasto) kävi täällä silloin meitä neuvomassa. Se neuvoi kiristämään ja kiusaamaan, nostamaan veroja ja leikkaamaan. Niin IMF on neuvonut laman kouriin joutuneita maita joka puolella maailmassa, Aasiassa ja Afrikassa, ja on sillä tavalla saanut aikaan paljon tuhoa ja kärsimystä. Mutta mitä se neuvookaan nyt, kun lama on sen omassa pesässä: se neuvoo hellimään velallisia, lisäämään ostovoimaa, laskemaan korkoja.

    • laski 7,8% viimevuonna ja valtio lainaa tämän puuttuvan osan jotta kukaan ei huomaisi mitään.

      Perhe joka lainaa pystyäkseen elämään kuin mitään ei olisi tapahtunut joutuu jonain päivänä vippinsä maksamaan.

      Täällä Ruotsissa eläkkeet laskivat tänä vuonna ja laskevat ensikin vuonna kun kansantulo laski.

      Ammattijärjestöt jotka huolehtivat jäsentensä hyvinvoinnista saisivat suoraan lainata tarvitsemansa palkankorotukset , miksi valtion siihen täytyy puuttua?
      Yli puolet työtätekevistä eduskuntaa myöten saavat palkkansa suoraan yhteiskunnalta

      • Kenkää vaan

        Kun kerran yli puolet Suomen palkansaajista eduskuntaa myöten saavat palkkansa suoraan yhteiskunnalta,
        pitäisi juuri eduskunnan näyttää esimerkkiä ja lomauttaa ja irtisanoa tästä yli tuhannen palkansaajan mammuttilaitoksesta yleisen työttömyysprosentin verran henkilökuntaa, kansanedustajat mukaan lukien.
        Samalla pitäisi kansanedustajien palkankorotukset perua, ja heidän palkkojaan tulisi alentaa, koska laman myötä palkat ovat muillakin aloilla laskeneet. Lisäksi heidän älyttömät eläke- ym. etunsa tulisi saattaa samaan linjaan muilla aloilla työskentelevien kanssa.


    • Yks juttu

      harhoista. Viime lamasta on tehty noin 5 miljoonaa juttua ja pidät nyt yhtä totena heti seuraavassa virkkeessä ja vedät omituisia johtopäätöksiä, johon en viitsi tohtorismiehenä edes vastata. Opiskele.Opiskele ja liity Demareihin ja Ahtaajiin!

    • palstis 34

      kirjoita tuonne politiikan kommunismipalstalle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1320
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      684
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      458
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    13. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    15. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    16. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    17. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      85
      441
    18. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe