ja tapahtuu: Mä olin toissa Syksynä Villisikoja jahtaamassa Viron Saarenmaalla. Reissu oli kaikinpuolin antoisa, vaikkei itse kohde-eläintä saanutkaan kaadettua. Talvi menikin sitten muistellessa jännittäviä tilanteita matkalta ja uusien jahtisuunnitelmien tekemisessä. Perhe-elämäkin solui entiseen rauhalliseen malliin, kunnes koitti Kevät. Olin korjaamassa pojan pyörää pihalla, kun vaimoke tuli ovelle huuteleen, että puhelimeen ja heti sieltä!! Huomasin heti äänensävystä ja ilmeestä, että nyt oli sattunut jotain poikkeuksellista. Kyselin ovella, että kuka sieltä nyt soittelee ja onko asia nyt niin tärkeä? Vaimo sanoi hampaitaan narskutellen puhelun olevan Virosta ja kertoi soittajan olevan viime Syksyn "saaliin". "Emakko" oli kuulemma nyt porsinut :(( Silloin laskeutui synkkä pilvi päälleni ja olisin halunnut painua maan alle :(
Nyt onkin sitten vietetty siitä lähtien hiljaiseloa, kohta vuoden päivät. Jahtimatkakin jäi viime Syksyltä tekemättä, mutta vielä minä joskus kellistän sen oikean Villisiankin, näin olen omassa mielessäni päättänyt. Vaimolle en tuosta haaveesta ole vielä tohtinut puhua mitään.

Vastaukset 1
Vanhimmat
sä tuut tänne mitään huuhaata kirjoitteleen, tää on kuule vittuilupalsta ja sellaisena pysyy. Muista säkin se ääliö!!!!