Pääministerin ehdotus eläkeiän nostamisesta etenee kolmikantaprosessissa omaan tahtiinsa, mutta eläkkeelle jäävän on hyvä tietää. Eläkkeen maksu alenee vuosittain, leikatunindeksin perusteella. Kannattaa hankkia mahdollisimman korkea eläkeprosentti, että siinä on leikkausvaraa.
Jäädessäsi eläkkeelle voi eläke olla esimerkiksi 60 % palkasta ja kaikki on hyvin, sillä hetkellä.
Vuoden päästä eläkettäsi on pysyvästi leikattu keskimäärin n. 1 %, leikatunindeksin pirullinen giljotiini alentaa joka vuosi eläkkeen reaalista ostoarvoa niin, että kymmenen vuotta eläkkeellä olleet saavatkin vain alle puolet eläkkeelle jääntihetken palkasta eläkettä.
Leikattu indeksi päivittää vain 20 % palkkojen kehityksestä ja 80 % hintojenkehityksestä. Mitään tekijää ei huomioida täysimääräisesti. Mutkikas ja vaikeatajuinen järjestelmä jää useimmilta selvittämättä, mutta reaalisen ostoarvon alennus huomataan käytännössä.
Viimevuonna eläkeläisen kulutuskorin hyödykkeet nousivat yli kymmenen prosenttia, sen voi tarkistaa tilastokeskuksen sivuilta. Eläkekorotus oli vain neljännes hintojen noususta. Tämän vuoden vajaan viiden prosentin korotus ei riitä kompensoimaan, varsinkin kun aikaisempinakin vuosinakin on menty miinukselle. Vapaaehtoista eläkevakuutusta suunniteltaessa kannattaa huomioida tuloveron vaikutus, se on yllättänyt monet.
Jää eläkkeelle vasta viimetingassa.
4
711
Vastaukset 4
- kauankin ?
"Kannattaa hankkia mahdollisimman korkea eläkeprosentti, että siinä on leikkausvaraa".
heh, tietysti on lapsille hienoa kun vanhemmat käyvät töissä vielä yli kuusikymisenä yms.
mutta jos sittenkin kuolevat, sairastuvat vuoden parin eläkepäivien jälkeen se on todella kurjaa.
tässä on se naapurustossa koettu, lasten ystävien vanhemmat kävivät 66-v töissä ja alle vuoden toinen kuoli ja toinen sairastui, on nyt ollut 12 vuotta hoitolaitoksessa.
kyllä edellisten lapsilla on ikävää ja aina vertaavat meihin kun jäätiin 53-v putkeen ja nyt 78-80-v.
He usein miettivät ja murehtivat miksi kannustivat vanhempiaan olemaan töissä ja eivät kertoneet että vanhuuteen kuuluu myös vapaa-aika ja olemisesta nauttiminen.
Kyllä minäkin olisin töitä tehnyt kauankin, jos silloin 1986 olisin tiennyt terveyteni,
tai onhan se hienoa olut lapsenlapsia ja lastenlapsenlapsia hoitaa,
sehän on ollut isovanhempien työtä. - ,
joo, näin on todella hyvä ehdotus, kannatan
- oma eläkevakuutus
ei kannata, siinä olet hyvin oikeassa,
vakuutuksessa on aina hyvin suuria vakituisia vuosikuluja,
todellisuudessa päoma ei joka vuosi kasva lainkaan edes sitä säästösumman vertaa,
osakketekin joihin voi sirtää ovat paljon rajallisemmat kuin jos pankista varojansa siirtää. - mentorit vaan
näin olemme tehneetkin,
ikää on 68 ja 67 ja menimme takaisin töihin 3 eläkevuoden jälkeen, kun ensin otettiin vapaaehtoisen eläkevakuutuksen rahat pois.
mitä sillä on väliä missä päivänsä viettää, töissä vai kotosalla,
on sitä vapaa-aika aivan riittämiin kun 4 päivää viikossa vain tehdään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791672
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.107859En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset207634- 133608
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo89595- 48556
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50548- 37536
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510