Rippi-isistä

Pienellä paikalla lienee käytännössä ainoa vaihtoehto valita pappi, joka alueella vaikuttaa.
Ja kyllä omalla rippi-isälläni on aikaa riittänyt,
vaikka kiireinen onkin.
Ohjaaja ja rippi-isä ovat eri asioita. Ohjaajat ovat hyvin usein munkkeja (useimmin eivät pappismunkkeja, eli eivät edes periaatteessa voi ottaa synnintunnustusta vastaan). Harvalla suomalaisella maallikolla ohjaajaajaa onkaan, ihan käytännnön olosuhteiden vuoksi.

Olen itse kuullut monilta papeilta, että tomiminen avioparin molempien osapuolien kanssa on erittäin vaikeaa. Päinvastoin monesti papit toivovat että pari kävisi eri papeilla synnintunnustuksella. Asiasta ollaan varmasti kirkkokunnassa monenlaista mieltä.
Pienissä seurakunnissa, eli Suomessa useimmissa on vain yksi pappi seurakunnassa. Tällaisessa tapauksessa on ainakin helpointa pyytää rippi-isäkseen oman seurakuntansa kirkkoherraa.
hengellinen ohjaaja voi olla kuka tahansa ihminen, jollaon paljon kokemusta ja liturgista tietämystä, eli käytännössä pappi, nunna, munkki, tai piispa. olisi kuitenkin luontevinta jos oman rippi-isänsä kanssa olisi myös hemgellisiä keskusteluja.
Tärkeintä on että ohjaus ja synnintunnustukset ovat säännöllisiä (3-4KK) ja että ohjaus tulee samlta henkilöltä. Näin ohjaaja näkee hengelloisen edistyksen ja voi olla enemmän avuksi alkaessaan tuntea sinut.

Mikä on hengelloinen? onko tämä vallitseva käytäntö?

Millaisia asioita tuo paluu kirja käsittelee kun sitä ei tahdo saada kirjastosta koskaan?

Millaiset asiat ovat syntejä jotka pitää rippi-isälle tunnustaa?

Millainen on oikeastaan rippi-isän rooli?Ilmeisesti hän ei kuitenkaan ohjaa rippilastaan kuten ohjaaja vanhukset tekevät luostareissa.

Millaiset asiat ovat pyhäinhäväistyksiä ortodoksisessa kirkossa?


Voiko rippi-isälle sanoa täräyttääasiat aivan suoraan ja keskustellaanko niistä yleensä vaiko kuunteleeko hän passiivisena?

Taitaa olla tabu koko sakramentti kun kaikki ovat hiljaa missä tahansa kysyykin...

Suurimmalla osalla seurakuntalaisista synnit ovat mietoja. Pitää tunnustaa ja sitten tunnustetaan. Mojovat synnit ja rikokset ovat papillekin haaste.

Pappi ei saa itse mennä viranomaisille puhumaan, vaan kehotetaan henkilöä itse menemään. Suunitellut, vielä tekemättömät rikokset voidaan ilmoittaa ehkä tapahtuvina... Voi olla että näitä ei ole kovinkaan monta papin uralla.

Pappi ei kelaa ihmisten syntejä tai puhu niistä kenellekään.

Itse puhun kyllä asioista "oikeilla nimillä", mutta muuten aika yleisesti, esimerkiksi että olen loukannut muita ihmisiä puheillani, enkä ala luettelemaan erikseen jokaista kertaa kun niin on käynyt. Niistä asioista puhun mitkä ovat sillä hetkellä mielessä ja mitkä itseäni vaivaavat. Sitä en tiedä miten ensimmäisellä kerralla, kun itse olen käynyt lapsesta lähtien, mutta jos vaikka aikuisena käy ensimmäistä kertaa, niin sitten kai suurimmat synnit kertoo, tai vaikeahan se kaikkia olisi, en tiedä kyllä miten siinä toimitaan, kai pappi kertoo etukäteen?

Sitten jutellaan asiasta, pappi antaa yleensä jotain hyviä neuvoja, ikinä ei jostain syystä kysele tarkemmin mutta itselleni yleensä tulee sellainen olo että haluan tarkentaa ja purkaa kaiken. Sitten rukoillaan anteeksiantoa ja sitten onkin aina hieman kevyempi olo.

Käyn yleensä 2-3 kertaa vuodessa, vielä kertaakaan sinne meneminen ei ole ollut helppoa, mutta joka kerta olen lähtenyt pois hyvällä mielellä ja saanut lisää voimia tapojeni muuttamiseen.

Mitkä ovat mietoja syntejä?

Voitko kertoa esimerkkejä miedoista ja raskauttavista synneistä?

Olen luullut että ne kaikki ovat syntejä.

En käyttänyt (enkä käyttäisi) synneistä nimityksiä mieto ja raskauttava. Puhuin suuremmista synneistä enkä voi antaa niistäkään esimerkkejä, koska nehän tietysti vaihtelevat, joku on jollekin suuri ja jollekin toiselle taas ei. Sen voisi sanoa, että suuremmat ovat niitä, jotka ovat jääneet mieleen ja pienemmät niitä, jotka ovat unohtuneet.

Ja tarkoitin siis sitä, että jos vaikka 40-vuotiaana menee ensimmäisen kerran elämässään ripille niin kyllä siinä on ehtinyt jo näkemään elämää sen verran, että jos ajattelee ettei voi mennä ellei osaa luetella jokaikistä syntiä, niin siihenhän se sitten kaatuu koko homma. Eli että silloin varmasti sieltä kauempaa muistetaan ja käsitellään ne suurimmat ja mitä lähemmäs tätä hetkeä tullaan, niin sitä pienemmät asiat tietysti muistaa.

Mutta, kuten jo sanoin, mitään tietoa asiasta minulla ei ole, ja varmasti katekumeenikerhossa puhutaan tuosta tarkemmin.

Anteeksi jos jotenkin loukkasin sinua, yritin vain auttaa :(

Ei minua ainakaan mikään ole loukannut, ajattelin vain että jos erilaiset synnit ovat eriasteisia.

Esimerkiksi valehtelu/varastaminen tai aviorikos/itsetyydytys tai himoitseminen/pahanpuhuminen.

Minusta kuitenkin oman käsityksen mukaan kaikki ovat syntejä vakavasti otettavia mutta tietysti yleisestä kamaluudesta voi tietysti jonkun aste-eron vetäistä.

Tietysti on ymmärrettävää että erilaiset ihmiset eri tavalla kokevat eri asioita.Sitä en tiedä mikä merkitys omakohtaisella kokemuksella on synnintunnustuksen kanssa ehkei mitään.Ellei se sitten ole se katumuksen tunto.

Kantsis varmaan miettiä tekojen motiiveja, koska teko itsessään ei välttämättä ole hyvä tai paha. Joskus pitää valehdella ja joskus ei. Monet tekevät "hyviä tekoja" saavuttaakseen jotain muuta. Itsekkyys verhoutuu altruistiseen valeasuun.

Mitä minä tavoittelen tekemällä näin ja noin? on hyvä kysymys.

Jotkut ovat kovia tunnustamaan syntejään julkisestikin mutta taas saattaa kiikarissa olla jotain muuta kuin vilpitön katumus.

Mitä se julkinen tunnustaminen sitten mahtaa merkitä jos ei muuta kuin välinpitämättömyyttä siitä mitä synneistä ajatellaan?
Minua tympii joskus ihmisten uteliaisuus ja urkkimiset ja huolehtiminen muista kuin omista asioistaan.Joskus on kiva täräyttää julkisestikkin jollekkin nokkavalle besserwisserille asiat että saa vain sen nokan tukittua hetkeksi.