Pelottelemalla saadaan ihmiset tekemään miltei mitä tahansa, ja täytyy olla tosi lujaluontoinen ja
kristillisen vakaumuksen omaava, ettei suostu tekemään sitä, mitä äärimmäistä pelkoa ja vihaa lietsomalla
yritetään saada tekemään.
Pelkoa hyväksi käyttämällä Illuminati on saanut ja tulee saamaan hyväksytyksi sen, että kansalaisoikeudet
poljetaan maahan ja uskotellaan, että kun kuviteltu uhka on saatu torjutuksi, niin ne muka palautetaan.
Tosiasiassa ei ole minkäänlaista ajatustakaan, että kansalaisoikeudet joskus palautettaisiin-ei! Illuminati
haluaa tehdä kaikista, jotka eivät naatteihin kuulu, orjia ja vähentää brutaalisti heidän lukumäärää
jopa kaksi osaa tuhotaan ja yksi kolmasosa jätetään.
Esim. USA on Illuminaattimaa, ja tulette näkemään, että he joutuvat lähihistoriassa käymään läpi hurjan
lihamyllyn, ja jossa eloonjääneet kadehtivat kuolleita.
kristillisen vakaumuksen omaava, ettei suostu tekemään sitä, mitä äärimmäistä pelkoa ja vihaa lietsomalla
yritetään saada tekemään.
Pelkoa hyväksi käyttämällä Illuminati on saanut ja tulee saamaan hyväksytyksi sen, että kansalaisoikeudet
poljetaan maahan ja uskotellaan, että kun kuviteltu uhka on saatu torjutuksi, niin ne muka palautetaan.
Tosiasiassa ei ole minkäänlaista ajatustakaan, että kansalaisoikeudet joskus palautettaisiin-ei! Illuminati
haluaa tehdä kaikista, jotka eivät naatteihin kuulu, orjia ja vähentää brutaalisti heidän lukumäärää
jopa kaksi osaa tuhotaan ja yksi kolmasosa jätetään.
Esim. USA on Illuminaattimaa, ja tulette näkemään, että he joutuvat lähihistoriassa käymään läpi hurjan
lihamyllyn, ja jossa eloonjääneet kadehtivat kuolleita.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Tässä on suomennettuna NWO illuminatien avoin kirje mitä he aikovat tehdä tulevaisuudessa. Illuminati antaa ihmisten vapaasti tietää tekosensa koska tietävät kansalaisten olevan tyhmiä lampaita, jotka uskovat ainoastaan sen mitä he kuulevat ja näkevät Illuminaattien omistamista tiedonjakelukanavista. Illuminatin ohjailussa on yli 90% kaikista tiedonjakelukanavista myöskin mailmanlaajuinen pankkitoiminta.
http://100777.com/node/294
Ja uskovaisia jotka uskovat saatanoihin on helppo pelotella reptiliaaneilla. Repet nääs ovat kuin modernisoituja saatanoita. Joillakin niillä on sarvet Credo Mutwan mukaan (afrikkalainen shamaani).
Illuminati on tehnyt koko kristinuskon ja muutaman muun. Siinäpä kristityille sulattelemista. Tarinat Jeesuksesta Raamatussa ovat osin sepitettyjä.
Jos Raamattu olisi osinkaan sepitettyä, niin miksi niin monille se sitten olisi kuin punainen vaate?
Jos Raamattu on vain tavanomainen kirja muiden joukossa, niin mitä järkeä olisi niin monen taistella sitä
vastaan, antaisi vain olla, ja tulla ajanmyötä selväksi, että se on vain hyväuskoisille laadittu sepitysteos?
Illuminatin ehkä kaikkein keskeisin aivopesun asia on saada usko Raamattuun pois, että he voivat antaa
tilalle oman saatanallisen korvausteologian.
Tuota viheliäistä korvausteologiaa ei voida pakkosyöttää ihmisiin, ennenkuin Illuminati katsoo, että
riittävän suurelta osalta väestöä on riistetty usko Raamattuun ja sen erehtymättömyyteen.
Ei kai ne illutkaan ihan tyhmiä ole. Kuka aikuinen nyt uskoisi johonkin saatanaan kun eivät usko jumalaankaan. Kansojen sivistyksen nostaminen on ase kaikkea sontaa vastaan. Joku kylläkin tekee kaikenlaista terroria maailmalla ja syyttää siitä aivan väärää tahoa. Syyttäisivät itseään.
täytyy olla tosi lujaluontoinen ja
kristillisen vakaumuksen omaava, ettei suostu tekemään sitä, mitä äärimmäistä pelkoa ja vihaa lietsomalla
yritetään saada tekemään.
Edellä mainittu ei pidä paikkaansa. Kuka vain voi olla pelon yläpuolelle kuulumatta mihinkään uskontoon.
Uskonnot sinänsä ovat myös käyttäneet hyvinkin tehokkaasti pelkoa aseenaan.
Kaikkein varmin ase aivopesua vastaan on luja kristillinen vakaumus.
Aivopesua. Ainoa ase aivopesua vastaan on filosofia.
Uskonnot ovatkin aivopesua, mutta myös filosofi voi eksyä aivopesuun. Kaikkein tehokkain ase aivopesua
vastaan on usko Jeesukseen, ja sellaisena kuin Raamattu sen meille neuvoo. kyseessä ei ole uskonto, Raamattusta ei edes taida löytyä koko termiä uskonto; mutta uskosta se puhuu, että mm. se on luja
luottamus siihen mikä ei näy, tarkoittaen luonnollisesti Jeesusta; emmehän me normaalisti häntä näe,
mutta silti me kristityt uskomme häneen lujasti.
Helvetillähän kirkko pelottelee ja kadotuksella jos et ole tietynlainen ja ajattele tietyllä tavalla.
Pelko on Pakkauden vasta kohta ja meillä on vapaatahto valita tiemme.
Ei siihen kirkkoa tai raamattua tarvita.
Ainut mihin voimme luottaa ja joka ei ole meitä koskaan pettänyt on oma sydämmemme, joten kuunnelkaamme sitä.
Meillä on kaksi vaihtoehtoa, kun teemme päätöksiä.
Joko pelkoon perustuvia tai Rakkauteen perustuvia.
Valinta on jokaisen meidän.
joskus yrittänyt väkisin lukea raamattua, mutta ei sovi meikäläiselle se kirja, ei ollenkaan.
Tässä yksi kirja, joka avaa silmät paremmin, ainaki meikäläiseltä.
http://www.like.fi/kirja.php?detail_id=46
http://www.ultra-lehti.com/kirjat/arv-havahtuminen.html
Tuleeko jollaki muita yhtä hyviä kirjoja mieleen?
20 vuotta ilman kirjoja ja sitten piti hommata tämä.
http://www.taivaankaari.fi/?p=product&id=39
Ymmärrän sen, ettei Raamatun luku suju; itselläkikään ei oikein helposti, kun olen tehnyt jotain, joka olisi pitänyt jättää väliin, Raamatun luku ei oikein maistu.
Että Raamatun luku maistuisi, on tehtävä koko elämän muutos, ja otettava Herra Jeesus omaksi Vapahtajaksi; niin takaan, että Raamatun luku maistuu, koska on jos olet aidosti tullut uskoon, on halu
tutustua Jeesukseen yhä enemmän ja enemmän; ja sehän onnistuu Raamatunluku tärkeimpänä työkaluna.
monien muiden joukossa, jotka sotkevat vaan ihmismielen okkultismin mutaan rämpimään, kuten C.G.Jung itse asian ilmaisi aika turhautuneena kahlattuaan läpi kirjat Aion/n.800s. ja Mysterium Conjunctionis/n.1200s. Ja 25 vuotta törsääntyi aikaa Jungilla tähän.
Itse olin aikoinaan Jung-fani ja kahlasin myös läpi teosofiat ym. okkulttiset asiat kun ahdistus ajoi etsimään totuutta.
Mutta vasta kun törmäsin uskoviin sisariin ja veljiin ja aloin lukea raamattua ja sain opastusta siihen, olen noin 20 vuoden aikana saanut nauttia sisimmässäni rauhaa ja armoa ja viisauden kasvua Kristuksen Jeesuksen kautta. Kiitos hänelle hänen ristillä suorittamastaan työstä myös sinun hyväksi!
En sano tämän olleen helppo tie minulle sillä Jeesus ei lupaa seuraajilleen ruusutarhaa, mutta se aika jo 80-luvun lopussa kun tein päätöksen seurata Jeesusta, on ollut ihanan ihmeellistä sillä Herra osaa lohduttaa ja hän näyttää ihmeillä ja merkeillään vahvistaen että Jumalan Sana on tosi.
Se okkultismissa on vaikeaa että myös saatana ja hänen demoninsa näyttäytyvät "valkeuden enkeleinä" ja tekevät myös ihmeitä.
Mutta valinta on jokaisella itsellään: joko seuraat Valkeutta totuutta Jeesusta tai pimeyttä valhetta saatanaa. Ja mietippä sitä että missä muussa uskonnossa kukaan on antanut henkensä toisten ihmisten puolesta, jopa kaikkien vihamiestensä puolesta? Ei kukaan muu kuin Jeesus joka on Jumalan ainoa poika.
kirkko päinvastoin on vesittämässä koko raamatun ja varsinkin Jeesuksen sanoman! ei mikään ihme että kirkkokato käy kun leipäpapit saarnaavat penseän vesittyneesti.
Kun tutustut raamattuun varsinkin UT:hen ja Jeesuksen sanoihin niin alat ymmärtämään mitä TODELLINEN kristillisyys on.
Se on tosiasia että Jeesus puhuu helvetistä/tai tulisesta merestä ehkä eniten koko raamatussa, mutta tämä kertoo asian vakavuuden: Helvetti ja Jumalan taivas on TODELLA olemassa.
Sinä valitset itse tänä elämäsi aikana kumpaan joudut, ja ainakin itse jo keski-iän kynnykselle tulleena huomaan että tämä meidän maailmanajan vaelluksemme ei kestä kauaa aikaa. Joten mitä mietit enää: suosittelen lämpimästi elävän Jumalan sanaa sinulle , niin pelastut.
Ystäväni,
Maailmankaikkeuden suurin voima on rakkaus. Se tunkeutuu kaikkialle, sisältää kaiken ja ylittää ajan, paikan ja todellisuuden sellaisena, kun tunnet sen. Rakkaus on syy siihen, että sinut luotiin. Levitä iloasi kuuntelemalla sydäntäsi, koska sydämesi puhuu voimakasta rakkauden kieltä. Rakkaus on viisaampi, kuin voit koskaan kuvitella.
Sydämessäsi asuu jumalainen voima. Se on tuottaja, luoja ja opettaja. Luota sydämeesi, koska se ei koskaan, ei koskaan johda sinua harhaan. Avaudu, se on turvallista. Avaudu rakkaudelle ja rakkaus muuntaa sinut siksi upeaksi enkeliksi, joka todellisuudessa olet.
Sinun ei tarvitse kiinnittää huomioita huoliin. Huolet tulevat mielestä ja mieli on toissijainen sydämeen verrattuna. Anna sydämesi pyörittää show'ta ja huoli loppuu. On typerää sitoutua huoliin, kun sinulla on maailmankaikkeuden suurin voima rinnassasi, olemuksessasi ja siinä Jumalassa, joka olet. Rakkaus!
Tämä ei ole mikään epätodellinen new age -viesti. Tämä on totuus isolla T:llä. Tämä on ainoa totuus, jonka tarvitset. Kaikki se mitä sydämesi katsoo, muuttuu rakkaudeksi. Se muuntaa kaiken katsomalla sitä. Miksi pitäisit sydämesi suljettuna, kun se voi olla parhain ystäväsi? Olet sitä ytimeltäsi. Sydämesi on ytimesi. Se on sinun kauttasi toimiva Jumala.
Anna huolehtivan mielesi levätä ja syleile itseäsi. Syleile luomakuntaa. Kaikki on rakkautta, mutta sinun on valittava se, jotta se olisi totta. Päätä nähdä kaikki rakkauden näkökulmasta ja näin tulee olemaan. Olet niin voimakas! Liittolaisuus sydämesi kanssa on viisainta, mitä voit tehdä.
Älä enää kiinnitä huomioita vaikeuksiisi. Hyväksy, että ne ovat olemassa, avaa sydämesi ja katso niiden sulavan joksikin kauniiksi. Vain rentoudu, ystäväni. Hymyile, halaa ja syleile kanssaihmisiäsi kiitollisuuden ja ihmetyksen kera. Näin uusi maailma syntyy. Rakkaus muuttaa planeetan kauniiksi valon ilmaisumuodoksi.
Ole rakkautta, ajattele rakkautta, kuule rakkautta, haista rakkautta, tunne rakkautta. Kuten on totuudenmukaisesti todettu, rakkaus on vastaus.
Namaste
kirjaa omassa kirjahyllyssä, joista parisataa viihteellistä ja satakunta tieto- tai tiedekirjoiksi luettavaa. Lähes kaikki luettu kannesta kanteen ja muutama useaan kertaan. Siinä on kuitenkin vain murto-osa siitä, mitä olen lukenut.
Onko helppoa arvata, etten ole NA-hörhö? Olen skepo.
Ne "yhden kirjan ihmiset" ovat kaikkein suppeimpia näkökannoiltaan. Heillä on yksi totuus ja se on paljon pahempi kuin että epäilisi kaikkea.
Heillä on yksi totuus ja se on paljon pahempi kuin että epäilisi kaikkea.
Nythän sinulla on hyvä mahdollisuus kertoa noi sinun totuutesi :)
Tässä parempi kirja.
http://kauppa.tv7.fi/epages/GPL.sf/AU_en/?ObjectPath=/Shops/15092008-99765/Products/TV7K6
Ei ole yhtä totuutta ja minun "totuuteni" omaksumiseen sinun pitäisi lukea suurehko kirjahyllyllinen tekstiä.
Mutta ihan neuvona. Voisit lukea sille yhdelle kirjallesi aatteellisesti vastakkaisen kirjan. Voisi löytyä elämään myös harmaan sävyjä.
mutta miulla vääntyy suu hymyyn lukiessani siun tekstiäsi. Miten osaat kirjoittaa noin hunajaisesti? Valitettavasti mulle tulee mieleen jonkinsorttinen aivopesu kun puhua pulputat mulle rak-rak-rakkaudesta.
Ja siitä miten se tulee sydämestäni.
Miekin aikoinani yritin pinnistellä rakkautta itsestäni. Ei tuu mittään. Rakkaus ja TOTUUS kulkevat käsi kädessä. Sanotaanko näin että rakkaus on oikea ja totuus vasen jalka. Ilman rakkautta totuus on suurimmalle osaa ihmisiä liian kova ja julma-ihmiset ei kestä totuutta huom! heti. Sitä Kristuksessa olevaa totuutta, mutta Kristus on täynnä armoa(joka on hyvin lähellä jo sanaa "rakkaus") ja totuutta ja hän sanoi maan päällä ollessaan että "Minä olen tie, totuus ja elämä", ja vain hänen kauttaan käy tie oikean elävän Jumalan luokse ja sinäkin saat sen oikean rauhan elämääsi ja sydämeesi, etkä näennäistä rauhaa.Rakkaus taasen ilman totuutta on ikäänkuin puhekupla katon rajassa jonka kyllä näet mielikuvana, ja yrität tavoitella sitä, mutta se ei vaan konkretisoidu sinulle eikä sinun elävään elämääsi..se tällainen rakkaus on jonkinsorttista itsensä mantraamista eikä se todellistu.
Todellinen rakkaus on esim. kumppanin kanssa sitä että voi sanoa toiselle että "Mä rakastan sua, vaikken voi sietää sua tippaakaan!:::))) ..eli kiteytettynä: HÄIVY SILMISTÄNI RAKAS!, ja ehkä silmänisku perään-jos sinä päivänä jaksaa.... .....
Puheesi valitettavasti rakkaudesta tuntuu minusta jotenkin pumpuli-ja vanupilviltä, ettei se ole jalat maassa olevaa rakkautta.
Luepa Luukkaan evankeliumi! muut ovat vasta-alkajalle vähän vaikeempia.
Nimesi Namaste viittaa siihen että millä planeettatasolla olet nyt saavuttamassa omankaltaistasi nirvanaa...veikkailen että tällainen kehitys siulla on meneillään näissä tietoisuuden eri tasojen saavuttelemisissa itselläsi päällä. Niitähän minäkin aikoinani aivan tosissaan hain.
Voivoi kun ihmiset on eksytetty nykypäivinä kaikenlaisiin eri uskontojen sulattamoihin ja marketteihin! Mutta kenellepä vanha "mummojen" raamattu enää kelpaa?
Se on laaja ja lavea ja helppo tie mitä käyt Namaste nyt läpi. Se voi tuntua helpolta, mutta uskon tietäväni miltä sisusta sun sisällä syvällä sisimmässäsi todella tuntuu.. että onko nämä lukemani ja/tai kokemani jutut silti oikeita ja tosia?
Mie rukoilen sun puolesta!
Pelollahan saadaan kenet tahansa maihin.
Kristinusko on hyvä asia. Todellinen ase koko kapitalismista järjestelmää vastaan. Siinä missä kapitalismi ei välitä tekeekö ihminen syntiä ja jopa kannustaa sen tekemiseen, kristinusko pyrkii pitämään ihmiset pois korruptiosta. Korruptio johtaa aina huonoihin elämän tapoihin kuten alkoholismiin.
Helvetti on minun mielestäni olemassa tässä maailmassa. Olen itse kokenut sen. Oli vaihe elämässäni kun en välittänyt mistään, olin täysin moraaliton muita ja itseäni kohtaan. Huomasin että tuhoan kun en välitä.
Kristinusko osuu aivan naulankantaan illuminatia päähän. Viimeinen asia mitä illuminati haluaa on täysi ymmärrys missä mennään. Ymmärrys siitä että kristinusko on kaiken avain. illut haluaa että kristinusko on vaan sepitystä. (Tosin vaikka zeitgeistin Peter Joseph ei niinkään välitä uskonnoista ja kieltää sen en kyllä usko että kyseinen herra on mikään illu.)
Kristinuskoa ei kannata hävetä vaikka niin meille on opetettu.
Peloittelu on edelleen luonnon yleisin ja paras hallintamekanismi, Kuolemanpelko on kaikken paras ase.
Raamatun helvetti ei enää kaikkiin tehoa, heille on tarjoilla ainakin Ilmastonmuutosta, terroristeja, H1N1, talouslama, 2012 maailmanloppu, nibiru, ym ym, varaa on siis jokaiselle mistä valita.
Minuakin on peloiteltu oikein kunnolla, tormäsin pari vuotta sitten mustikkaretkellä saimaan saaressa olevaan karhuun, karhu nousi kahdelle jalalle ja karjui, toimi!!! jätin sen ihan mielistään repimään mustikoita varsineen, vaikka aluksi ihmettelin että kuka sika täällä tällä tavalla mustikkaa poimii.
Tiedä sitten sitä, luonnossa yleensä peloittelu ja tappaminen saaliin saamiseksi on kaksi eri asiaa, valitettavasti me ihmiset olemme sen verran kovapäisiä, että vain tapamalla oikeasti peloittelu on tehokkasta.
Ja valvoisi? Palstahan on pelkkää lapsellista läppää. Mitä ihmeen intressejä PV:lla olisi tällaisen palstan suhteen.
SuPo ehkä voisi kytätä. Niille kun kuuluu turvallisuusasiat ja jos on oikein päästään sekaisin, voi muodostaa ihan oikeasti turvallisuusuhkaa.
aloitus. Sori