Hyysärit kirjoittelevat aiheesta seuraavaa:
"Väkivallantekijät ovat harvoin ulkomaalaisia. Tekijöistä ehdoton enemmistö on suomalaisia, ulkomaalaisten osuus on vain 13 prosenttia."
Mihin tuollaisella sumutuksella tähdätään, muutama prosentti tekee 13 % teoista ja siitä yritetään antaa kuva etteivät oikeastaan tee juurikaan ko. tekoja.
Alas on vajottu mokutuksessa, saa näkee mitä vielä tullaan näkemään ja kokemaan.
"Väkivallantekijät ovat harvoin ulkomaalaisia. Tekijöistä ehdoton enemmistö on suomalaisia, ulkomaalaisten osuus on vain 13 prosenttia."
Mihin tuollaisella sumutuksella tähdätään, muutama prosentti tekee 13 % teoista ja siitä yritetään antaa kuva etteivät oikeastaan tee juurikaan ko. tekoja.
Alas on vajottu mokutuksessa, saa näkee mitä vielä tullaan näkemään ja kokemaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ihan virallisen tutkimuksen mukaan suomalaiset ja venäläiset useimmiten kohdistavat väkivallan toisiin miehiin, ei naisiin. Saman tutkimuksen mukaan naiset kokevat huomattavasti enemmän miesten aiheuttamaa väkivaltaa maahanmuuttajaperheissä. Suomalaiset ja venäläiset miehet tekevät väkivallanteot useimmiten kännissä, muissa mamuperheissä selvin päin. Naisella on kaksi kertaa suurempi riski kuolla henkirikokseen kuin suomalaistaustaisissa perheissä (pois lukien siis venäläistaustaiset jotka ovat saman kaltaisia suomalaisten kanssa).
Fakta on tämä:
"Naisten asema Venäjällä heikentynyt
Väkivaltaa joka neljännessä perheessä
Naisten jääminen kodin seinien sisäpuolelle on huolestuttavaa myös perheen sisäisen vallankäytön kannalta. Noin 80 prosenttia Venäjän kaikista väkivaltarikoksista tapahtuu perheissä. Ja Venäjän väkivaltatilastot ovat karua katsottavaa: 33 henkirikosta 100 000 asukasta kohden vuodessa nostaa maan tilastokakkoseksi heti Kolumbian kannoille.
Amnestyn arvion mukaan Venäjällä pahoinpidellään päivittäin 36 000 naista, vuosittain noin 14 000 naista menettää henkensä, suurin osa nykyisen tai entisen kumppanin käsissä. Virallistenkin tilastojen mukaan perheväkivaltaa esiintyy joka neljännessä perheessä."
http://www.maailma.net/artikkelit/naisten_asema_venajalla_heikentynyt
USA:ssa tuo miesten surmaamien naisten määrä on 1200, eli murto-osa Venäjällä surmattujen naisten määrästä.
mites suomalaiset?
mites maahanmuuttajat yleensä?
tuo tuli taas varsin selväksi, että venäläiset on väkivaltaisia ja ilmeisesti haluat kiihottaa suomalaisia venäläisiä vastaan, mutta miten kommentoisit aloitusta?
tai somaliassa, ja vaikkapa vielä israelin persereiässä ??
Hei teinineiti selvitäpäs nuo, sinulla kun on aikaa......
Pitääkö sossuun varata aika, miten osaat mennä sovittuna aikana.
Kuten huomaat minua askarruttaa, miten tuollainen kehari tulee toimeen, osaatko aamupissalla käydä itseksesi.