Rikoslaista löytyy pari pykälää jotka ovat sovellettavissa kotiluolissansa työskentelevien kansanparajantajien toiminnasta aiheutuvien kustannuksien sairauksien ja ruumiinvammojen tapahtuessa
PETOSRIKOKSENA SÄÄDELTY EREHDYTTÄMINEN
Erehdyttämisellä tarkoitetaan virheellisen asianlaidan esittämistä jostakin asiasta. Myös sellainen puolitotuuksien tai muunnellun totuuden esittäminen jossa myytävästä kohteesta kerrotaan täsmällisesti sen edulliset puolet mutta salataan epäedulliset saattaa merkitä petosta. Oman ammatillisen pätevyyden ja koulutuksen liioittelukin voi merkitä petosta. Käsittääkseni pelkästään sellainen asiakas jolla on näyttöä että on ollut kansanparantajan käsittelyssä ja kyseessä on sellainen kansanparanaja tai kansanparantaja ryhmä jotka ovat levitelleet valheellisia videoitansa nettiin täyttää tämän tunnusmerkistön. Näyttö perustuu siis vaikka käteiskuittiin ja valheelliseen mainontaa hoidon tuloksista josta kansanparantaja on saanut taloudellista hyötyä.
. Pahoinpitelyrikoksen alla luetteloitu terveydenvaarantaminen. Ongelmana tässä pykälässä että potilaan suostumus ja terveyttä edesauttava teko voi poistaa vastuu MUTTA oikeuskirjallisuudessa painotetaan että terveyden vanhingoittaminen on terveyden vahingoittamista silloinkin kun se tapahtuu uhrin myötävaikutuksella ja kansanparantajien toimet ovat suurelta osin täysin humpuukia jotka eivät vältämättä käräjäsalissa ymmärretä terveyttä edes-auttavana tekoina .
VAMMANTUOTTAMUS tässä mielestäni olisi pykälä joka voisi soveltua paremmin´
(joka huolimattomuudellaan aiheuttaa toiselle ruuminvamman tai sairauden ,joka ei ole vähäinen on tuomittava vammantuottamuksesta).
Esim erään lahtelaisen ja hänen sisäänheittäjänsä eli hoidetun väitteet potilaalle mstaudin paranemisesta heidän manipuloinnillansa jonka seureuksena potilas lopettaa lääkityksensä ja mstaudin eteneminen nopeutuu täyttää tunnusmerkit helposti. Leikatun selan manipulointi täyttää tunnusmerkit mikäli siitä aiheutuu ruuminvamma.todetun vamman vaikka nikaliukuman toteaminen parannetuksi jonka vuoksi potilas jättää menemättä leikkaukseen joka seurauksena syntyy hermovaurio täyttää tunnusmerkistön. Ongelmana on näyttökynnys. Potilaalla pitäisi olla ennen ja jälkeen otetut MRIkuvat tai ENMG testin tulokset olemassa ja näyttöä vaikkapa kaveri todistamassa että hän on sielä ollut.
PETOSRIKOKSENA SÄÄDELTY EREHDYTTÄMINEN
Erehdyttämisellä tarkoitetaan virheellisen asianlaidan esittämistä jostakin asiasta. Myös sellainen puolitotuuksien tai muunnellun totuuden esittäminen jossa myytävästä kohteesta kerrotaan täsmällisesti sen edulliset puolet mutta salataan epäedulliset saattaa merkitä petosta. Oman ammatillisen pätevyyden ja koulutuksen liioittelukin voi merkitä petosta. Käsittääkseni pelkästään sellainen asiakas jolla on näyttöä että on ollut kansanparantajan käsittelyssä ja kyseessä on sellainen kansanparanaja tai kansanparantaja ryhmä jotka ovat levitelleet valheellisia videoitansa nettiin täyttää tämän tunnusmerkistön. Näyttö perustuu siis vaikka käteiskuittiin ja valheelliseen mainontaa hoidon tuloksista josta kansanparantaja on saanut taloudellista hyötyä.
. Pahoinpitelyrikoksen alla luetteloitu terveydenvaarantaminen. Ongelmana tässä pykälässä että potilaan suostumus ja terveyttä edesauttava teko voi poistaa vastuu MUTTA oikeuskirjallisuudessa painotetaan että terveyden vanhingoittaminen on terveyden vahingoittamista silloinkin kun se tapahtuu uhrin myötävaikutuksella ja kansanparantajien toimet ovat suurelta osin täysin humpuukia jotka eivät vältämättä käräjäsalissa ymmärretä terveyttä edes-auttavana tekoina .
VAMMANTUOTTAMUS tässä mielestäni olisi pykälä joka voisi soveltua paremmin´
(joka huolimattomuudellaan aiheuttaa toiselle ruuminvamman tai sairauden ,joka ei ole vähäinen on tuomittava vammantuottamuksesta).
Esim erään lahtelaisen ja hänen sisäänheittäjänsä eli hoidetun väitteet potilaalle mstaudin paranemisesta heidän manipuloinnillansa jonka seureuksena potilas lopettaa lääkityksensä ja mstaudin eteneminen nopeutuu täyttää tunnusmerkit helposti. Leikatun selan manipulointi täyttää tunnusmerkit mikäli siitä aiheutuu ruuminvamma.todetun vamman vaikka nikaliukuman toteaminen parannetuksi jonka vuoksi potilas jättää menemättä leikkaukseen joka seurauksena syntyy hermovaurio täyttää tunnusmerkistön. Ongelmana on näyttökynnys. Potilaalla pitäisi olla ennen ja jälkeen otetut MRIkuvat tai ENMG testin tulokset olemassa ja näyttöä vaikkapa kaveri todistamassa että hän on sielä ollut.
Vastaukset 31
Vanhimmat
hyvä kirjoitus-kiitos
kiitoksia myös.itselläni vaiva paheni kun uskoin puoskaria enkä hakeutunut hoitoon. Voisin tehdä asiasta rikosilmoituksen. kiitos
katso www.chirobase.org, siellä totuus ns. koulutettujen kiropraktikkojen rikollisesta toiminnasta jenkeissä, samaa rahastusta myös muualla, kuten suomessa.
Ei hoidetun hoitoleikit,eli pelle kir***aktikko. Karavaani kulkee mutta ei sinne sun vetämään ja yli hinnottelemaan kirrouskeskukseen. Yritä nyt vaan pelkästään hieroa sekin on vaikeeta toisille...
nyt vaan sitten kaikki joukolla rikosilmoituksia tekemään.muhun voi ottaa yhteyttä jos tarvitsee ilmaista oikeusapua näissä tilanteissa.
mikä helevetin kuitti ei lahdessa mitään kuitteja ole kirjoiteltu
hhehhehh:) eihän nyt kuitteja kannata kirjoitella
vaikkapa sen teidän tekemä harjoitusohjelma:=) jossa on nimet alla:)
kummallista kiihottamista rikosilmoituksen tekemisiin, eikö tuokin ole laitonta? kyllä jokainen tekee itse omat johtopäätöksensä onko hoito auttanut vai ei. tuskin siellä lahdessakaan niin huonosti hoideta, että jokainen vammautuu tai sairastuu saatuaan sieltä ohjeita. JOS SINULLA ON JOTAKIN SITÄ LAHTELAISTA JÄSESNKORJAAJAA VASTAAN, NIIN KAIKKI EIVÄT OLE SAMAA MIELTÄ KANSSASI. MONI TYYTYVÄINEN ASIAKAS ON KIITTÄNYT HÄNTÄ JULKISESTI MYÖS VIDEOILLA, JOTKA OVAT KAIKKIEN NÄHTÄVILLÄ. Tässä maassa on viime aikoina julkisella ja virallisella lääketieteen puolella tapahtunut yhtä sun toista, jos ei valelääkäri saa ihmistä hengiltä, niin sairaanhoitajat viimeistelevät työn joko insuliinipiikillä tai jollain muulla myrkyllä, nämä tässä alkuun mainitakseni.
niin sehän tässä onkin että nämä henkilöt ovat joutuneet vastuuseen koska valvonta pelaa suht hyvin ihan virkateitse. Potilaan asema puoskareita vastaan on paljon huonompi ja julkista valvontaa ei ole. Siksipä postasin tämän kirjoituksen. Toivottavasti he jotka ovat kokeneet väärinkäytöksiä ryhtyvät toimeen.
> niin sehän tässä onkin että nämä henkilöt ovat joutuneet vastuuseen koska valvonta pelaa suht hyvin ihan virkateitse.
Voi voi.
Kovin vanhaa kikkaa käytät!
Kun käry käy, niin silloin kerrot että valvonta pelaa.
Kovin läpinäkyvää.
Uskotko itsekään esityksiisi?
Väärinkäytöksiä kokeneeet, tietävät mitä tekevät.
Ilman sinun kiihkoiluasikin!
tarkoitan että valvonta toimii julkisella puolella ilman että joutuu rikosilmoituksia tai kanteita pistämään vireille. Se että muutamat sairaanhoitajat tai terveydenhoitoalalla olevat köyhiä ja ilmeisesti sairaita on helvetin valitettavaa. Postasin tämän kirjoituksen sen vuoksi että tiedän että asiakkaanne ovat pääosin sairaita ja köyhiä jotka ovat niin huonossa jamassa että uskovat teidän valheellisia juttujanne. Olen itseasiassa tekemässä selvitystä siitä miltä osin esim he jotka levittävät täysin valheellisia väittämämiä nettiin olivatpa he koulutettuja tai kouluttamattomia voitaisiin saada esim petoksesta vastuuseen ilman asianomistajan myöstävaikutusta koska väittämät ovat monasti vaarallisia terveydelle(esim viittaukset tai vihjailut että esim ms tauti olisi teidän kourinnalla voitettavissa) ja hyötyvät näistä väittämistä taloudellisesti ja valheet ovat avoinna suurelle yleisölle. .
Miksi netti on sitten pullollaan ihmisten (usein omalla nimellä) kertomuksia julkisen puolen ongelmista, että oikeutta ei saa vaikka kanteita yrittää viritellä.
> tarkoitan että valvonta toimii julkisella puolella ilman että joutuu rikosilmoituksia tai kanteita pistämään vireille. Se että muutamat sairaanhoitajat tai terveydenhoitoalalla olevat köyhiä ja ilmeisesti sairaita on helvetin valitettavaa....
Eikö kukaan koskaan ole tehnyt, joutunut pistämään vireille kertomiasi kanteita tai rikosilmoituksia, paitsi mitä tuossa kerrot?
Lainaus omasta tekstistäsi:
> Erehdyttämisellä tarkoitetaan virheellisen asianlaidan esittämistä jostakin asiasta. Myös sellainen puolitotuuksien tai muunnellun totuuden esittäminen jossa myytävästä kohteesta kerrotaan täsmällisesti sen edulliset puolet mutta salataan epäedulliset saattaa merkitä petosta.
Kuinkas se olikaan?
MS tautia ei kourinnalla liene parannettu mutta monenlaisiin tules-ongelmiin manuaalisista menetelmistä saa apua - oli MS tauti tai sitten ei.
Kyllä Lahdessa käyneissä on ihan oikesasti apua saaneita ja erittäin tyytyväisiä asiakkaita, vaikka jotain epäkohtiakin lienee esiintynyt.
Sais nuo turhat vainot loppua, pyhänvihan vallassa tehty kansankiihotus rikosilmoituksiin on aika härskiä touhua. Eriasia, jos todella on aihetta. Esim. ostoskanavalla valehdellaan rajummin kuin Lahdessa!
kirjoitukseni on sovellettavissa kaikkiin hoitosuhteisiin koulutettuihin ja puoskareihin. tosin lahdessä ja padasjoella käyneistä kaikilla lienee sinivel palannut pois paikoiltaan:).
Vie kalatkin vedestä. Ei se taida olla Lahtelaisten vika että Ei hoidettu / lakimies on sama kiukkunen kilop*lle jolla on käynyt kato potilas kanassaan. Mainostas taas Rovaniemeläisille sitä Turun osaavaa kirouskeskusta. Sekä yritä vaan sitkeesti lueskella lääkärikirjastossa SI-itä nivelestä jos aukeis edes pikkasen sullekkin...
Voisit aloittaa tutkimukset sieltä missä on jo valmiit lait ja pykälät.
Niiden lakien ja pykälien toteutuminen voisi olla aihe josta aloitat tutkimuksesi.
Ne toiminnat, joissa niitä sinun kauheasti kaipaamiasi lakeja et ole havainnut, niin niiden asiakkaat ovat vielä pärjänneet ilman sinun kiihkoilujasikin!
onko sairaan ihmisen oikeusturvasta puhuminen kiihkoilua varsinkin kun sitä näyttävtä toiset käytävän hyväkseen. postaan tämän viikon aikana vielä sen voiko esim muu taho tehdä valheellisista nettisivuista rikosilmoituksen muu siis kuin asianomistaja. vai pitää ryhtyä potilaaksi:)
Tuolla ylempänä annetaan aiheesta vinkkejä!
Samoin myös totuudessa pysymisestä.
Oletettavasti ohjeet koskevat myös "profeettaa" itseään?
jaa-toki koskee.rikoslaki koskee kaikkia suomen valtakunnan alueella oleskelevia -tietääkseni oikeusturvasta vinkkaaminen ei ole laintonta,kunhan vinkkaamiseen ei sisälly yksilöintiä jota ei kirjoitukseeni sisälly ??
Miksi jaat sitten väärää tietoa, vai kuuluuko se sinun "oikeusturvasta vinkkaamisen" perusteisiin?
väärää tietoa ? mikä on väärää tietoa? yksilöi väärätieto
ja vastaatkos siihen miksi olisit niin innokas ajamaan muitten asiaa?? Eihän vaan liity kateellisuuteen? Kun tuolla ylempänä oli mainittuna että pitäisikö mennä potilaaksi? Taitaisi tehdä kutaa sullekin? Vai eikö sua huolita edes SI niksautuksiin?? Mielestäni tämä Suomi on vapaa maa ja aina voit yrittää haastaa lainrikkojan tai rikkojat oikeuteen.Onko totta että olet vaan jollekin kateelinen etkä itse ole oppinut hoitamaan si nivelen aiheuttamaa ryhtivirhettä? Jos olet niin kuin arvelen alalla? Yritä saada joltain kiropraktikolta neuvoa asiassa. Muista lähestyä heitä ystävällisesti ja lämpimästi niin on paremmat mahdollisuudet saada neuvoa ja opastusta.
Olen oikeusoppinut en ole manuaaliterapeutti ja olen käyttänyt jäsenkorjaajan palveluksia.ikävä kyllä mutta opin virheistäni. Ja se että luulette että olen manuaaliterapeutti on hiukan säälittävää koska se tarkoittaa sitä että olen hyvin onnistuneesti ilmeisesti haastanut teidät teidän omalla pelikentällä. Toiseksi SI:ntoimintahäiriö tarkoitaa sitä että SINIVELESSÄ ON REPEYMÄ ja vaikka olisin koulutettu manuaaliterapeutti en voisi saada revennyttä siniveltä korjattua manuaalisella käsittelyllä. TÄMÄN VUOKSI SE LUUDUTETAAN sairaalassa ÄÄLIÖ ja tämän vuoksi on olemassa SINIVEL TUKIVYÖ jotta tulehtunut ja revennyt nivel ei aiheuttaisi kipua!! Eli kaikki se skeida jota olette levittäneet v2005 asti netissä perustuu aivan täysin virheelliselle ja valheelliselle tiedolle.
Näinkö on?
Eihän se omia virheitään havaitse, tuskin niitä tekeekään.
Omasta mielestään.
Kuten on havaittukin.
mä arvasin ettei kantti riitä tunnustaa että on alan hommissa ja pelkää totuuden tulevan ilmi että KAIKKI tuki ja liikuntaelin vaivat johtuvat lantion ryhti virheestä eli SI nivel ongelmasta.Ajattele sä voiko tai onko järkeä kiinnittää ihmisen tärkein ja vahvimilla nivelsiteillä liitetty nivel kiinteäksi.Liikkuvuus katoaa .Vielä kun jotkut osaavat painaa sen paikoilleen. Haloo oisko aika käyttää joutava aikasi ennemmin OIKEIDEN asioiden opiskeluun. Minunkin mielenkiintoni selkasivuihin heräsi sinun läpinäkyvän herjaus kamppanjan myötä.SI nivel ei muuten repeä. Muutaman sentin asento virheen mahdollistaa joustavat nivelsiteet.Ehkä nyt olisi aika kaivaa vaikka omaa älliä jos ...
Ai niin kiitos siis kirjoittelusi sillä niiden johdosta kiinnostuin todella SI nivel asiasta.
Enpä todellakaan uskonut, että epäkohtien esille tuoja, valikoitujen sellaisten, ei pysty havaitsemaan edes omien sepitystensä sisällön puutteita ja virheitä.
Älä enää arvaile, kun muutkin esityksesi näyttävät olevan arvailua ja harhautusyrityksiä!
Hyvä havaintosi: > Haloo oisko aika käyttää joutava aikasi ennemmin OIKEIDEN asioiden opiskeluun....
Tuohon voisi lisätä vielä, että pyri edes, että esityksissäsi olisi havaittavissa jotain muutakin, kuin vain sitä paljon puhuttua huuhaata!
"Toiseksi SI:ntoimintahäiriö tarkoitaa sitä että SINIVELESSÄ ON REPEYMÄ"
Toimintahäiriö on yleensä pikkaisen eri asia kuin repeämä. Näin kertoo koulutettu kiropraktikko:
"Ykkösidea on mekaanisen liikkuvuuden palauttaminen. Fasettikivut ja SI-pulmat ovat mekaanisista vaivoista yleisimmät, kertoo kiropraktikko (D.C.)." MediUutiset 11.5.2006
http://www.mediuutiset.fi/lehti/article125580.ece
Kyseessä on yleensä siis ilmeisesti mekaaninen vaiva, ei siis välttämättä repeämä. Mutta jos on repeämä, niin sitten kuvaamasi toimenpide on varmaan joskus aiheellista.
http://www.medicinenet.com/sacroiliac_joint_pain/article.htm
virallinen lähde si toiminähäiriöstä. siinä todetaan että muutosket rusossa aiheuttavat repeymän jonka vaikutuksesta luut hankaavat toisiansa vasten. Tällaista ei voida manipuloida kuntoon kuten kaikki tiedämme.
As with most other joints in the body, the SI joints have a cartilage layer covering the bone. The cartilage allows for some movement and acts as a shock absorber between the bones. When this cartilage is damaged or worn away the bones begin to rub on each other, and degenerative arthritis (osteoarthritis) occurs. This is the most common cause of SI joint dysfunction.
Si-nivelen mekaaninen vaiva tarkoittaa sitä, että nivelessä on tapahtunut jotain, joka aiheuttaa kipua, kun sitä kuormitetaan. Yleensä kyseessä on tulehdus (sakroiliitti) tai kuluma.
Sinun saarnaamasi opin mukaan si-nivelen vaivat ovat luksaatioita, johon kuuluu jopa useiden senttimetrien suuruiset luksaatiota, jotka taas aiheuttaisivat suoraan lantiorakenteen fyysisten rakennemuutosten kautta mm. lantion vinoutta. Jos si-nivelessä olisi oikeasti tuollaisia luksaatioita, tarkoittaisi se, että takana on oltava si-nivelen nivelsiteiden laajamittaisia repeämiä. Sinun uskontosi uskottavuuden kanalta on murskaava tosiasia, että mitään sellaista ei ole kukaan, missään, koskaan pystynyt osoittamaan objektiivisesti, huolimatta kymmenistä miljoonista uusin tekniikoin tehdyistä kuvantamisista juuri tuolta alueelta, juuri tällekin potilasryhmälle (selkävaivaiset).
Kokonaan toinen asia on puoskarointisi aivohalvausten, parkinsonin taudin, ms-taudin jne parissa si-nivelväitteinesi.