Soininvaaralla on loistavia ajatuksia!

On jotenkin periaatekysymys, että kouluopetusta arvioidaan lähtien oppilaan omasta edusta eikä jonkun muun edusta. Siksi asiaa on harkittava sen kannalta, onko ruotsin pakollisesta opiskelusta hyötyä oppilaalle itselleen.

http://www.soininvaara.fi/2009/11/23/2440/#more-2440
5148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Totta. Soininvaara ei mitenkään vähättele ruotsinkielisten oikeuksia. Hän olisi siis oikea mies välittämään tässä ristiriitatilanteessa. Häntä pitäisi haastatella medioissa tästä asiasta.

Äänestä

Soini on edelleen pakkoruotsittaja. Hän on niitä ensimmäisiä jotka puhuvat aivan kuten olisivat kääntäneet kelkkansa. Mutta en usko niin käyneen. En luota yhteenkään poliitikkoon joka rupeaa peesaamaan Perussuomalaisia. Poliitikolla pitää olla oikeata näyttöä tekemisistään pakkoruotsin poistamisen hyväksi- ei pelkkiä tyhjiä sanoja kuten Soininvaara löpisee. Soininvaara on edelleen tukevasti pakkoruotsittaja kirjoituksensa mukaankin ja myös tekemistensä perusteella.

Äänestä
  • Ainakin Soininvaara sensureerasi ahkerasti marraskuussa blogiaan. Hän ei esimerkiksi halunnut kuullakaan siitä, että perustuslaki ei ole linjassa todellisuuden kanssa.

    Taitaa olla opportunistinen peesaaja.

    Äänestä

  • 1 kirjoitti:

    Ainakin Soininvaara sensureerasi ahkerasti marraskuussa blogiaan. Hän ei esimerkiksi halunnut kuullakaan siitä, että perustuslaki ei ole linjassa todellisuuden kanssa.

    Taitaa olla opportunistinen peesaaja.

    Turha ruveta nyt liian tarkaksi - ettäkö kelpaisi oikein puhdashenkinen ja reipasotteinen ruotsinkaataja.

    Soininvaara on loistava hahmo herättämään ihmiset kyseenalaistamaan pakollista ruotsia - meillä on vielä yksi kolmannes rekrytoimatta riveihin. Sitä kolmannesta ei saa myötämieliseksi vapaaehtoisille kielivalinnoille mikään palopuhe vaan ainoastaan riittävän moni kellokas. Soininvaara on huippukellokas.

    Äänestä

Täytyy muistaa että vihreät on, pakkoruotsin kannalla. Varsinkin johtonaiset kyseisessä puolueessa. En tiedä mitä tavallinen rivivihreä ajattelee asiasta, mutta hyvä ois tietää. Nimittäin äänestyksissä mennään sen mukaan mitä on päätetty, joko salaisesti tai julkisesti..!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


loistavaa kirjoitti:

On jotenkin periaatekysymys, että kouluopetusta arvioidaan lähtien oppilaan omasta edusta eikä jonkun muun edusta. Siksi asiaa on harkittava sen kannalta, onko ruotsin pakollisesta opiskelusta hyötyä oppilaalle itselleen.

http://www.soininvaara.fi/2009/11/23/2440/#more-2440

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu