Väyrynen keksi väitöskirjalle

Paavo Väyrynen on suomalaisista poliitikoista väitöskirjalla todistetusti rennoin ja paras.

Asiallista ja kuivaa esiintymistä on alettu karsastaa televisiossa, kertoo tuore väitös. Poliitikolle rento esiintyminen on eduksi, ja tv-ohjelmissa vierailevien asiantuntijoidenkin toivotaan nykyään esiintyvän pikemminkin jutustellen kuin valistaen.

"Kun ihminen tulee olohuoneeseen, niin siellähän vieraiden ei pidä käyttäytyä jäykästi", sanoo aihetta väitöstyössään tutkinut Markku Koski.

Kosken väitöskirjan otsikko ”Hohto on mennyt herrana olemisesta” on television haittoja kokeneen veteraanipoliitikon lausahdus – Kosken mukaan itsensä Paavo Väyrysen suusta.

Koski myöntää, että ei muista milloin ja mistä ohjelmasta tokaisu päätyi hänen muistiinpanoihinsa.

"Joka tapauksessa osuvasti sanottu", Koski toteaa.

Väyrysen päätös pyrkiä keskustan puheenjohtajaksi ja sitä tietä mahdollisesti myös pääministeriksi ei Koskea kovin suuresti yllätä. Hänen mukaansa Väyrynen on selvästi harjoitellut esiintymistä viime vuosina.

"Hymyily ja rento ote sopivat televisioon, Väyrynen näyttää hyvinkin muuttuneelta. Alla on kuitenkin edelleen voimakas tahtopoliitikko", Koski luonnehtii.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Väittelijä Niinistön ja Väyrysen tv-taidot poliitikkojen parhaimmistoa/1135252362825
078
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


nimen kirjoitti:

Paavo Väyrynen on suomalaisista poliitikoista väitöskirjalla todistetusti rennoin ja paras.

Asiallista ja kuivaa esiintymistä on alettu karsastaa televisiossa, kertoo tuore väitös. Poliitikolle rento esiintyminen on eduksi, ja tv-ohjelmissa vierailevien asiantuntijoidenkin toivotaan nykyään esiintyvän pikemminkin jutustellen kuin valistaen.

"Kun ihminen tulee olohuoneeseen, niin siellähän vieraiden ei pidä käyttäytyä jäykästi", sanoo aihetta väitöstyössään tutkinut Markku Koski.

Kosken väitöskirjan otsikko ”Hohto on mennyt herrana olemisesta” on television haittoja kokeneen veteraanipoliitikon lausahdus – Kosken mukaan itsensä Paavo Väyrysen suusta.

Koski myöntää, että ei muista milloin ja mistä ohjelmasta tokaisu päätyi hänen muistiinpanoihinsa.

"Joka tapauksessa osuvasti sanottu", Koski toteaa.

Väyrysen päätös pyrkiä keskustan puheenjohtajaksi ja sitä tietä mahdollisesti myös pääministeriksi ei Koskea kovin suuresti yllätä. Hänen mukaansa Väyrynen on selvästi harjoitellut esiintymistä viime vuosina.

"Hymyily ja rento ote sopivat televisioon, Väyrynen näyttää hyvinkin muuttuneelta. Alla on kuitenkin edelleen voimakas tahtopoliitikko", Koski luonnehtii.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Väittelijä Niinistön ja Väyrysen tv-taidot poliitikkojen parhaimmistoa/1135252362825

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu