Heräsin katselemaan Vapaakirkon sivuja, kun puolisolleni eräs 'Vapaakirkollinen sisar kertoi, että heillä elämässä oli aina rahasta puute, mutta kun he alkoivat uhraamaan seurakunnalleen kymmenykset, niin heiltä katosi sellainen tilanne, että sellainen rahapuute hävisi, mikä aikaisemmin oli.
No he kokivat siunauksen, ilmeisesti "koettivat" sananvoimaa.
http://www.tampere.svk.fi/?sid=10&tid=125
Opetuksia
Kymmenykset
Mitä Raamattu opettaa kymmenyksistä?
Kun puheen aihe käsittelee antamista ja rahaa, niin on ehkä hyvä kysyä: Mikä on Hengellistä?
Ihmisen suhde rahaan ja sen käyttöön on aina ollut ongelmallinen. Joillekin sitä kasaantuu ja toisille ei. Toiset tavoittelee sitä ja toiset ei. Raha on asia, joka jakaa ja pakostakin luokittelee ihmisiä – tahdomme sitä tai emme.
Kun puhumme kymmenyksistä, voisi sanoa näin, että suhtautuminen rahaan ja sen käyttöön on yksi todellinen hengellisyytemme mitta. 1Tim.6:6,1Tim.6:7,1Tim.6:8, 1Tim.6:9, 1Tim.6:10
Rahasta voi tulla myös uskovalle väärällä tavalla elämää hallitseva asia, joka johtaa poispäin Jumalasta, jopa siinä määrin, että eksyy pois uskosta.
Tässä yhteydessä on kuitenkin hyvä sanoa, että Raamattu ei ole rikkauden tai omaisuuden vastainen opetukseltaan, sillä toisille omaisuus voi aivan kuin siunaantua ilman rahan himoitsemista ja tavoittelua. Raamattu puhuu myöskin niistä, joilla oli paljon omaisuutta ja jotka myös sitä kautta varoillaan palvelivat Jumalan valtakuntaa. Esimerkkinä vaikkapa Aabraham, tai ”Johanna, Herodeksen taloudenhoitajan Kuusaan vaimo, ja Susanna ja useita muita, jotka palvelivat heitä varoillansa” Luuk.8:3
KYMMENYKSET – MITÄ JA MIKSI?
Usein rahasta ja taloudesta puhuminen koetaan merkiksi epäuskosta tai epähengellisenä. Siinä tapauksessa Jumalaa itseään voisi syyttää epähengelliseksi tai vähäuskoiseksi!
Malakian kirjan luvussa 3 meillä on nimittäin kirjattuna Jumalan puhetta Israelin seurakunnalle liittyen rahan antamiseen liittyvästä kitsaudesta. Eikä tämä puhe ole mitenkään kaukaa kiertelevää ja vihjailevaa, vaan hyvin ymmärrettävään ja suoraan tapaan ilmaistua I Mal.3:6
Ihmisille kuuliaisuus, tai tahto suhteessa rahan antamiseen Jumalalle on aina ollut vaikeaa. Se on sitä tämän päivän Jumalasta ja Hänen periaatteistaan kauaksi maallistuneille ihmisille ja se on ollut sitä Jumalan valitulle kansalle. Raamatun sanan mukaan heidän elämäänsä käsittelevät Raamatun kirjoitukset ovat meille hyödyksi ja opetutkseksi!
Raamattu opettaa, että Jumala on sitonut kymmenysten maksamiseen tietyn kuuliaisuuden siunauksen. Kymmenykset eivät siis ole seurakunnan keksintö rahastaa, vaan Jumalan säädös Hänen valtakuntansa etenemisen ja työn hyvinvoinnin tähden!
KENELLE KYMMENYKSET KUULUVAT?
Vanhan Testamentin aikana, eli lakiliiton aikana, kymmenykset kuuluivat Jumalan temppeliin (4 Ms 18: 21-29).
Israelin seurakunta maksoi kymmenykset leeviläisille, siis kansan keskuudessa ja temppelissä pappispalvelusta suorittaneelle Israelin sukukunnalle. Leeviläiset puolestaan antoivat kymmenykset ylipapille, eli toisin sanoen kymmenykset kuuluivat myös pappien osalle.
Kymmenykset käytettiin temppelin kunnossapitämiseen ja temppelipalveluksessa olevien elantoon.
ENTÄ UUDEN LIITON KÄYTÄNTÖ?
Joku saattaa sanoa, että ”Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.” (Gal 5: 1) - tarkoittaen sitä, että meitä Jeesukseen uskovia eivät Vanhan Testamentin opit ja säädökset sido!
Tähän yhteyteen on hyvä kysyä vastakysymys:
Mitä Jeesus opetti?
Matteuksen evankeliumissa Jeesus puhuu farisealaisuutta ja ulkokultaisuutta vastaan ja opettaa, että Jumala arvostaa ihmisessä oikeudenmukaisuutta ja laupeutta ja uskollisuutta. Siinä hän myös aivan kuin sivulauseena vahvistaa myös käytännön kymmenysten antamisesta
Matt.23:23
Tänä päivänä voi aivan hyvin sanoa, että kymmenykset kuuluvat pääsääntöisesti seurakunnalle. Miksi?
Seurakunnalla on aivan sama tilanne, kuin VT:n aikana – sen tulee huolehtia temppelistään ja toimihenkilöistään!
Siitä huolimatta, vaikka Jumalan valtakunnan työntekijät ovatkin usein hengen täyttämiä, eivät he silti elä pelkällä Pyhällä Hengellä. Eivät he eikä seurakunta maksa sähkölaskujaan eikä muitakaan menojaan armolahjoilla.
Apostoli Paavali viittaa myös Vanhan Testamentin opetuksiin, kun hän opettaa seurakuntaa kantamaan vastuutaan seurakunnan taloudesta: (1 Kor 9: 7-11, 1Tim 5: 17-18).
loput linkissä
No he kokivat siunauksen, ilmeisesti "koettivat" sananvoimaa.
http://www.tampere.svk.fi/?sid=10&tid=125
Opetuksia
Kymmenykset
Mitä Raamattu opettaa kymmenyksistä?
Kun puheen aihe käsittelee antamista ja rahaa, niin on ehkä hyvä kysyä: Mikä on Hengellistä?
Ihmisen suhde rahaan ja sen käyttöön on aina ollut ongelmallinen. Joillekin sitä kasaantuu ja toisille ei. Toiset tavoittelee sitä ja toiset ei. Raha on asia, joka jakaa ja pakostakin luokittelee ihmisiä – tahdomme sitä tai emme.
Kun puhumme kymmenyksistä, voisi sanoa näin, että suhtautuminen rahaan ja sen käyttöön on yksi todellinen hengellisyytemme mitta. 1Tim.6:6,1Tim.6:7,1Tim.6:8, 1Tim.6:9, 1Tim.6:10
Rahasta voi tulla myös uskovalle väärällä tavalla elämää hallitseva asia, joka johtaa poispäin Jumalasta, jopa siinä määrin, että eksyy pois uskosta.
Tässä yhteydessä on kuitenkin hyvä sanoa, että Raamattu ei ole rikkauden tai omaisuuden vastainen opetukseltaan, sillä toisille omaisuus voi aivan kuin siunaantua ilman rahan himoitsemista ja tavoittelua. Raamattu puhuu myöskin niistä, joilla oli paljon omaisuutta ja jotka myös sitä kautta varoillaan palvelivat Jumalan valtakuntaa. Esimerkkinä vaikkapa Aabraham, tai ”Johanna, Herodeksen taloudenhoitajan Kuusaan vaimo, ja Susanna ja useita muita, jotka palvelivat heitä varoillansa” Luuk.8:3
KYMMENYKSET – MITÄ JA MIKSI?
Usein rahasta ja taloudesta puhuminen koetaan merkiksi epäuskosta tai epähengellisenä. Siinä tapauksessa Jumalaa itseään voisi syyttää epähengelliseksi tai vähäuskoiseksi!
Malakian kirjan luvussa 3 meillä on nimittäin kirjattuna Jumalan puhetta Israelin seurakunnalle liittyen rahan antamiseen liittyvästä kitsaudesta. Eikä tämä puhe ole mitenkään kaukaa kiertelevää ja vihjailevaa, vaan hyvin ymmärrettävään ja suoraan tapaan ilmaistua I Mal.3:6
Ihmisille kuuliaisuus, tai tahto suhteessa rahan antamiseen Jumalalle on aina ollut vaikeaa. Se on sitä tämän päivän Jumalasta ja Hänen periaatteistaan kauaksi maallistuneille ihmisille ja se on ollut sitä Jumalan valitulle kansalle. Raamatun sanan mukaan heidän elämäänsä käsittelevät Raamatun kirjoitukset ovat meille hyödyksi ja opetutkseksi!
Raamattu opettaa, että Jumala on sitonut kymmenysten maksamiseen tietyn kuuliaisuuden siunauksen. Kymmenykset eivät siis ole seurakunnan keksintö rahastaa, vaan Jumalan säädös Hänen valtakuntansa etenemisen ja työn hyvinvoinnin tähden!
KENELLE KYMMENYKSET KUULUVAT?
Vanhan Testamentin aikana, eli lakiliiton aikana, kymmenykset kuuluivat Jumalan temppeliin (4 Ms 18: 21-29).
Israelin seurakunta maksoi kymmenykset leeviläisille, siis kansan keskuudessa ja temppelissä pappispalvelusta suorittaneelle Israelin sukukunnalle. Leeviläiset puolestaan antoivat kymmenykset ylipapille, eli toisin sanoen kymmenykset kuuluivat myös pappien osalle.
Kymmenykset käytettiin temppelin kunnossapitämiseen ja temppelipalveluksessa olevien elantoon.
ENTÄ UUDEN LIITON KÄYTÄNTÖ?
Joku saattaa sanoa, että ”Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.” (Gal 5: 1) - tarkoittaen sitä, että meitä Jeesukseen uskovia eivät Vanhan Testamentin opit ja säädökset sido!
Tähän yhteyteen on hyvä kysyä vastakysymys:
Mitä Jeesus opetti?
Matteuksen evankeliumissa Jeesus puhuu farisealaisuutta ja ulkokultaisuutta vastaan ja opettaa, että Jumala arvostaa ihmisessä oikeudenmukaisuutta ja laupeutta ja uskollisuutta. Siinä hän myös aivan kuin sivulauseena vahvistaa myös käytännön kymmenysten antamisesta
Matt.23:23
Tänä päivänä voi aivan hyvin sanoa, että kymmenykset kuuluvat pääsääntöisesti seurakunnalle. Miksi?
Seurakunnalla on aivan sama tilanne, kuin VT:n aikana – sen tulee huolehtia temppelistään ja toimihenkilöistään!
Siitä huolimatta, vaikka Jumalan valtakunnan työntekijät ovatkin usein hengen täyttämiä, eivät he silti elä pelkällä Pyhällä Hengellä. Eivät he eikä seurakunta maksa sähkölaskujaan eikä muitakaan menojaan armolahjoilla.
Apostoli Paavali viittaa myös Vanhan Testamentin opetuksiin, kun hän opettaa seurakuntaa kantamaan vastuutaan seurakunnan taloudesta: (1 Kor 9: 7-11, 1Tim 5: 17-18).
loput linkissä
Vastaukset 23
Vanhimmat
MIKSI KYMMENYSTEN ANTAMINEN ON JOILLEKIN SITTEN NIIN VASTENMIELISTÄ?
Ehkäpä yksi syy antamiseen liittyvästä opetustarpeesta on se, että me olemme luonnostamme niin kitsaita ja itsekkäitä. Meidän on vaikeaa oppia antamaan, ellemme ole imeneet sitä toimintamallina jo äidinmaidosta!
Toiseksi kymmenen prosentin antaminen kaikista tuloista on hulluutta maailman ja uskomattoman suvun silmissä. Eikä tätä hulluuden leimaa yhtään lievennä se, että ev.lut. kirkon verotuskäytäntö on sentään 1% luokkaa.
Harvalle ei vapaan suunnan ihmiselle kuitenkaan järjettömyyttä on se, mihin maailman ihmiset polttavat rahansa! Kuka sitä pitää järjettömänä, että rahat menevät esim. ravintolaan tai muuten kalliisiin alkoholijuomiin!
Mielestäni antaminen on osa kristityn identiteettiä. Sen ei pitäisi, eikä se saa olla pakko, vaan Jumalan rakkauden ja armon kokemisen tulos: Rakkautta Jumalaa ja Jumalan valtakuntaa kohtaan.
On sanottu, että jos kaikki tämän päivän uskovat hoitaisivat oman vastuunsa suhteessa kymmenyksiin, niin seurakunnissa ei olisi talousongelmia lainkaan.
Jeesus itse opetti antamisesta. Yksi Hänen antamiseen liittyvä ajatus on se, että Jumala maksaa meille tavalla tai toiselle sen mukaan, miten me sydämestämme annamme Jumalalle: Antakaa, niin teille annetaan. Hyvä mitta, sullottu, pudistettu ja kukkurainen, annetaan teidän helmaanne; sillä millä mitalla te mittaatte, sillä mitataan teille takaisin." Luuk.16: 38.
Apostoli Paavali sanoo saman hiukan toisin:
Huomatkaa tämä: joka niukasti kylvää, se myös niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se myös runsaasti niittää. 7. Antakoon kukin, niinkuin hänen sydämensä vaatii, ei surkeillen eikä pakosta; sillä iloista antajaa Jumala rakastaa. 8. Ja Jumala on voimallinen antamaan teille ylenpalttisesti kaikkea armoa, että teillä kaikessa aina olisi kaikkea riittävästi, voidaksenne ylenpalttisesti tehdä kaikkinaista hyvää… (2Kor.9:6-8)
Jakeen 7 sydämen vaatimus on oikeammin käännettynä: ”mitä sydämessäsi olet päättänyt” Uusi käännös sanoo sen ” Kukin antakoon sen mukaan kuin on mielessään päättänyt”. Antamisen ei tulisikaan olla vaatimus ja pakko, vaan nimenomaan sydämen päätöstä sen perusteella, miten Jumala on meitä rakastanut!
TALOUDEN LAIMINLYÖNTI TUOTTAA AINA ONGELMIA, JOSSA JUMALAN TYÖ KÄRSII
Yleensä vapaissa suunnissa kesät ovat taloudellisesti todella tiukkoja, jopa niin, että tileissä mennään miinuksella. Voi hyvin kysyä, että onko se oikein? Se, että on vähemmän kokouksia ja että kesällä käydään harvemmin kokouksissa, koska halutaan hengähtää, on aivan oikein. Mutta se, että seurakunnalle aiotut rahat eivät tuloudu, vaikka sen menot pysyvät suurin piirtein stabiilina, ei ole hyvä asia.
Siitä kärsii seurakunta ja varsinkin se, joka joutuu huolehtimaan laskuista. Tee itsesi kanssa sopimus, että jos et voi tuoda syystä tai toisesta kymmenyksiäsi uhriin, niin voit hoitaa ne kivuttomasti pankin kautta.
Raamattu kertoo meille myös eräästä tilanteesta, jolloin Israelin seurakunnan johtohenkilö, Nehemia lähti ”kesälomalle”. Siinä on meillekin ehkä hiukan opetusta vastuullisuudesta tai sen puutteesta (Neh 13: 7-12)!
http://www.tampere.svk.fi/?sid=10&tid=125
YHTEENVETO
1. Kymmenykset ovat ensisijaisesti Jumalalle ja hänen valtakuntaansa annettuja varoja:
Kaikki maan kymmenykset, sekä pellon viljasta että puiden hedelmistä, ovat Herran omat, pyhä lahja Herralle. Jos joku tahtoo lunastaa jotakin kymmenyksistänsä, antakoon hän siihen lisäksi viidennen osan.
(3Ms 27: 30-31).
Meidän on myös hyvä muistaa se, että Jeesus itse vahvisti kymmenyskäytännön puheessaan!
2. Kymmenykset ovat tarkoitettu Jumalan seurakunnan ja sen työntekijöiden kuluista huolehtimiseen:
Raamattu sanoo: "Älä sido puivan härän suuta", ja: "Työmies on palkkansa ansainnut."
3. Kymmenyksissä sydämen asenne on tärkeintä:
”Kukin antakoon sen mukaan kuin on mielessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa.”
4. Jumala on sitonut antamiseen osan siunauksistaan:
”Huomatkaa tämä: joka niukasti kylvää, se myös niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se myös runsaasti niittää”
Jumala ei välttämättä tarvitse meidän rahojamme, mutta me tarvitsemme sen osan siunausta, joka liittyy antamiseen!
jatkuu.
KIRKKOMME ULKOINEN OLEMUS – KERTOOKO SE MEISTÄ JA RAKKAUDESTAMME HERRAA KOHTAAN?
Onko kirkon ulkoinen olemus samantekevää?
Minusta on kunnia-asia, että me pidämme Jumalan temppelin ulkoisen olemuksen kunnossa. Ikäväkseni minun täytyy myöntää, että tällä hetkellä oman kirkkoni ulkoasu ei ole sille arvoisessaan kunnossa.
Seurakuntamme täyttää tänä vuonna 120 vuotta. Monet meistä remontoivat kotinsa ennen perhejuhlia - tehdään se myös seurakuntaperheenä!
Raamatunkohdat:
1 Tim 6: 6. Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa. 7. Sillä me emme ole maailmaan mitään tuoneet, emme myös voi täältä mitään viedä; 8. mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin. 9. Mutta ne, jotka rikastua tahtovat, lankeavat kiusaukseen ja paulaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka upottavat ihmiset turmioon ja kadotukseen. 10. Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla.
Mal 3: 6. Sillä minä, Herra, en muutu, ettekä te, Jaakobin lapset, herkeä: 7. isienne päivistä asti te olette poikenneet minun käskyistäni ettekä noudata niitä. Kääntykää minun tyköni, niin minä käännyn teidän tykönne, sanoo Herra Sebaot. Mutta te sanotte: "Missä asiassa meidän on käännyttävä?" 8. Riistääkö ihminen Jumalalta? Te kuitenkin riistätte minulta. Mutta te sanotte: "Missä asiassa me sinulta riistämme?" Kymmenyksissä ja antimissa. 9. Te olette kirouksella kirotut, kun te, koko kansa, riistätte minulta. 10. Tuokaa täydet kymmenykset varastohuoneeseen, että minun huoneessani olisi ravintoa, ja siten koetelkaa minua, sanoo Herra Sebaot: totisesti minä avaan teille taivaan akkunat ja vuodatan teille siunausta ylenpalttisesti. 11. Ja minä karkoitan nuhtelullani teiltä syöjäsirkat turmelemasta teidän maanne hedelmää, eikä teidän viiniköynnöksenne kedolla ole hedelmätön, sanoo Herra Sebaot. ....
4 Ms 18: 21. Mutta leeviläisille minä annan kaikki kymmenykset Israelissa perintöosaksi, palkkana siitä palveluksesta, jonka he toimittavat ilmestysmajassa. ....25. Ja Herra puhui Moosekselle sanoen: 26. "Puhu leeviläisille ja sano: Kun te israelilaisilta otatte ne kymmenykset, jotka minä olen määrännyt heidän teille annettavaksi perintöosaksenne, niin antakaa siitä Herralle anti, kymmenykset kymmenyksistä, ...., ja tämä Herralle niistä tuleva anti antakaa pappi Aaronille. 29. Kaikista saamistanne lahjoista antakaa Herralle täysi anti; kaikesta, mikä parasta on, antakaa pyhä lahja.
Mt 23: 23 Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te annatte kymmenykset mintuista ja tilleistä ja kuminoista, mutta jätätte sikseen sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeuden ja laupeuden ja uskollisuuden! Näitä tulisi noudattaa, eikä noitakaan sikseen jättää.
1Kor 9: 7. Kuka tekee koskaan sotapalvelusta omalla kustannuksellaan? Kuka istuttaa viinitarhan, eikä syö sen hedelmää? Tai kuka kaitsee karjaa, eikä nauti karjansa maitoa? 8. Puhunko tätä vain ihmisten tavalla? Eikö myös laki sano samaa? 9. Onhan Mooseksen laissa kirjoitettuna: "Älä sido puivan härän suuta." Eihän Jumala häristä näin huolta pitäne? 10. Eikö hän sano sitä kaiketikin meidän tähtemme? Meidän tähtemmehän on kirjoitettu, että kyntäjän tulee kyntää toivossa ja puivan puida osansa saamisen toivossa. 11. Jos me olemme kylväneet teille hengellistä hyvää, onko paljon, jos me niitämme teiltä aineellista?
1Tim 5: 17. Vanhimpia, jotka seurakuntaa hyvin hoitavat, pidettäköön kahdenkertaisen kunnian ansainneina, varsinkin niitä, jotka sanassa ja opetuksessa työtä tekevät. 18. Sillä Raamattu sanoo: "Älä sido puivan härän suuta", ja: "Työmies on palkkansa ansainnut."
Neh 13: 7. ja palasin (Nehemia) Jerusalemiin. Ja kun minä tulin huomaamaan, minkä pahan Eljasib oli tehnyt Tobian eduksi, sisustaessaan hänelle kammion Jumalan temppelin esipihoissa, 8. pahastuin minä suuresti, ja minä heitin kaikki Tobian huonekalut ulos kammiosta. 9. Ja minä käskin puhdistaa kammiot ja panetin niihin takaisin Jumalan temppelin kalut, ruokauhrin ja suitsukkeen. 10. Vielä minä sain tietää, ettei leeviläisille oltu annettu heidän osuuksiaan, ja niin olivat leeviläiset ja veisaajat, joiden olisi ollut tehtävä palvelusta, vetäytyneet kukin maatilalleen. 11. Minä nuhtelin esimiehiä siitä ja sanoin: "Minkätähden on Jumalan temppeli laiminlyöty?" Ja minä kokosin leeviläiset ja veisaajat ja asetin heidät paikoilleen. 12. Ja koko Juuda toi kymmenykset jyvistä, viinistä ja öljystä varastohuoneisiin.
Kari Kähäri
19.01.2005
http://www.tampere.svk.fi/?sid=10&tid=125
>>MIKSI KYMMENYSTEN ANTAMINEN ON JOILLEKIN SITTEN NIIN VASTENMIELISTÄ?>>
Jos jonkun tulot ovat sen verran pieniä, että hän nälkävyötä kiristämällä juuri ja juuri elää kitkuttaa niin eipä siinä pakjon lisämenoja tarvita. Leipä kaupassa maksaa yhtä paljon köyhälle ja rikkaalle paitsi, että rikas tavallisesti saa sen köyhää halvemmalla.
Kysyisit, miksi kymmenysten antaminen on joillekin rikkaille ja varakkaille niin vastenmielistä?
Rakkaudesta Kristukseen se leskenropo oli suurin lahjoitus kuin mitä liiastaan antaminen.
Ei kirkkorakennus ole Jumalan temppeli, vaan meidän ihmisten oma keho on sitä, ja Jeesus lähetti Pyhän Hengen maan päälle, ja Pyhä Henki tulee meidät täyttämään, jos olemme itsemme täysin kieltäneet, että ei meidän tarvitse kirkkorakennuksista niin pitää huolta, jos ei kerran ole siihen varoja, että me voimme kokoontua kuten Jeesuksen seuraajat alkuaikoina, se on ihan riittävää toimintaa meiltä ihmisiltä.
Alkuseurakunnassa kerättiin orpoja ja oikeita leskiä varten avustukset. Ja tiettyyn tarkoitukseen Jerusalemin seurakunnan auttamiseksi. Missään UTssa ei kehoiteta keräämään sellaiseen, johon adventtikirkko kymmenyksiään käyttää.
Vanmhan Testamentin kymmenyksetkään eiv'ät käy adventtikirkolle annettaviksi, siilää hehän eivät ole edes Leeviläisiä, joille kymmenykset oli alunperin säädetty korvaamaan se, että Leeviläiset jäivät pois Israelin maanjaosta.
Advetistien esittämille kymmenyksille ei kertakaikkiaan löydy Raamatrullisia perusteluja.
Raamatullisia perusteluja senkummemmin. Monet ovatkin eronneet Luterilaisesta kirkosta koska heiltä otetaan kirkollisverot suoraan tilistä, eikä vapaaehtoisesti.
Raamatullisia perusteluja senkummemmin. Monet ovatkin eronneet Luterilaisesta kirkosta koska heiltä otetaan kirkollisverot suoraan tilistä, eikä vapaaehtoisesti
"""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""
Tuo ei olut mikään pätevä Raamatullinen perustelu adventistien tekokymmenyksille!
Siitähän on kyse vastauksessani, ettei adventismibn kymmenysperustelut ole Raamatun mukaisuutta.
Mutta Suomen laeista ja asetuksista löytyy. Miksi pitäisi noudattaa 4000 vuotta vanhoja, erään palestiinalais-paimentotolaisheimon lakeja? Suomen lakihan sanoo sanansa kymmenysten maksajillekin, jos nämä esim. alkavat tappaa kivittämällä noitavaimoja tai uppiniskaisia poikiaan kaupungin portilla, siitä huolimatta että tälläiset surmaami-säädökset ovat perin juurin raamatullisia.
[][][] Kun puhumme kymmenyksistä, voisi sanoa näin,
että suhtautuminen rahaan ja sen käyttöön
on yksi todellinen hengellisyytemme mitta.
1Tim.6:6,1Tim.6:7,1Tim.6:8, 1Tim.6:9, 1Tim.6:10 [][][]
Epäilemättä. Sillä toiset meistä tahtovat olla antajia ja toiset ottajia.
Antajaa Jumala rakastaa ja avun saanut kiittää Jumalaa.
Ex-pastorini opetti toisinaan Malakia 3 vedoten että varastan Jumalalta jos en maksa kymmenyksiä.
Eikä pidä odottaa mitään kiitosta Jumalalta kymmenyksen maksamisesta, sillä ne ilman muuta kuuluvat
Jumalalle kuin manulle illallinen. Kuitenkin juuri Malakia sanoo myös että kymmenykset maksamalla voimme
KOETELLA Jumalan uskollisuutta meitä kohtaan. Jumala palkitsee - "iloista antajaa Jumala rakastaa".
Joka tapauksessa kymmenykset tarkoittavat uudessa liitossa maailman evankelioimiseen satsattuja varoja.
On selvää että pihtaaminen evankelioimisessa on sielujen varastamista Jumalalta.
Maksoi ihminen kymmenykset tahi ei, niin köyhien auttamiseen joka tapauksessa pitää osallistua,
rakkauden Jumalan nimissä.
Gal. 2:10
Meidän oli vain muistaminen köyhiä, ja juuri sitä minä olenkin ahkeroinut tehdä.
Matt. 19:21
Jeesus sanoi hänelle: "Jos tahdot olla täydellinen, niin mene,
myy, mitä sinulla on, ja anna köyhille,
niin sinulla on oleva aarre taivaissa; ja tule ja seuraa minua".
Mark. 10:21
Niin Jeesus katsoi häneen ja rakasti häntä ja sanoi hänelle:
"Yksi sinulta puuttuu: mene, myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna köyhille,
niin sinulla on oleva aarre taivaassa; ja tule ja seuraa minua".
Mitään merkitystä ei ole sapatinpitämisellä; yksi sinulta puuttuu: rakkaudentyöt vähempiosaisia kohtaan.
Oletko siis sitä mieltä, että jos pitää sapatin pyhänä, niin silloin puuttuvat automaattisesti rakkaudentyöt vähempiosaisia kohtaan? Vai mitä tuo viimeinen lauseesi mahtaa tarkoittaa?
Antilla tuo lihan mieli välillä saa sivulauseita aikaiseksi, minkä nyt mainitsit ja annetaan me anteeksi, hän sovittelee niitä Isän edessä oikein olan takaa, onhan näistä sanoista meidän tilinteonkin hetki.
Ihminen voi näyttää viisaalta, kun jossain tärkeässä pitämästään asiasta vaikenee.
työt kuuluvat evankeliumeihin kumpikin. Lapsuudesta muistan kun naapurissani asui sapattia pyhittävä mummo hyvin yksinkertaista elämää miehensä kanssa. Meidän ohitseni meni usein mustalaisia hevoskuormittain heidän luoksensa aina he saivat heidän kodistaan yösijan ja leipää.
Näin vanhempana olen sitä ihmetellyt, mutta näin he tekivät. Minkä olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä veljistäni sen te olette tehneet minulle sanoo Jeesus.
Aloitusviesti oli erittäih hyvä ja tarpeellinen meille kaikille, muistuttamaan vaikkapa siitä, että
menestyminen sinänsä ei ole synti, vaan pikemminkin siunaus, jotta voitais jotain tehdä.
Kas, kun asia on niin että ilman rahaa ei voi oikeastaan mitään.
[][][] Tässä yhteydessä on kuitenkin hyvä sanoa, että Raamattu ei ole rikkauden tai omaisuuden vastainen opetukseltaan,
sillä toisille omaisuus voi aivan kuin siunaantua ilman rahan himoitsemista ja tavoittelua. Raamattu puhuu myöskin niistä, joilla oli paljon omaisuutta ja jotka myös sitä kautta varoillaan palvelivat Jumalan valtakuntaa.
Esimerkkinä vaikkapa Aabraham, tai ”Johanna, Herodeksen taloudenhoitajan Kuusaan vaimo, ja Susanna ja useita muita, jotka palvelivat heitä varoillansa” Luuk.8:3 [][][]
2. Kor. 9:8
Ja Jumala on voimallinen antamaan teille ylenpalttisesti kaikkea armoa,
että teillä kaikessa aina olisi kaikkea riittävästi,
voidaksenne ylenpalttisesti tehdä kaikkinaista hyvää;
Paavali muistuttaa aivan erikseen siitä, että köyhien maiden kristittyjä pitää taloudellisesti
tukea:
2.Kor.8:7
Mutta niinkuin teillä on ylenpalttisesti kaikkea: uskoa, sanaa, tietoa, kaikkinaista intoa ja meistä teihin tullutta rakkautta, niin olkaa ylenpalttiset tässäkin rakkaudentyössä.
8
En sano tätä käskien, vaan viittaamalla muiden intoon minä tahdon koetella teidänkin rakkautenne vilpittömyyttä.
9
Sillä te tunnette meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armon, että hän, vaikka oli rikas, tuli teidän tähtenne köyhäksi, että te hänen köyhyydestään rikastuisitte.
RAKKAUDENTYÖT VASTAAN LIHALLISET LAIN TEOT
Sinulta sain suoran kysymyksen ...
""Oletko siis sitä mieltä, että jos pitää sapatin pyhänä, niin silloin puuttuvat automaattisesti rakkaudentyöt vähempiosaisia kohtaan? Vai mitä tuo viimeinen lauseesi mahtaa tarkoittaa?""
Kyllä olen havainnut, että päivien ja syömisten korostajat eivät lihallisuudeltaan ehdi lainkaan
rakastamaan lähimmäistään. Pyhäkouluvihko täytyy kerätä täyteen sapattileimoja. Niihin ansioihin
on sitten tarkoitus vedota ns. tutkivan tuomion edessä sitten aikanaan eli ajattomuuden puolella.
Äläs hiilly ennen aikojasi, ota varapäre käyttöön
AnttiVKantola 27.1.2010 00:31
Ei armon kirjaa, Raamattua olisi tarvinnut kirjoittaakaan, jos Jumala olisi pelkkää kukkaisrakkautta.
Mitä pilkkaamiseen tulee niin senkun vain pilkkaat Jumalaa, ei se mitään. Mutta varoitan sinua pilkkaamasta
armon Henkeä ja Jumalan Voimaa!
Mark. 3. HENGEN PILKKA
28 Totisesti minä sanon teille: kaikki synnit annetaan ihmisten lapsille anteeksi, pilkkaamisetkin, kuinka paljon pilkannevatkin;
29 mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin."
30 Sillä he sanoivat: "Hänessä on saastainen henki".
...
Mark. 3:22
Ja kirjanoppineet, jotka olivat tulleet Jerusalemista, sanoivat:
"Hänessä on Beelsebul", ja: "Riivaajien päämiehen voimalla hän ajaa ulos riivaajia".
...
Mark. 9:38-41
38
Johannes sanoi hänelle:
"Opettaja, me näimme erään miehen ajavan pahoja henkiä ulos sinun nimessäsi.
Me yritimme estää häntä, koska hän ei kuulu meihin."
[9:38-41: Luuk. 9:49,50 : Luuk. 9:54]
39
Mutta Jeesus vastasi:
"Älkää estäkö häntä.
Eihän yksikään, joka tekee voimateon minun nimessäni, voi heti perään puhua minusta pahaa.
40
Joka ei ole meitä vastaan, on meidän puolellamme.
[Matt. 12:30; Luuk. 11:23]
41
Totisesti: joka antaa teille maljallisen vettä sen tähden, että te olette Kristuksen omia, ei jää palkkaansa vaille. [Matt. 10:42 ]
MUISTA PYHITTÄÄ LÄHIMMÄISESI !
Matt. 22:34-40
34
Kun fariseukset kuulivat, että Jeesus oli tukkinut saddukeuksilta suun, he kokoontuivat neuvonpitoon.
[22:34-40: Mark. 12:28-34; Luuk. 10:25-28]
35
Sitten yksi heistä, joka oli lainopettaja, kysyi Jeesukselta pannakseen hänet koetukselle:
36
"Opettaja, mikä on lain suurin käsky?"
37
Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi.
[5. Moos. 6:5]
38 Tämä on käskyistä suurin ja tärkein.
39 Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
[3. Moos. 19:18 ; Matt. 19:19 ]
40 Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat."
On kahdenlaista uskoa. Toiset pyhittää leposohvansa ja toiset pyhittää lähimmäisensä.
Joten se saa siunauksensa joka kiistää Jeesuksen ottaneen pois kirjoituksen säädöksineen?
Kymmenyssäädös kuuluu siihen seremonialakiin, josta adventistit niin kovasti niuhottavat!!
te sapatinkin heitätte seremonia lakiin, nyt heitit kymmenyksetkin sinne kaikki seremoniaan lakiin mikä ei tunnu mukavalle, mutta kyllä te olette Jumalalta ottamassa, mutta mitään te ette halua Jumalalle antaa, Jumala ei kylläkään tarvitse teidän rahojanne sillä Hänen on kulta ja Hänen on hopea, mutta Jumala koettelee vain ihmisen kuuliaisuutta itseään kohtaan, kuuliaisuudesta on kysymys ei muusta.
Ei adventtikirkko ole minun jumalani.
Mitäs kummia höpisette.
Mihin jumala sinun rahojasi tarttee? Ostaako se niillä itselleen karkkia?
viellä kouluun, mitä sinä täällä teet. kun et näytä viellä tietävän mitään teitävätkö vanhempasikaan että sinä vain netissä olet etkä koulussa, ja kun olet koulusi lopettannut, niin sitten menet Jumalan opetettavaksi niin viisastut.
Meillä on läppärit ja kännykät koulussakin eikä niitä äidit määräile!
Eikös sinun kännykällä pääsekään nettiin?
"Mitäs kummia höpisette.
Mihin jumala sinun rahojasi tarttee?
Ostaako se niillä itselleen karkkia?"
Joskus olen 10 palan täytesuklaastani koettanut tarjota Iskällekin, yhtä palaa,
mutta se sano että anna mieluummin köyhille, vaikka tolle köyhän naapurin penskalle.
Kerra koetin tarjota Iskälle sapattia. Se sano että äläs nyt, minä nautin pyhätöistä.
Vie ennemmin nuo naaapurin lapset vaikka johonkin puuhamaahan, että saavat vanhemmat levätä.
Joskus tuntuu ettei mulla ole mitään vaikka on rikas Isä. Se sano että pyydä niin saat vaikka puolet
valtakuntaani. Miten voin sinulle antaa haluamasi jollet kerro minulle mitä tahdot. Tiedän kyllä
kaikki tarpeesi ja ne täytän, mutta mitä vielä lisää kaipaat niin kerro toki.
Ja muista ettet koskaan kadehdi muita, sillä et suinkaan ole ainoa rakkauteni kohde.
Luuk.15:30-32
30
Mutta kun tämä sinun poikasi tulee, tämä, joka on hävittänyt omaisuutesi porttojen parissa,
sinä teurastat hänelle syöttövasikan!'
31
Isä vastasi hänelle: 'Poikani, sinä olet aina minun luonani, ja kaikki, mikä on minun, on sinun.
32
Mutta olihan nyt täysi syy iloita ja riemuita.
Sinun veljesi oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa mutta on nyt löytynyt.'"
Mark. 11:24
Niinpä minä sanon teille: Mitä ikinä te rukouksessa pyydätte, uskokaa, että olette sen jo saaneet,
ja se on teidän.
antti 12v.
Turhaan rakentajat vaivaa näkevät. hukkaanheitettyjä ovat silloin kymmenyksetkin.