Holhoustoimilaki / Kalli

Nämä keskustelunavaukseni on poistettu yleistä Satakunnasta-palstalta. Mielestäni on ihan asiallinen juttu vaikakin Timo Kallin nimi mainitaan, joka ei kai ole kiellettyä sentään. Pelkkää tosiasiaa kirjoitan. Ihmettelen ellei poliitikko Kalli aseta tilakauppaa tutkintaan koska holhoustoimilakia on rikottu, jonka myöntää Rauman maistraattikin maininnalla, ettei holhoustoimilakia ole kaikilta kohdin noudatettu. Kun lakia ei ole noudatettu eikö silloin ole edessä tilaan kohdistuneen kaupan purku?

Uusittu juttuni yleistä satakunnasta-palstalle. Harolan tilan myynnistä.24.1.2010 Holhoustoimilaki / Kalli MagnusVonLagerbom Käyttäjän viestit 24.1.2010 07:08 Vastauksia: 0 Lukukertoja: 1TEKSTIKOKO: Viestien esitystapa: Päämiehen kuuleminen 43 § Ennen kuin edunvalvoja tekee päätöksen tehtäviinsä kuuluvassa asiassa, hänen on tiedusteltava päämiehensä mielipidettä, jos asiaa on tämän kannalta pidettävä tärkeänä ja kuuleminen voi tapahtua ilman huomattavaa hankaluutta. Kuuleminen ei kuitenkaan ole tarpeen, jos päämies ei kykene ymmärtämään asian merkitystä. Jos päämies on alaikäinen, on myös hänen huoltajansa mielipidettä tiedusteltava 1 momentissa säädetyin tavoin. Köyliö / keskustapuolue / Kallit MagnusVonLagerbom Käyttäjän viestit 23.1.2010 06:39 Vastauksia: 0 Lukukertoja: 2TEKSTIKOKO: Viestien esitystapa: Köyliö on keskustapuoluevaltaista aluetta. Köyliön kunta haki exäni kanssa alaikäiselle pojalleni edunvalvojaa saadakseen poikani 1/5:s osa-omistuksessa olevan tilan myytyä. Tilan, jonka lainan ( 9000e) pojan äiti jätti maksamatta saaden tilan ulosmitatuksi. Ilmoitti kyllä maksavansa lainan mikäli minä luopuisin asumisoikeudestani. Ilmoitin ulosottovirastolle minulla olevan tilaan kohdistuvia saamisia ja että minulla on tilaan myös elinikäinen asumisoikeus. Tila myytiin salaa vapaaehtoisella kaupalla jossa ulosottomies oli läsnä. Poikani edunvalvoja oli hyväksynyt poikani puolesta tilan myynnin vaikka lain mukaan hänen olisi tullut minua asiassa kuulla. Edunvalvoja kertoi jälkeenpäin toisen huoltajan hyväksyneen kaupan, eli pojan äidin, jolla ei kuitenkaan käräjäoikeuden 10.3.2005 antaman päätöksen mukaan ollut poikaan nähden kuin tietojensaantioikeus. Tila siis myytiin, rahat jaettiin ja elinikäinen asumisoikeuteni tilaan raukesi. Laissa kuitenkin tuodaan esiin että mikäli ostaja on tiennyt tilaan olevan elinikäinen asumisoikeus, koskee se uutta ostajaakin ym ym.. Koska paikalla oli ulosottomies jolle olin ilmoittanut myös elinikäisestä asumisoikeudestani niin miten asumisoikeuteni ja muut tilaan kohdistuneet saamiseni voidaan noin törkeällä tavalla sivuuttaa? Oikeuttaako se että tilan osti Timo Kallin poika, rikkomaan holhouslakia ja sen, ettei kauppakirjan tilaan kohdistuvista rasitteista tarvitse piitata?

3

194

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tekaistut

      asumisoikeuspaperit eivät yleensä kestä lähempää tarkastelua?

      • saatana.

        Timo Kallipääpukari näissä vaalirahoitusjupakoissa. Myöntänyt saaneensa lahjuksia ja vielä ylpeilee sillä.

        Vittu mikä äijä.


      • von Lagerbom

        Jossa sen laati notariaatti, julkinen kaupanvahvistaja.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      73
      1949
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1219
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1018
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      23
      991
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      89
      695
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      107
      679
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      44
      665
    8. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      652
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      59
      635
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      58
      580
    Aihe