Mailman loppu

tuleeko mailman loppu tosiaan vuonna 2012, vai onko se jokin taru
791036
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 79

Vanhimmat

ja tarua,vain valhetta.
Ole huoleti.

Äänestä
  • mitään, mutta äkkiä heidät kohtaa turmio!
    Näin tulee kaikille väärän rauhan julistajille äkkiarvaamatta tapahtumaan! Herätkää jo ! Uskovaiselle ei tapahdu mikää äkkiarvaamatta, koska meillä on Pyhä Henki ja hän johdattaa meidät kaikkeen totuuteen ja tulevaiset hän meille julistaa! Ihan selvästi nyt on jotain ISOA tapahtumassa!

    Maailman loppu ei tule, mutta Jeesus noutaa omansa luokseen. Täällä alkaa sen jälkeen vainon aika= antikristuksen hirmuinen aika. Niinkuin Jeesus teki pelkästää hyvää ja paransi kaikki sataanan valtaan joutuneet, on antikristus paha ja tekee ainoastaa pahaa. Pelastautukaa täsät kaaoksen ajasta, Herra tahtoo pelastaa jokaikisen!!!! Jokainen joka huutaa avuksi hänen nimeään PELASTUU!

    Äänestä

Mahdollista että,maailmanloppu tulee silloin,ei se kuitenkaan kaukana ole.Raamatun mukaan kukaan ihminen ei tiedä ennakkoon milloin maailmanloppu tulee.Kuitenkin ajan merkeistä,joista raamattu kertoo,kaikkien merkkien perusteella huomaa,ettei siihen kauan mene.

Äänestä
  • edes perseen pyyhintään.

    Äänestä

  • perseesees, ei se siihenkään kelpaa mutta sinulle kyllä, suosittelen.

    Äänestä

  • vbnm, kirjoitti:

    edes perseen pyyhintään.

    kaikki Jumalan kieltäjät ja siihen teidät on laitettu.Mikäli juntit ette tiedä niin suomessakin vallitsee uskonnon vapaus,joten menkää kiinaan sieltä löydätte kaltaistanne seuraa toverit,tai venäjälle.

    Äänestä

  • toinen uskova kirjoitti:

    kaikki Jumalan kieltäjät ja siihen teidät on laitettu.Mikäli juntit ette tiedä niin suomessakin vallitsee uskonnon vapaus,joten menkää kiinaan sieltä löydätte kaltaistanne seuraa toverit,tai venäjälle.

    tai sen kieltäminen;)
    Kiina kutsuu,hop hop,mene jo

    Äänestä

  • vbnm, kirjoitti:

    edes perseen pyyhintään.

    Rastui toverit,huomaa että olette kunnon kommunistisen kasvatuksen saaneita aivottomia juntteja,
    joten hankkikaa ihmeessä venäjän tai kiinan kansalaisuus ja pysykää siellä!
    Siellä ei tarvitse sietää uskonnonvapautta eikä paljon muutakaan länsimaista.Hyvä,joten oletteko jo hankkineet viisumit ?

    T:Dirty Doll

    Äänestä

  • oikea DIRTY DOLL kirjoitti:

    Oleksää siin uskos. Vaikka tulee dokumentteja vaik kuin että esi isämme olivat africasta. Pitääkö mun etttiä sekin että kauimmaiset tähdet ovat miljardien valovuosien päässä. Joten miten se sopii siihen että Jumala loi kaiken 6 tuhatta vuotta sitten. Siis otsikko piti olla Loiko Jumala Ihmisen.

    Äänestä

  • htgfb kirjoitti:

    perseesees, ei se siihenkään kelpaa mutta sinulle kyllä, suosittelen.

    etkä myöskään siitä, että Jumala loi sinut omaksi kuvakseen! Vihollinen =vihtahousu on meitä huijannut jo liian kauan. Ota se paikka, mikä sulle kuuluu ja ole vapaa! Sillä vapauteen Kristus vapautti meidät, hän vaputti meidät KAIKESTA isiltä peritystä TURHASTA vaelluksesta! Jumala sanno:´Olkaa pyhät niinkuin minä olen pyhä!´Tämä on ihana ja mahtava asia ymmärrettäväksi ja omistettavaksi!

    Äänestä

  • yksin en kulje en kirjoitti:

    ja pyyhin sillä koiran pissaa lattioilta.
    Huono se on siihenkin.

    Äänestä

  • nhjklö kirjoitti:

    ja pyyhin sillä koiran pissaa lattioilta.
    Huono se on siihenkin.

    tosissasi, jostain syytä vain annat itseäsi käyttää turhan puhumiseen ja vouhottamiseen! Lopeta se heti!

    Äänestä

  • yksin en kulje en kirjoitti:

    tosissasi, jostain syytä vain annat itseäsi käyttää turhan puhumiseen ja vouhottamiseen! Lopeta se heti!

    haiseva näyte??

    Äänestä

  • Kakkaraamattu kirjoitti:

    haiseva näyte??

    Älä suotta lähetä,haistele sitä vaan itse ja kun oot tarpeeksi haistellut,niin ala sitten lukemaan...

    Äänestä

  • LUE kirjoitti:

    Älä suotta lähetä,haistele sitä vaan itse ja kun oot tarpeeksi haistellut,niin ala sitten lukemaan...

    paskaa,Hahahaha

    Äänestä

  • Kakkaraamattu kirjoitti:

    paskaa,Hahahaha

    Hyvä että,paskan syöminen noin naurattaa...
    sulla ei sit ainakaan pääse nälkä tulemaan.

    Äänestä

uskovaisten pellejen keksintöä kuten kaikki muutkin maailmanlopun ennustukset.

Äänestä
  • Raamattu on Jumalan ilmoitus siitä, mitä tulee tapahtumaan! 80% kaikesta ennustetusta on jo tapahtunut! Jeesus sanoo, että valtakunnan evankeliumi on saarnattava kaikille kansoille ja sitten tulee loppu! Mikä loppu, kysyt enken?
    Jeesus tulee noutamaa omansa luokseen! Pyri siihen joukkoon mukaan! Kuka/mikä estäisi sinua, jos oikein todella tahdot!? Kun sinun tahtosi yhtyy Jumalan tahtoon silloin PAMAHTAA! Koska JUmala tahtoo, että jokainen ihminen tulee parannukseen ja pelastuu!!! Kokeile pamahtaako?

    Äänestä

  • että,raamatulla pitäis persettä pyyhkiä,muistakaa mitä tuli sanottua,
    helvetissä ollessanne,siellähän poltatte perseenne,ettekä paperiakaan tartte.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    että,raamatulla pitäis persettä pyyhkiä,muistakaa mitä tuli sanottua,
    helvetissä ollessanne,siellähän poltatte perseenne,ettekä paperiakaan tartte.

    peloitteluun kristinusko perustuu,ja siitä en pidä.
    Peloittelemalla ja kiristämällä kasvaa kusipäisiä lapsia,ja sen huomaa uskovaisten lapsista.

    Äänestä

  • Aatteleppaite2.0 kirjoitti:

    peloitteluun kristinusko perustuu,ja siitä en pidä.
    Peloittelemalla ja kiristämällä kasvaa kusipäisiä lapsia,ja sen huomaa uskovaisten lapsista.

    Tarkoita varsinaisesti peloitella ketään,eiköhän siinä ole raamatun sanaa ja joistakin se voi
    tuntu peloittavalta.Tavallaan ihmisen kuuluukin pelätä,ellei elä Jumalan tahdon mukaan.
    Uskovat puhuvat suurimmaksi osaksi Jumalan sanaa ja kai sitä itse kukin myös ja varsinkin uskovat pelkää koska tietää,mitä tulee tapahtumaan.Itse asiassa minua ei maailmanloppu peloita,koska se tarkoittaa tämän kaiken loppua,mitä pahuuteen tulee.Vai voitko sanoa että,ihmisten kesken vallitsee rakkaus ???Ihmiset tekee kaikkea pahaa toisilleen ja haukkuu kaikkia,pettää,maailma on pahuutta täynnä.Sellaiset ihmiset,jotka pelottelee lapsiaan ja kiristää,ei toimi Jumalan tahdon mukaan.
    On olemassa paljon ihmisiä,jotka sanoo olevansa uskossa,mutta teot kertovat toista...
    Niitä ei tule sekoittaa aitoihin uskoviin.Mielestäni,on törkeää Jumalan pilkkaa,käskeä pyyhkimään persettä raamatulla,vaikka raamattu on Jumalan sana!

    Äänestä

  • yx-uskovainen kirjoitti:

    ole olemassa,yksinkertaista.
    Kuinka paljon uskovaiset ovat pahaa tehneet jumalan nimissä tässä maailmassa,Hitler oli oppipoika kirkonmiehiin verrattuna.

    Äänestä

  • Aatteleppaite2.0 kirjoitti:

    ole olemassa,yksinkertaista.
    Kuinka paljon uskovaiset ovat pahaa tehneet jumalan nimissä tässä maailmassa,Hitler oli oppipoika kirkonmiehiin verrattuna.

    Eujös kieltäminen juuri oo sitä pilkkaamista ?

    Ja luulempa luulemasta päästyänikin, ettet tiedä Jumalan olemassaolosta, etkä Hänen olemattomuudesta yhtään mitään, ja et tiedä ees sitä, ettet tiedä.

    Joten, koska tämä on totuus, niin sinuna päivittäisin tietämykset ja tietämättömyydet aika äkkiä.

    Jos sinusta näyttääkin, että evoluutiota tapahtuu, niin kysy ihmeessä, onko se ees tosinäky, koska et oo sitäkään nähny.,

    Aatteleppa ite, jos katot, kuinka evoluutio on edennyt esim. autojen historiasta tähän päivään, niin tapahtuiko sitä autojen evoluutiota jostain kummallisesta luonnon valinnasta, vaiko oliko niillä autoilla kehittäjänsä ja tekijänsä, vaiko kehittyivätkö ne ihan itekseen, geenimutaation kautta, joka sukupolvi etevämmiksi ?

    Äänestä

  • Mutaatio mutaa kirjoitti:

    Mitään typerämpää en ole koskaan lukenut.

    Äänestä

  • Aatteleppaite2.0 kirjoitti:

    ole olemassa,yksinkertaista.
    Kuinka paljon uskovaiset ovat pahaa tehneet jumalan nimissä tässä maailmassa,Hitler oli oppipoika kirkonmiehiin verrattuna.

    Ajatteleppas nyt itse,jos sulla on aivoja,joilla ajatella! Kysymys ei ole ns.tekouskovista vaan aidoista uskovista.Aidot uskovat elää,Jumalan sanan mukaan,ei kirkossa eletä Jumalan sanan mukaan,sanaa toiset käyttää hyväkseen,mutta se on väärin,kuten Jumalan pilkkakin.Sinäkin vastaat Jumalalle,jokaisesta teostasi ja myös noista valheistasi,koska koitat eksyttää sanoillasi muita ihmisiä,pääsemästä Jumalan luo tai Jeesuksen,sillä Jeesuksen kautta on tie Jumalan tykö,ei muuten.Ne jotka Jumalan nimissä vääryyttä tekee,eivät ole aitoja uskovia ja ne valitettavasti vaikeuttaa, monien muiden Jumalaan uskomista.JUMALA ON RAKKAUS ei vääryys ja pahuus !
    Jeesus käskee rakastamaan,lähimmäistä,niin kuin itseään! Sekä antamaan anteeksi.Tiedoksesi kuka on lähimmäinen,se on jokainen,ihonväriin ja muuhun katsomatta.
    Hitleri tappoi juutalaisia ( teurasti ) josta myös vastaa aikanaan Jumalalle.
    Mikäli sinä et usko Jumalaan,se on sinun ongelmasi,mutta älä kuitenkaan valehtele ettei Jumalaa ole.Jeesus kärsi myös sinun syntiesi tähden,kuten myös minun ja kaikkien muidenkin.

    Äänestä

  • yx-uskova kirjoitti:

    koska jumalaa ei ole,koska sen ymmärrät.

    Äänestä

  • Aatteleppaite2.0 kirjoitti:

    ole olemassa,yksinkertaista.
    Kuinka paljon uskovaiset ovat pahaa tehneet jumalan nimissä tässä maailmassa,Hitler oli oppipoika kirkonmiehiin verrattuna.

    jo tuon ateismin ja typeryyden levittäminen. Meille on annettu oma ihan maa.... miettikää sitä, tai muuttakaa Pohjois-Koreaan! Siellä silmänne avautuvat!

    Äänestä

  • yksin en kulje en kirjoitti:

    jo tuon ateismin ja typeryyden levittäminen. Meille on annettu oma ihan maa.... miettikää sitä, tai muuttakaa Pohjois-Koreaan! Siellä silmänne avautuvat!

    Totisesti Jumala on olemassa,kumpa ihmiset sen ymmärtäisivät ajoissa,myös ateistit.

    Äänestä

  • aaattelenytjo kirjoitti:

    koska jumalaa ei ole,koska sen ymmärrät.

    Valitettavasti sinä VALEHTELET sillä JUMALA on olemassa.
    Taidat olla ateisti,se vasta uskontoa onkin,olla uskomatta todellisuuteen.
    Ja koska sinä ymmärrät sen asian että,Jumala on olemassa!!!

    Äänestä

  • yx-uskova kirjoitti:

    Valitettavasti sinä VALEHTELET sillä JUMALA on olemassa.
    Taidat olla ateisti,se vasta uskontoa onkin,olla uskomatta todellisuuteen.
    Ja koska sinä ymmärrät sen asian että,Jumala on olemassa!!!

    ja haistakoon pitkän paskan.

    Äänestä

  • ollsällös kirjoitti:

    ja haistakoon pitkän paskan.

    Kannattais haistaa itse,ei haistatella Jumalalle.Lopeta Jumalan pilkkaaminen.

    Äänestä

  • sinun kirjoitti:

    Kannattais haistaa itse,ei haistatella Jumalalle.Lopeta Jumalan pilkkaaminen.

    Miten sellaista voi pilkata, jota ei ole olemassa?

    Äänestä

  • opex kirjoitti:

    Miten sellaista voi pilkata, jota ei ole olemassa?

    Jumala on olemassa.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    että,raamatulla pitäis persettä pyyhkiä,muistakaa mitä tuli sanottua,
    helvetissä ollessanne,siellähän poltatte perseenne,ettekä paperiakaan tartte.

    Arvelen että solvaajatkin menevät ennen teitä helvetillä uhkaajia Jumalan eteen vaikkakin rangaistuksen alaisiksi mutta armoa anettuaan ehkä pääsevät taivaaseen ruoskan jäljet persiillään ja selässään. Ois paras jos yksikään uskovainen ei uhkaa helvetillä kun ei tiedä sinne joutumisen kriteereistä.

    Äänestä

  • mie vua kirjoitti:

    Ainahan sitä saa arvella,mitäs arvelet Jumalan ja Jeesuksen pilkkaamisesta ???
    Eiköhän Jumalan sanassa raamatussa,uhata helvetillä kaikkia,jotka ei elä Jumalan tahdon mukaan.???
    Jotka syntiä tekevät.Sullahan kuvitelmat on,että Jumalan pilkkaajat pääsevät ennen uskovia Jumalan eteen.Lue raamattua,niin tiedät kriteeritkin.

    Äänestä

  • Aatteleppaite2.0 kirjoitti:

    peloitteluun kristinusko perustuu,ja siitä en pidä.
    Peloittelemalla ja kiristämällä kasvaa kusipäisiä lapsia,ja sen huomaa uskovaisten lapsista.

    Jeesuksen syntien anteeksi anto ja jokaisen jumalan luokse haluavan pelastaminen ei ole pelottelua. Se on suuri ilo! Suren puolestasi että et voi ymmärtää sitä voimaa ja rauhaa jonka saat.
    Tiede jos mikä on valhe, okei voimme nähdä tähdet mutta tunnetko ne? Ajattelet että ihminen on lähtenyt afrikasta, olitko siellä?

    Ylistys jumalan!

    Äänestä

  • sambou_ kirjoitti:

    Ateistit yms,Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen kieltäjät,pelkäävät tunnustaa sen takia,koska silloin olisi
    heidänkin elettävä Jumalan sanan mukaan,koska joutuisivat vastaamaan Jumalalle teoistaan.Kenties he
    ajattelevat että,jos ei usko niin voi elää miten lystää,joutumatta vastuuseen teoistaan.
    He eivät ymmärrä että,vastuuseen joutuu vaikka ei uskoisikaan,sillä heille kuitenkin kerrotaan totuus,uskovien puolesta.

    Äänestä

Siitä on tulossa joku elokuvakin. Tuskin ihan päästä keksisivät näitä juttuja.

Äänestä
  • Minäkin uskon asian olevan ja elokuva on varmaan mielenkiintoinen,
    sitten kun se valmistuu.

    Äänestä

  • No elokuvathan on aina totta!

    Äänestä

jälkeen pääsemme Taivaseen jotka on ottanut Jeesus vastaan !! Hienoa !!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • No sittenhän tuo nähdää. Kukin omalta osaltamme. Mutta en mä silti usko noihin juttuihin. Mutta kuka uskoo niin uskoo, mutta ei saa muita väkisin pakottaa uskoon.

    Äänestä

  • suomessakaan kirjoitti:

    No sittenhän tuo nähdää. Kukin omalta osaltamme. Mutta en mä silti usko noihin juttuihin. Mutta kuka uskoo niin uskoo, mutta ei saa muita väkisin pakottaa uskoon.

    Oikeus uskoa Jeesukseen ja Jumalaan,Jumala ei pakota ketään uskomaan vaan antaa jokaiselle vapauden
    uskoa tai olla uskomatta,mutta mieluummin sitä haluaa uskoa vapaasta tahdosta Jumalaan,kuin olla saatanan orjana.Saatana ei anna vapautta,Saatanasta lähtee kaikki valheet,tapot,murhat, raiskaukset,huorinteot, varkaudet,haureudet,pettämiset,rikokset,epäusko ja kaikki pahat teot ja tässä se ydin uskovan ja ei uskovan ja tekouskovan eroittaakin heidän teoistaan,joka elää raamatun mukaan on uskova,Jeesus oli maanpäällä ja antoi omalla toiminnallaan ja teoillaan meille esimerkin,kuinka toimia...

    Jumala ja Jeesus ovat olemassa ja olen 5-vuotiaasta uskonut,vaikka omat vanhempani ei olleet uskossa!
    Rukouksiini on vastattu monia kertoja ja ihan myös kirjaimellisesti,kun olen apua ylhäältä pyytänyt,
    joten tiedän että,Jeesus kuulee sydämestä vilpittömästi lähtevät rukoukset ja mitä tulee ateisteihin,niin
    kyllä nämä ateistit on tulleet veitsien kanssa päälleni ja osoittaneet aseilla jne...tässä kuitenkin olen ja
    olen nainen.Tapellut en ole koskaan,kuitenkin minusta on ylhäältä pidetty huolta ja varoitettu vaaratilanteissa.Elämäni on ollut vaikeaa ja minulle on tehty kaikkea pahaa esim: yritetty raiskata monta
    kertaa jne... kuitenkaan en syytä Jumalaa siitä,mitä minulle on tehty.Kaikki ne ikävät asiat,Luoja on
    sallinut tapahtua,siksi että voin paremmin auttaa toisia ihmisiä,niin olen myös ikäni tehnytkin.
    Minulla ei ole syytä olla katkera,eikä vihata,olen antanut anteeksi kaikille,vaikka eivät ole pyytäneetkään.
    Raamattu kehoittaa antamaan anteeksi,muuten ihminenkään ei saa anteeksi Jumalalta ellei itse anna anteeksi.Olen ottanut joitain asioita sydämeeni eli tee toiselle sitä,mitä haluaisit itsellesi tehtävän!
    Harva haluaisi itseään vahingoittaa,joten jos sitä ei halua,ei pidä vahingoittaa muitakaan.

    Ketään ei pidä pakottaa uskoon,mutta kuitenkin uskovien on kerrottava muillekkin asioista,jolloin toiset voivat tehdä oman valintansa.Uskova tekee ainoastaan Jumalan tahdon mukaan,kun kertoo Jumalasta ja Jeesuksesta eteenpäin.Ne taas jotka haluaa estää muitakin uskomasta,tekee saatanan tahdon mukaan.
    Saatana lähettää myös ateistit uskovien kimppuun,miksi siis ateistit ei anna uskovien uskoa rauhassa?!
    Kaikkea hyvää kuitenkin kaikille,on uskossa tai ei ole.

    Äänestä

  • Rakastavasydän kirjoitti:

    Siksi teidän ei anneta uskoa rauhassa, koska te tuputatte mielipiteitänne (niin kuin sinäkin äsken) joka ärsyttää kovasti meitä täysijärkisiä ihmisiä.

    Äänestä

  • Penismies kirjoitti:

    Siksi teidän ei anneta uskoa rauhassa, koska te tuputatte mielipiteitänne (niin kuin sinäkin äsken) joka ärsyttää kovasti meitä täysijärkisiä ihmisiä.

    Anteeksi vain en ole tuputtanut sinulle uskoon tulemista,sen enenpää kuin muillekkaan,kerroin asiasta.
    Kerroin juuri,ettei ketään tule pakottaa vaan jokainen tekee oman valintansa.
    Et sinä sen täys järkisempi ole,kuin uskovat.Uskovat on viisaampia,koska tietävät enenmän kuin sinä.
    Sinä et ole selvästikkään,ottanut viisauttasi raamatusta.Kannattaisi lukea,niin viisastuisit sinäkin.

    Äänestä

  • Penismies kirjoitti:

    Siksi teidän ei anneta uskoa rauhassa, koska te tuputatte mielipiteitänne (niin kuin sinäkin äsken) joka ärsyttää kovasti meitä täysijärkisiä ihmisiä.

    puhutte siitä min te uskotte! Uskovaisilla on vaan totuus sanottavana= ihminen on syntiinlangennut ja matkalla kohti ikuista era Luojastaan Jumalastaan! Pelastus on Kristus Jeesus, Jumalan ainosyntyinen poika!
    Ajatteleppa, jos elät vihollisen huijaamana ja joudut pois siitä, elämästä minkä Jumala on sinulle varannut! Siellä missä ei ole Jumlaa ei ole; puita, lintuja, vettä , sinitaivasta virvoittavaa tuulta, toisinsanoen Jumalan luomakunta ympäröi sinua nyt! Etkö näe sitä!? Lisäksi sinä saat uskon, se annetaan jokaiselle joka sitä pyytää! Pyydä itsellesi usko Kristuksen usko, niin ......näemme taivassa!

    Kiitos,että otat kantaa ja kerrot totuutta,josta kaikki ei tiedä.
    Se uskovien tehtävänä onkin.

    Äänestä

  • Rakastavasydän kirjoitti:

    Kiitos,että otat kantaa ja kerrot totuutta,josta kaikki ei tiedä.
    Se uskovien tehtävänä onkin.

    suomalaiset ei vaan vielä tiedä.... mutta odotappas kun niillä sytyttää... silloin kajahtaa Pahjan perältä... niin uskon!!

    ...niinkuin taivahan kansi sois!!!

    Äänestä

  • yksin en kulje en kirjoitti:

    suomalaiset ei vaan vielä tiedä.... mutta odotappas kun niillä sytyttää... silloin kajahtaa Pahjan perältä... niin uskon!!

    ...niinkuin taivahan kansi sois!!!

    Kiitos samoin sinulle Jumalan siunausta.
    Toivon tosiaan että,ihmisten silmät avautuvat näkemään ja löytäis Jeesuksen luo.
    Löytäisivät totuuden sillä "MINÄ OLEN TIE,TOTUUS JA ELÄMÄ" SANOO jEESUS !

    Äänestä

Jokaiselle meille tulee loppu, kun on aika ei maailmalle.

Äänestä

8888888888 888 888 .d8888b. 888 d8P
888 888 888 d88P Y88b 888 d8P
888 888 888 888 888 888 d8P
8888888 888 888 888 888d88K
888 888 888 888 888 8888b
888 888 888 888 888 Y88b
888 Y88b. .d88P Y88b d88P 888 Y88b
888 "Y88888P" Y8888P" 888 Y88b

Äänestä
  • Vaikka joku Niburu kurvaisi tänään Pluton takaa ja syöksyisi Maata kohti hirvittävällä nopeudella niin.. enstex sillä menis muutama vuosi syöksyä tänne - Plutosta maahan on ihan hillitön matka. Toiseks se bongattais jo vähintään vuotta aiemmin . Kolmannex sillä pitäisi olla parempi sihti kun parhaista parhaalla tarkka-ampujalla. Neljänneksi jos se kuitenkin - vastoin kaikkia todennäköisyyksiä osuisi Maahan ja räjäyttäisi Maan kipunoivaksi pölypilveksi, niin laittaisimme itsemme hieman liian korkeaan asemaan väittäessä että kyseessä olisi Maailman loppu. Kyseisessä eventissä vapautuva energia tuskin ylittää Auringossa tuikitavallista flarepurkauksen energiaa - pelkkä Auringon röyhtäisy ! Tapahtuma olisi niin pieni että pitää olla huippu systeemit että sen pystyisi havaitsemaan lähimmän tähtinaapurin - Proxsima Centaurin - etäisyydeltä. "Räjähdyksen" valovoima vastaa samaa kun katsoisit auton kaukovaloa 500km etäisyydeltä ja valon vieressä välähtäisi kaukovalon heijastus hyttysen siivestä.
    Ymmärrän toki että monelle tavikselle Maapallo on sama asia kuin Maailma, harrastetaanhan täällä "maailmanympäri matkailuakin" :)

    Ja noille "ikuisenelämän" odottajille , tiedän aika tarkkaan mitä tulee olemaan kuoleman jälkeen , se on tarkalleen sama fiilis kun (kauan)ennen syntymää, eli ei sitä kannata venailla - kannattaa keskittyä tähänpäivään.

    Äänestä

  • poikatarzanyykaakoo kirjoitti:

    Vaikka joku Niburu kurvaisi tänään Pluton takaa ja syöksyisi Maata kohti hirvittävällä nopeudella niin.. enstex sillä menis muutama vuosi syöksyä tänne - Plutosta maahan on ihan hillitön matka. Toiseks se bongattais jo vähintään vuotta aiemmin . Kolmannex sillä pitäisi olla parempi sihti kun parhaista parhaalla tarkka-ampujalla. Neljänneksi jos se kuitenkin - vastoin kaikkia todennäköisyyksiä osuisi Maahan ja räjäyttäisi Maan kipunoivaksi pölypilveksi, niin laittaisimme itsemme hieman liian korkeaan asemaan väittäessä että kyseessä olisi Maailman loppu. Kyseisessä eventissä vapautuva energia tuskin ylittää Auringossa tuikitavallista flarepurkauksen energiaa - pelkkä Auringon röyhtäisy ! Tapahtuma olisi niin pieni että pitää olla huippu systeemit että sen pystyisi havaitsemaan lähimmän tähtinaapurin - Proxsima Centaurin - etäisyydeltä. "Räjähdyksen" valovoima vastaa samaa kun katsoisit auton kaukovaloa 500km etäisyydeltä ja valon vieressä välähtäisi kaukovalon heijastus hyttysen siivestä.
    Ymmärrän toki että monelle tavikselle Maapallo on sama asia kuin Maailma, harrastetaanhan täällä "maailmanympäri matkailuakin" :)

    Ja noille "ikuisenelämän" odottajille , tiedän aika tarkkaan mitä tulee olemaan kuoleman jälkeen , se on tarkalleen sama fiilis kun (kauan)ennen syntymää, eli ei sitä kannata venailla - kannattaa keskittyä tähänpäivään.

    että jos jokin meitä lähestyisi auringon suunnalta, niin se on ainut suunta, josta kappaleen tulo saattaisi jäädä havaitsematta, koska on vaikea tutkia niin kirkkaan tähden ympärillä olevaa avaruutta. Näin kerran tiededokumentissa sanottiin.

    Äänestä

  • fakta on kirjoitti:

    vuosia ennen, niin minne luulet 6,5 miljardin ihmisen pakenevan lähestyvää tuhoa. Paniikkia kyllä syntyisi, mutta siihen se sitten jäisikin.

    Äänestä

paljon lajien populaatiotilstoja, joissa tuo näkyy!
Kyllä kansojen olisi hyvä panna paljon talteen syötävää, ettei tulisi nälkä vuoden 2012 jälkeen! Voi muuten olla 40 vuoden nälkäkuuri!

Äänestä
  • Meinaatkos laittaa pakastimeen täyteen 40 vuodeksi, koska liito-oravat ja saimaannorpat meinaa kuolla sukupuuttoon?

    Äänestä

  • kjhkjhkj kirjoitti:

    Meinaatkos laittaa pakastimeen täyteen 40 vuodeksi, koska liito-oravat ja saimaannorpat meinaa kuolla sukupuuttoon?

    Teille lopusta puhujille,jotka ette usko.Teillä on tosi mageita fraaseja,koska maailmanloppu tulee.
    Huomaa että,olette kommunismin uhreja MITÄ JOS TEKISITTE KERRANKIN MIEHENTYÖN JA LÖISITTE LUMPIOT LATTIAAN JA PISTÄISITTE TAIVASASIAT KUNTOON ?!

    T: Teihin kyllästynyt Dirty Doll

    Äänestä

  • kjhkjhkj kirjoitti:

    Meinaatkos laittaa pakastimeen täyteen 40 vuodeksi, koska liito-oravat ja saimaannorpat meinaa kuolla sukupuuttoon?

    Ja juuri tuohon vuoteen 2012! Niinkuin samassa tahdissa yli 75 lajia! Eli niillä on yhteinen syytekijä ja jos nuo ovat indikaattoreina, kun toisita lajeista ei ole uutisia sattunut näkymään, eli voi niistäkin olla jossain tietoa. Ja tilastojen mukaan miehiltä on menossa potenssit!
    Kirjallisuuden mukaan syynä on atomivoimaloiden säteilyt!

    Äänestä

Maya-kalenteri on syklinen, eli kierroksen päätyttyä alkaa uusi kierros. Joulukuussa 2012 alkaa uudestaan ns. Tähtikylvön Baktum. Ei tarvitse tulla hulluksi kuolemanpelosta.

Äänestä
  • Kuka käskee pelätä kuolemaa ??? Kun on taivasasiat kunnossa,ei tarvitse pelätä kuolemaa.
    Niin helppoa se on,yksikään Jumalan oma ei kaipaa tätä maailmaa.
    Tämä maailma on saatanan oma ja saatanan-hänen omiensa temmellyskenttä...
    Joten maailmanloppu on,kaiken paremman alku,kaikki pahuus loppuu lopullisesti!

    Äänestä

  • näin se on kirjoitti:

    Kuka käskee pelätä kuolemaa ??? Kun on taivasasiat kunnossa,ei tarvitse pelätä kuolemaa.
    Niin helppoa se on,yksikään Jumalan oma ei kaipaa tätä maailmaa.
    Tämä maailma on saatanan oma ja saatanan-hänen omiensa temmellyskenttä...
    Joten maailmanloppu on,kaiken paremman alku,kaikki pahuus loppuu lopullisesti!

    Olet lukenut kuin piru Raamattua.

    Äänestä

  • Kunnioitus viisasta kirjoitti:

    Olet lukenut kuin piru Raamattua.

    Olen tosiaan lukenut. Miten on sinun laitasi,onkos tullut luettua???

    Äänestä

  • Luen kirjoitti:

    Olen tosiaan lukenut. Miten on sinun laitasi,onkos tullut luettua???

    Huumeet ei kaunista!

    Äänestä

  • olen huomannut kirjoitti:

    Huumeet ei kaunista!

    Maailmanloppu tulloo.

    Äänestä

Jos maailmanlopun ennustajia on uskominen maailmanloppu on tullut jo, moneen kertaan.

Äänestä
  • Raamattu lupaa maailmanlopun,kukaan ihminen ei tiedä aikaa,muuten kuin seuraamalla raamattua ja mitä
    raamattu sanoo maailmanlopusta.Sen perusteella,loppu on lähellä.

    Äänestä

LOPPU TULLOO.

Äänestä
  • Lukekaa Herätkää lehti ja tiedätte asioista enenmän.

    Äänestä

Mikä ihme teitä joitain vaivaa näillä palstoilla? Miksi täytyy vastata toisille ilkeästi, vaikka olisikin eri mieltä. Tappelunhalu ja ylimielisyys ovat aika luotaantyöntäviä asioita. Opetelkaa vähän hillitympiä tapoja ilmaista itseänne.

Maailmanlopusta en tiedä. Olisi hyvä, että jokin muutos tässä maailmassa tapahtuisi silloin. Nykymeno tarvitsee muutoksen.

Äänestä
  • ei puhu ainakaan raamattu. Nooan aikaisen vedenpaisumuksen jälkeen (joka tapahtui siksi, että Jumala katui luoneensa ihmisen), Jumala lupasi, ettei enää koskaan toiste tuhoa kaikkea elämää maapallolta. Hän lupasi myös olla hukuttamatta maapalloa veden alle enää koskaan. Lopun aikana hän kuitenkin sanoi mullistusten ja katastrofien iskevän maahan mm. tulena (kenties aurinko polttaa niin kuumasti), kulkutauteina yms. vitsauksina, jotta ihmiset tekisivät parannuksen ja huutaisivat avukseen häntä. Mutta tulee siis vain mullistuksia, ei maailmanloppua. Rajuja mullistuksia, mutta vain mullistuksia. Raamattu sanoo mm. että "maa huojuu ja hoippuu, aurinko ja kuu pimenevät " jne. Mullistukset ovat sellaisia, joita ei koskaan ennen ole maapallolla koettu, sanoo raamattu ja niitä edeltävät pienemmät mullistukset, jotta ihmiset tietävät varautua suurten katastrofien alkamiseen. Kun ne tihenevät ja laajenevat koskemaan kaikkia maita, alkaa loppu olla lähellä. Loppu taas ei tarkoita maapallon loppua tai jotain paikaltaan suistumista, vaan sen maailman loppumista sellaisena kuin olemme oppineet sen tuntemaan. Mullistuksia seuraa Yeshuan paluu maan päälle ja hänen paluunsa on yhtä kuin vallanvaihto planeetallemme, kun pahuuden (Luciferin eli saatanan) valta vaihtuu hyväksi.

    Täydellisestä maapallon tuhoutumisesta, napojen siirtymisistä, Nibirusta, 2012 maailmanlopusta yms. vouhottavat aivan eri tahot kuin kristityt.... nimittäin huuhaa-ihmiset eli new age-uskovat !!!

    Äänestä

Maailma ei lopu, sehän on selvää, mutta kolmen vuoden sisällä tulee tapahtumaan lisää SUURIA ASIOITA MAAILMASSAMME, jotka panevat niin uskovat kuin uskomattomat AJATTELEMAAN UUDELLA TAVALLA. Ja siitä johtuen koko maapallomme MATRIX TULEE MUUTTUMAAN ja koko maa asukkaineen "siirtyy" laajemman tietoisuuden piiriin sekä ym. tärkeitä muutoksia tulee tapahtumaan . Kaikki nämä muutokset kulminoituvat juuri vuoden 2012 lopulle!
MITÄÄN PELÄTTÄVÄÄ EI SIIS TULE TAPAHTUMAAN 21.12.2012

Äänestä
  • Ennustetaan kaksivuotta eteenpäin, taatusti tuohon aikaan mahtuu isoja ja pieniä mullistuksia, mutta sitten vasta olet oikea ennustaja kun kerrot täsmälleen missä ja milloin ja minkälaisia mullistuksia tulee tapahtumaan.
    Samaa mieltä kanssasi olen siitä, että mitään maailmanloppua kyseisenä ajankohtana ei varmasti tule tapahtumaan, mutta mikä on tuo mainitsemasi "ihmiskunnan siirtyminen laajempaan tietoisuuten"? Voisitko hieman tarkentaa?
    Uskovaisten mielestä raamattu antaa tiedon maailmanlopun ajankohdasta, olisiko sanaa kuitenkin tulkittu väärin kautta aikain, sillä raamatun ilmoittamaa maailmanloppua on odoteltu jo satoja kertoja. Mitenkähän noiden muiden "totuuksien" laita mahtaneekaan olla, joista tuo suurenmoinen kirja kertoo?

    Äänestä

  • Mitä sinä oikein täällä valehtelet.

    Johan tuossa yhdessä ketjussa Zetatalk selitti kuinka tulee tapahtumaan suuria mullistuksia kun oikein maapallon pyörähdysaika tulee hidastumaan ja Maapallo liikkuu lähemmäksi planeetta X:ää.

    Koittaisitte nyt saada nuo teidän ennustukset yhdemukaisiksi, eikä selittää tuollaista sillilsalaattia missä kaikki kumoaa kaiken, niin ehkä sitten ihmiset alkaisivat uskomaankin teihin.

    Äänestä

Selkeästi on Raamttuun ilmoitettu noista Jeesuksen tulon asioista, eikä vielä ole kaikki täyttynyt, vaikka lähestyykin vauhdilla.

Äänestä

kokosi epäjumalan palveluksena manneen maailman kuuluismmat teokset ja taiteen urheiluareenalle kasaksi, jolla oli kokoa jalakpallokentän verran ja korkeutta 50 metriä. Siellä meni antiikin kirjailijoiden teoksia ja Leonardo Vincin taideteoksia tms. Ja korkeimmalle huipulle olivat laittaneet pirun näköisen dödön ruutia ja pikeä täyteet. Ja sitten nuo lapsisarnaajat, jotka seurtsivat tuota Savanorolaa sytyttivät koko kasan tuleen.

Sittemmin veivät Savanorolankin roviolle ja pilkkasivat osoittain ko herran peräpäätä, että viisaudet oli sieltä kotoisin ja polttivat tuon parannuksen julistajan. Kumpi siis oli oikeassa, katolinen kirkko vai Savanorole?

Äänestä
  • Kirjoittamaan ymmärrettävästi, ennen kuin alat suoltamaan pelkkää paskaa!

    Äänestä

Maailamn loppua ei tule ennen "tempausta". Juuri kun valittu ihminen joka on nouseva "merestä" alkaa hallita kaikkea tällä maapalolla RAUTAISELLA OTTEELLA jossa olemme tällä hetkellä. Tapahtuu "tempaus" enisin aiemmin nukkuneet ja heti perään elossa olevat JEESUKSEEN uskovat nousevat täältä kirkastetussa uudessa muutuvassa olemuksessa Jeesuksen suojiin.Peto antikristus väärineen profetioineen alkaa hämmentää täällä olevia. Suurin osa tulee uskoon tämän jälkeen ja heitä vainotaan ankarasti, koska he tietävät totuuden. Totuuden tietäjillä on ankara 3,5 vuoden tie! Silloin Jeesus tulee tumitsemaan MAAN VILLITSIJÄÄ. Kaikki tämä löytyy RAAMATUSTA raamattua tulee lukea viisaus karttu.Tietty raamattu on EI USKOVALLE KORKEINTAAN HISTORIANKIRJA, MUTTA YKSIN ARMOSTA PELASTUU.(niin on tapahtunut tässäkin kohtaa kirjoitellessani tätä) " tempauksen" herättävän kohun antikristus tulee vetämään show meinigillään itselleen!
Se joka pystyy nimeämään antikristuksen ja osoittamaan se todeksi on jäänyt "tempauksesta".

Temmatut tulevat tietämään mikä kätkeytyy 666 numerojarjan nimen taakse matkalla kirkkauteen.
Antikristus on jo mahdollisesti keskuudssamme ja on aloittanut orastavan työnsä.(onhan viisaiden poliitikkojenkin eteneminen nopeata koska ja maailma tarvitsee viisasta päättäjää. SIIS SITÄ JOTAKIN!
AAMEN

Äänestä
  • Näkemässä tuota "Tempausta", olisihan pölinää pöntössä, kun ammoin maatuneet luurangot ja muut mätänevät ruumiinosat kieppuisivat ylös taivaisiin elävien ihmisten joukossa! Hei haloo!! Miettikää nyt edes vähän mitä julistatte!
    Minulle henkilökohtaisesti raamattu on erinomaisen hienosti ja kierosti kirjoitettu, kenties maailman vanhin satukronikka.
    Kirja on sikäli kierosti ja viisaasti koottu ja kirjoitettu, että lukijasta riippuen sieltä saa vastauksen mihin kysymykseen hyvänsä aina lukijan toiveen mukaisesti!
    Toinen samantapainen kirja on lääkärinkirja, sitä lukiessa miltei kaikki vaivat tai oireet voi tuntea itsessään todellisina! Kokeilkaapa!
    Ero on vain siinäettä jälkimmäinen on asiasisällöltään täyttä totta!
    Edellisen viestin (viestien) kirjoittajaa kehoitan mitä pikimmin hakeutumaan ammattiauttajan puheille, sillä kirjoittaja näyttää potevan pahemmanlaatuista jakomielitautia!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

makce kirjoitti:

tuleeko mailman loppu tosiaan vuonna 2012, vai onko se jokin taru

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu