Tämä juttu liittyy minuun ja muihin ihmisiin. En tarvitse kuitenkaan ketään lohduttamaan vaikka olenkin tässä"tarinassa"yksi niistä osapuolista, jotka on joutuneet koville uskonnollisten ihmisten taholta.
Ehkä kirjoitan tämän siksi koska olen tietoinen, että tällä palstalla on kirjoitellut eräs, joka on nyt tänään siinä samassa tilanteessa, henkisesti ja hengellisesti ja ihan konkreettisesti kuin minä 10 vuotta sitten.
Olin ns.palava uskova... Harrastin uskonnollisia asioita mm.evankelioin ja minua mietittiin olisinko valmis tekemään sitä ihan ammatikseni. Seurakunta johon olin liittynyt oli varsin pieni. Heillä oli ja on käytössään rukoushuone ja toiveestani perustettiin ns.maanantairyhmä, jossa heille opetettiin Raamattua...
Kiinnitin huomiota srk:n sisareen, hän oli johtajan tytär. Hän kertoi elävänsä yksin kahden lapsensa kanssa - loppuelämänsä - sillä"vain 1.avioliitto on Jumalan silmissä ainoa oikea."
Ristin hänet mielessäni "Pyhäksi Annaksi"(nimi keksitty)kun olin juuri lukemassa kirjaa Pyhästä Birgitasta ja asunut hänen kirkkonsa raunioiden lähellä vuosia.. Hänellä oli vähän vastaava elämä ollut koska myös hän oli luopunut kaikesta Kristuksen vuoksi. Pyhä Birgitta uhrasi kaikki varansa prostituoitujen auttamiseen ja kirkko oli ainoa mitä hänestä jäi jäljelle.
Mieheni halusi minusta avioeron. Löysin Sanasta kohdan, joka antoi minulle luvan tuohon eroon. Löysin sen noin vain"peukkupaikalta"... ja koin että sen antoi ehkä Jumala.
Eron tultua uskovat alkoivat piirittämään minua toden teolla. Kaupassa tultiin surkuttelemaan, postilaatikosta löytyi kasetti ym.materiaalia 1.avioliiton pyhyydestä.
Pyrin suhtautumaan kaikkeen raamatullisen rauhallisesti. tilasin ajan kampaajalle että saisin muuta ajateltavaa. Srk:n johtaja sanoi siihen:"Et sinä noin miestäsi takaisin saa!"
Se osui sinne mihin oli tarkoitettukin: sydämeen ja sisimpään.
Yksi ilta srk:n sisar tuli kitaransa, johtajan ja aviomiehensä kanssa meille. Nyt oli ratkaisun paikka. Ei siitä mitään tullut. Lopuksi huusin heille että he ovat fariseuksia ja silloin he pilkkasivat ja lähtivät.
N, viikon päästä oli kokous, johon mennessä olin jo luovuttanut. Olin myöntänyt itselleni että tahdoin pitää perheeni ja elämäni ja välini ex-mieheen kunnossa. Kun kokous alkoi, tajusin että minua ei enää tahdottu kuulla. Tilaisuuteni oli tullut ja mennyt.
Olin lyöty henkisesti ja hengellisesti. Varsinkin johtajan silmissä olin todella lyöty ja olin sitä. Minussa ei ollut enää rahtustakaan omanarvon tuntoa jäljellä. Olin aivan tyhjä sisältä.
Huonoin kaikista naisista. Hylätty ja eronnut ja arvoton.
Yksimielisesti he erottivat minut, koska olin"Huora".
Itkin siellä ja jokapaikassa, mutta sain enää vain ylenkatsetta. Entisiltä ystäviltäni ja kaikilta. Kukaan ei lopulta halunnut tietää minusta mitään.
Hylkäsin Jumalan tai Jumala hylkäsi minut. Häntä ei yksinkertaisesti enää ollut.
Nykyisin Pyhän Annan perhe on kasvanut, mutta mies ei ole tullut takaisin. Hänellä on oman heimosisarensa kanssa oma perhe. Häntä ei kiinnosta edes luvattu evankelistan virka... eikä Jumalan"armo".
No... yksi uhri vähemmän... vai mitä olet mieltä?
Ehkä kirjoitan tämän siksi koska olen tietoinen, että tällä palstalla on kirjoitellut eräs, joka on nyt tänään siinä samassa tilanteessa, henkisesti ja hengellisesti ja ihan konkreettisesti kuin minä 10 vuotta sitten.
Olin ns.palava uskova... Harrastin uskonnollisia asioita mm.evankelioin ja minua mietittiin olisinko valmis tekemään sitä ihan ammatikseni. Seurakunta johon olin liittynyt oli varsin pieni. Heillä oli ja on käytössään rukoushuone ja toiveestani perustettiin ns.maanantairyhmä, jossa heille opetettiin Raamattua...
Kiinnitin huomiota srk:n sisareen, hän oli johtajan tytär. Hän kertoi elävänsä yksin kahden lapsensa kanssa - loppuelämänsä - sillä"vain 1.avioliitto on Jumalan silmissä ainoa oikea."
Ristin hänet mielessäni "Pyhäksi Annaksi"(nimi keksitty)kun olin juuri lukemassa kirjaa Pyhästä Birgitasta ja asunut hänen kirkkonsa raunioiden lähellä vuosia.. Hänellä oli vähän vastaava elämä ollut koska myös hän oli luopunut kaikesta Kristuksen vuoksi. Pyhä Birgitta uhrasi kaikki varansa prostituoitujen auttamiseen ja kirkko oli ainoa mitä hänestä jäi jäljelle.
Mieheni halusi minusta avioeron. Löysin Sanasta kohdan, joka antoi minulle luvan tuohon eroon. Löysin sen noin vain"peukkupaikalta"... ja koin että sen antoi ehkä Jumala.
Eron tultua uskovat alkoivat piirittämään minua toden teolla. Kaupassa tultiin surkuttelemaan, postilaatikosta löytyi kasetti ym.materiaalia 1.avioliiton pyhyydestä.
Pyrin suhtautumaan kaikkeen raamatullisen rauhallisesti. tilasin ajan kampaajalle että saisin muuta ajateltavaa. Srk:n johtaja sanoi siihen:"Et sinä noin miestäsi takaisin saa!"
Se osui sinne mihin oli tarkoitettukin: sydämeen ja sisimpään.
Yksi ilta srk:n sisar tuli kitaransa, johtajan ja aviomiehensä kanssa meille. Nyt oli ratkaisun paikka. Ei siitä mitään tullut. Lopuksi huusin heille että he ovat fariseuksia ja silloin he pilkkasivat ja lähtivät.
N, viikon päästä oli kokous, johon mennessä olin jo luovuttanut. Olin myöntänyt itselleni että tahdoin pitää perheeni ja elämäni ja välini ex-mieheen kunnossa. Kun kokous alkoi, tajusin että minua ei enää tahdottu kuulla. Tilaisuuteni oli tullut ja mennyt.
Olin lyöty henkisesti ja hengellisesti. Varsinkin johtajan silmissä olin todella lyöty ja olin sitä. Minussa ei ollut enää rahtustakaan omanarvon tuntoa jäljellä. Olin aivan tyhjä sisältä.
Huonoin kaikista naisista. Hylätty ja eronnut ja arvoton.
Yksimielisesti he erottivat minut, koska olin"Huora".
Itkin siellä ja jokapaikassa, mutta sain enää vain ylenkatsetta. Entisiltä ystäviltäni ja kaikilta. Kukaan ei lopulta halunnut tietää minusta mitään.
Hylkäsin Jumalan tai Jumala hylkäsi minut. Häntä ei yksinkertaisesti enää ollut.
Nykyisin Pyhän Annan perhe on kasvanut, mutta mies ei ole tullut takaisin. Hänellä on oman heimosisarensa kanssa oma perhe. Häntä ei kiinnosta edes luvattu evankelistan virka... eikä Jumalan"armo".
No... yksi uhri vähemmän... vai mitä olet mieltä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kovan ja synkeän matkan ja taipaleen olet joutunut kulkemaan, niin kauan kun on elämää, on myös toivoa, vaikka ihmiset hylkäisivät niin Jumala ei hylkää sinua, vaikka oma(satutettu) tunnemaailmasikin sitä viestittäs.
Hanki elämääsi asioita, jotka hoitaa sun itsetuntoasi ja joista saat tervettä iloa ja onnistumisen kokemuksia elämääsi...elämä kantaa kuule sinuakin, sinua ja rakkaita lapsiasikin!
Kannattaa ottaa oman mielenterveytensä säilymisen takia etäisyyttä sellaisiin ihmisiin jotka eivät osaa muuta kuin oman suuren hengellisyytensä sokaisemina laittaa suolaa rikkirevityn haavoihin ja jotka ruoskivat lain ruoskalla muutenki rääkkääntynytta ihmistä...he laittavat kuormia toisten kannettaviksi, ottamatta itse millän tavalla osaa sen taakan kantamiseen!
Lämpöä ja valoa kohden mennään, vielä tulee kuule aurinkoisiakin päiviä elämääsi ja huomaat että maailmassa on värejä, linnut laulaa ja sydämestäsi nousee soperrelleen seuraavaa; "Kiitos elämän lahjasta!"
T: eräs korpitaipaleen lävitse taivaltanut
mitä Saarnaaja sanoi ihmisten käytöksestä ja rakkaudettomuudesta toisiaan kohtaan.
Saarn. 8:9
Kaiken tämän minä tulin näkemään, kun käänsin sydämeni tarkkaamaan kaikkea, mitä auringon alla tapahtuu aikana, jolloin ihminen vallitsee toista ihmistä hänen onnettomuudekseen.
Noin kävi sinullekin siellä rakkauden tyysijassa - helluntaiseurakunnassa.
tsemppiä!
Pahoittelen tapahtunutta,silloin kun ystäviä ja tukea tarvitsisi eniten kääntävät selkänsä.
Henkisesti epävakaat tarvitsevat jonkun tuomittavan tunteakseen siten omanparemmuutensa.
Yritä olla murehtimatta,löydät varmasti uusia ystäviä hanki jokin mieluisa harrastus.
Kaikkea hyvää ja iloista reipasta mieltä,kevät tulee meille murjotuillekin.
Hirvas tosiaan saman tien syyllisti apua etsivän, vaikka hän olisi tarvinnut apua.
Vasta oli yksi vastaava ketju ja siellä tapahtui samaa ja laitan yhden linkin siihen ketjuun:
"Syyllistäjä syyllistää jotta saisi hallita syyllistettyä eli vangita hänen mielen omakseen."
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8793203/42211555
ja rakkaudeton.
Miksi pitää syyllistää ja loukata avuntarvitsijoita ja rehellisiä mielipiteen kyselijöitä ja "heittää heidät koirille".
Uskovaisen näkökulmasta katsottuna, eikös se Jeesuskin opettanut?
Luuk. 15:7 Minä sanon teille: samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen, kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät parannusta tarvitse.