Kysyn vain

"Muutoskin kuulemma kokoontui lauantaina Turussa. Minulle ovat paikallaolleet kertoneet, että turkulaisia oli paikalla vain kymmenkunta. Sinne oli värvätty osallistujia aina Itä-Suomea myöden ettei kokoustila olisi ammottanut tyhjyyttään. Tilaisuudessa ei ollut näkynyt edes ensimmäisenkään tiedotusvälineen edustajaa, vaikka kutsut oli tiedotusvälineillekin toimitettu. Eipä tunnu heitäkään koko Muutos 2011 juurikaan kiinnostavan. Sen ymmärtää hyvin, koska kenelläkään muutoksen pomolla ei ole minkäänlaisia poliittisia meriittejä. Poliittisesti tuntematon muutos - ja tuntemattomaksi tulee jäämään!"

Tosiasioista saa puhua, mutta saako valehdella?
2127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

muutos nykymenoon. Ovat kai ottaneet opiksi kun Halla-ahonkin kaikki julkisuus on positiivista vaikka miten
kirjoittaisi paskaa!

jostain mestarin homonatzisatanistien bileistä olisi voitu kuola valuen rabortoidakin.

Äänestä
  • isovelipalkinto ollenkaan.

    Liikenne- ja viestintäministeri Suvi Lindén (kok) on vuoden Isoveli.

    Tätä mieltä on Electronic Frontier Finland -yhdistys (Effi), joka perjantaina jakoi Isoveli-palkinnot kuudennen kerran.

    Effin mukaan Lindén on kunnostautunut ihmisten oikeuksien polkemisessa internetissä ja muualla monin tavoin.

    - Raati muisteli lämmöllä ministeri Lindénin jämäkkää lausuntoa työnantajan oikeudesta vaatia työntekijöitä vaikka riisumaan alasti töistä lähtiessään, todetaan Effin tyyliltään leikkimielisissä perusteluissa.

    Lindén sai "kiitosta" myös teletallennusvelvollisuuden ja nettisensuurin kannattajana.

    Myös Nokia ja Pohjola saivat näpäytyksen

    Yrityssarjassa Isoveli-palkinnon sai autojen gps-seurantaa ajava Panda-projekti ja sen takana olevat yritykset Pohjola, Aplicom, Nokia, Destia ja Astarte yhteistyöhankkeestaan autoilijoiden yksityisyyden suojan poistamiseksi vaivihkaa.

    Kunniamaininnan sai Nokia Siemens Networks kansalaisten valvontateknologian viennistä Iraniin.

    Julkishallintosarjan ykkönen oli perustuslakivaliokunta. Se kunnostautui muun muassa Lex Nokia -hankkeessa, jossa yrityksien oikeuksia seurata työntekijöiden sähköposteja lisättiin.

    Positiivisen Winston Smith -palkinnon sai nettisensuuria vastustanut kansalaisaktivisti Matti Nikki.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Väiski Laune kirjoitti:

"Muutoskin kuulemma kokoontui lauantaina Turussa. Minulle ovat paikallaolleet kertoneet, että turkulaisia oli paikalla vain kymmenkunta. Sinne oli värvätty osallistujia aina Itä-Suomea myöden ettei kokoustila olisi ammottanut tyhjyyttään. Tilaisuudessa ei ollut näkynyt edes ensimmäisenkään tiedotusvälineen edustajaa, vaikka kutsut oli tiedotusvälineillekin toimitettu. Eipä tunnu heitäkään koko Muutos 2011 juurikaan kiinnostavan. Sen ymmärtää hyvin, koska kenelläkään muutoksen pomolla ei ole minkäänlaisia poliittisia meriittejä. Poliittisesti tuntematon muutos - ja tuntemattomaksi tulee jäämään!"

Tosiasioista saa puhua, mutta saako valehdella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu