Vanhimpien eläkeläisten tilanteesta kertoo seuraava tosiviesti.
Sotainvalidi kiittää.
Olen kiitollisuudella todennut miten valtio kaiken laman keskelläkin on pystynyt nostamaan Valtiokonttorin sotainvalideille maksamaa eläkettä eli niin kutsuttua elinkorkoa. Sain juuri
kirjallisen ilmoituksen siitä miten kyseinen eläkkeeni nousee tänä vuonna kolmekymmentäkahdeksan (38) senttiä kuukaudessa. Eikö muuten eläkkeen sentintarkkaa (€ 140,01) loppusummaa olisi voinut pyöristää ?
Kansaneläke näytti säilyneen entisellään. Työeläkkeen määrä ennen veronpidätystä kohosi puolestaan € 1,56 kuukaudessa.
Voitte olla varmoja siitä miten tulen hallituksen toiveiden mukaisesti sijoittamaan korotukset heti kulutukseen.
Yrjö Saraste
Sotainvalidi
Tositarina eläkeläisen arjesta.
2
292
Vastaukset
- E.K Järvenpää
Saraste lukee päivittäin 28 sanomalehden pääkirjoitus- ja mielipidesivut. Koska näkeminen on vaikeaa, puhesyntetisaattori lukee tekstit ääneen ja Saraste kuuntelee - kuulokojeen avulla. Syntetisaattori lukee myös saapuvat ja lähtevät sähköpostit.
Sanomalehtien lukemiseen kuluu 3-4 tuntia aamupäivisin. Sitten Saraste urheilee. Päivällisen jälkeen hän alkaa kirjoittaa päivän mielipidekirjoitusta. Se on hidasta puuhaa.
"Neljästä viiteen tuntia teen kirjoitusta", Saraste kertoo ja näyttää, kuinka hän ihan läheltä, rivi riviltä tihrustaen tarkastaa tekstiä. Apuna hänellä on myös kymmenen kertaa suurentava suurennuslasi.
Kun teksti on valmis, lähtee se tuhansiin sähköpostiosoitteisiin.
"Minulla on listalla 105 sanomalehteä. Helsingin Sanomat ei julkaise, mutta muut julkaisevat tekstejäni. Sitten on 200 erilaista mielipidekirjoittajaa, ja siihen joukkoon kuuluu niin upseereja kuin professoreja, mutta myös rääväsuisia kommunisteja", Saraste kertoo.
Lisäksi hän kertoo tekstiensä lähtevän kaikille kansanedustajille ja mepeille, 300 sekalaiselle toimittajalle ja tuhansille muille eri yhteyksistä tutuille ihmisille.- Unha vakkeli
Jos hän on sama henkilö, niin hänen adjutanttinsa sanoi, että kun työantaja Yrjö otti ihmisiä töihin, niin hän laski, että kymmenestä työtekijästä yleensä on 2-3 tekijää, jotka tienaa lopuillekin palkan?
Tarkkailin ja monille työläisille ei velttoilu riittänyt, vaan tehtiin työajalla paljolti jopa pahaa..
Kyllä kaikki skarppasi kun Yrjö joskus kävi tarkistuksilla työmailla ja sai käsityksen vierellä kulkevista, että ompa hyviä työmiehiä, mutta hänen lähdettyä ei tapahtunutkaan mitään??
Eräskin työtekijä joka terhistäytyi noin yhtenä päivänä kuukaudessa hiukan ja otti lopareita, niin hänelle tarjottiin tuplapalkkaa, kun olet niin hyvä mies(näin hän kertoi)? Lähtijä istukeli taukotiloissa ja ihmetteli, että kuinka hyvä hän olisikaan jos hän vielä tekisi töitä??
Tämä Kirjoittelija ei saata olla sama henkilö, koska hänen pitäisi olla melkoisen ikääntynyt henkilö.
Mutta kiitosta jos olet sama henkilö!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?741360Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11930Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79862Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.89779Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51684- 53654
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46594Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv42583Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot132579Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.45547