väittää, että Paavali valehteli jossakin kirjeensä kohdassa ja perustella asiaa roomkirjeen kohdalla; Jos minun valheeni kautta...
Joka sellaiseen väitteeseen sortuu, ei todellakaan ymmärrä, miksi Paavali noin kirjoitti.
Paavalihan lainasi ensin VT:tä "Olkoon Jumala totinen ja jokainen ihminen valehtelija..." Ja kyseiset "Jos minun valheeni kautta.." sanat tulevatkin tuon lainaamisen jälkeen, mutta eivät ne silti tarkoita, että Paavali olisi valehdellut, vaan yksinkertaisesti hän piti itseänsä vähäisenä "pauluksena".
Eihän Paavali todellisuudessa myöskään "hullutellut" vaikka sanoikin ristin sanomaa hullutukseksi, vaan sanoi sitä hullutukseksi vain siksi, että uskottomien maailman ihmisten mielestä sanoma rististä on hullutusta, mutta silti uskovalle Jumalan voima pelastukseksi.
Lahkolaisuus on syntiä ja ilmeinen lihan teko, jota harjoittava ei peri Jumalan valtakuntaa. Silti Paavali ei ollut lahkolainen, vaikka niin mainitsikin, koska mainitsi sanan vain siksi, että ulkopuoliset kutsuivat kaikkia Jeesukseen uskovia, kristittyjä nasarealaislahkolaisiksi.
On aivan saatanallista ryhtyä väittämään, että Paavali olisi vääristellyt ehtoollisen antikristksen seurakunnan ateriaksi ja kirjoittanut valheita myöskin sanoessaan "Tietomme on vajavaista" tai "Sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee" ja joka Paavalia näillä perusteilla väittää valehtelijaksi, ei itse huomaa mitä vihreitä tonttuja on jo niellyt eikä sitä, etteivät ne enää kyttää puiden takana ulkona, vaan ovat tulleet väittäjän kodin ikkunanraoista sisälle, menneet kirjoittajaan sisälle ja niiden selässä lukee: helvetti!
Vain Jeesus voi Hengellään harhautuneen, Paavalia valehtelijaksi kutsuvan eksyneen kirjoittajan palauttaa, mutta onko enää armon aikaa paatuneelle, hirsisilmäiselle harhaopettajalle?????

Vastaukset 1
Vanhimmat
Paavalin kirjeetkin ovat Jumalan sanaa.