Forssan 1903 puoluekokouksen sanomaa häväistään tällä palstalla alinomaa. Nämä sosialidemokraateiksi itseään kuvittelevat työväen aatteen petturit hyökkäävät Forssan pyhintä perintöä vastaan. Heidän ulkokultaisuudellaan ei ole mitää rajaa. Ylen opettavaisina ja kaikentietävinä he esittelevät mitä pöyristyttävimpiä ja aidolle sosialismille vieraita ajatuksiaan. Joskus ihan puistattaa niiden paljastaman maailmankuvan ahtaus ja ihanteet. Ne ovat loitonneet niin kauas Forssan pöytäkirjan sisimmästä, ettei voi kuin ihmetellä, miten he kehtaavat esiintyä sosialidemokraatteina.
Ohessa Sosialidemokraattisen puolueen Forssan puoluekokouksen ohjelma 1903, siinä esitellään sosialidemokratian ydin parhaalla tavalla, mitä on koskaan suomenkielellä tehty. Siihen ei voi lisätä, eikä siitä voi poistaa pilkkuakaan vääristämättä sen kristallinkirkasta sanomaa. Se on pyhä asiakirja ja kaiken toimintamme lähtökohta:
Sosialidemokraattinen puolue Suomessa pyrkii samoin kuin sosialidemokraattiset puolueet muissakin maissa vapauttamaan koko kansaa taloudellisen riippuvaisuuden, valtiollisen alaikäisyyden ja henkisen holhuunalaisuuden kahleista.
Syvimpänä syynä kaikkialla huomattavaan kansojen työtätekeväin kerrosten sorronalaiseen asemaan eivät ole yksityiset valtiolliset laitokset, vaan se koko yhteiskunnallisen elämän perustuksena oleva ja oloja täydellisesti vallitseva tosiasia, että tuotannonvälikappaleiden omistaminen on tullut yksien etuoikeudeksi. Samalla kuin taloudellinen kehitys on erottanut työvoiman omistajat, työväenluokan, tuotannon välikappaleista, on se saanut heidät mitä raskaimpaan riippuvaisuuteen tuotannonvälikappaleiden omistajista ? niihin luettuina maan suurtilojen omistajat ja kapitalistiluokka ? joiden valtiollisen ja taloudellisen vallan ilmestymismuotona nykyinen luokkayhteiskunta on.
Yhä kohoava teknillinen edistys, yhä kasvava tuotannon ja omaisuuden sekä kaiken taloudellisen vallan keskittyminen kapitalistien ja kapitalistiryhmien käsiin vaikuttaa, että yhä suuremmat joukot, ennen itsenäisiä pikkuteollisuudenharjoittajia ja pikkutilallisia menettävät tuotannonvälikappaleensa ja joutuvat milloin palkkatyöläisinä, milloin palkattuina apulaisina, milloin velkataakan alaisiksi sortuneina joko suorastaan tai välillisesti kapitalisteista riippuviksi. Köyhälistön joukko kasvaa ja samassa kasvaa myöskin riistäminen yleensä, jonka kautta yhä laajempain työtätekeväin kansankerrosten elämänehdot joutuvat jyrkkään ristiriitaan niiden oman, yhä nousevan tuotantokyvyn sekä sen kautta syntyvän yhteiskunnallisen varallisuuden paisumisen kanssa. Tätä kehitystä jouduttavat ja jyrkentävät kapitalistien tuotantotavan yhtenäisyydenpuutteesta johtuvat liikepulat sekä niitä seuraava työttömyys ja kurjuus.
Mutta kuta enemmän kapitalismin kehitys kartuttaa köyhälistöä, sitä enemmän sitä pakotetaan ja tehdään kykeneväksi taisteluun kapitalismin kehitystä vastaan. Yksityistuotannon syrjäyttäminen tekee yksityisomistuksenkin tarpeettomaksi ja vahingolliseksi samalla kuin kehitys luo välttämättömät henkiset ja aineelliset edellytykset uusille yhteistuotantomuodoille, joiden perustuksena on, että yhteiskunta omistaa tuotannon välikappaleet. Samassa kohoaa köyhälistö itsetietoiseksi siitä, että sen täytyy kannattaa ja jouduttaa tätä kehitystä ja että tuotannon välikappalten siirtymisen yksityisomaisuudesta kansan omaisuudeksi tulee olla sen päämääränä, valtiollisen vaikutusvallan valloittaminen keinona sen taistelussa työväenluokan vapauttamiseksi. Ainoastaan luokkatietoisuuteen herännyt ja luokkataisteluun järjestynyt köyhälistö voi olla tämän välttämättömän kehityksen kannattajana. Köyhälistön järjestäminen, sen kohottaminen tajuamaan asemansa ja tehtävänsä, sen tekeminen henkisesti ja aineellisesti taistelukykyiseksi on siis sosialidemokraattisen puolueen Suomessa varsinaisena ohjelmana, jonka toteuttamiseksi se käyttää kaikkia tarkoituksenmukaisia ja kansan luonnollista oikeudentunnetta vastaavia keinoja.
Sosialidemokraattinen puolue Suomessa tulee aina kaikissa valtiollisissa ja taloudellisissa kysymyksissä valvomaan köyhälistön luokkaetuja ja vastustamaan tarmokkaasti kaikkea luokkavastakohtien himmentämistä sekä työntekijäin käyttämistä porvarillisten puolueiden hyväksi, joiden kanssa puolue voi yhtyä yhteistoimintaan ainoastaan silloin, kun se voi tapahtua puolueohjelmaa sivuuttamatta.
Sosialidemokraattinen puolue Suomessa on kansainvälinen puolue: se tuomitsee kaikki kansojen etuoikeudet samoin kuin syntyperän, sukupuolten ja varallisuuden etuoikeudet sekä julistaa, että taistelun riistämistä vastaan tulee olla kansainvälisen samoin kuin riistäminenkin on. Se tuomitsee ja vastustaa kaikkea lausuntovapauden sortoa sekä valtiollista ja kirkollista holhontaa. Se vaatii työntekijäluokan elämän laillista suojelemista ja taistelee hankkiakseen köyhälistölle kaikilla julkisen elämän aloilla mahdollisimman suuren vaikutusvallan.
Forssan työväentalo 1903
Ohessa Sosialidemokraattisen puolueen Forssan puoluekokouksen ohjelma 1903, siinä esitellään sosialidemokratian ydin parhaalla tavalla, mitä on koskaan suomenkielellä tehty. Siihen ei voi lisätä, eikä siitä voi poistaa pilkkuakaan vääristämättä sen kristallinkirkasta sanomaa. Se on pyhä asiakirja ja kaiken toimintamme lähtökohta:
Sosialidemokraattinen puolue Suomessa pyrkii samoin kuin sosialidemokraattiset puolueet muissakin maissa vapauttamaan koko kansaa taloudellisen riippuvaisuuden, valtiollisen alaikäisyyden ja henkisen holhuunalaisuuden kahleista.
Syvimpänä syynä kaikkialla huomattavaan kansojen työtätekeväin kerrosten sorronalaiseen asemaan eivät ole yksityiset valtiolliset laitokset, vaan se koko yhteiskunnallisen elämän perustuksena oleva ja oloja täydellisesti vallitseva tosiasia, että tuotannonvälikappaleiden omistaminen on tullut yksien etuoikeudeksi. Samalla kuin taloudellinen kehitys on erottanut työvoiman omistajat, työväenluokan, tuotannon välikappaleista, on se saanut heidät mitä raskaimpaan riippuvaisuuteen tuotannonvälikappaleiden omistajista ? niihin luettuina maan suurtilojen omistajat ja kapitalistiluokka ? joiden valtiollisen ja taloudellisen vallan ilmestymismuotona nykyinen luokkayhteiskunta on.
Yhä kohoava teknillinen edistys, yhä kasvava tuotannon ja omaisuuden sekä kaiken taloudellisen vallan keskittyminen kapitalistien ja kapitalistiryhmien käsiin vaikuttaa, että yhä suuremmat joukot, ennen itsenäisiä pikkuteollisuudenharjoittajia ja pikkutilallisia menettävät tuotannonvälikappaleensa ja joutuvat milloin palkkatyöläisinä, milloin palkattuina apulaisina, milloin velkataakan alaisiksi sortuneina joko suorastaan tai välillisesti kapitalisteista riippuviksi. Köyhälistön joukko kasvaa ja samassa kasvaa myöskin riistäminen yleensä, jonka kautta yhä laajempain työtätekeväin kansankerrosten elämänehdot joutuvat jyrkkään ristiriitaan niiden oman, yhä nousevan tuotantokyvyn sekä sen kautta syntyvän yhteiskunnallisen varallisuuden paisumisen kanssa. Tätä kehitystä jouduttavat ja jyrkentävät kapitalistien tuotantotavan yhtenäisyydenpuutteesta johtuvat liikepulat sekä niitä seuraava työttömyys ja kurjuus.
Mutta kuta enemmän kapitalismin kehitys kartuttaa köyhälistöä, sitä enemmän sitä pakotetaan ja tehdään kykeneväksi taisteluun kapitalismin kehitystä vastaan. Yksityistuotannon syrjäyttäminen tekee yksityisomistuksenkin tarpeettomaksi ja vahingolliseksi samalla kuin kehitys luo välttämättömät henkiset ja aineelliset edellytykset uusille yhteistuotantomuodoille, joiden perustuksena on, että yhteiskunta omistaa tuotannon välikappaleet. Samassa kohoaa köyhälistö itsetietoiseksi siitä, että sen täytyy kannattaa ja jouduttaa tätä kehitystä ja että tuotannon välikappalten siirtymisen yksityisomaisuudesta kansan omaisuudeksi tulee olla sen päämääränä, valtiollisen vaikutusvallan valloittaminen keinona sen taistelussa työväenluokan vapauttamiseksi. Ainoastaan luokkatietoisuuteen herännyt ja luokkataisteluun järjestynyt köyhälistö voi olla tämän välttämättömän kehityksen kannattajana. Köyhälistön järjestäminen, sen kohottaminen tajuamaan asemansa ja tehtävänsä, sen tekeminen henkisesti ja aineellisesti taistelukykyiseksi on siis sosialidemokraattisen puolueen Suomessa varsinaisena ohjelmana, jonka toteuttamiseksi se käyttää kaikkia tarkoituksenmukaisia ja kansan luonnollista oikeudentunnetta vastaavia keinoja.
Sosialidemokraattinen puolue Suomessa tulee aina kaikissa valtiollisissa ja taloudellisissa kysymyksissä valvomaan köyhälistön luokkaetuja ja vastustamaan tarmokkaasti kaikkea luokkavastakohtien himmentämistä sekä työntekijäin käyttämistä porvarillisten puolueiden hyväksi, joiden kanssa puolue voi yhtyä yhteistoimintaan ainoastaan silloin, kun se voi tapahtua puolueohjelmaa sivuuttamatta.
Sosialidemokraattinen puolue Suomessa on kansainvälinen puolue: se tuomitsee kaikki kansojen etuoikeudet samoin kuin syntyperän, sukupuolten ja varallisuuden etuoikeudet sekä julistaa, että taistelun riistämistä vastaan tulee olla kansainvälisen samoin kuin riistäminenkin on. Se tuomitsee ja vastustaa kaikkea lausuntovapauden sortoa sekä valtiollista ja kirkollista holhontaa. Se vaatii työntekijäluokan elämän laillista suojelemista ja taistelee hankkiakseen köyhälistölle kaikilla julkisen elämän aloilla mahdollisimman suuren vaikutusvallan.
Forssan työväentalo 1903
Vastaukset 11
Vanhimmat
Useimmat näillä palstoilla hihhuloivista "sosialidemokraateista" eivät todellakaan näy ymmärtävän aatettaan. Hupaisaa, että Forssan julistuksen 100-vuotisjuhlissa taannoin SDP:n nokkamiehet arvoisa puhemies Lipponen etunenässä kilvan kehuivat, kuinka julistuksen tavoitteet on saavutettu.
Miksiköhän Lipposesta tulee mieleen Orwellin Eläinten vallankumouksen possu, joka kirjan loppupuolella opetteli kävelemään kahdella sorkalla, ja ryhtyi ryyppäämään naapurin (ihmis)isäntien kanssa?
Se ihmetyttää, että silloin Forssan 100-vuotiskokoukssen aikoihin en nähnyt tuota julistusta missään sanomalehdessä. Häpeävätkö de´marit menneisyyttään, minä en ainakaan häpeä.
Kyllä tuota mielellään lukee ja ylpeänä hyvästä asiasta.
Kirjoituksesi on nimimerkistään lähtien tarkoitettu rienaavaksi. Saksan sosialidemokraattien liberaalisen siiven, revisionistien johtaja, kansantalousmies Eduard Bernstein arvosteli ankarasti Karl Marxia eikä koskaan hyväksynyt marxilaisia oppeja. Hän kielsi Marxin teorioiden kulmakivet, materialistisen historiankäsityksen ja arvoteoriat ja jyrkän luokkakantaisuuden.
Tuo Forssan kokouksen julkilausuma on Suomen silloisen sosialidemokraattisen, itse asiassa marxilaisen puolueen julkilausuma. Nykyinen sosialidemokraattinen puolueemme erkani tuosta puolueesta ja noista periaatteista vapaussodan edellä, kuten jokainen historiaa tunteva tietää, kieltäytyessään ryhtymästä aseelliseen kapinaan valtiovaltaa vastaan. Puolue toki laskee perinteensä alkaneeksi tuosta kokoyuksesta, mutta nuo periaatteet jäivät lähinnä valtavirrasta erkaantuneelle väkivaltaiselle siivelle, joista tuli sitten kommunisteja.
Siitä lähtien kommunistit ovat pitäneet sosialidemokraatteja luopioina ja pahimpina vihollisinaan ja ovat liittoutuneet sosialidemokraatteja vastaan vaikka itsensä paholaisen kanssa, jos he ovat katsoneet siitä jotakin hyötyvänsä. Juuri tästä johtuu sekin, että meillä nimellisesti porvarillinen puolue keskusta/maalaisliitto ja kommunistit ovat olleet hyvää pataa keskenään voidakseen näin haitata sosialidemokraatteja. Ehkäpä tuo Kekkosen "muokkaama" maalaisliitto/keskusta on tuntenut kommunisteja kohtaan ihan aitoa lämpöä ja sukulaisuutta.
Bernsteinin itsensä tunnuslause oli "liike on tärkeintä", millä hän tarkoitti, että aikaisempi päämäärä eli sosialismi ei ole tärkeä, vaan yhteiskunnallinen sosiaalinen kehittyminen on tarkeintä. Tämä on nykyisen sosialidemokraattisen puolueemme johtoajatus, ei tuo Forssan kokouksen julkilausuma, mikä on nähtävä omaa aikaansa vasten. Tätähän ovat korostaneet monet myöhemmät johtajamme, kuten esim. Mauno Koivisto, pragmaattisuudestaan huolimatta myös merkittävä teoreetikko nykyisten demariemme joukossa. Paavo Lipponen ajatellee samoin, kenties vielä Koivistoaskin pragmaattisemmin.
Ei Bernstein ollut Suomessa tuntematon vuosisadan alussa. Forssan julistus ei ole kommunistinen manifesti, vaan sen henki on sangen bernsteiniläinen.
Bernsteinin mielestä sosialidemokraattien tuli liittoutua muiden puolueiden kanssa saadakseen vaikutusvaltaa parlamentissa sekä houkutella puolueen riveihin jäseniä työväenluokan ulkopuolelta.
Monet Länsi-Euroopan maiden kommunistipuolueet (eurokommunismi) ottivat Bernsteinin periaatteita puolueohjelmansa rungoksi 1950- ja 60-luvuilla.
Nykyisessä eurooppalaisessa sosialidemokratiassa alkuperäinen bernsteiniläisyys on väännetty tuntemattomaan muotoon. Aate on hävinnyt ja siitä on tullut pelkkä vallankäytön ja sen tavoittelun välikappale. Bernsteiniläisyydella koetaan voitavan puolustella melkeinpä minkälaista alkuperäisen sosialidemokratian irvikuvaa hyvänsä.
HISTORIAA:
Bernsteiniläisyys, revisionistinen "kommunismin velipuoli" sai alkunsa Saksan sosiaalidemokraattisessa puolueessa 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Tämän alkuperäistä marxilaisuutta uudistamaan pyrkineen ajatussuunnan merkittävin oppi-isä oli juutalaista syntyperää oleva Eduard Bernstein, joka jo nuorena oli innokas Marxin oppien kannattaja ja aktiivinen jäsen Saksan sosialistipuolueessa.
Rautakansleri Bismarckin säädettyä Saksassa sosialismin kieltävän lain Bernstein joutui maanpakoon, ensin Sveitsiin ja sieltä v. 1887 Lontooseen, missä Bernstein tutustui Friedrich Engelsiin. Lontoosta käsin Bernstein kirjoitti moniin saksalaisiin vasemmistolehtiin tutustuen samalla Englannin poliittiseen elämään. Englannista hän sai myöhemmin revisionismiin vaikuttaneita ideoita Fabian society-nimiseltä järjestöltä, joka pyrki yhdistämään sosialismin ja liberalismin. Englannissa Bernstein tajusi, että Marxin esittelemän proletariaatin vallankumouksen ohella on olemassa muita, rauhanomaisempia keinoja siirtyä sosialismiin.
Bismarckin sosialistilait lakkautettiin 1890, ja näin sosialistipuolueen toiminta Saksassa tuli jälleen lailliseksi. Bernstein itse sai palata Saksaan vasta 1900. Vuonna 1891 puolueelle laadittiin vakaumuksellisen marxilaisen Karl Kautskyn ja Bernsteinin toimesta uusi, kaksiosainen puolueohjelma, joka tunnetaan Erfurtin ohjelman nimellä. Samalla puolue muutti nimensä virallisesti Saksan sosialidemokraattiseksi puolueeksi, SPD:ksi. Kautskyn osuus ohjelmasta käsitti SPD:n periaatteet, sosialistiseen yhteiskuntaan siirtymisen luokkataistelun kautta. Omassa osuudessaan Bernstein taas vaati yhteiskunnallisia uudistuksia kuten esim. yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta, puhe- ja kokoontumisvapautta, ilmaista terveydenhuoltoa sekä kahdeksantuntista työpäivää. Ohjelman sisältö oli hyvin ristiriitainen: Kautskyn osa ohjelmasta oli selvästi marxilainen, kun taas Bernsteinin osuus reformistinen, eikä edes välttämättä Marxin oppien mukainen. Osien välillä oli selvää jännitystä, ja Erfurtin ohjelma oli perustana SPD:ssa myöhemmin tapahtuneeseen kahtiajakautumiseen marxilaisiin vallankumouksellisiin ja revisionisteihin, aivan kuten Venäjän sosialidemokraattinen puolue jakaantui Lontoon puoluekokouksessa 1903 Leninin johtamiin vallankumouksellisiin bolsevikkeihin sekä maltillista linjaa kannattaviin mensevikkeihin. Kuitenkin on huomattava, että reformismi ja revisionismi olivat kaksi eri aatesuuntaa. Reformismi oli voimissaan ennen revisionismia, joka sai nimensä vasta 1900-luvun alkuvuosina Alfred Nossigin teoksen "Sosialismin revissioni" mukaan.
Toden teolla revisionismi sai alkunsa Bernsteinin julkaistessa Englannissa ollessaan sarjan artikkeleita Karl Kautskyn lehdessä Neue Zeit vuosien 1896 ja 1898 välisenä aikana. Bernstein tunsi tarvetta uudistaa Marxin teoriaa ja kokosi ajatuksensa kirjaksi, joka julkaistiin vuonna 1899 nimellä Die Voraussetzungen des Sozialismus und die Aufgaben der Sozialdemokratie (suom. Sosialismin edellytykset ja sosialidemokratian tehtävät). Bernsteinin pettymykseksi puoluekokous hylkäsi hänen näkemyksensä kahdesti, vuosina 1899 ja 1903. Huolimatta yrityksestään yhdistää teoria ja käytäntö hän ei onnistunut voittamaan puolueen reformistien kannatusta puolelleen. Reformistit eivät olleet kiinnostuneita teorian merkityksestä politiikassa, heidän mielestään teorian sekoittaminen käytännön politikointiin toimi ainoastaan politiikkaa rajoittavana tekijänä.
Revisionismin synnyn taustalla oli se tosiasia, että Marxin ennustukset kapitalismin kehityksen nopeudesta sekä monopolisoitumisen keskittymisestä eivät olleet pitäneet paikkaansa. Myöskään työväenluokan asema ei ollut huonontunut Marxin ennustamalla tavallla, vaan vastoin Marxin ennustuksia se oli parantunut. Marxin ennustusten kohtalo on täysin ymmärrettävä, sillä hänen olisi täytynyt olla selvänäkijä, mikäli hän olisi täysin voinut edeltä käsin ennustaa yhteiskunnalliset muutokset. Hän ei voinut ottaa teksteissään huomioon, miten yritykset, niiden koko ja maailmankauppa tulisivat tulevaisuudessa kehittymään. Bernstein osoitti Marxin ennustukset vääriksi keräämänsä laajan, eri talouden sektoreiden kehitystä havainnollistavan tilastollisen aineiston avulla.
Sosialismin aatteellinen uudistaminen
Sanana revisionismi tarkoitaa sosialismin aatteellista uudistamista. Vaikka revisionismin periaatteet poikkeavat merkittävästi Marxin alkuperäisistä ajatuksista, ne eivät ole Bernsteinin mukaan anti-marxilaisia. Ne ovat sopusoinnussa Marxin teorian perusajatusten kanssa, vaikkakaan Marx ei ole niitä itse ole kirjoittanut. Marxin ja Engelsin luhistumisteorian toteutuminen oli revisionistien mukaan käytännössä epätodennäköistä, sillä kapitalismilla oli odottamaton kyky parantaa omia sairauksiaan. Yksi revisionistien perusajatuksista oli perinteisen luokkataistelu-ajatuksen hylkääminen. Revisionistit uskoivat, että sosialismiin siirtymiseen on muitakin keinoja kuin proletariaatin toteuttama vallankumous. He kannattivat yhteiskunnan asteittaista uudistamista rauhanomaisin keinoin parlamentaarisia keinoja hyväksikäyttäen. Bernsteinin mielestä sosialidemokraattien tuli pyrkiä mahdollisimman suureen edustukseen kansanedustuslaitoksessa ajaakseen työväestön etuja. Lisäksi Bernstein oli valmis hylkäämään ajatuksen sosialidemokraattisesta puolueesta pelkkänä työväenpuolueena. Päinvastoin, Bernsteinin mielestä sosialidemokraatien tuli liittoutua muiden puolueiden kanssa saadakseen vaikutusvaltaa parlamentissa sekä houkutella puolueen riveihin jäseniä työväenluokan ulkopuolelta.
Bernsteinin mielestä demokratia, sosialidemokraattien lempilapsi, oli sosialismin erottamaton kumppani. Vain soveltamalla demokratian periaatteita massat voisivat saada vapautuksen. Massaliikkeen ollessa tarpeeksi vahva voitaisiin massojen tahto toteuttaa demokraattisen yhteiskuntajärjestelmän avulla.
Revisionistien sekä muiden poliittisten ryhmien, lähinnä vasemmistoliberaalien, yhteistoimintaa parlamentissa edesauttoi Bernsteinin ajatus, jonka mukaan liike itsessään oli päämäärää tärkeämpi. Ryhmien lopullisten tavoitteiden ollessa erilaiset oli helpompaa keskittyä poliittiseen toimintaa, kun lopullista päämäärää ei painotettu kovin voimakkaasti. Voidaankin miettiä, mitä Bernstein sitten tarkoittaa sanoessaan: "...liike, kehitysten sarja, on kaikki kaikessa, ja että jokainen yksityiskohtaisesti määrätty lopullinen päämäärä sen rinnalla on arvoton." (Bernstein 1910, s. 253) Tällä Bernstein tarkoitti, että jos päämäärä on liikkeen määräävä tekijä, se ennemmin tai myöhemmin muodostuu esteeksi ja suluksi "liikkeen todellisen, tietoperäisen ja käytännöllisen edistyksen tielle." Sen sijaan, että jatkuvasti tuijotettaisiin kohti tunnelin päässä häämöttävää epämääräistä valoa, oli revisionistien Bernsteinin mielestä keskityttävä kaikin voimin parantamaan edustamiensa ihmisten, etenkin työläisten, asemaa parlamentarismia hyväksi käyttäen. Bernstein sanoikin, että työväestön aseman parantaminen on puolueen tärkein tehtävä. Sen eteen on tehtävä kompromisseja ja pyrittävä liittoutumaan muiden poliittisten liikeiden kanssa, sillä prioriteeteissa työläisten asiat kulkevat poliittisen valtataistelun edellä.
Vallankumous ainoa oikea tie sosialismiin?
Bernstein sai ajatustensa julkaisun myötä vastaanottaa kovaa kritiikkiä; varsinkin SPD:n marxilaista vallankumousteoriaa kannattanut vasemmistosiipi Rosa Luxemburgin johdolla oli revisionismin ajatuksia vastaan. Heidän mielestään ainoa "oikea" tie sosialismiin oli vallankumouksen tie. Luxemburgista tuli Bernsteinin pitkäaikainen vihollinen, ja osaksi hänen syytään on, että Bernsteinin teoreettisia tekstejä on tulkittu niin paljon väärin (Fletcher 1987, s. 47). Myös Lenin arvosteli Bernsteinia ja revisionisteja heidän tavastaan tarkastella talouselämän kehittymistä. Leninin mukaan revisionistit olivat Marxin ennustuksia kumotessaan ottaneet huomioon ainoastaan muutaman viimeisen vuosikymmenen taloudellisen kehityksen. Saadakseen kokonaiskuvan talouden kehittymisestä oli Leninin mielestä tutkittava pidemmän aikavälin tapahtumia.
Jo vuonna 1879 Bernstein ja kaksi hänen aatetoveriaan Karl Hochberg ja Carl August Schramm kohtasivat kritiikkiä, vieläpä hyvin arvostetulta taholta. Bernstein oli toveriensa kanssa julkaissut artikkelin, jossa he kirjoittivat Saksan sosialidemokraattisen puolueen massapuolueeksi muuttamisen puolesta. Tästä kimmastuneena Marx ja Engels lähettivät kiertokirjeen puolueen silloiselle johdolle, jossa he arvostelivat jyrkästi kolmikon kirjoitusta. Marxin ja Engelsin mukaan massapuolueeksi muuttuminen pettäisi työväestön ja tekisi puolueesta porvarien temmellyskentän. Työväestön tuli vapauttaa itse itsensä. Marx ja Engels eivät tosin nähneet estettä sille, että taustansa hylänneet kapitalistit liittyisivät työväenpuolueeseen. Samaan hengenvetoon herrat tosin toteavat, että kapitalistit toisivat kaikesta huolimatta huonoja vaikutteita sekä petollisen ilmapiirin työväestön keskuuteen.
Revisionismi siis kohtasi omana kukoistuskautenaan ankaraakin kritiikkiä, varsinkin vasemmistomarxistien taholta. Bernstein itse pyrki toteuttamaan revisionistien periaatteita toimimalla kansanedustajana yli kahden vuosikymmenen ajan. Hän kuoli lähes tuntemattomana joulukuussa 1932, kuusi viikkoa ennen natsien valtaantuloa. Bernsteinin kuolema ei tarkoittanut kuoliniskua revisionismille, vaan monien Länsi-Euroopan maiden kommunistipuolueet ottivat sen periaatteita puolueohjelmansa rungoksi 1950- ja 60-luvuilla.
Nyt puhut totta! Tuo kuvaamasi historia Bernsteinistä, hänen ajatuksistaan ja merkityksestään on juuri noin. Mutta sehän vin todistaa oikeaksi sen näkemyksen, jonka esitin vastineessani. Forssan kokouksen julkilausuma on varsin kaukana tuosta Sinunkin nyt esittämästäsi, niin hengeltään kuin tavoitteiltaan. Näin tietenkin on, kun Forssa kokous pidettiin 1903, jolloin meidän sosialistimme olivat vielä yhtä ja johdossa vaikuttivat myös miehet, jotka sitten pakenivat Neuvostoliittoon ja tulivat tunnetuiksi nimenomaan kommunisteina. Tietysti hekin tunsivat Bernsteinin, mutta eivät tainneet koskaan hyväksyä hänen ajatuksiaan, mitä ovat nykyisten demariemme ohjenuorina.
Mielestäni tämän kepu-provokaation taso on hieman parempi kuin muutamien aiempien.
Aloitus, jälleen kerran, paljastaa väyrystelyn ja hokkaslaisuuden. Forssan kokouksessa "pyhin perintö", eli uskonnollisuus sijoitettiin peräkammariin, ihmisten yksityiseen pyhään. Kirkko irti valtiosta ei ole toteutunut vieläkään, vaikka useimmat muut tavoitteet on saavutettu (tosin rintamalinjat ottavat takapakkia, rahat valuvat ulos maasta eikä vastuunkantajaa löydy).
Kepulainen vastuunkanto tarkoittaa tavallisten veronmaksajien lypsämistä päivänpolitiikan ehdoilla. Sosialidemokraatit eivät puhu "pyhistä", vaan oikeuksista. Oikeudet taas ovat toistaiseksi pysyviä, pyhiä lakeja.
Sosialidemokraattisen liikkeen ja keskustan ero on merkittävä. Ensimmäinen puhuu perusasioista, toinen taktiikasta.
The Fax ei tainnut oikein ymmärtää alustusta. Kepukaunaisuudella ei luulisi olevan mitään tekemistä SDP:n aatteen päälaelleen kääntymisen kanssa.
Vai olisiko niin, että siitä löytyykin asian ydin: kun SDP:tä ei enää kiinnosta köyhien kohtalo, niin haukutaan niitä, jotka mokomia luusereita vielä viitsivät paapoa, siis keskustalaisia.
Alkiolainen aate näyttää kestävän aikaa paremmin kuin sosialistinen, aivan erityisesti se näyttää olevan vähätuloisten ainoa ystävä Suomessa. SDP juoksee suuren rahan perässä maailmalla Kokoomuksen kanssa kilpaa, ja Vasemmistoliitto ja Vihreät ovat keskittyneet ihmisten edelleen köyhdyttämiseen.
"SDP juoksee suuren rahan perässä maailmalla"
Niinpä, kepu on kansallismielinen ja taatusti suomalainen. Kepu ei juokse suuren rahan perässä ulkomailla. Ollaan vaan täällä Pohjan perukoilla ja käpristytään omaan Impivaaraamme.
Kepu ei juokse rahan perässä ulkomailla. Kepulle riittää aivan hyvin, että se ottaa täällä kaupunkilaisten verorahat ja siirtää ne kannattajilleen Kepulandiaan. Kepulla on kädet syvällä tavallisen veronmaksajan taskussa - kepua kiinnostaa vain veronmaksajan rahat, ei se minkälaisen kilpailukykyisen ja globaalin ponnistuksen tuloksena veronmaksaja on rahansa ansainnut.
Rahan hankkiminen markkinataloudessa kun ei ole yhtä helppoa kuin maataloudessa.
Maailmalla juoksentelu se vasta kallista on. UMTS, UMTS, UMTS,, äääh, papaappapappappap,
Justin Timberlakea siteeraten.
Se firma, joka sieltä maailmalta on rahaa tuonut on tietenkin pohojalaasten kepulaisten käskytettävänä. (Nokia, Ollila)
Demareiden pyrkimyksenä on yhdistää markkinatalous ja sosiaalinen oikeus, omatunto. Kepulien pyrkimyksenä on täyttää omat taskut. Oleellinen ero on siis löydettävissä.
Kuka tahansa paskahousu voi selittää asiat noin niinkuin sinä. Eipä siinä suurta älykkyysosamäärää kaivata.