Varmuusvarastot pettävät suuren katastrofin sattuessa

Suomen varmuusvarastoja on ajettu alas ja huononnettu vuosi vuodelta, eikä joillakin sektoreilla sellaisia edes ole. Miten selviämme, jos maailmankauppa lamaantuu pitkiksi ajoiksi, sanotaan vaikka kahdeksi vuodeksi.
Syynä voi olla esim: suuri tulivuorenpurkaus, tai mitä nyt syitä liekään. Nykyisellään ruokatarpeiden varmuusvarastointi lepää kauppojen omissa varastoissa ja niillä ei pitkälle pötkitä.
http://www.huoltovarmuus.fi/

Öljyä pitäisi olla viiden kuukauden tarpeiksi, siitäkään ei ole takeita, sillä tapana on ollut syödä varastoja jollain syyllä, kuten tapahtui mm; Katrina myrskyn jälkeen.
Ydinpolttoainetta ei valtion taholta ole varastoitu lainkaan.
Turvevarastot ammottavat tyhjyyttä täynnä.
http://www.tekniikkatalous.fi/energia/energia-lehti/article214551.ece
Viljaa ilmeisesti on vuodeksi, vai onko, mutta rehuviljaa ei enää lainkaan. Milläköhän ne elikot elävät, jos jotain tapahtuu.

Entä sitten sinä?
Onko sinulla tarpeellinen oma varasto täydessä iskussa valmiina, sillä tapahtumia ei voi ennakoida.
Löytyykö riittävästi vettä, kuivaruokaa, patteriradio, kynttilöitä yms.. tarpeellista ja missä käyt vessassa, kun vettä ei tule.
http://mehtapaivakirjat.blogspot.com/2009/05/katastrofit-ja-kodin-varmuusvarastot.html

En tokikaan maalaile mitään uhkia, mutta järkevä varautuminen tuskin ketään haittaa, jos vaikka sittenkin..
14689
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Syynä sää, eikä lumi saisi olla mikään este yhteiskunnan toiminnalla, kun hetkittäin.
Nyt viime lamassa, oli hyvin lähellä ettei koko talousjärjestelmä olisi romahtanut. Entä sitten kun raha yllättäen menettää ostovoimansa.
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/83232-pakkaskaaos-ita-euroopassa-jopa-satoja-kuollut

Nykyisellä sään kehityksellä voi ennustaa jotain tapahtuvan lähitulevaisuudessa, eikä sää ole kun yksi tekijä ruletissa.

Äänestä

Ei osata valmistautua pahan päivän varalle. Pitäisikö osata?

Äänestä

varmuusvarastoistaan kannata rehennellä naapureilleen tms.

Ensinnäkin. Kun uhkia ei ole ilmassa, niin naapuri naureskelee sinulle ja kertoo kylällä juttuja, että muka istut kotona kypärä päässä poterossa säilyketölkki hyppysissä.

Toiseksi. Mikäli tarve luonnonkatastrofin tms. syyn vuoksi aiheutuu varmuusvarastojen käytölle, niin nälissänsä naapurit jotka tietävät varmuusvarastostasi päättävät väistämättä jossakin vaiheessa: "Nyt mennään hakemaan siltä safkat pois".

Eli parempi pitää pieni jemma hallussa, mutta myös turpansa kiinni siitä.

Äänestä
  • kaiknlainen omavaraisuus ja itse tekeminen on vähintäänkin saatettu omituiseen valoon.
    miten tosiaan meitin polojen käy ,kun/jos sattuu jotain?
    kummallista toimintaa valtion puolesta.kyllä valtion pitää pitää omatuotanto mahdollisena,eikä
    ajaa tieten tahtoen kaikkia pois maasta!

    Äänestä

  • Ihan varmasti nälkä on sellainen voima, että sivistys rapisee hetkessä ja selviämisvaisto saa vallan.
    Tämän vuoksi olisikin hyvä, että valtio pitäisi myös ruokavarastoja, niin että joka kunnassa olisi omansa.
    Muuten jo kylät tappelisivat keskenään jos vaan toisessa olisi sapuskaa.
    Täysin uusavuttomia tuskin edes kannattaa ruokkia silloinkaan, ellei heistä muuten ole hyötyä.

    Itsekään en ole varastoinut paljoakaan, hyvä jos kuukauden selviää ja vettä ei lainkaan, mikä on selvä virhe.
    Täytynee korjata hieman tilannetta.

    Äänestä

  • hassu kirjoitti:

    Ihan varmasti nälkä on sellainen voima, että sivistys rapisee hetkessä ja selviämisvaisto saa vallan.
    Tämän vuoksi olisikin hyvä, että valtio pitäisi myös ruokavarastoja, niin että joka kunnassa olisi omansa.
    Muuten jo kylät tappelisivat keskenään jos vaan toisessa olisi sapuskaa.
    Täysin uusavuttomia tuskin edes kannattaa ruokkia silloinkaan, ellei heistä muuten ole hyötyä.

    Itsekään en ole varastoinut paljoakaan, hyvä jos kuukauden selviää ja vettä ei lainkaan, mikä on selvä virhe.
    Täytynee korjata hieman tilannetta.

    Satavarma ettei ihmisillä mitää jemmoja ole, muutakun enintään landella.
    Jos kerran valtio ei viitti jemmata safkaa katastrofien varalle, niin miksi yksityinen sitten.
    Kauankohan kaupoissa on safkaa, kun kaikki liikenne ja sähköt on veks pelistä.

    Äänestä

Minä en mitään elintarvikkeita hamstraa. Poliisiylijohtaja on itse sanonut nämä kuuluisat sanat: "Suomi ON lintukoto!". Täällä ei tapahdu pahoja asioita, osaamme hoitaa hommat.

Äänestä
  • Me olemme vieraantuneet jo ajat sitten siitä mallista, mikä maaseudulla vielä joskus oli.
    Silloin varastoitiin ruokaa talven ja pahan päivän varalle, nyt kaikki on kaupoissa ja ne loppuu hetkessä hamstrausvimman iskiessä.
    Vettä nyt saa lumestakin, mutta eihän kukaan saa sitäkään edes sulaksi, ilman sähköä.
    Kerrostaloihin jäätyy, jolloin telttakin on kaminan kera parempi asunto.

    Täällä ei enää osata oikein mitään, tuskin edes tulta avuttomat urbaanit osaavat sytyttää ja jos pakkasta on parikymmentä astetta niin alkaa olla vähän kiire.
    Valtio vähät välittää kansasta, vaikka virkamiehet ja edustajat onkin suojattu, kuten osittain armeijakin.
    Itse on omista eduista hätätapauksessa pidettävä huolta ja siinä avuttomat eivät pärjää viikkoakaan.

    Äänestä

Nälkä tulee vieraaksemme, jollei pian keksitä piikkiä, millä se tunteen saa poistettua.
Vaikeaa on karppauskin silloin.

Äänestä

Lieneekö varmuusvarastot laitettu tarkoituksella alas? Nälällä on nimittäin hyvin helppo laittaa kansa kyykkyyn, jos proletariaatti alkaa vaatimaan jotain eliitille sopimatonta...

Äänestä

Niin, onhan tämä valtiomme alasajon poliitikka monessa muussakin suhteessa ollut niin älytöntä, että on vaikea uskoa kaiken johtuvan pelkästään pohjattomasta idiotismista.

Äänestä

Tiivistä, ystävä äläkä sekoita linkkejä textiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hassu kirjoitti:

Suomen varmuusvarastoja on ajettu alas ja huononnettu vuosi vuodelta, eikä joillakin sektoreilla sellaisia edes ole. Miten selviämme, jos maailmankauppa lamaantuu pitkiksi ajoiksi, sanotaan vaikka kahdeksi vuodeksi.
Syynä voi olla esim: suuri tulivuorenpurkaus, tai mitä nyt syitä liekään. Nykyisellään ruokatarpeiden varmuusvarastointi lepää kauppojen omissa varastoissa ja niillä ei pitkälle pötkitä.
http://www.huoltovarmuus.fi/

Öljyä pitäisi olla viiden kuukauden tarpeiksi, siitäkään ei ole takeita, sillä tapana on ollut syödä varastoja jollain syyllä, kuten tapahtui mm; Katrina myrskyn jälkeen.
Ydinpolttoainetta ei valtion taholta ole varastoitu lainkaan.
Turvevarastot ammottavat tyhjyyttä täynnä.
http://www.tekniikkatalous.fi/energia/energia-lehti/article214551.ece
Viljaa ilmeisesti on vuodeksi, vai onko, mutta rehuviljaa ei enää lainkaan. Milläköhän ne elikot elävät, jos jotain tapahtuu.

Entä sitten sinä?
Onko sinulla tarpeellinen oma varasto täydessä iskussa valmiina, sillä tapahtumia ei voi ennakoida.
Löytyykö riittävästi vettä, kuivaruokaa, patteriradio, kynttilöitä yms.. tarpeellista ja missä käyt vessassa, kun vettä ei tule.
http://mehtapaivakirjat.blogspot.com/2009/05/katastrofit-ja-kodin-varmuusvarastot.html

En tokikaan maalaile mitään uhkia, mutta järkevä varautuminen tuskin ketään haittaa, jos vaikka sittenkin..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu