Karjalan väki sai kanta suomesta paljon parhaita peltoja pappiloiden ja kartanoiden hyvin viljeltyjä jopa sala ojitettuja maita .Hurrit sen sijaan eivät luopuneet maistaan Siihen aikaan oli varmaan omat tavat ja korruptiota varmaan ilmeni Hankalimmat tyypit vietiin varmaan sivummalle suurille nevoille ja annettiin kuokka käteen eivät olleet uhkana yhteis kunnalle saivat hoitaa sota traumansa vääntämällä kantoja .
kelle maata
ihme touhua
5158
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mininkin pitää saada Karjalaa takaisin. Esi-isäni asuivat Kannaksella 1400-luvun lopussa, muuttivat sieltä sitten Etelä-Savoon. Minä haluan kaikki esi-isieni maat ja kartanot takaisin ja mielellään aika pian.
mutta onko sinulla lainhuudatuspaperit kunnossa.
Sekin vielä, että kuulemma kun savolainen avaa suunsa, niin vastuu siirtyy kuuntelijalle.
Eivät Karjalaiset yksityisomaisuutta saaneet. Valtio otti haltuunsa tietyin ehdoin myöskin yksityisiä maita, joita sitten jaettiin Karjalaisille.
Huomattava osa oli näitä kaukaisia soita .
Olisiko sitten käynyt niin, että vain Karjalaiset hävisivät sodan, eikä se muulle Suomelle kuulunut.
"mutta onko sinulla lainhuudatuspaperit kunnossa."
Mitkä helvetin lainhuudatuspaperit!? Sinun lainhuudatuspaperisi mitätöitiin liki 70 vuotta sitten - usko jo.
Alueet luovutettiin Suomessa säädetyn lain perusteella ja ne korvattiin sinulle.
yksinkertainen vai yksinkertainen tosikko.