Valtuustohalusi jatkaa enemmistö päätöksellä

Perussuomalaisten valtuustoaloitteen vireellä pysymisen päätti eilen valtuuston enemmistö. Vaikka, valtuutettu Arto Hirvonen yritti hillitä uusia oikeudenkäyntiä ja kaupunginkustannusten nousua. Hallituksen puheenjohtaja Vesa Salminen vakuutti enemmistölleen, että tämä tiedoksi tuominen ei ole aloitteen lopullinen päätös vaan mitä hallitus on tähän mennessä asian hyväksi tehnyt.

Tällä hetkellä Perussuomalaisten valtuustoaloite on vielä enemmän levällään uusien asianhaarojen vuoksi. Siitä piti enemmistö valtuustossa huolen äänestämällä aloitteelle jatkoaikaa.

Arto Hirvonen
Perussuomalaiset
Kaupunginvaltuutettu
11298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Hienoa että joku pitää pienen puolia.

Äänestä
  • Kiitos persut, kun jatkatte joutavaa sekoilua. Ottakaa moottorisahat käteen, hukatkaa housunne, siitä teidät muistetaan ja tunnetaan.

    Äänestä

  • saha soi kirjoitti:

    Kiitos persut, kun jatkatte joutavaa sekoilua. Ottakaa moottorisahat käteen, hukatkaa housunne, siitä teidät muistetaan ja tunnetaan.

    Otappa ja vetaise housus nilkkoihin Vielä jos haaroistas etenkin näin kylmällä jotain sattuis löytymään niin vähän lämmittelisit sitä jonka jälkeen sorittaisit hattu päähän-hattu pois liikettä kunnes voit huokaista no tulha se sielt Ja taas sielu löytää tasapainon Ehkä samalla oivallat jotta onni sehän on omissa käsissä

    Äänestä

Nähtiin eilen, valtuustossa vakavia ilmeitä Hirvosen puhuessa lain noudattamisen puolesta!

Äänestä
  • Lehtereillä supistiin miksi tutkinnan alainen asia saatettiin tuoda valtuustooon tiedoksi keskeneräisenä. Vesa Salminen kertoi useasti asian olleen hallituksessa joten yritimme ilman toimenpiteitä lakata asian käsittelyn.

    Äänestä

Kyllä Vesa Salminen tietää ja on tiennyt koko ajan mistä on kysymys Kervisen asiassa.

Vesa Salminen on ollut avustamassa Kervisen tapauksessa alkuvaiheista asti.

Vesa Salmisen on aika hoitaa Kervisen asia lopputulemaan eikä siirtää ratkaisua seuraaville.

Äänestä

Suomi24 foorumi ja kaupungin valtuusto ei ole oikeuslaitos. Koska alat laittamaan kuntataloutta kuntoon kuntalaisten enemmistön eduksi,millä eväillä?
Teatteriliput ja puoluevero ei riitä.

Äänestä
  • Etkö ymmärrä? Hirvonenhan esitti valtuustoaloitteen laillista selvittämistä pois hallintokoneistoa rasittamasta!

    Kaupungin virkamiehet ovat lainvastaisilla lausunnoillaan ja asiakirjojen salaamisilla kuluttaneet omaa ja luottamusmiesten aikaa sekä samalla veronmaksajien varoja. Eikö se ole kuntatalouden kannalta suurinta tuhlausta? Valtuusto päätti vain merkitä tiedoksi asian kun sen olisi voinut hoitaa loppuun myöntämällä virkavirheet ja sopimalla asia.

    Millä eväillä enemmistö aikoo hoitaa asian oikeudenmukaisesti loppuun?

    Äänestä

Ilo oli sieltä lehtereiltä seurata Kotkan perussuomalaisten valtuustoryhmän hienoa ja osaavaa työskentelyä! Asko Kervisen asia on kuntademokratian kannalta erittäin tärkeä, joten sitä tulee viedä eteenpäin! Kyllä valtuutettujen Seppo Eerola ja Pentti Tiusanen asiassa käyttämät puheenvuorot voidaan hyvin tulkita asian jatkamisen tukemiseksi, vaikka olisivathan herrat voineet yhtyä äänestyksessä perussuomalaisten näkemykseenkin! Mutta jatketaa asiaa ...

TOIVOSSA ON HYVÄ ELÄÄ, SANOI LAPAMATO!

Äänestä

Oliko valtuustolla kaikki Kervisen paperit käytössä? Oliko välipäätös vai lopullinen?

Äänestä
  • Vastaan Arton puolesta rehellisen vastauksen.

    Ei ollut mustia listoja eikä oikeuden papereita.

    Ymmärsin Vesa Salmisen puheenvuorosta hallituksen tekevän parhaansa lopullisen selvityksen kanssa, joten päätös ei ollut lopullinen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hirvonen A kirjoitti:

Perussuomalaisten valtuustoaloitteen vireellä pysymisen päätti eilen valtuuston enemmistö. Vaikka, valtuutettu Arto Hirvonen yritti hillitä uusia oikeudenkäyntiä ja kaupunginkustannusten nousua. Hallituksen puheenjohtaja Vesa Salminen vakuutti enemmistölleen, että tämä tiedoksi tuominen ei ole aloitteen lopullinen päätös vaan mitä hallitus on tähän mennessä asian hyväksi tehnyt.

Tällä hetkellä Perussuomalaisten valtuustoaloite on vielä enemmän levällään uusien asianhaarojen vuoksi. Siitä piti enemmistö valtuustossa huolen äänestämällä aloitteelle jatkoaikaa.

Arto Hirvonen
Perussuomalaiset
Kaupunginvaltuutettu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu