Ostimme 10 kg säkin auringonkukansiemeniä paikallisesta kaupasta. Vähän ihmettelimme niiden mustuutta.
Nyt on käynyt niin, että tuntuu kuin ne eivät kelpaisi edes oraville. Ennen saimme joka päivä täyttää ruokkijan. Nyt kun meillä on ollut näitä mustia siemeniä, niin lintuja käy vain harvakseltaan ja siemeniä riittää ruokkijassa monta päivää. Ennen kävi kaikki tiaislajit useampina kappaleina paitsi kuusitiaisia ja hömöjä vain kaksi. Lisäksi viherpeippoja ja läskillä tikka ja närhi sekä punatulkut viime vuonna, mutta vasta nyt tänä talvena. Oraviakin oli neljä vuorotellen. Nyt vain yksi ja sekin vain vähän aikaa. Ennen ajoin niitä välillä pois.
Auringonkukan siemenien lisäksi meillä on niitä talipalloja, joiden joukossa on erilaisia siemeniä. Niitäkin on kulunut kumman vähän.
Vai olikohan se metsähiiri, joka jemmasi ne jyvät viime vuonna. Se asusti siinä lintulaudan lähellä juurakkojen alla. Tänä vuonna saimme ilmeisesti ne kaikki pyydettyä, kun välikatolta rapina loppui, eikä jälkiäkään ole lumessa näkynyt.
Mutta se ei silti selitä tiaisten puuttumista. Meidän puissa olevissa pöntöissä pesii ensin ainakin sini-ja talitiaset ja myöhemmin kirjosiepot.
Ostin nyt toisenlaisia siemeniä pienen pussin ja katson mitäs meinaavat. Heti tuli punatulkkuja, mutta ei tiaisia.
Tässä lähistöllä on vain yksi talo, josta ollaan paljon poissa.
Mikä vikana auringonkukansiemenissä?
8
428
Vastaukset
- tania78
Ostin 25kg säkin ja tällaisena talvena luulisi menevän mutta tähän mennessä syöty vain ehkä 3 kg...
Lisäksi talipallot ovat miltei koskemattomia.
Olisivatkohan laihiksella ???- viime kesänä
mennä pesinnät huonosti. Poikaset kuoli monin paikoin kylmällä jaksolla nälkään.
Samaten kävi monilla muillakin hyönteissyöjillä. Mökilläni pesi harmaasieppo aitan hirren päässä. Se sai yhden poikasen lentoon, muut kuoli nälkään ja muumioitu pesään.
Kolmesta tiaispöntöstä ainakin yhden talitiaisparin poikaset ilmeisesti kuoli kun emot hylkäsi pesän heti ruokinnan alettua. Kahdesta muusta pöntöstä (sini- ja talitiainen) osa poikasista selvisi, mutta poikueet oli todella pieniä.
Ilmeisesti heikon pesinnän vuoksi talvikanta on pieni. Se voi selittää heikon siementen menekin. Omallakin ruokinnalla käy vain noin kolmasosa edellisvuosien tiais määrästä. Hömö-, kuusi- ja töyhtötiaisia ei ole näkynyt ensimmäistäkään, vaikka niitä oli viime talvena runsaasti. Vain pieni sini- ja talitiaisparvi käy laudalla. Sama kuulemma naapureilla. - EnsQ
viime kesänä kirjoitti:
mennä pesinnät huonosti. Poikaset kuoli monin paikoin kylmällä jaksolla nälkään.
Samaten kävi monilla muillakin hyönteissyöjillä. Mökilläni pesi harmaasieppo aitan hirren päässä. Se sai yhden poikasen lentoon, muut kuoli nälkään ja muumioitu pesään.
Kolmesta tiaispöntöstä ainakin yhden talitiaisparin poikaset ilmeisesti kuoli kun emot hylkäsi pesän heti ruokinnan alettua. Kahdesta muusta pöntöstä (sini- ja talitiainen) osa poikasista selvisi, mutta poikueet oli todella pieniä.
Ilmeisesti heikon pesinnän vuoksi talvikanta on pieni. Se voi selittää heikon siementen menekin. Omallakin ruokinnalla käy vain noin kolmasosa edellisvuosien tiais määrästä. Hömö-, kuusi- ja töyhtötiaisia ei ole näkynyt ensimmäistäkään, vaikka niitä oli viime talvena runsaasti. Vain pieni sini- ja talitiaisparvi käy laudalla. Sama kuulemma naapureilla.Meillä ainakin on linnuille maittanut, ainakin talitiaiset, sinitiaiset, töyhtötiaiset, kuusitiaiset, hömötiaiset, punatulkut, käpytikat ja närhet käyvät ruokailemassa. Ja pari oravaa sekä fasaani. Talipallot ja auringonkukansiemenet ovat menneet kovaa vauhtia ja kun närhet eivät enää ruokaa löydä, käyvät koiran kupilla. En sitten tiedä mikä siellä on, mutta täällä ruoka kelpaa.(Asun mersänkeskellä.)
- jopas nyt
viime kesänä kirjoitti:
mennä pesinnät huonosti. Poikaset kuoli monin paikoin kylmällä jaksolla nälkään.
Samaten kävi monilla muillakin hyönteissyöjillä. Mökilläni pesi harmaasieppo aitan hirren päässä. Se sai yhden poikasen lentoon, muut kuoli nälkään ja muumioitu pesään.
Kolmesta tiaispöntöstä ainakin yhden talitiaisparin poikaset ilmeisesti kuoli kun emot hylkäsi pesän heti ruokinnan alettua. Kahdesta muusta pöntöstä (sini- ja talitiainen) osa poikasista selvisi, mutta poikueet oli todella pieniä.
Ilmeisesti heikon pesinnän vuoksi talvikanta on pieni. Se voi selittää heikon siementen menekin. Omallakin ruokinnalla käy vain noin kolmasosa edellisvuosien tiais määrästä. Hömö-, kuusi- ja töyhtötiaisia ei ole näkynyt ensimmäistäkään, vaikka niitä oli viime talvena runsaasti. Vain pieni sini- ja talitiaisparvi käy laudalla. Sama kuulemma naapureilla.Aika jännä, kun sanot, että tiaisten pesinnät epäonnistuivat viime kesänä. Ihmettelin itse loppukesällä ja syksyllä, että miten varsinkin tali- ja pyrstötiaisia on paljon. Päivittäin näkyi pihapensaissa lähemmäs 20 talitiaista ja n. kerran viikossa yli kymmenen yksilön pyrstötiaisparvi (poikkeuksena elokuun alussa 34 lintua sain laskettua pihan poikki läpikulkumatkalla olleesta parvesta). Sinitiaisia oli suunnilleen saman verran kuin ennenkin (vajaa 10 yksilöä). Hömö- ja töyhtötiaisia oli kyllä todella vähän, enkä muita tiaisia ole koskaan meilläpäin nähnyt. Mutta joka tapauksessa harvinaisen hyvin tuntui noiden parin tiaislajin pesintä meillä onnistuvan. Ei ollut valitettavasti mahdollista laittaa lintulautaa talveksi; olisi ollut mielenkiintoista seurata, miten ahkerasti tuollainenkin talitiaisparvi laudan antimia verottaa ja olisiko jostain metsän kätköistä ilmaantunut muitakin tiaisia ruokinnalle.
- tinttikato
ja heti ilmestyi punatulkkuja, tali-, töyhtö- ja hömötiaiset, mutta ei sinitiaisia eikä viherpeippoja.
Kyllä niissä siemenissä joku vika oli, koska syksyllä kelpasivat viimevuotiset, mutta heti hyljeksivät niitä mustia.- tinttikato
mutta kun se säkkikangas on läpinäkymätön niin on kuin ostaisi sian säkissä. Pikku erissä osto taas kalliimpaa. Voi karhun itku!
Kaikki linnut eivät palanneet. Käpytikka on vaihtunut harmaapäätikkaan.
- kariant
Mustat pienet auringonkukan siemenet tulevat jostain lähi-idästä ja ovat myös erittäin kovia joten linnut eivät saa niitä auki.Vaaleat ja isot siemenet tulevat Bulgariasta ja Unkarista ja kelpaavat hyvin meidän linnuille!
- ei_aina_
Aloitus oli vanha. Mutta voisiko tuossa olla sekin, että lintuja ei välttämättä tuolla paikalla liikkunut, jokin toinen ruokintapaikka lähellä?
Ja minulla ainakin ruokinnassa kaikki menee oraville! Se idiootti syö kaiken. Ja nyt kun sille vein oman boxin, sen sellaisen oravan ruokintalaatikon, niin se ääliö on nyt oppinut repimään siitäkin edessä oleva pleksin irti ja heittää sen maahan! Luuleekohan kaveri, että kannan sille vieläkin pähkinöitä? Joo, jos en vie, niin sitten se ainakin syö lintujen siemenet. Ja ilmeisesti orava on syönyt myös, jonkin isomman linnun kuten harakan kanssa?, linnuille viemäni pähkinä-rasvamakkaraa, siitäkin repi ensin sen yläreunaan jätetyn suojamuovin pois... Ihan alussa kyllä näytti olevan jokin nokan jälkikin pötkössä, mutta nyt näyttäis syömäjälki olevan pääosin hampaista peräisin ja lumessa näkyy oravan sekä ison linnun jäljet.
Mutta siis tuo pleksi! Kunhan pakkaset laskevat, täytyy yrittää sitä jollain laittaa paremmin kiinni, jollakin vahvemmalla teipillä. Kokonaisvaltaisesti kyllä tyhmä eläin tuo orava. Juu niin laitetaan sekin vielä, että kun sen boksin sinne vein, muutaman päivän jälkeen kävin paikalla ja näytti olevan - heheh - kolme oravaa boksilla kärkkymässä, lihavin tietysti istui kannen päällä!
Mutta nyt säätilan muututtua on siemenautomaateilla kyllä joitakin lintuja näkynyt, kun paikalla olen käynyt, tiaisia, punatulkkuja... Ja tarjolla on kuorittua auringonkukansiementä. Viime vuonna oli kuorimattomia, ja nekin kyllä menivät, oravalle pääosin varmaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5833868Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483318- 382791
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662749Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192134- 322081
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121967- 291855
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171800Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471749