Eläkkeelle siirtyi 80000 henkeä viime vuonna ja syntyi 60000 lasta. Siis 140000 henkilöä elää seuraavat 20 vuotta tulonsiirtojen varassa. Suurten ikäluokkien on aika lopettaa haaveet muhkeista eläkevuosista. Suuret ikäluokat ovat tehneet eläkkeistä yksipuolisesti merkillisen ns. sukupolvien välisen sopimuksen, mutta arvelen, että uusi sukupolvi sen irtisanoo heti vallan saatuaan.
Vastaukset 3
- 55v nyt
En jaksa kaivaa uudempia tietoja.
2001 oli naisten keski-ikä on 41 ja miesten 37,7 vuotta. Naisten elinajanodote oli 81,5 ja miesten 74,6 vuotta
Eli aina puhutaan keski-iästä kun tarkoitetaan elinajanodotetta.
Eläkeikään ei pidä laskea pakolaisia, jotka tulevat suoraan eläkkeelle. Luku kasvaa koko ajan ja vääristää tilastoja. Romaaneja, jotka eivät ole koskaan työelämässä, muutamaa harvaa lukuun ottamatta.
Nuoret mielialan takia eläkkeelle siirtyvät, on myös helppo tapa päästä eläkkeelle kun työt ei kiinnosta.
-70 luvulla iso osa siirtyi eläkkeelle heti 50v täytettyään.
Tilastoja voi tehdä sellaisia kuin haluaa, tilastoja voi lukea miten haluaa.
Tärkeintä olisi työllistää nuoria ja heti. - sakke.kl
yhteiskunnan järjestys menisi sekaisin ja noilla eläkeläisillä sen verran isot omaisuudet jotta jo niiden siirto vittuuksissa pois suomesta ja suomen pankeista ajaisi suomen pahempaan lamaan kun nyt ollaan menossa.Ja AY liike ei salli noita ja niitä ei saa loppumaan niin kauan,kun palkollisia on eikä vain herroja.joten älä unta näe muuta,kun sen jotta sinä et tule saamaan enään,kun sen minimieläkkeen vaikka tekisit 50 vuotta hyväpalkkaista työtä ellet ole itse aloittanut eläkesäästämistä.max eläke tulee oleen jo muutaman vuoden päästä noin 1000-1200€
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062215- 103886
- 66823
- 46800
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21736Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57551