Eläinrääkkäystäkö??

tr

Eli kyseessä nuori sh ravuri, ei vielä minkäänlaisia startteja alla. Hevosta syötetään aivan liian paljon, saa kauraa useita litroja päivässä ym lisukkeineen, hevosta ei tietojeni mukaan ajeta ollenkaan, koska käy niin kuumana, protestoi kärryjen edessä, viskoo päätään, potkii, ryöstää ja ties mitä.. Luonteeltaan siis muuttunut tämmöiseksi, oli ennen hyvin fiksu ja mukava kiltti varsa, mutta nyt kaikki tuntuu olevan toisin.
Pääsee jaloittelemaan tarhaan jossa yrittää purkaa ylimääräistä energiaansa. Hevosesta on tullut häjy luimistelija, saattaa käytävällä seistessä latasta potkaista vaikka seinään, karsinassaan myös potkii seinään, eli kohta on jalat hajalla jolleivat jo ole... Tiedän myös sen, että samassa tallissa oli aikoinaan ollut siitostamma
( ei kantavana oleva ) joka oli saanut päivässä 10 litraa kauraa, tammasta oli tullut potkuri, purija ja oli tarhassa hyökkäillyt ihmisten päälle. Tätä tammaa ei siis enää ole kyseisessä tallissa.

Eikö tämmöinen liika syöttäminen aiheuta kohta sen, että hevosesta tulee hullu.. Siis eihän tämä ole yhtään hyvästä, ruokitaan siis aivan liikaa ja ei liikuteta. Ei ole kummakaan, että hevonen sitten näin käyttäytyy.. Surku homma! Asia ei minulle mitenkään tietenkään kuulu, mutta olen vaan hevosesta huolissani!

4

755

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • zepppp

      en ole kyllä koskaan kuullut että hevosista tulee vihaisia liiasta ruuasta, yleensä jos niistä tulee ylipainoisia, elleivät saa liikuntaa, niistä tulee laiskempia, koska eivät jaksa tehdä mitään. olenko väärässä? hevosia pitäisi kuitenkin liikuttaa tarpeeksi, sillä hevosta ei ole luotu vain laiskottelemaan, vaan se tarvitsee myös liikuntaa säännöllisesti!! jos hevonen saa noin paljon ruokaa, muttei liikuntaa, ei se ainakaan hyvä ole. kaurastahan saa energiaa! juttelisin omistajien kanssa ensinnäkin. jos se ei auta, kysyisin asiasta elänsuojelusta.

    • xxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

      Joo, ei kyllä kovin hyvältä kuulosta. Hevonen voi olla kipeäkin liiasta väkirehusta ja siksi käytös on muuttunut. Kehottaisin ensiksi juttelemaan asiasta omistajan kanssa, että mikä on syy ruokinnalle. Ja sitten soittaa paikalliselle eläinlääkärille ja kysyä asiasta, joka voi tarvittaessa tarkastaa heposen.

      • nolita3

        10 litraa kauraa ei ole paljon!litra kauraa painaa noin 500gr,laskekaapas siitä sitten itse.Tietenkin jos hevonen liikkuu jonkin verran.
        Hevosen käytös ei ruokinnasta muutu,vaan se on joko opittua käytöstä tai voi olla kipeä.Luultavasti tuossa tapauksessa opittua,jos pienet likat käy hoitamassa,niin siinä ihaninkin hevonen saattaa ruveta luimistelijaksi.Ja tietenkin kyseessähän on sh.ori,orien kanssa käytöskoulu on aika koulu...
        Ruokinta on hyvin yksilöllistä.Omani saa 6kg kauraa muita rehuja ja aineita,kans. tasolla kisaava.
        Luulen,että tallinomistajalla on parempaakin tekemistä,kuin tuhlailla rehujaan ilman syyttä.
        Eli pitäkääpä ihmiset huoli omista asioistanne.


    • Hevonen on luotu liikkumaan ja jos hevosta ei liikuta sen tarpeiden tämä on eläinrääkkäystä josta pitäisi ilmoittaa eläinsuojelijalle tai kunnaneläinlääkärille joka käy keskustelemassa omistajan kanssa. Toki jos hevosella on jokin sairaus jonka takia ei voi liikuttaa niin sitten ei tietenkään liikuteta, mutta ei se hevonen silloin tuota kauraakaan tarvitsisi..Meillä sh ei saanut muutakuin 3dl/pv progressia kun toipui jännevammastaan..Hevoselle voi koitua liiasta kauran määrästä vaikka mitä...Varsinkin jos liikuntaa ei ole! Sinuna ottaisin yhetyttä kunnan eläinlääkäriin ja kysyisin häneltä asiasta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2542
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1832
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1240
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      108
      1042
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      72
      1028
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      976
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      905
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      874
    9. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      101
      862
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      34
      791
    Aihe