alan olla aika väsynyt

Se tulee olemaan vanhemmille tosi kova paikka. Mutta mikäli annat tilanteen vain jatkua, ja asioiden laita paljastuu vasta sitten kun olet saanut itsesi vielä pahempaan kiipeliin, eikö se olisi heille vieläkin pahempi isku? Varsinkin jos tieto tulee muuta kautta, ei sinulta itseltäsi. Luulen että jossain vaiheessa vanhempasi ymmärtävät arvostaa sitä, että uskallat kertoa heille ongelmastasi. Sen myös luulisi lisäävän heidän uskoaan siihen, että ymmärrät tilanteesi vakavuuden ja haluat siihen muutosta.

Kun nyt olet huomannut etteivät asiat ole hyvin, on aika toimia.
Henkilökohtaisesti en usko, että joku voi hallita riippuvuuttaan ja estää sitä kehittymästä pahemmaksi, vaikka olen kuullut näin joidenkin väittävän. Suosittelen hankkimaan tietoa riippuvuudestasi, esimerkiksi kirjastosta löytyy paljon hyviä aihetta käsitteleviä opuksia. Kun lukee muiden samassa tilanteessa olleiden kokemuksia, ymmärtää ehkä omaakin toimintaansa paremmin. Kannattaa myös harkita avun hankkimista ammattipuolelta.

Olen ollut lähes samanlaisessa tilanteessa muutama vuosi sitten.
Aloitin pirin vetämisen viihdekäyttönä ja hups, kohta huomasinkin että sehän auttaa kummasti opiskeluun... Aloin vetää viikollakin, pilvee poltin myös koko ajan ja "välipäivinä" rouskin bentsoja. Yritin pitää kulisseja yllä joka suuntaan mut vaikeetahan se oli. Aloin erakoitua, keksin kaikenlaisia tekosyitä ettei tarviis nähdä ns. normaaleja ihmisiä, entisiä kavereita tai sukulaisia. Pelkäsin kuollakseni et vanhemmat saa tietää. Opiskelun suhteen tuntu et on "pakko" valmistua, etten vaan tuota pettymystä vanhemmille, kun odotukset on niin kovat.

Siinä meni sitten pari vuotta, ja sain lopulta tutkinnon suoritettua, piripäissäni tietenkin. Sitten se homma vasta leviskin. Olis pitäny tietty mennä töihin, mut eihän siihen ollu mitään mahdollisuutta, olin jo niin syvällä omassa helvetissäni. Vedin joka päivä. Tärkeetä oli vain ja ainoastaan, että kamaa on. Ei olis voinu vähempää kiinnostaa joku työnteko. Sit pamahdin ekaan kunnon psykoosiin ja tajusin vihdoin, miten sekasin olin.

Kerroin sitten epätoivoissani koko tarinan yhelle mun vanhalle hyvälle ystävälle, johon en tosin ollu pariin vuoteen pitäny mitään yhteyttä. Se soitti sit samantien mun vanhemmille. Kuten odotettua, ne oli jokseenkin shokissa, ja mä luulin et mä kuolen häpeään. Itse asiassa menin sillonkin muutamaks päiväks psykoosiin vaikka olin selvinpäin, stressi oli niin kova.

Lähdin lsit aitoshoitoon, mikä oli siinä vaiheessa ainoa oikea ratkaisu. Hävetti vitusti. Hoito autto kuitenkin tosi paljon. Ei tosin niinkään paljon riippuvuuden suhteen, koska en usko että ikinä pääsen siitä eroon, mut se autto mua tajuamaan tän maailman vähän eri tavalla, autto mua kasvamaan aikuiseks.

Tajusin, et mä en ole mikään kone jonka tehtävänä on toteuttaa vanhempien odotuksia. Itse asiassa ne odotuksetkin oli enimmäkseen mun omassa päässä. Jälkikäteen olen tajunnut, että mun vanhemmat oikeesti ja aidosti toivoi ja toivoo ainoastaan, että mulla on elämä ja asiat kunnossa. Millään tutkinnolla tai muulla ei oo mitään merkitystä verrattuna siihen et oonko mä terve ja voinko mä hyvin. Ja hei, toi sun tilanne kuulostaa nyt siltä että sä et voi hyvin!

Siis mun pointti on se, että älä nyt helvetti vanhempies takia opiskele ja yritä pitää kulisseja yllä. LOPETA se kaman vetäminen VÄLITTÖMÄSTI keinolla millä hyvänsä, jos vaan vielä mitenkään pystyt!! Mene A-klinkalle, yksityiselle lääkärille tai ihan minne vaan, kerro jollekin sun kaverille, pyydä jotain ihmistä kertomaan sun vanhemmille jos et itse pysty. Pääasia on että hankit apua! Älä anna sen mennä yhtään pidemmälle, voin kertoo et tilanne ei siitä itsestään selviä, päinvastoin.

Mun riippuvuus ehti kehittyä liian pitkälle, taistelen edelleen samojen asioiden kanssa. Kunpa vaan olisin tajunnut ennen kuin oli liian myöhäistä, kunpa joku olis takonu tän asian mun päähän... Jos sä olet vasta vuoden vetänyt (ja ilmeisesti et käytä iv) niin sulla on oikeesti vielä mahdollisuus selvitä, ainakin jollain tavalla. Helppoo se ei varmasti ole enää sullekaan, pirikoukku on niin vittumainen ja salakavala... Mut yritä??

Näin niin itseni tossa sun tekstissä... Toivon todellakin että sulle käy paremmin kun mulle. Tsemppiä.

Oon kuullu, että just rauhottavien kanssa jengi on päässy pirikoukusta. Savutkin jeesais.

Mut kelaisin silti niin, että miten sulla se koulu, saatko sen hoidettua mitenkä? Eli kauan jäljellä? Jos niin vähän, että pääset läpi näin miten nyt vetelet, niin jatka samoilla linjoilla ja valmistumisen jälkeen käyt A-klinikalla tai jossain hakee vierotusta. (Tosin A-klinikan "vierotus" vaihtaa amfetamiinin ryyneihin, mutta kumminkin.) Mut sissinä loppuu jos kyse on lyhyestä ajasta.

Jos et meinaa valmistuu ni hanki riittävästi rauhottavaa joko ryyniä tai savuja ja telkee ittes viikonlopuks himaa, osta uus prepaid johon vain koulun ja vanhempien numerot ja oma kännykkä pois päältä. Eroon piristä, eikä se jeesaa jos frendit on kyselemässä bileisiin. Skole loppuun matalalla profiililla, jätä bileet väliin yms, miten vaa saatkin sen loppuun. Älä anna tommosen vuoden sekoilun vaikuttaa loppuelämään.

Tai ainahan sitä voi ottaa välivuoden ja jatkaa ens vuonna? Mut älä ny ihmeessä lopeta koko kouluu. Itselle ei huumeet maistu, eikä alkoholiakaan tule sillon juotua kun polttelen kukkaa. Sillä mä pääsisin itse eroon ihan mistä vaan. Mut voi olla, että sä tarviit jotain tiukempaakin, en tiiä.

Ja jos ei välivuodenkaan jälkeen meinaa valmistuu ni sit pitää kyl kysyy jeesiä vanhemmilta tai klinikalta. Klinikka lienee parempi, kun ei sun vanhemmat vissii ole mitään ammattilaisia alalla?

Kokemuksesta voin sanoa; ota lomaa.

Paino vaikka johonkin korpeen pariksi viikoksi yksin. Älä tapaa ketään, ole vaan ja tee mitä huvittaa, MUTTA ole selvinpäin.

Mulla itselläni on ollut samankaltainen tilanne ja siihen autoi vaan se, että linnoittauduin yksin himaan lähes kuukaudeksi ja nukuin tosi paöjon, olin vaan.. Oli pakko lopettaa sekoilu.