Kaupunginjohtaja teki miehen työn kun poisti simpsiön osakakaupan hallituksen listalta. Kunnan tehtävä on huolehtia kuntalaisten perustarpeista ja niitten tuottamisesta, eikä lähteä mihinkään riskibisnekseen. Hyvä että tämä asia on viimmein tajuttu päättäjienkin toimesta.
Hyvä
Hyvä hyvä
13397
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
itsekö omassa asiassaan kirjoittaa? Hänhän sitä kauppaa ajaa kuin käärmettä pyssyyn, turha siis kiitellä. Vastustus on sen verran kova, että tuli pakko.
oli latva-rauskulla ostaa kaupungille VIRKIÄN osakkeet YLIHINTAAN.KYSYNKIN mitä lapua teköö tuollaasella kaupunginjohtajalla joka tuntuu olevan enemmänkin VIRKIÄN palveluksessa kuin lapuan.MONOA PERSUKSILLE VAAN.
se poistettiin listalta koska asian käsittely on vielä kesken.
Niin eikös niitten osakkeiden todellinen arvo ole noin 76 000 euroa, siis kun on huomioitu pois lainat, rakennusten arvot ja maat, jotka on jo myyty. Siis sehän on n. 7 kertaa pienempi arvo noilla osakkeilla. Eiköhän sen nyt tajua kuka vaan. Rumaa on tuollainen pakko-ostaminen ja vielä kaupungin kärkihenkilöiden taholta, joiden pitäisi vaalia kaupungin kassaa.
Mistä tällaista kuulit, vai keksitkö hinnan itse? Mitä kaikkea kauppa oikeasti sisältää? Jotain maa-alueita? Mökkejä? Jotain muuta? Selkeää listaa en ole nähnyt missään, ja niin kauan kun en sitä näe, en näe myökään mitään järkeä laittaa 500000 euroa siihen.
Leheres luki jotta ei ollu kykyjä päätöksentekoon. Eikös se päätös oo tehty mun miälestä jo muutama viikko sitten. Joillakin ei ole vaan kykyä hyväksyä demokraattisia päätöksiä.
Simpsiö asiaa voi tarkastella monelta näkökannalta. Tulevaisuus vasta kertoo oliko nyt tehdyt ratkaisut oikeita vai vääriä. Jokaisen paikkakunnan on kuitenkin pyrittävä kehittymään! Tavalla jos toisella.Muuten käy huonosti. Itseäni harmittaa jo ennen nykyistä kaupunginjohtajaa tehty päätös siitä ettei tänne silloin joskus rakennettu golf kenttää. Paljon ennen kuoraneen kenttää ja ruuhikoskea. Karttunenko se oli joka uskoi että vielä olisi kysyntää golfradoille. Mutta demokratia oli vissiin tuolloin toista mieltä. Jos silloin olisi riskeerattu, mikä tilanne nyt olisi?
Osa päättäjistämme uskoo nyt että simpsiö olisi huono sijoitus kaupungille, osan mielestä simpsiön kehittämisessä olisi tulevaisuutta. Oma ennustukseni on että siinä vaiheessa kun Lapua on yhtä Seinäjoen kanssa, suurseinäjoki ryhtyy kehittämään simpsiötä. Onhan se ihan toista kuin joupiska seinäjoella.
Paavo on hyvä johtaja. Pave eduskuntaan!
Älä ny jaksa ihan oikiasti tuota jauhaa.
on nyt se, että mukaan saadaan alan yrittäjiä. Kuntalaisten lompsalla tehty virkamiesvetoinen "kehittäminen" ei ole oikein tuloksia ennenkään tuottanut.
Siitä vain osakkeille alan tunteva omistaja, joka tuo uutta näkemystä yhtiöön. Kaupungilla on riittävästi jo äänivaltaa yhtiössä. Tälläkin 500 000 eurolla voi sitten tehdä todellista Simpsiön kehittämistä kunhan asioota on muutkin kuin nämä kolmen metrin virkamiehet vähän pohtinu ja ottanu riskiä.
tieto-taito Simpsiön kehittämisessä on nähty, samoin se yks herrojen ymmärryksellä palkatun konsultin laatu. Ylisuurilla kuplapuheilla, joilla mentiin lehtiin ja televisioon, hämättiin kansaa. Kuplat on puhkaistu kaupungin osaamiselta. Yksityiset rahoittajat peliin, jos on pakko Simpsiö tuhota.
Voi mitä kirjoituksia! P**** jauhamista... Aamu teeveetäkin kun kattoo " ei kohdin koskaan". Onneksi pian ollaan osa Seinäjokea ja sitten on suuremmat murheet.
Osaisitko muotoilla viestisi niin, että suakin tyhmemmät ymmärtää, mitä haluat sanoa.