päästä? Kuinka moni uskoo, että suomi selviää tällä menolla 20-vuotta eteenpäin ilman kansanousua kapinaan tai jopa sisällis-sotaan? Mihin järjettömään tulevaisuuteen me olemme tällä menolla menossa. Kuka jaksaa olla töissä "pidempään" jos/kun töitä ei ole. Otetaan vaan lisää mamuja ja pidetään nuoriso työttöminä loppuun asti. Antaa poliitikkojen nostella hyviä eläkkeitä ja kyykyttää kansaa ihan loppuun asti. Kuka tätä jaksaa?
Kuinka moni uskoo olevansa töissä vielä 20 vuoden...
Hullu!
22165
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Nyt kun on mahdollisuus saada ne kansan- ja maanpetturit Valtionoikeuteen vastaamaan rikoksistaan, pitäisi kaikkien tahojen toimia sen eteen, että niin myös tapahtuu kunnolla ja perusteellisesti.
tehtyä vääryttä. Suomalaiset ovat liian kilttejä kapinoimaan ja nousemaan barrikaadeille. Mihinkään muuhun kuin alistumiseen ja periksiantamiseen tämä kansa ei taida koskaan pystyä.
miehenä.
Samaa sanon nyt, iäkkäämpänä. suomi on turvallinen maa politiikoille ja päättäjille. Kansa kumartaa jokaista risahdusta olivat ne kuinka negatiivisia tahansa. Kansa on ikuisuusalistettu bää bää.
Siihen meitä on jo koulussa ja armeijassa opetettu, että kumarra esimiestäsi. Ottakaa mallia ranskalaisista. Ne ei paljon ylempää kumarra kun nousee kapinaan....
Kyllä suomalaisista luonnetta löytyy tarvittaessa ihan kiitettävästi...
Kovat ajat koittaa ja sen takia meiltä halutaan kerätä kaikki pyssytkin pois.
ja mitä se kapinointi auttaa, ei täällä ole ennenkään siihen pystytty. Juodaan vaan kaljaa ja kuollaan omaan oksennukseemme. Hyvä loppu kaikille. Ajattele positiivisesti, käytä kolvia.
Kyllä se auttaa ja turha vähätellä suomalaisia. Ei kaikki juo kaljaa.....
tapahtuu. Huonompaan suuntaan mennään, mutta mitään vain ei tapahdu. Valitettavasti.
Tämä yhteiskunta on mätä paska.... Yli miljoona suomalaista elää velaksi.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2010/01/29831&ext=rss
Milloin loppuu viimeisetkin rahat ja milloin tulee loppu? Milloin alkaa kapina?
johon ollaan menossa
sinusta tehdään työtön ja senjälkeen sinut kiristetään äärimmilleen
sen jälkeen sinua onkin sitten jo helppo ohjata kepillä eteenpäin
ja sinähän teet mitä pyydetään koska vatsasi sanoo mitä haluat tehdä ei sinun pääsi
Mehän elämme kohta kuin natsisaksassa. Keskitysleirit vain puuttuvat, mutta eiköhän niitäkin jostain ilmesty.
Puhutaan eläkeiän nostosta ja nytkään kaikille ei riitä töitä, aivan nurkinkurista touhua. Lisää mamuja vaan otetaan, suomen työttömät ja köyhät unohdetaan kokonaan. Mitä tulevaisuutta tällä rakennetaan?
TYÖLUPIA
mutta ei myönnetä olisi ilmeisesti halunneet maksaa veroja
olisi kai pitänyt heidän ymmärtää hakea turvapaikkaa
silloin valtio olisi maksanut heille
naisista olis saattanu olla silmänruokaa ja ehkä jopa vaimomateriaalia. Mutta eihän meidän miesvihaaja LESBOKUSIPÄÄT valtion johdossa sellaista tahdo. Nehän olis kaikenlisäks tehny työtäkin täällä! Otetaan sitte mielummin jotain vitun musuelättejä tänne rötöstelemään ja elämään valtion rahoilla. Voi vitun vittu saatana.
Pikkupoikana muistan vielä kun oli se nousukausi ja kaikki näytti niin hienolta.... Mutta nyt lähdetään taas alaspäin ihan selvästi....
En usko että elintaso tulee enää koskaan paranemaan Suomessa, tämä laiva uppoaa. Toivottavasti kansa ymmärtää jättää sen ajoissa.
--- The Movement ---
HERÄÄ !!!
Oletko kyllästynyt tähän maailmaan?
Sitä johtaa eliittikerho johon kuuluu vain 6000 miestä.
He päättivät,että sinun pitää:
1.Liikkua kun sinua käsketään.
2.Pysähtyä kun sinua käsketään.
3.Olla kiltisti kun päällesi paskataan.
4.Jos olet yhä elossa,siirry kohtaan 1.
Oletko kyllästynyt tähän? HERÄÄ !!!
Sinä olet Puhdasta Valoa !
Sinä olet Kuolematon Sielu !
Et voi kuolla !
Sinut pakotettin menemään kouluun,missä opetetaan,että olemme lihanpaloja !
Älä enää kävele ympyrää !
HERÄÄ !!!
Haluatko muutosta? Se on Helppoa ja Nopeaa.
Levitä tätä tekstiä jokaista mahdollista kanavaa pitkin,
digitaalisena tai paperi versiona,käytä internettiä,e-mailia,kännykkää ym.
Ja älä enää hyväksy roskatuotteita,roskaruokaa,roskaTV:tä,roska "viihdettä" ja roska-uskontoja.
Liity "Liikkeeseen" ! (eng.The Movement)
"Liike" on maailmanlaajuinen muutosvoima,johon kaikkia maailman ihmisiä
kannustetaan liittymään.Kaikki maailman maat ovat yhdessä mukana.
Kuinka voit liityä?
Yksinkertaista.
Uskalla Ajatella,Uskalla Tietää,Uskalla Toimia !!!
Lisää tietoa netissä: http://www.armageddonconspiracy.co.uk
http://www.themovement.freeforums.org
Kyllä tässä jonkin sortin herätystä tarvitaan..... Kaikki alkaa menemään enemmän tai vähemmän päin persettä...
kapina koska tulee vain uudet ulkopuoliset(ryövääjät)voi sanoa että suomi on tavallaan ryövätty 1900 luvun alun jälkeen 4 eri joukon toimesta.ensin etelästä sitten idästä sitten lännestä ja nytten joka suunnasta. siis tämä vain 1900 luvun jälkeen .ja sitä ennen monta kertaa aikaisemmin.
kysymya on ihmisen pään sisällöstä. onko ihminen typerrys vai ei. jääkö kerjäämään almuja -työtön- termiä käyttäen, vai näkeekö mahdollisuuden hyvään elämään omalla työllään... wanhemmat valmistaa lisää näitä loosereita sossu-tukee odottelemaan..
Kyllä minä siihen mennessä töitä saan kun vaan olen aktiivinen. Taidan lähtä veropakolaiseksi espanjaan tai kalastajaksi taimaahan. Tai sitten merirosvoksi ahvenanmaalle. Suomi ei uskalla ryppyillä ahvenanmaalle, kun se ei kuulu eu:n! Venäjä voi muuten iskeä.