Ketjussa aivan hillitön vääntö Citroen vastaan Lexus :) No jokainenhan Lexuksella ajanut tietää että eihän sitikkaa voi verrata laatuauto Lexukseen edes samana päivänä. Laatuero on niin huima että aivan hirvittää.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8805353
Citroen C6 vastaan Lexus
39
3502
Vastaukset
- MB
Citroenille tai saksalaisille? Olihan Lexus taas vertailutestin viimeinen. Olisi aika vaikea kuvitella vaikkapa englantilainen kartano jossa olisi Lexus pihassa. Iso Citroen istuu sinne kuin nenä päähän kuten Mersu, Jaguar ja Range Rover esimerkiksi. Joissain autoissa vain on sitä jotain ja Lexuksessa ei ole. Kaikenlainen karisma puuttuu ja sen mukana kaikki. Lexus on hiirulaisten auto.
- Masa k
Mielipide se on tuokin. Eipä juuri kiinnosta edes yrittää kuvitella jotain englantilaista kartanoa, mutta huvinsa kullakin. Kaltaisesi asiantuntijat sanovat, että esim. Lexuksen hybridit ovat pelkkää mielikuvamainontaa. No, sattumalta mm. saksalaisvalmistajat kehittävät koko ajan omaa hybriditekniikkaansa. Ette tunnu hyväksyvän millään jotakin, mikä on Lexuksen OMAA, sitäkin löytyy, myönsitte taikka ette. Lexus on ja sellainen merkki, että sen vertailumenestys on paljolti kiinni maasta, jossa sitä vertaillaan. Saksassa ei ole puhettakaan päästä edes palkintopallille - mikäli osallistujia on tarpeeksi, brittilehdissä ollaan jo huomattavasti korkeammilla sijoilla. Amerikkalaisista puhumattakaan.
Ehkä minäkin Lexus-hybridin omistajana olen hiirulainen. Pari tuttavaani puhuu autoistaan aina merkillä (Audi, BMW) ja kovaan ääneen, minä taas puhun autostani vain autona. Ei ole mitään tarvetta korostaa valintaani.
ps. Myös autoni on hiljainen kuin hiiri - tappelu:)
Jos mejän isä ja tejän isä tappelis, mejän isä voittas :D
Hyvä kun nykyään vielä löytyy vaihtoehtoja kaikille, vaikka uhkaavasti näyttää siltä, että autojen valmistajia on maailmassa kohta vain muutama, ja kaikki autot kasataan samoista osista.
Hnkilökohtaisesti minua puhuttelevat amerikkalaiset, englantilaiset ja italialaiset autot.
Iso Lexus LS on upean näköinen ja teknisesti edistyksellinen auto. Muu mallisto seuraa muotoilussa hieman perässä LS:ää. Ranskalaisista juuri Citikka on löytänyt isommissa malleissaan taas sen omaperäisen linjansa muotoilussa, joka heillä oli vuosikkymmeniä hukassa. - 15
Masa k kirjoitti:
Mielipide se on tuokin. Eipä juuri kiinnosta edes yrittää kuvitella jotain englantilaista kartanoa, mutta huvinsa kullakin. Kaltaisesi asiantuntijat sanovat, että esim. Lexuksen hybridit ovat pelkkää mielikuvamainontaa. No, sattumalta mm. saksalaisvalmistajat kehittävät koko ajan omaa hybriditekniikkaansa. Ette tunnu hyväksyvän millään jotakin, mikä on Lexuksen OMAA, sitäkin löytyy, myönsitte taikka ette. Lexus on ja sellainen merkki, että sen vertailumenestys on paljolti kiinni maasta, jossa sitä vertaillaan. Saksassa ei ole puhettakaan päästä edes palkintopallille - mikäli osallistujia on tarpeeksi, brittilehdissä ollaan jo huomattavasti korkeammilla sijoilla. Amerikkalaisista puhumattakaan.
Ehkä minäkin Lexus-hybridin omistajana olen hiirulainen. Pari tuttavaani puhuu autoistaan aina merkillä (Audi, BMW) ja kovaan ääneen, minä taas puhun autostani vain autona. Ei ole mitään tarvetta korostaa valintaani.
ps. Myös autoni on hiljainen kuin hiiriEn omista Citroenia enkä Lexusta, mutta Lexus merkkinä on sellainen jota en ostaisi koskaan. Autona varmaan ihan ok, tosin ei läheskään BMW:n ym kaltainen. Suomessa tojoterojen melskaus corolloistaan on tehnyt merkistä todella luotaan työntävän.
- 18+2 ei ilm. ole 20
15 kirjoitti:
En omista Citroenia enkä Lexusta, mutta Lexus merkkinä on sellainen jota en ostaisi koskaan. Autona varmaan ihan ok, tosin ei läheskään BMW:n ym kaltainen. Suomessa tojoterojen melskaus corolloistaan on tehnyt merkistä todella luotaan työntävän.
Täällä palstoilla melkein merkki kuin merkki on äkkiä luotaan työntävä kun näitä juttuja lueskelee. Se on vain kiinni omasta asenteesta. Missään nimessä näitä tarinoita ei kannata tosissaan ottaa! Keskustelijoiden (lue: provoilijoiden) keski-ikä on kuitenkin varmasti hädin tuskin ajo-oikeuteen riittävän verran..
Jos merkkiä kohtaan kuitenkin kiinnostusta löytyy, löydät Googlella äkkiä merkin omistajien ylläpitämän keskustelupalstan, joka on siis suomalainen.
Lexuksen on monessa yhteydessä mainittu olevan ominaisuuksiltaan kilpailijoiden tasolla, ei suinkaan niiden kaltainen. Siinä on mielestäni vissi ero. Usein vain aletaan itkemään sen muka niin tärkeän imagon perään, eikä enää haluta myöntää auton muita hyviä ominaisuuksia. - Uusi BMW
Masa k kirjoitti:
Mielipide se on tuokin. Eipä juuri kiinnosta edes yrittää kuvitella jotain englantilaista kartanoa, mutta huvinsa kullakin. Kaltaisesi asiantuntijat sanovat, että esim. Lexuksen hybridit ovat pelkkää mielikuvamainontaa. No, sattumalta mm. saksalaisvalmistajat kehittävät koko ajan omaa hybriditekniikkaansa. Ette tunnu hyväksyvän millään jotakin, mikä on Lexuksen OMAA, sitäkin löytyy, myönsitte taikka ette. Lexus on ja sellainen merkki, että sen vertailumenestys on paljolti kiinni maasta, jossa sitä vertaillaan. Saksassa ei ole puhettakaan päästä edes palkintopallille - mikäli osallistujia on tarpeeksi, brittilehdissä ollaan jo huomattavasti korkeammilla sijoilla. Amerikkalaisista puhumattakaan.
Ehkä minäkin Lexus-hybridin omistajana olen hiirulainen. Pari tuttavaani puhuu autoistaan aina merkillä (Audi, BMW) ja kovaan ääneen, minä taas puhun autostani vain autona. Ei ole mitään tarvetta korostaa valintaani.
ps. Myös autoni on hiljainen kuin hiiriSe, että puhut autosta etkä merkistä taitaa johtua häpeästä. Maanantaina tulee uusi BMW alle ja en edes käynyt koeajamassa Lexusta koska ei vaan täytä valintakriteereitä. Lexus on enemmänkin Toyotan jatko.
- M3
Äläpäs puhu muiden puolesta. Sattui kerran viime kesänä olemaan käytetty IS200 autoliikkeessä ja pitihän se koeajaa. Hajuton, mauton ja väritön auto. Ihan kuin Mazda 6 mutta ahtaampi. Tuolla isolla Sitikalla en ole ajanut mutta nestejousisella C5-mallilla olen ja onhan se mukavuudeltaan aivan eri sfääreissä kuin tuo IS200.
- marginaali
autoja.C6 malleja suomessa varmaan muutama kymmenen ja toyota-lexuksia myydään muutama sata vuodessa.Molemmat unohdettuja "autoja".
- Masa k
marginaali kirjoitti:
autoja.C6 malleja suomessa varmaan muutama kymmenen ja toyota-lexuksia myydään muutama sata vuodessa.Molemmat unohdettuja "autoja".
Ei Lexus nykyään niiiin marginaali merkki ole. Se kuitenkin taistelee myyntisijoista Jaguarin ja Alfa Romeon kanssa. Viime vuoden ensirekisteröinneissä Jaguar oli sijalla 29, Lexus 30. ja Alfa 32.
- niin että
marginaali kirjoitti:
autoja.C6 malleja suomessa varmaan muutama kymmenen ja toyota-lexuksia myydään muutama sata vuodessa.Molemmat unohdettuja "autoja".
sinulla, et tainnut huomata. Puhut pelkästään citroen C6 mallista vs lexus. Montako lexus mallia on pelkästään C6:sta vastaan? sama kun vertaisi lexusta koko citroen mallistoon, silloin olisi vertaus oikein, ymmärsitkö?
- 5+11=16 (väärin)
niin että kirjoitti:
sinulla, et tainnut huomata. Puhut pelkästään citroen C6 mallista vs lexus. Montako lexus mallia on pelkästään C6:sta vastaan? sama kun vertaisi lexusta koko citroen mallistoon, silloin olisi vertaus oikein, ymmärsitkö?
Mistä lähtien Citroen on ollut premium-MERKKI? Nippa nappa yksi malli (C6) voidaan lukea joukkoon. Sama tilanne Volkswagenin kanssa, Phaeton on tasan ainoa premium-malli niiltä (liekö enää koko malli myynnissä?). Paitsi tietysti valmistajan itsensä mielestä, nehän laskevat jo Passatinkin kuuluvan täysin siihen porukkaan.
Siinä mielessä ei todellakaan voida verrata mallistoja.
Kun katsotaan myyntilistoja, huomataan Citroen C6:n myyneen viime vuonna vain kaksi autoa. Sen suora kilpailija Lexuksen mallistosta on GS, joita meni kaupaksi 9 kpl. - vikatikkiii
määrä tuossa C5:ssa kuten sitikoissa yleensä on aivan eri sfääreissä kuin Lexuksessa.
- viva lé france
5+11=16 (väärin) kirjoitti:
Mistä lähtien Citroen on ollut premium-MERKKI? Nippa nappa yksi malli (C6) voidaan lukea joukkoon. Sama tilanne Volkswagenin kanssa, Phaeton on tasan ainoa premium-malli niiltä (liekö enää koko malli myynnissä?). Paitsi tietysti valmistajan itsensä mielestä, nehän laskevat jo Passatinkin kuuluvan täysin siihen porukkaan.
Siinä mielessä ei todellakaan voida verrata mallistoja.
Kun katsotaan myyntilistoja, huomataan Citroen C6:n myyneen viime vuonna vain kaksi autoa. Sen suora kilpailija Lexuksen mallistosta on GS, joita meni kaupaksi 9 kpl.... on ihan paska ajaa. ihan kuin vetelisi jollakin -50 luvun desotolla. laatukin on just tyypillistä patonginpurijoiden laatua. uusissa c6:ssa vuotaa mm kaikki sivuikkunat kun vähän pestessä vettä laseille roiskaiset. lexuksesta taasen on vaikeata löytää mitään laadullista ongelmaa, vaikka kuinka tahtoisikin.
- Arskla
vikatikkiii kirjoitti:
määrä tuossa C5:ssa kuten sitikoissa yleensä on aivan eri sfääreissä kuin Lexuksessa.
Koeajoin kerran Lexuksen. Ajo-ominaisuudet ei olleet kummoiset. Kiihdytyksessä veteli sinne tänne ja sitten kaasupoljin jumitti. Potkaisin sitä, jolloin jumitus hellitti. Toyota-laatua...
- _Takaveto_
Arskla kirjoitti:
Koeajoin kerran Lexuksen. Ajo-ominaisuudet ei olleet kummoiset. Kiihdytyksessä veteli sinne tänne ja sitten kaasupoljin jumitti. Potkaisin sitä, jolloin jumitus hellitti. Toyota-laatua...
Veteli?
Ajoit sitten etuvetoista. Kaikki etuvetoiset yleensä vetelee.
Kannattaa kokeilla taka- tai nelivetoista. - susirane
viva lé france kirjoitti:
... on ihan paska ajaa. ihan kuin vetelisi jollakin -50 luvun desotolla. laatukin on just tyypillistä patonginpurijoiden laatua. uusissa c6:ssa vuotaa mm kaikki sivuikkunat kun vähän pestessä vettä laseille roiskaiset. lexuksesta taasen on vaikeata löytää mitään laadullista ongelmaa, vaikka kuinka tahtoisikin.
kyllä on tyhmä ja tietämätön viesti veikkaan ettet ole ollut lähelläkään c6 sta sen paremmin ku lexustakaan . osta desoto lexus ja c6 nen ja jospa palaat sitte uudelleen asiaan . patonkia sun ei ole pakko syödä ollenkaa . meneekö pieleen ku veikkaan että ajat vanhalla taksilla mikä on ns saksalainen peli tai ehkä joku avensis tai sitä vanhempi japsi . mulla on c6 nen ja lasit ei vuoda .tyhmiä ovat tietämättömien jutut .
- susirane
vähä sitikan keksintöjä .itse kantava kori .hammastanko ohjaus .erillis jousitus .vinohammas rattaat perässä ja lootassa ,yks osanen vanne ja tubeles renkaat [michelinin kanssa] polkimien kiinnitys ylhäältä lattian sijaan .ohjaus säätyy nop mukaan [-75v] kääntyvät ajo valot [n-60v] .turva kori ja puskurit [alettu kehittää jo 30-40 luvulla ] .moottori tekniikkaa monin ideoin levy jarrut 68v joka nurkassa eka sarja valm auto gs malli. muuttumaton maavara kuorman lisääntyessä [hydr jousi mallit ] säädettävä maavara -54 v. tässä vähä faktoja mut lisää löytyy runsaasti . ps rolls rouse tai mikä lie se oli on käyttänyt sitikan jousitusta kaikkein kalleimmissa malleissa lisä varusteena ,osat tehty sitikan tehtaalla.etuvedon edellä kävijä alusta lähtien jne jne . olisko leksukset pemarit tojotat ym persoonattomat merkit vähä käyttäny laina keksintöjä.olis kiva lukea jonku toisen merkin kehitys työstä vähä listaa niin laitan sitte saman verran lisää tältä merkiltä.kuis loppu eurooppa yrittää kimpassa suistaa sitikan herruuden rallissa.ylivoima on suvereeni kohta 10 vuotta .arvatkaa millä ajan ite.hinta laatu suhde paras ainaki suomesta ostettaessa. faktat on faktoja pemarit on jatkoja .hyvää ksää . rane
- gs birotor
Aikalailla faktat on hakusessa sinulla, mutta sallittakoon se nyt tämän kerran...
- susirane
faktat voi aina tarkistaa jos haluaa mutta ymmärrän kyllä että moni ei halua . eihän se mukavaa ole myöntää että oma silmäterä on on melkein kokonaan muiden suunittelema ja sieltä sitten vähä lainattu ideoita [ jos on osattu edes kunnolla lainata ] . samalla kun itse ajan citroen c 6 lla niin olen myös erittäin tyytyväinen ,että moni ei sillä aja . toki on hienoa että saksalaisessa tai usa autossa on satoja heppoja ja lentokoneen soundi mut onko se sitte auton hyvyyden mittari . itselle tärkeää on että ajaminen on fyysisesti nautinto ja kuopat tiessä löytää joku muu enkä minä . eikös se ole destian hommia muutenkin . parkki hallissa autoni löytyy ilman että painan kauko säädintä ja katson missä joku avensis tai gay city maasturi alkaa piipata .se pitää myöntää että olisi varmasti helpompi löytää jarru palat ym h4 polttimot perus autoon kun c6 een ,mutta pikku vaivan näkö ei haittaa kun tietää miltä ajo maistuu tietä pitkin . ps maavaran säädön ansiosta c6 n etenee esim lumessa paremmin kuin suurin osa matalista neliveto autoista tai city maastureista .toki eihän tuota ominaisuutta usein tarvitse ,mutta entäs kun tarvii . mukava on nostaa maavara ylös ja lähteä parkki ruudusta auran tekemän lumipenkan yli kun muut potkivat jäätä ja loskaa etsien hinurin tai jonku yleisen avun numeroa . joka tapauksessa kiitos teille jotka olette eri mieltä ja pelkäätte hienoa innovaatiota ja tekniikkaa,sillä se pitää ison kissan hinnan alhaisena etenkin vähän käytetyissä ja uusissakin malleissa .raskaita kilometrejä ja edelleen hyvää kesää . rane
- Vvti-i
Tunnen tasan yhden ihmisen ketä on ollut renaultista ylpeä. Nyt tunnen ensimmäisen ketä on citikasta sitä. Aikas korkeeta yläpilveä alkaa verrata jotain citikkaa Lexukseen. Kysehän on lippulaivamalleista kummallakin valmistajalla, joten hintaeroa on noin 140 000 € Lexuksen LS600h malliin.
Olisiko Monacon Prinssi valinnut hääautokseen epäluotettavan auton, tuskin.
Hauskaa vappua. - gs birotor
Miten on?
- Ekö tuo lancia lambda vuodelta 1922 ole ensimmäinen auto itsekantavalla korilla?
-Entäs Tucker v1948 kääntyvillä ajovaloilla?
-Erillisjousitus (edessä) v1908 automerkki SN ja kaikissa pyörissä 1914 cornelian?
-Rolls royce ei todellakaan käyttänyt citroenin jousitusta kalleimmassa mallissan vaan ns. perusmallissaan silver shadowissa ja sen johdannaismalleissa ja kun noiden valmistus loppui niin loppui myös hydrailisten järjestelmien käyttö.
Sen verran sanon rallista ,ettei sen taso ole aikoihin ollut niin kova, että sillä kannattaisi pullistella, mutta sehän ei ole kylläkään citikan vika.
Tuossa noin aluksi sinulle mietittävää...
Ps. en ole ikinä omistanut Toyota-konsernin tuotetta, mutta PSA-konsernin tuotteita olen. - Ransitti
gs birotor kirjoitti:
Miten on?
- Ekö tuo lancia lambda vuodelta 1922 ole ensimmäinen auto itsekantavalla korilla?
-Entäs Tucker v1948 kääntyvillä ajovaloilla?
-Erillisjousitus (edessä) v1908 automerkki SN ja kaikissa pyörissä 1914 cornelian?
-Rolls royce ei todellakaan käyttänyt citroenin jousitusta kalleimmassa mallissan vaan ns. perusmallissaan silver shadowissa ja sen johdannaismalleissa ja kun noiden valmistus loppui niin loppui myös hydrailisten järjestelmien käyttö.
Sen verran sanon rallista ,ettei sen taso ole aikoihin ollut niin kova, että sillä kannattaisi pullistella, mutta sehän ei ole kylläkään citikan vika.
Tuossa noin aluksi sinulle mietittävää...
Ps. en ole ikinä omistanut Toyota-konsernin tuotetta, mutta PSA-konsernin tuotteita olen.On hyvin ilmeistä etteikö Lexus automerkkinä ole maailman parhaiten tehty auto. Japanilaisen laadun ja Eurooppalaisen "laadun" ero on se, että japanilaisessa Lexuksessa toimii kaikki mikä on toimivaksi tarkoitettu, vielä 10 vuoden käytön jälkeen, mutta näissä muissa ei. Tarkoitan lähinnä sähköisiä toimintoja, koska moottoritekniikan, vaihteiston, alustan osaltahan toimivuus esim. Lexuksessa on itsestäänselvyys.
Eurooppalaiset n.s.valmistajat keskittyvät nahkapenkkeihin ja nahkaiseen vaihdekepin nuppiin, ei auton toimivuuteen ja kestävyyteen. - gs birotor
gs birotor kirjoitti:
Miten on?
- Ekö tuo lancia lambda vuodelta 1922 ole ensimmäinen auto itsekantavalla korilla?
-Entäs Tucker v1948 kääntyvillä ajovaloilla?
-Erillisjousitus (edessä) v1908 automerkki SN ja kaikissa pyörissä 1914 cornelian?
-Rolls royce ei todellakaan käyttänyt citroenin jousitusta kalleimmassa mallissan vaan ns. perusmallissaan silver shadowissa ja sen johdannaismalleissa ja kun noiden valmistus loppui niin loppui myös hydrailisten järjestelmien käyttö.
Sen verran sanon rallista ,ettei sen taso ole aikoihin ollut niin kova, että sillä kannattaisi pullistella, mutta sehän ei ole kylläkään citikan vika.
Tuossa noin aluksi sinulle mietittävää...
Ps. en ole ikinä omistanut Toyota-konsernin tuotetta, mutta PSA-konsernin tuotteita olen.Eipä taida susiranelta tulla vastinetta...
Sehän taas ei yllätä ollenkaan. - susirane
gs birotor kirjoitti:
Eipä taida susiranelta tulla vastinetta...
Sehän taas ei yllätä ollenkaan.kyllä tuli vastine ,mutta systeemi hylkäs sen jostakin syystä . olen kaiketi väärää mieltä tai jotain ,koska teksti ei enää kelpaa tänne . outoa sinänsä sillä en käytä voimasanoja ja toisten moittiminenkaan ei ole tarkoituksena . ehkä pitää tyytyä vaa tälläseen medium mieli piteeseen ,sillä tein jonkin verran töitä sen hylätyn textin vuoksi , enkä viitsi alottaa uudelleen . no sen verran ,että olen itse ajanut 1911 vuoden autoa jossa kääntyi karbiidi valo ohjauksen mukana ja moottori kans ,koska auto on 3 pyöräinen ja moottori etupyörän päällä . ohjaus tapahtui sauvalla jossa vaihde valitsin päässä niinku lapion kahva ,mut väitän silti et sitikka keksi sen toimivan version sillekin idealle .ja lopuksi et ilman sitikkaa autot olis koko paljo alkeellisempia mitä nyt ovat . onneks suomessa on vapaus valita millä ajaa , mut ei näköjää passaa liikaa kertoa sitä muille . turvallista matkaa kaikille ja sen lisäks mukavinta matkaa c6 n kuskeille .susirane
- gs birotor
susirane kirjoitti:
kyllä tuli vastine ,mutta systeemi hylkäs sen jostakin syystä . olen kaiketi väärää mieltä tai jotain ,koska teksti ei enää kelpaa tänne . outoa sinänsä sillä en käytä voimasanoja ja toisten moittiminenkaan ei ole tarkoituksena . ehkä pitää tyytyä vaa tälläseen medium mieli piteeseen ,sillä tein jonkin verran töitä sen hylätyn textin vuoksi , enkä viitsi alottaa uudelleen . no sen verran ,että olen itse ajanut 1911 vuoden autoa jossa kääntyi karbiidi valo ohjauksen mukana ja moottori kans ,koska auto on 3 pyöräinen ja moottori etupyörän päällä . ohjaus tapahtui sauvalla jossa vaihde valitsin päässä niinku lapion kahva ,mut väitän silti et sitikka keksi sen toimivan version sillekin idealle .ja lopuksi et ilman sitikkaa autot olis koko paljo alkeellisempia mitä nyt ovat . onneks suomessa on vapaus valita millä ajaa , mut ei näköjää passaa liikaa kertoa sitä muille . turvallista matkaa kaikille ja sen lisäks mukavinta matkaa c6 n kuskeille .susirane
Tiedän tunteen, kun vaivalla tehty vastine katoaa.
Tuo lista jonka laitoin noista vuosimalleista on yleisesti pidetty tuotantoon tulo (sarja tai lisävaruste)aikoina ja citroenilla on seuraavat asiat listalla:
-Dieselmoottori tuotanto autossa 1936
-Kaistavahti C4 2004
-Lasinpyyhkijöiden sadetunnistin SM 1970
-Maavaran vakiona pitävä itse säätyvä jousitus 15CV 1953
-Teräsvyö renkaat 11CV 1948
Itse olen haeskelemassa "uutta" 2 autoa ja kun en suuremmin fanita mitään merkkiä niin yhtenä vaihtoehtona on C5 farkku (06-08) muiden joukossa.
Onkos sinulla bensa vai diesel tuo C6?
Hieno autohan se on, mutta myynti mahdollisuudet suomessa tuohottiin kovalla hinnalla. - susirane
gs birotor kirjoitti:
Tiedän tunteen, kun vaivalla tehty vastine katoaa.
Tuo lista jonka laitoin noista vuosimalleista on yleisesti pidetty tuotantoon tulo (sarja tai lisävaruste)aikoina ja citroenilla on seuraavat asiat listalla:
-Dieselmoottori tuotanto autossa 1936
-Kaistavahti C4 2004
-Lasinpyyhkijöiden sadetunnistin SM 1970
-Maavaran vakiona pitävä itse säätyvä jousitus 15CV 1953
-Teräsvyö renkaat 11CV 1948
Itse olen haeskelemassa "uutta" 2 autoa ja kun en suuremmin fanita mitään merkkiä niin yhtenä vaihtoehtona on C5 farkku (06-08) muiden joukossa.
Onkos sinulla bensa vai diesel tuo C6?
Hieno autohan se on, mutta myynti mahdollisuudet suomessa tuohottiin kovalla hinnalla.on siellä kovasti enemmän keksintöjä jos kaivaa kunnolla mut mitä niistä liikaa kinaamaan jne . c6 n on 2.7 hdi ku en jotenki pidä bensa koneista ja tuntuu et psa lla on uudet bensa hybridit työn alla ja odotan innolla mitä sieltä tulee sitte ku on valmista . ds 9 tais olla joku kyhäelmä tällä hetkellä .liekö konsepti vaiko oikee auto en tiedä . mulla oli c5 2.2 hdi farmari exlusive ennen tätä c6 sta. se oli 3 korinen-08 eli tää uus koppanen . ero 1 ja 2 koppaseen on etenki ajettavuudessa melko suuri . voin suositella jos sopiva yksilö löytyy .mulla on ollu joka malli farmarina ja kolmos kori on hurjasti edellisiä parempi ,ei huonoja asioita kyllä vanhemmissakaan ollu perinteistä sitikkaa eli huollot ja pyörän laakeri alavarren pallo ja koiran luu aina välillä ni hyvin pääsi kulkemaan. uudella c4 hdi llä jäin kerran tielle ku viritys boxi hajos .löytyykö hammastanko ohjauksen ja vino hammas rattaiden keksijä minkä merkin takaa .
- gs birotor
Noinhan se onkin ja monesti erotus on se asia milloin on otettu kayttöön esim. turbo...
Oikeasti tuo C6 on hulppea laite ja muutaman kerran sellaista kokeillut.
Tuo DS9 jää näillä näkymin vain kiinalaisille ja joitakin muutoksia siihen on jo tehty.
Sain tänään tietooni erään toisen rellun josta tulee ilmeisesti "uusi" 2 autoni, niin sopivaan hintaan... - Voi voi
Lexus on sitä samaa paskaa kuin Toyotakin. Nooh ei kaikilla ole paljoa aivakapasiteettia käsittelemään kauneutta. Citroen on nii aliarvostettu että. Helvetin makeat naurut vetelen itse kun tiputtelen konservatiivit sakuautoilijat omalla sitruunapatongilla. Ei prkl ku nousee hymy huulille.
Ps. Tulee tervehdittyä ne sakumobilistit aina käsi sojossa ja pari sormea ylähuulella. - jorma s.
Taidat luulla tietäväsi!
- trd1
Tärkeä nosto Jorma!! Painu helvettiin älyttömän alapää nimesi kanssa.
- Sitikka on hyvä
En ole lexuksella ajanut kuin kerran kone oli 4.2l v8 1990 luvun alkupäätä oli kyseinen auto melko suuri koriltaan,melko hyvän kyydin antoi,mutta jotenkin tuntui esim:tuulilasin pyyhkijät heppoiselta kun juuri alkoi satamaan niin se jäi mieleen tuosta ajosta ja tietenkin voima jota oli ihan riittävästi.
Kerron nyt vain omista kokemuksista enkä muiden.
Ostin vuosia sitten c5 farmarin eli sitikan koneena oli 2.2 hdi ajettu 440000km en todellakaan ymmärtänyt että se on paljon,mutta auto oli erinomainen ajaa dieseliksi,vääntöä oli 300nm .Kun päädyin myyntiin parin vuoden omistuksen jälkeen mittarissa oli 540000km ja kone järkyttävän hyvässä kunnossa,esim:20000km öljynvaihtovälillä ei hävinnyt tikun ylärajasta kuin arviolta 3mm ,ajolleen todella hyvä ja kun maaseudulla tuli aika paljon ajettua ja sattui olemaan kinostumia talviaikaan peltoteillä niin nostin koria tätä ominaisuutta tarvitsin useasti kyseinen autohan meni hirmuhangessa.
Korin sai nostettua ylös ja laskettua näin lumi tallantui alas pohjan kohdalta ja meni vaan,vertaus pohjaa on kun minulla nyt toyotan neliveto maasturi ei katu maasturi vaan oikea maasturi.
Myös metsäteillä tuo korin nosto sitikassa oli aivan omaa luokkaa,samoin vakiona oleva webasto joka piti koneen lämpimänä vaikka oli yli -30 astetta.
Huoltokulut olivat edulliset,pyöränlaakerit vaihdoin,moniurahihnan ja raidetangon pään,siinä oli remontit.ja 100000km alle kahdessa vuodessa.
Kyseessä oli kyllä hyvä auto,malli oli 2002 siinä oli sähköpenkitkin molemmissa jakkaroissa sekä ristiselän tuki sähköllä.
Sitten menin hullu ja ostin viton bussi alustalla,no se ei sitten enään naurattanut,autosta jäi huonot muistot ja kulut olivat suuret.
Nyt on toyotan maasturi,auto on vanha ajettu 436000km ja pelaa 2.4td eli hiluxin kone on laitettu maasturiin ei ole siis hiluxi vain tekniikka on siitä.Näyttää olevan melko kestävä mutta huono ajaa verrattuna sitikkaan ei siis voi verrata.
Tuttavalla on c6 en ole kyydissä istunut mutta on hienoauto sisältä ja epäilen sen olevan ihan eriluokkaa kuin c5 ei varmaan voi edes verrata noiden kyytiä.
C5 on yksiparhaimpia mitä olen omistanut ajolleen huippu,pieni ruokainen,ei ruostu helposti,se on oikeasti hyvä auto tai minulla oli,mersut kyllä ruostuu niitä on ollut 11kpl ja noissa on aikapaljon sanomista sielä täällä.
Uudemmalla c5 joka alkaa 2008 koe ajoin niin se oli kovan tuntuinen eikä vaakuuttanut ajolleen,jopa mersun w211 alkaen 2003 lähtien tuntui paremmalta ajaa.
Vanha sitikka on yllättävän hyvä jos haluaa letkeetä ajoa. - jepjep.
Varsinainen satusetä, tuo edellinen.
- Kuulasto
Olen ajanut eri autoilla aika paljon. A-W välillä on ollut merkit. Kaikilla olen päässyt sinne minne olen kullonkin menossa ollut, joten sikseen en voi moittia. Hienoimmat omistamani autot ovat olleet f11 535d ja C6 240 Hdi. Tosin aivan eri syistä.
Hybrideihin en siirtynyt, vaikka olin kokeilemassa niitä, vaan päädyin Teslaan. Se on yllättänyt todella positiivisesti. Muuta ei oikeastaan kaipaa kuin tuollaiseen kiihtyvyyteen kuuluvaa ääntä, joka syntyy voiman sivutuotteena. Nyt on vain se sähkön voima. Mutta hieno.
Seuraavasta autosta ei sitten olekaan mitään aavistusta vielä. - Eipärjäätojo
Kukin ajakoon millä tykkää - mutta tottahan se on ettei jollain toki tällä ole mitään jakoa kun ranskalaiset lähtee tekemään loistoautoa.
- Nyt_sinä
Toyota-palstan oma trollipoju käytit taas kerran sivupersoonasi E220CDI:n sanontaa ja kärähdit paskaisesti vaikka aina olet yrittänyt asian jyrkästi kiistää. Olet juttujesi sekopäisyyden takia uponnut jo kaulaasi myöten omaan paskaasi joten uskottavuutesi kaikessa mitä kirjoitat on tasan nolla. Skitsofrenia on vaikea sairaus eikä parannuskeinoa tunneta.
- cmoonnnn
Eräänä aurinkoisena heinäkuun perjantaina v. -82 omaan hienoon ensimmäiseen autooni (Fiat 127) tuli vikaa ja varaosa oli tietty saatava ennen viikonloppua ja klo oli 16.41 ja viideltä meni aina koko suomi umpeen siihen aikaan.
No ei kun kaverin faijan Citroen DS alle ja menoksi.
Takapenkille upposi kuin amerikkaisleffojen sohvaan ja auto kiihtyi painavaksi autoksi hullua vauhtia ja meno motaria pitkin hydraulisine jousituksineen ilman kuopan tuntumaa oli lähes presidentillistä.
Niin vain myös ehdittiin ja Fiiu saatiin kuntoon.
Voi vain vieläkin ihmetellä, että jo siihen aikaan Citikka ja varsinkin tuo DS oli uskomaton auto.
Jos tuollainen kyydissä istumisen nautinto oli mahdollista siedettävän hintaisessa autossa jo vuonna -82, miksi vielä tänäänkin on tyydyttävä meluaviin kivirekiin vastaavassa hintaluokassa?
Tai jos se on mahdollista, pitää olla pätäkkää niin että tietokoneen binääritiedosto menee oikariin kun menee verkkopankkiin. - Muahahahahaaa
Onko tojota kopioinu hypriiditekniikan citroenilta?
- Tojota-trollipojun
päivä alkaa kohta sen jälkeen kun edellinen on loppunut. Eipä näytä poju ehtivän montaa tuntia yön aikana nukkua. Skitsofrenian aiheuttama kiihko trollata voittaa kaiken ja mikä pahempaa, pudottaa henkisen tason jonnekin 13-vuotiaan nololle ja lapselliselle tasolle.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12681Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1511258Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491135- 1271008
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?206949Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä15899- 72855
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297855- 40851