Lukekaa...

Sillä sensuuri iskee pian ja tämä poistetaan..miksikö? Koska nimenomaan köyhät ja köyhyydestä kiinnostuneet sekä ongelmasta oikeasti välittävät ihmiset on pidettävä tietämättöminä ja keinottomina varsinkin kun vaalit lähestyvät! T: Anne Ruuskanen SKP



SKP:n aloite perusturvasta (jolle on myös esitetty selkeät laskelmat millä se kustannetaan!)
Komitean linjaukset kuvaavat sitä, miten Suomessa on siirrytty Pekka Kuusen sosiaalipolitiikasta oikeistolaisempaan ajatteluun. Sosiaaliturva nähdään ensisijassa kustannuksena eikä perusoikeutena ja tulonjaon eriarvoisuutta tasoittavana tekijänä, joka vaikuttaa myönteisesti myös työllisyyden ja kansantalouden kehitykseen.

Samalla sosiaaliturvaa tarkastellaan entistä kapeammin – työllisyyden ja kunnallisten palvelujen merkitys sivuutetaan. Perusturvan ja julkisen vallan työllistämisvelvoitteiden sijasta painottuu sosiaaliturvan ”kannustavuus”. Sillä tarkoitetaan käytännössä halpatyön markkinoita.

Tälle linjalle tarvitaan vaihtoehto. SKP esittää siirtymistä asteittain vähintään 900 euron perusturvaan kuukaudessa jokaiselle täysi-ikäiselle, joka ei voi muuten saada toimeentuloaan. Lisäksi SKP ehdottaa verotettavan tulon alarajan nostamista 1 100 euroon kuukaudessa, 1 400 euron vähimmäispalkkaa, perusturva- ja eläkejärjestelmien keskittämistä Kelaan sekä rahoitusohjelman, jolla uudistus voidaan toteuttaa vaalikauden aikana kiristämällä suurten tulojen, pääomien ja pörssikaupan verotusta.
16386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Hyvä Anne.
Olen huomannut että SKP:n ideat ja varsinkin ne rahoitukseen liittyvät, loistavat poissaolollaan ajankohtaisohjelmissa ja poliittisissa keskusteluissa. Toimittajat ovat "unohtaneet", että on olemassa puolue joka kertoo paitsi mitä olisi tehtävä, myös miten se onnistuisi lisäämättä jo ahdingossa olevien ongelmia.
TK.

Äänestä

Miksi kansalaiset laitettaisiin eriarvoiseen asemaan?
Ja mistä rahat?

Äänestä
  • SKP haluaa jakaa rahaa ja "ryöstää" sitä rahaa tuottavilta tahoilta, eli haluavat tappaa lypsävän lehmän. Parhaiten elintasoa on tähänkin asti nostettu tukemalla niitä, jotka haluavat työllistää ihmisiä ja luomalla yrityksille hyvät ja kilpailukysyiset edellytykset. Rikkaat rikastuvat ja köyhätkin rikastuvat. Tuloerot kasvavat, mutta alatasollakin menee paremmin.

    Äänestä

  • tässä näin joo kirjoitti:

    SKP haluaa jakaa rahaa ja "ryöstää" sitä rahaa tuottavilta tahoilta, eli haluavat tappaa lypsävän lehmän. Parhaiten elintasoa on tähänkin asti nostettu tukemalla niitä, jotka haluavat työllistää ihmisiä ja luomalla yrityksille hyvät ja kilpailukysyiset edellytykset. Rikkaat rikastuvat ja köyhätkin rikastuvat. Tuloerot kasvavat, mutta alatasollakin menee paremmin.

    poika paskaa, tuolla elämän kokemuksella puhut vain mitä olet isoilta pojilta kuullut.

    Äänestä

  • 21 kirjoitti:

    poika paskaa, tuolla elämän kokemuksella puhut vain mitä olet isoilta pojilta kuullut.

    ...radikalismi on aina yhteiskunnassa suuntaan tai toiseen pahasta.Totuuden nimessä on kyllä sanottava, että
    Meillä Suomessa on jo tällä hetkellä voimakkaalla kädellä tuloeroja tasaava yhteiskuntajärjestys.- Voimakkaan progressiivinen verotus ( vertaa huviksesi paljonko on 48 % veroa 200 000 euron vuositulosta tai 33 % veroa 35 000 vuositulosta, pikkasen eri tavalla siinä kansalaiset hoitavat yhteiskunnan jäsenmaksuaan)
    Meillä on progressiivinen päivähoitomaksu
    Meillä on progressiivinen päiväsakkojärjestelmä
    jne...jne...

    Hyviä tuloja tai yleensä omaisuuttakaan ei saada lahjana - se on ponnistelujen ja työnteon tulos. Miksi siitä halutaan rankaista niin monin tavoin ? Se on moraalisesti väärin.

    Äänestä

  • Ovatko kansalaiset sun milestäs nyt niinku tasa-arvoisessa asemasa????

    Äänestä

  • mieti... kirjoitti:

    ...radikalismi on aina yhteiskunnassa suuntaan tai toiseen pahasta.Totuuden nimessä on kyllä sanottava, että
    Meillä Suomessa on jo tällä hetkellä voimakkaalla kädellä tuloeroja tasaava yhteiskuntajärjestys.- Voimakkaan progressiivinen verotus ( vertaa huviksesi paljonko on 48 % veroa 200 000 euron vuositulosta tai 33 % veroa 35 000 vuositulosta, pikkasen eri tavalla siinä kansalaiset hoitavat yhteiskunnan jäsenmaksuaan)
    Meillä on progressiivinen päivähoitomaksu
    Meillä on progressiivinen päiväsakkojärjestelmä
    jne...jne...

    Hyviä tuloja tai yleensä omaisuuttakaan ei saada lahjana - se on ponnistelujen ja työnteon tulos. Miksi siitä halutaan rankaista niin monin tavoin ? Se on moraalisesti väärin.

    Mitä on 20% pois 600e tuloista ja avaa silmäs,missä pilvessä oikein elä? Vaikka 200 000e tuloista maksasit 50% nii kuule viel jäis "ropoja" joka kuukaudelle yli 8000e , eli se on saatana yhdessä kuukaudessa ENEMMÄN KUN MUN TULONI KOKO VUONNA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!1 Rikkaan ahneudella ei oo mitään rajaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • tässä näin joo kirjoitti:

    SKP haluaa jakaa rahaa ja "ryöstää" sitä rahaa tuottavilta tahoilta, eli haluavat tappaa lypsävän lehmän. Parhaiten elintasoa on tähänkin asti nostettu tukemalla niitä, jotka haluavat työllistää ihmisiä ja luomalla yrityksille hyvät ja kilpailukysyiset edellytykset. Rikkaat rikastuvat ja köyhätkin rikastuvat. Tuloerot kasvavat, mutta alatasollakin menee paremmin.

    Ei kyllä ole firmojen johtoporras.Heidät voisi poistaa ja siltin tuotanto rullaisi. Koetappa poistaa ne työntekijät katsotaan miten sitten sen tuotannon kävisi? Sitä paitsi "tuottavalla taholla" tarkoitetaankin yleensä työtä tekeviä, mutta sinä et siitäkään taida olla ihan perillä?

    Äänestä

  • mieti... kirjoitti:

    ...radikalismi on aina yhteiskunnassa suuntaan tai toiseen pahasta.Totuuden nimessä on kyllä sanottava, että
    Meillä Suomessa on jo tällä hetkellä voimakkaalla kädellä tuloeroja tasaava yhteiskuntajärjestys.- Voimakkaan progressiivinen verotus ( vertaa huviksesi paljonko on 48 % veroa 200 000 euron vuositulosta tai 33 % veroa 35 000 vuositulosta, pikkasen eri tavalla siinä kansalaiset hoitavat yhteiskunnan jäsenmaksuaan)
    Meillä on progressiivinen päivähoitomaksu
    Meillä on progressiivinen päiväsakkojärjestelmä
    jne...jne...

    Hyviä tuloja tai yleensä omaisuuttakaan ei saada lahjana - se on ponnistelujen ja työnteon tulos. Miksi siitä halutaan rankaista niin monin tavoin ? Se on moraalisesti väärin.

    Kaikki faktalähteet kertovat ettei tulonjako nyt niin kovin "voimakkaan" tuloeroja tasaavaa ole kun ne erot ovat oikeistolaisen politikoinnin tuloksena räjähtäneet kasvuun SDP:n, kokoomuksen ja keskustan poliittisen puoskaroinnin tuloksena!
    Kyllä omaisuus tänäpäivänä kasvaa ihan ilman perintöjä. Kun liityimme EU:n EMU talouteen sieltä annettiin käsky että pääomatulojen on kasvettava suhteessa palkkatuloihin ja niin on tapahtunut.Verojen ja lainsäädännön kautta on harvojen omaisuutta kasvatettu ja se porukka ei ole ostovoimaansa kuitenkaan kasvattanut.Miksi olisikaan, ei kai kukaan voi loputtomiin syödä,kun vatsa on tähänkin asti ollut täysi, eikä palvelujakaan voi ylettömästi ostaa,kun on tähänkin asti ostettu kaikki tuotteet ja palvelut mitä ikinä on mieli tehnyt! Pienillä palkkatuloilla ja työttömänä elävä on kurjistunut ja elää kaiken tasoisessa puutteessa.Siinä porukassa ostettaisiin vaatetta,ruokaa sun muuta kotimaan markkinoilla tarjolla olevaa jos olisi varaa, eli se porukka nostaisi ostovoimaa ja elvyttäisi niitä kotimarkkinoita,mutta kun edelleen rahaa työnnetään niille jotka eivät enää mitään tarvitse. Väitätkö että pääomaverotuksen, osinkotuloverotuksen taso on "perittyä"?

    Äänestä

Kyllähän te ehdotatte vaikka mitä nuollaksenne äänestäjiä. Missä olette silloin olleet, kun nykyisiä riistolakeja on ehdotettu? Vastaisit edes tähän.
Ja ihanko piti lukea pian, kun viesti poistetaan. Hahhah! Luuletko todella, että ylläpitoa vähääkään kiinnostaa sinun paskanjauhantasi. Luepa vähän näitä kirjoitettua viestejä. Yhtä surkea sinun on kuin monet muutkin paskakirjoitukset.

Äänestä
  • kyllä syyttää vain valtapuolueita...siellä on jaettu katteettomia lupauksia ja todistettavasti ne on unohdettu heti kun on valtaan päästy! Aina kun kommunistit ja todellinen vasemmisto on ollut vallassa ovat köyhien ja työläisten olot parantuneet. Mene ja todista tämäkin vaikka itsellesi tarkastelemalla mitkä puolueet ovat äänestäneet meille nykyisen sosiaaliturvan perustan? Ei tästä saa edes kiistaa jos vain uskaltaa niitä faktoja tutkia..mutuilemalla ja asenteellisella änkyttämisellä vailla tietoa voi tosin heittää tuollaisia kommentteja!

    Äänestä

  • Vastaanpa mielelläni. Emme ole ainakaan eduskunnassa olleet niitä puoltamassa. Olemme olleet lähinnä mediapimiössä ja sen vuoksi sen paremmin asiantuntevat ehdotuksemme, kuin asiantuntevat rahoituslaskelmat ehdotusten kustantamiseksikaan eivät ole saaneet valtakunnan julkisuutta.

    Surkuhupaisaa on esimerkiksi, että SKP ehdotti laskelmineen jo vuosia sitten pääomaverotuksen nostoa jolloin valtio saisi nopeasti noin 500 miljoonaa euroa ( maltillisesti arvioituna) vuosittain ilman, että kenenkään toimeentulo tai elämänlaatu siitä heikkenisi. Mikään media ei hiiskunutkaan asiasta! Nyt kun SDP:n Urpilainen asiasta pikkuruisen inahtaa niin heti se ylittää uutiskynnyksen kaikissa medioissa.Eikös ole aika mielenkiintoista äänestäjien tiedontarvetta ajatellen?

    Äänestä

  • Ruuskanen vastaa kirjoitti:

    Vastaanpa mielelläni. Emme ole ainakaan eduskunnassa olleet niitä puoltamassa. Olemme olleet lähinnä mediapimiössä ja sen vuoksi sen paremmin asiantuntevat ehdotuksemme, kuin asiantuntevat rahoituslaskelmat ehdotusten kustantamiseksikaan eivät ole saaneet valtakunnan julkisuutta.

    Surkuhupaisaa on esimerkiksi, että SKP ehdotti laskelmineen jo vuosia sitten pääomaverotuksen nostoa jolloin valtio saisi nopeasti noin 500 miljoonaa euroa ( maltillisesti arvioituna) vuosittain ilman, että kenenkään toimeentulo tai elämänlaatu siitä heikkenisi. Mikään media ei hiiskunutkaan asiasta! Nyt kun SDP:n Urpilainen asiasta pikkuruisen inahtaa niin heti se ylittää uutiskynnyksen kaikissa medioissa.Eikös ole aika mielenkiintoista äänestäjien tiedontarvetta ajatellen?

    ja sehän se vastaus tässä maassa on joka kysymykseen. Verojen nosto ja yrittäjän demonisointi.

    Äänestä

Eespäin! Vastavoimaa paskariistäjille ja loisherrojen elättämiselle verovaroin!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
kuka on nii nälkänen että tarttee monta tuhatta kuukaudessa elääkseen? Se on puhdasta ahneutta ja ilkeydeksi se muuttuu silloin kun toisille ei sallisi edes tonnia kuussa!

Äänestä

.. mutta ei tule menemään läpi. Saahan sitä esittää. Toimeentulotuki on jo ajat sitten jäänyt jälkeen. Vuokratulot jos joutuisi maksamaan kokonaan itse niin edes siihen ei tulot riittäisi. Asumistuenkin kanssa tekee vaikeuksia. Työttömyskortistossa on meitä sairaita PALJON! Huomasin sen kun olin Ortonissa ennen joulua.. kohtasin monta jotka oli pullautettu työttömyyskortistoon kesken sairasloman. Työeläkekuntoutustuki oli evätty meiltä kaikilta ja kukaan ei ollut työ kunnossa! Sensuuri iskee siksi että nämä asiat pidetään salassa niin hyvin kun voidaan ja säästöjä tehdään ihmisten kustannuksella. Suomen valtiota toivon että joku fiksu haastaa oikeuteen kuoleman tuottamuksesta jos omaiset huomaavat tämän asian? Ennenkuin hoito päättyy voi henki lähteä kun työttömyyskortiston raha on todella myös ajasta jäljessä. Jos olisin maksanut itse matkat sairaalaan ei olisi koko kuukaudessa tarvinnut syödä! No sain maksusitoumuksen ja pääsin hoitoon. Seuraava sairaala käyti on maaliskuussa ja olen sairaslomalla mutta työttömyyskortistossa! Tämä yhteiskunta on sairastunut vakavasti! Purekoon sensuuri mutta saapahan ainakin itsestä nämä ulos kirjoitettua!

Äänestä
  • Sehän menee heti läpi kun porukat vain sen äänestävät lävitse! Ääni SKP:lle ja se on siinä.Äänestämällähän nämä nykyiset porvaripelletkin ovat valtansa saaneet! SKP:tä ei voi syyttää äänestäjille antamiensa lupausten pettämisestä ei nyt eikä SKDL:n aikoihin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nopeesti... kirjoitti:

Sillä sensuuri iskee pian ja tämä poistetaan..miksikö? Koska nimenomaan köyhät ja köyhyydestä kiinnostuneet sekä ongelmasta oikeasti välittävät ihmiset on pidettävä tietämättöminä ja keinottomina varsinkin kun vaalit lähestyvät! T: Anne Ruuskanen SKP



SKP:n aloite perusturvasta (jolle on myös esitetty selkeät laskelmat millä se kustannetaan!)
Komitean linjaukset kuvaavat sitä, miten Suomessa on siirrytty Pekka Kuusen sosiaalipolitiikasta oikeistolaisempaan ajatteluun. Sosiaaliturva nähdään ensisijassa kustannuksena eikä perusoikeutena ja tulonjaon eriarvoisuutta tasoittavana tekijänä, joka vaikuttaa myönteisesti myös työllisyyden ja kansantalouden kehitykseen.

Samalla sosiaaliturvaa tarkastellaan entistä kapeammin – työllisyyden ja kunnallisten palvelujen merkitys sivuutetaan. Perusturvan ja julkisen vallan työllistämisvelvoitteiden sijasta painottuu sosiaaliturvan ”kannustavuus”. Sillä tarkoitetaan käytännössä halpatyön markkinoita.

Tälle linjalle tarvitaan vaihtoehto. SKP esittää siirtymistä asteittain vähintään 900 euron perusturvaan kuukaudessa jokaiselle täysi-ikäiselle, joka ei voi muuten saada toimeentuloaan. Lisäksi SKP ehdottaa verotettavan tulon alarajan nostamista 1 100 euroon kuukaudessa, 1 400 euron vähimmäispalkkaa, perusturva- ja eläkejärjestelmien keskittämistä Kelaan sekä rahoitusohjelman, jolla uudistus voidaan toteuttaa vaalikauden aikana kiristämällä suurten tulojen, pääomien ja pörssikaupan verotusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu