Sillä

seriffiä eikä lähempää valvontaa kun internetkeskusteluista/käyttäytymisestä tehdään tutkimusta.
Mitataan ihmisten keskustelutaitoja, sietokykyjä ja kuinka ihminen addiktoituu internettiin.
Tästä tuli oikein tv haastattelu tällä viikolla.
Uskon että nimenomaan te olette niitä koekaniineja.
Onneksi olkoon. :DDDDDDDD
13120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kuka katsoi DrPhil ohjelmaa eilen, oli aika mielenkiintoinen. Amerikassa jaetaan aika kovia tuomioita nettiuhkailusta JOPA AIVAN NUORILLE.! Olivat käyttäneet uhkailussa sanontaa "viillän kurkkusi auki"
Kaksi tyttöä saivat siitä tuomion jonka suorittivat yhdyskuntapalveluna ja sakkoja, ja vielä heitä uhkaa oikeudenkäynti jossa vanhemmat voivat menettää jopa kotinsa ( korvausvaatimus)
Aika kovalta kuulosti.

Äänestä
  • kyllä jos kirjoittajat tuntisivat täälläkin toisensa niin syytehän siitä tulisi. Anonyymeys tekee siitä vähän kakspiippuisemman jutun. Tuollainen henk.kohtainen uhkailu nykynuorten keskuudessa on nykyään muuttunut siihen malliin että siitä tulee poliisiasia ja ensin kokeillaan sovittelua ja jos ei tilanne muutu niin otetaan kovemmat otteet käyttöön, mutta mukava huomata että tuo sovittelutilanne pysäyttää jo nuoret ja tilanne jää yleensä siihen. Noin se olisi varmaan pitänyt siellä jenkeissäkin ensin tehdä mutta USA on USA joka asiassa.Jokainen taaplaa tyylillään.

    Äänestä

  • luokalla ja kirjoitti:

    kyllä jos kirjoittajat tuntisivat täälläkin toisensa niin syytehän siitä tulisi. Anonyymeys tekee siitä vähän kakspiippuisemman jutun. Tuollainen henk.kohtainen uhkailu nykynuorten keskuudessa on nykyään muuttunut siihen malliin että siitä tulee poliisiasia ja ensin kokeillaan sovittelua ja jos ei tilanne muutu niin otetaan kovemmat otteet käyttöön, mutta mukava huomata että tuo sovittelutilanne pysäyttää jo nuoret ja tilanne jää yleensä siihen. Noin se olisi varmaan pitänyt siellä jenkeissäkin ensin tehdä mutta USA on USA joka asiassa.Jokainen taaplaa tyylillään.

    poliisi saa tiedot kirjoittajasta, ip:n perusteellahan se haetaan.

    Suomeenkin on tullut laki, missä on oikeus nostaa syyte uhkailijaa vastaan. Kun joku sen kerran tekiskin, niin eiköhän nuo rääväsuut joutus vihdoin tuomiolle! Koska, ketään ei saa loukata millään herjalla, ei julkisesti, eikä muillakaan viestimismuodoilla! Kannattaa harkiten laitella kirjaimia toistensa perään.

    Äänestä

ja nauraa näille ihmispoloille jotka ovat viitsineet laittaa aikaansa samojen asioiden jauhamiseen eikä typeryydeltään ole huomannut kuinka tyhmiä he oikeasti ovat!

Äänestä

miettivän käytöstään että onko tervettä?

Äänestä
  • niimpä...olis miettimistä

    nettipoliisi on hyvä asia.

    Äänestä

kannattaako pyörätuolipalstalla mitään tutkia. häiriintyneitä kaikki.

Äänestä

vastaava huuhaalla:

TheEagles Mies, 45 05-01-2010 klo 22:41
Laitappas tämäkin palstalle luuseri!
Etsin sut käsiini, vaikka mikä olisi. Seurauksista ei väliä. Jonkun on opetettava sinut ihmisten tavoille paskahousu Mounlex. Et sinä ikuisesti turvassa ole nikkisi takana.

TheEagles Mies, 45 05-01-2010 klo 22:41
Taitaa poika alkaa sulla viimeinen elon kuukausi! Nautin joka hetkestä kun revin sut riekaleiksi sairas paska. Laita vain palstalle vitun pentu! Kohtalosi on sinetöity! Parempi onkin että tuollaiset sairaan yksilöt tapetan, olen valmis kantamaan seuraukset. Ei ole hävittävää! Mieti sitä luuseri! Tapan sut!!!!!!!!!!!!!!!!!

TheEagles Mies, 45 05-01-2010 klo 19:11
Olet lainsuojaton. Pistä vain palstalle, niin porukat näkevät mitä mieltä olen sinusta edelleen. Helppo on piilotella netissä. Tapa itsesi luuseri!

Äänestä
  • otit tappiosi heti alkuillasta kotkalle, että vanhoja paskoja laittelet? Olet aika aseeton tällä hetkellä.
    Olet palstan sekopäisin kirjoittelija, ihme että edes osaat kirjoittaa.

    Äänestä

  • hullu sinä olet kirjoitti:

    otit tappiosi heti alkuillasta kotkalle, että vanhoja paskoja laittelet? Olet aika aseeton tällä hetkellä.
    Olet palstan sekopäisin kirjoittelija, ihme että edes osaat kirjoittaa.

    Hienoa:) nyt on rauhoittavat alkaneet tehota juuri sillätavalla kuin ne on tarkoitettunin

    Äänestä

  • J.a.n.e v.i.i.d.a.k.o.s.t.a kirjoitti:

    Hienoa:) nyt on rauhoittavat alkaneet tehota juuri sillätavalla kuin ne on tarkoitettunin

    kun sulla on noin helvetin paha kotkasyndrooma! Mites kun ulkona liikut, vainoaako kotkat sielläkin? Tai ethän sää nyt ulos, jää joku kohta palstalta huomaamatta.

    Äänestä

  • kunnon lääkitys, kirjoitti:

    kun sulla on noin helvetin paha kotkasyndrooma! Mites kun ulkona liikut, vainoaako kotkat sielläkin? Tai ethän sää nyt ulos, jää joku kohta palstalta huomaamatta.

    Ei ole The kotkia kohtaan mitää syndroomaa koska ovat muutenkin heikko ja toisten vietävissä. Koitahan selvitä piikin voimalla antamastani kyykky-fobiasta, että jaksat kontata edes pesääsi sulkiasi sutimaan ja nauttimaan äitylin tekemästä iltavellistä pinnasänkysi oljilla, köyhä kelan vakioraakkuja ja vaaterissa kokitty vahingkolapsi

    Äänestä

  • yhdyskuntapalveluun vaan eihän se mitään osaisi tai jaksaisi tehdä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tänne ei tule kirjoitti:

seriffiä eikä lähempää valvontaa kun internetkeskusteluista/käyttäytymisestä tehdään tutkimusta.
Mitataan ihmisten keskustelutaitoja, sietokykyjä ja kuinka ihminen addiktoituu internettiin.
Tästä tuli oikein tv haastattelu tällä viikolla.
Uskon että nimenomaan te olette niitä koekaniineja.
Onneksi olkoon. :DDDDDDDD

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu