Ateismi-FAQ -otsikolla oli selitetty kovasti ateismiä ja muita -ismejä. Keskustelussa on nähtävillä paljon
eri "variaatoita" ja alalohkoja ja lohkon lohkoja eri ateismin muodoista.
Ihmisten sepustuksia. Koetetaan kovasti päteä, miten se nyt menikään, unohtamalla kuitenkin, että kyseessä on vain ihmisten sepustukset.
Turhaan ei Raamattu kerro "tämän maailman viisaista".
Saapa nähdä, saako Raamatun Pyhään Jumalaan uskova (tämä täsmennys, jotta voidaan erottaa, mistä uskosta on kyse) esittää asiaansa; palstan ns. seriffi kun on niin "herkkänahkainen". Kaikenlaiset rienaavat kirjoitukset kyllä sallitaan, mutta annappa olla, kun ateistien näkemyksiä arvostellaan vähänkään vahvemmin.....Säälittävää!
Niinpä ateistit, minulla ei ole mitään henkilökohtaista teitä kohtaan. En ole teitä tuomitsemassa.
Toivonkin, että kun puhutte/kirjoitatte kirjoituksianne, huomioitte seuraavaa:
Erottakaa uskonnolliset ihmiset toisistaan. Ihmissepustuksia niitä riittää....on lohkoa ja lahkoa,
kaikenlaista. Uskonnollisuudella ja uskolla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.
Uskonnollisten ihmisten toimesta Jeesus ristiinnaulittiin.
Riidat ja väkivaltaisuudet eivät kuulu kristityille. No niin, kristittyjen ja muslimien yhteenotot jne...
Puhunkin todellisista kristityistä, l. Jeesukseen kristukseen uskovista, jotka haluavat Häntä seurata.
"Ylhäältä tuleva usko on Pyhää ja puhdasta" (ei muuten tarvita uskonpuhdistuksia).
Epäjumalista Raamattu, Jumalan Sana kertoo paljonkin.
Usko Raamatun Pyhään Kolmiyhteiseen Jumalaan on todellista. Hän on elävä Jumala, joka kuulee
rukoukset. Hän on rakkaus. Hänen tahtonsa on, ettei yksikään joutuisi kadotukseen.
Uskoa voi vaikka lyhtypylvääseen, mutta se ei tee autuaaksi. Usko Elävään Jumalaan antaa tulevaisuuden ja toivon.
Mutta kuten huomaatte, oppia ja opintuulia on paljon jo "teidänkin" keskuudessanne. Uskonnolisuus ja uskonsodat oma juttunsa.... Siis usko ja uskonnollisuus ovat kaksi eri asiaa.
Mutta ne, jotka ovat Jumalan omia, heillä on Hengen yhteys (ei vättämättä täysin samaa mieltä pienemmistä asioista, mutta uskon perusasiat kohdallaan).
"Katso, tämän ainoastaan olen löytänyt; että jumala on tehnyt ihmiset suoriksi, mutta itse he etsivät monia mutkia". (Saarnaaja 7:30)
Maailman viisautta ...siis ihmisten järkeilyistä Sana sanoo paljonkin.
Tässä muutama kohta Raamatusta, Jumalan Sanasta:
Paavali kirjoittaa 1 Kor. 3: 19 ”Sillä tämän maailman viisaus on hullutus Jumalan silmissä".
Sillä kirjoitettu on:"Hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa"".
Rm. 1:17-22 " Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on:
"Vanhurskas on elävä uskosta".
Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan,
niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,
sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä
Jumala on sen heille ilmoittanut.
Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat,
kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä,
niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,
koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä jumalana kunnioittaneet eivätkä
kiittäneet, vaan ovat ajatuksisltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtyämätön
sydämensä on pimentynyt.
Kehuessaan viisaita olevansa, he ovat tyhmiksi tulleet"
Jes 55:8-9 "Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat
teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne"
Paavalin ensimmäinen kirje korinttolaisille
1:18-19 "Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille,
jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
Onhan kirjoitettu: "Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen
minä teen mitättömäksi"".
1:25 "Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset,
ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset"
Muistakaa, en minä tuomitse ketään. Minulla ei ole siihen valtaa eikä oikeutta.
Jeesuskaan ei tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman.
Mutta Jumalan Sana tuomitsee synnin. Ja synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkine elämä Kristuksessa Jeesuksessa meidän Herrassamme.
"Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää" (Gal.6:7).
eri "variaatoita" ja alalohkoja ja lohkon lohkoja eri ateismin muodoista.
Ihmisten sepustuksia. Koetetaan kovasti päteä, miten se nyt menikään, unohtamalla kuitenkin, että kyseessä on vain ihmisten sepustukset.
Turhaan ei Raamattu kerro "tämän maailman viisaista".
Saapa nähdä, saako Raamatun Pyhään Jumalaan uskova (tämä täsmennys, jotta voidaan erottaa, mistä uskosta on kyse) esittää asiaansa; palstan ns. seriffi kun on niin "herkkänahkainen". Kaikenlaiset rienaavat kirjoitukset kyllä sallitaan, mutta annappa olla, kun ateistien näkemyksiä arvostellaan vähänkään vahvemmin.....Säälittävää!
Niinpä ateistit, minulla ei ole mitään henkilökohtaista teitä kohtaan. En ole teitä tuomitsemassa.
Toivonkin, että kun puhutte/kirjoitatte kirjoituksianne, huomioitte seuraavaa:
Erottakaa uskonnolliset ihmiset toisistaan. Ihmissepustuksia niitä riittää....on lohkoa ja lahkoa,
kaikenlaista. Uskonnollisuudella ja uskolla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.
Uskonnollisten ihmisten toimesta Jeesus ristiinnaulittiin.
Riidat ja väkivaltaisuudet eivät kuulu kristityille. No niin, kristittyjen ja muslimien yhteenotot jne...
Puhunkin todellisista kristityistä, l. Jeesukseen kristukseen uskovista, jotka haluavat Häntä seurata.
"Ylhäältä tuleva usko on Pyhää ja puhdasta" (ei muuten tarvita uskonpuhdistuksia).
Epäjumalista Raamattu, Jumalan Sana kertoo paljonkin.
Usko Raamatun Pyhään Kolmiyhteiseen Jumalaan on todellista. Hän on elävä Jumala, joka kuulee
rukoukset. Hän on rakkaus. Hänen tahtonsa on, ettei yksikään joutuisi kadotukseen.
Uskoa voi vaikka lyhtypylvääseen, mutta se ei tee autuaaksi. Usko Elävään Jumalaan antaa tulevaisuuden ja toivon.
Mutta kuten huomaatte, oppia ja opintuulia on paljon jo "teidänkin" keskuudessanne. Uskonnolisuus ja uskonsodat oma juttunsa.... Siis usko ja uskonnollisuus ovat kaksi eri asiaa.
Mutta ne, jotka ovat Jumalan omia, heillä on Hengen yhteys (ei vättämättä täysin samaa mieltä pienemmistä asioista, mutta uskon perusasiat kohdallaan).
"Katso, tämän ainoastaan olen löytänyt; että jumala on tehnyt ihmiset suoriksi, mutta itse he etsivät monia mutkia". (Saarnaaja 7:30)
Maailman viisautta ...siis ihmisten järkeilyistä Sana sanoo paljonkin.
Tässä muutama kohta Raamatusta, Jumalan Sanasta:
Paavali kirjoittaa 1 Kor. 3: 19 ”Sillä tämän maailman viisaus on hullutus Jumalan silmissä".
Sillä kirjoitettu on:"Hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa"".
Rm. 1:17-22 " Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on:
"Vanhurskas on elävä uskosta".
Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan,
niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,
sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä
Jumala on sen heille ilmoittanut.
Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat,
kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä,
niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,
koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä jumalana kunnioittaneet eivätkä
kiittäneet, vaan ovat ajatuksisltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtyämätön
sydämensä on pimentynyt.
Kehuessaan viisaita olevansa, he ovat tyhmiksi tulleet"
Jes 55:8-9 "Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat
teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne"
Paavalin ensimmäinen kirje korinttolaisille
1:18-19 "Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille,
jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
Onhan kirjoitettu: "Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen
minä teen mitättömäksi"".
1:25 "Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset,
ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset"
Muistakaa, en minä tuomitse ketään. Minulla ei ole siihen valtaa eikä oikeutta.
Jeesuskaan ei tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman.
Mutta Jumalan Sana tuomitsee synnin. Ja synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkine elämä Kristuksessa Jeesuksessa meidän Herrassamme.
"Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää" (Gal.6:7).
Vastaukset 33
Vanhimmat
meidän uskovaisten pitäis kyllä olla esimerkillisä suhtautuesamme etsijöihin ja ateisteihin. He kyllä suoltavat typeryyksiään, herjaavat ja kirjoittelevat kaksinaamaisuuksiaan. Meidän tehtävä on vain asiallisesti todistaa Jumalan rakkaudesta ja pelastuksesta!
Onko tämä sarkasmia vai ihan tosissasiko kirjoitit? Aina ei vain millään huomaa eroa....
on herännyt:-D)))))))))))))))
...uusi päivä alkaa...heippa ja soitellaan.
Mistä näitä linkousvesiä oikein valuu???
"Turhaan ei Raamattu kerro "tämän maailman viisaista"."
- Ihmisten sepustuksia Koetetaan kovasti päteä, miten se nyt menikään, unohtamalla kuitenkin, että kyseessä on vain ihmisten sepustukset.
Aloituksen lauseen, joka oli virheellinen
"
Jeesuskaan ei tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman."
Tähän muotoon
"Muistakaa Jeesusei tullut pelastamaan Haitia."
Miksi uskoa Jeesukseen ,ota ennemmin vaikka Budha, jos jumalia tarviset, HEIKKO!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
vastaa. Valehtelija liikkeellä, käyttäen nimimerkkiäni. Mitäpä muutakaan saattoi odottaa.
"Jeesuskaan ei tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan pelastamaan maailman"- lause tarkoittaa nimenomaan sielun pelastumista. Jos me uskomme vain tätä aikaa varten, silloin olisimme kaikkia muita säälittävämpiä.
Uskon päämäärä on sielun pelastuminen (Hebr). Toki usko , siis usko Jeesukseen Kristukseen antaa myös ajallisen siunauksen. Se ei tarkoita välttämättä aineellista hyvää, vaan iloa ja rauhaa Herrassa.
Kirjoitit mm.:
"Muistakaa Jeesusei tullut pelastamaan Haitia".
Miksi syytät Jumalaa siitä, mitä Haitissa tapahtui? Raamatussa puhutaan lopunajoista, mm. tulvia ja maanjäristyksiä on odotettavissa.
Kuvitellaan, että miehistö heittää kapteenin ulos laivasta. Laiva menee karille, koska ei ole ohjaajaa (en pyydä saivarteluja perämiehistä jne.). Kapteenin vikako on, kun laiva meni karille? Eikö paremminkin miehistön, joka ei kunnioittanut kapteenia?
Haitista puheenollen, kaikenlainen epäjumalanpalvelus, voodoo jne. kukoistaa. Ei hyvä. Mutta kukoistaa se epäjumalanpalvelus ympäri maapalloa. Miksi sitten Haitin kohdalla kävi näin. En sitä tiedä. Mutta sen tiedän, että Jumalassa ei ole vääryyttä.
Jes 55:8-9 "Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat
teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne"
Näin on käynyt Haitin kohdalla, se voi käydä kohta missä hyvänsä. Olemmeko me uskovat sitten kauhuissamme?
Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa kaiken pelon.
"Mutta jumalattomat ovat kuin kuohuva meri, joka ei voi tyyntyä ja jonka aallot kuohuttavat muraa ja mutaa. Jumallattomilla ei ole rauhaa, sanoo minun Jumalani"
Sinulle nimimerkkini käyttäjä seuraava Raamatun Sana:
"Voi niitä, jotka muuttavat pimeyden valkeudeksi ja valkeuden pimeydeksi"
Sinulle, joka otat raukkamaisesti toisen käyttämän nimimerkin käyttöösi; kai ymmärrät, että se on typerää??
Miksi uskoisin johonkin kivimöhkäleeseen jumalana?? En tarvitse "jumalia", Jumala, Pyhä ja Vanhurskas on ainoa Jumala.
Jaa, että minäkö heikko? Olet oikeassa. Mutta kiitos Jumalalle, Hän sanoo Sanassaan:"Heikoissa minä olen väkevä".
...nimimerkkisi. Jos et halua/uskalla, älä valita, sitä saa käyttää ketä vain.
Ei ole jumalia eikä jeesuksia näkynyt muutamaan tuhanteen vuoteen, ollut varmaan "vähän" kiireitä?
"Miksi uskoisin johonkin kivimöhkäleeseen jumalana?"
Koska se ainakin on olemassa, toisin kuin Jumala.
"Miksi syytät Jumalaa siitä, mitä Haitissa tapahtui?"
Eikös se Jumala ole kaiken luoja ja kaikesta tietävä? Vai leittoiko Jumala vain kaiken liikkeelle, mutta on välinpitämätön siitä, mitä tämä luomus tekee. Äläkä sotke tähän mitään vapaata valintaa. Kukaan ei ole valinnut tuottaa sellaista katastrofia kuin Haitissa tapahtui. Ei kukaan muu kuin Jumala luojana.
"Laiva menee karille, koska ei ole ohjaajaa (en pyydä saivarteluja perämiehistä jne.). Kapteenin vikako on, kun laiva meni karille?"
Ovatko ihmiset heittäneet Jumalan ulos laivasta siten, että Jumala ei pysty laivaa ohjaamaan? Luulin, että se oli kaikkivoipa.
"Eikö paremminkin miehistön, joka ei kunnioittanut kapteenia?"
Silloinhan Jumala rankaisee Haitilla Jumalaan uskomattomia. Eipä ole Jumalalla tietoa täsmäaseista. Jos vertauskuvasta puhutaan, sopisi siihen paremmin se, että kapteeni laittaisi tietoisesti osaamattomia lapsia merelle kohti haaksirikkoa. Sinä voit pitää kapteenia moraalisena, mutta minulle sellainen narsistimoraali ei toimi.
"Mutta sen tiedän, että Jumalassa ei ole vääryyttä."
Et sinä mitään tiedä. sinä uskot sokeasti auktoriteettia. Historia on täynnä esimerkkejä siitä, miten auktoriteettia seurataan sokeasti ja jälki ei ole kovin kaunista katseltavaa. Vain sellaiset ihmiset, jotka osaavat kyseenalaistaa sellaisen sokean auktoriteetin uskon, ovat voineet noihin kauheuksiin vaikuttaa.
"Miksi sitten Haitin kohdalla kävi näin. En sitä tiedä."
On todella typerää sokeasti luottaa auktoriteettiin ja sitten pelkästään sillä perusteella väittää, että auktoriteetti ei tee vääryyttä. Tuntemattomat ovat Herran tiet. Minäkin voisin käyttää tuota oikeudessa. Perustelisin vaikkapa murhan oikeudenmukaisuutta sillä, että toimin tuntemattomia teitä. Olenhan minä hyvä, uskokaa vaan.
"Voi niitä, jotka muuttavat pimeyden valkeudeksi ja valkeuden pimeydeksi"
Voi niitä, jotka uskovat sokeasti auktoriteettia ja sitten vielä väittävät tuon uskonsa perusteella jotain tekojen väreistä.
Feikki sekosi, ja alkoi Julistamaan kirjaansa, kun ei kestä TOTUUTTA
Missä oli Jumala Haitin aikaan?
Savonarolan sanoin JEESUX
Jeesus on SAASTAINEN, autaei.
Näin sanoo jo Helluntalainenkin ja se on totta.
Savonarolan sux-pilkan ansiosta teinitkin huomaa, ettei Jeesus ROX, vaan
JEESUX
Jumalani on Budha, jollei joku tyhmä Pakana sitä tajunnut Pyhä ja Vanhurskas on ainoa
Kiva että olet siellä itse auttelemassa, etkä naljaile toisille?
En usko että välität Haitilaisista, joten se olisi hyvä syy jättää pilkkaamatta itseään suurempaa ja viisaampaa Jumalaa. Et ole luoja, vaan sinä olet luotu.
miksi heräsi epäilyni, että sinä sux et itse ole vaihtanut viime aikoina omia sukkiasi? Miksi ne muuten pyörisivät tuollatavalla mielessäsi ja teet niistä jopa runojakin? Vaihda sukkasi.
"En usko että välität Haitilaisista, joten se olisi hyvä syy jättää pilkkaamatta itseään suurempaa ja viisaampaa Jumalaa."
Jos minä olisin kaikkivaltias Jumala, en olisi Haitilaisille sallinut sellaista tapahtuvan. Minua suurempaa ja viisaampaa Jumalaa ei ole olemassa.
"Et ole luoja, vaan sinä olet luotu. "
Ei ole luojaa, joten en ole luotu.
Mikä on aiheesi, mistä halusit keskustelua vai onko tarkoitukseisi vain tulla tänne kehumaan omaa uskoasi?
Jos sinä olet todellinen tosiuskovainen, aidossa uskossa, niin voitko vastata muutamaan kysymykseen
joka valoittaa millainen tosiuskovainen yhteiskunnallisena otuksena.
1) Mitä puoluetta äänestät? (tai oikeisto vai vasemmisto? liberaali vai konservatiivit?)
2) Mikä on paras hallintomuoto demokratia, timokratia, teokratia?
3) Markkinatalous sääntelyllä vai ilman?
4) Valtiokirkon asemaa tulisi vahvistaa vai heikentää?
5) Monikulttuurisuus on hyvä vai huono asia pääsääntöisesti?
6) Tasa-arvo saa mennä uskonnonvapauden edelle vai ei saa?
7) Ihmisoikeudet saa mennä uskonnonvapauden edelle vai ei saa?
8) Sananvapaus saa mennä uskonnonvapauden edelle vai ei saa?
Jeesus vastatkoon sulle kysymyksiisi, kuten se vastasi Haitin suojelusta.
eikun...?
1) perussuomalaiset
2) demokratia
3) markkinatalous
4) pysyä ennallaan
5) enemmän haittaa kuin hyötyä (Suomessa)
6) yhtä tärkeitä
7) yhtä tärkeitä
8) yhtä tärkeitä
Tunnettehan jo kirjoituksen sanomista, kuka on aloittaja, ja kuka rassukka, joka yrittää koko ajan hämmentää sanomisiani.
"ertert" kysyi: "Mikä on aiheesi, mistä halusit keskustelua vai onko tarkoitukseisi vain tulla tänne kehumaan omaa uskoasi?
Tuohon vastaan, "joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra".
Halusin asiallista keskustelua, ateistit ovat saaneet kyllä laukoa mielipiteitään, mutta kun uskova kirjoittaa näkemyksiään vähänkin painavammin....sensuuri iskee. Tosin nyt on seriffi vaihtunut, toivottavasti voidaan käydä asiallisia keskusteluja.
Kirjoitan palstalle siksi, koska havaitsin, että täällä uskonasiat ovat paitsi rienaamisen kohteena, myös täysin väärinymmärrettyjä.
Kuten aiemmin kirjoitin,
erottakaa uskonnolliset ihmiset toisistaan. Ihmissepustuksia niitä riittää....on lohkoa ja lahkoa,
kaikenlaista. Uskonnollisuudella ja uskolla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.
Uskonnollisten ihmisten toimesta Jeesus ristiinnaulittiin.
Silti keskusteluissa jatkuvasti vedetään esimerkkejä, joita ihmiset, jotka eivät ole elävässä uskossa, tekevät. Uskonnolliset ihmiset käyttävät uskonnollisuutta omien tarkoitusperiensä ajamiseen.
Se ei kuulu uskoville (kun puhun uskovista, tarkoitan Raamatun Jumalaa)
Sinulle, joka jo nimimerkilläsi osoitat mikä olet ihmisiäsi, pyysit vastaamaan:"muutamaan kysymykseen
joka valoittaa millainen tosiuskovainen yhteiskunnallisena otuksena".
Ensiksikin, "otus" sanana ihmisistä on typerä, ja osoittaa vain, mikä henki sinussa vaikuttaa.
Mitä "valotukseen" tulee, toivon, että järjen valo voisi sinuakin valaista.
Kysymyksiisi en vastaa mitä mieltä "tosiuskovainen" on asioista, koska meitä uskoviakaan ei ole samasta muotista tehty, emmekä toista mielipiteitä kuin robotit.
Henkilökohtaiset vastaukseni olisivat pitkät, koska kysymykset eivät ole yksiselitteisiä.
Esim. hallintomuodoista teokratia ei ole mielestäni laisinkaan hyvä, koska uskonnolliset ihmiset pääsevät hillumaan, valta voi keskittyä jonkun harvan käsiin....ja koska uskonnollinen ihminen ei tunne Jumalaa, se on vaarallista.
Raamatullisen johtajuuden malli:"Joka haluaa olla suurin, se olkoon kaikkien palvelija".
Tämä malli ei suinkaan vie auktoriteettia pois, päinvastoin....."meidän tulee vähetä, ja Hänen kasvaa meissä".
Uskon veljille ja sisarille: "Toinen toistenne kunnioituksessa kilpailkaa keskenänne"
Ymmärtänet, että on olemassa monenlaista johtajuutta, ja asiat eivät ole yksiselitteisiä.
Puolueista; minulla ei ole varsinaista poliittista kantaa. Tottakai arvostan kristillisiä arvoja.
Äänestänkö puoluetta vai henkilöä. Puoluekurin vaikutus.....
Jeesus oli sorrettujen puolella.....
Talous...laajempi juttu sekin.....jatkuva kasvu rajallisessa tilassa mahdotonta. Monia suuria ongelmia ratkomatta. Vastuullisuutta
4 kohtaan on helppo vastata: Kirkko ja valtio erilleen. On surullista katsoa kristittynä kirkon joitakin temppuja saadakseen lisää jäseniä/ aktivoidakseen jäseniään.
Kun kirkko (sitä sanaa muuten ei löydy raamatusta) eroaisi valtiosta, kenenkään ei tarvitse pakosta olla jäsen. Useimmillehan Jeesus kelpaa vain häissä ja hautajaisissa. Kun siis kirkko ja valtio eroavat, omaisuuden voisi käyttää vähäosaisten hyväksi.
Ne, jotka ovat todella uskossa, ymmärtävät, että kirkon tehtävänä ei ole kerätä maallista omaisuutta, uskovien tehtävänähän on viedä evankeliumin ilosanomaa eteenpäin.
Uskovat kyllä rahoittavat oman toimintansa; Herra pitää omistaan huolen.
Kun muutos tapahtuisi, uskon, että Jumalan raikkaat tuulet pääsevät puhaltamaan.
Jumalan seurakuntaan ei nimittäin kuulu uskonnolliset ihmiset, leipäpapit jne.
Jumalan seurakunta muodostuu vajavaisista ihmisistä, kuitenkin he Kristuksen kanssa ja kautta saavat olla täydellisiä.
Muukalaisille tulee olla ystävällinen. Suomen hyysäämispolitiikka on sen sijaan tuomittavaa; siinä tehdään kaikille osapuolille hallaa.
Kysymykset 6-8 vaativat täsmennystä.
TarkastajaX:lle
Kirjoitit:...uusi päivä alkaa...heippa ja soitellaan.
Mistä näitä linkousvesiä oikein valuu???
Ja "Ei ole jumalia eikä jeesuksia näkynyt muutamaan tuhanteen vuoteen, ollut varmaan "vähän" kiireitä?"
Jos housusi tai sukkahoususi ovat märät, ne kannattaa kuivata. Miten liittyy keskusteluun?
Kuten kirjoitin, Jumala ilmoittaa itsensä Sanassa ja luonnossa, sekin on Raamatussa kerrottu.
En kaipaa mitään pikku pistelyitä, pysy asiassa. Tarkoitukseni ei suinkaan ole vastata kaikkiin heittoihin, minulla on parempaakin tekemistä, kuin väittely. Raamattu muuten kehoittaa välttelemään turhia väittelyjä.
Toivotan lukijoille hyvää jatkoa, ja asiallisia keskusteluja.
"Halusin asiallista keskustelua, ateistit ovat saaneet kyllä laukoa mielipiteitään, mutta kun uskova kirjoittaa näkemyksiään vähänkin painavammin....sensuuri iskee."
Höpöhöpö. Täällä nuo kirjoituksesi ovat edelleen. Etkä sinä oikeastaan keskustellut vaan julistit omaa uskoasi.
"Kirjoitan palstalle siksi, koska havaitsin, että täällä uskonasiat ovat paitsi rienaamisen kohteena, myös täysin väärinymmärrettyjä. "
Sinun mielestäsi ne ovat väärinymmärrettyjä. Jokaisella on oma tulkintansa ja sinun tulkintasi ei ole sen oikeampi kuin kellään muullakaan.
"Kuten aiemmin kirjoitin,
erottakaa uskonnolliset ihmiset toisistaan."
Kuten täällä on jo miljoona kertaa todettu, ei sellaista erottelumetodia ole. Joillekin sinä olet uskonnollinen ja päinvastoin.
"Uskonnollisuudella ja uskolla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa."
Tietysti on. Sinä vain yrität tyhjänpäiväisellä määritelmäkikkailulla korottaa oman uskosi erinomaisuutta.
"Silti keskusteluissa jatkuvasti vedetään esimerkkejä, joita ihmiset, jotka eivät ole elävässä uskossa, tekevät. "
On aika mielenkiintoista, että sinä kuvittelet määritteleväsi kuka on oikea uskova ja kuka ei. Olet ottanut itsellesi Jumalan aseman.
>Etkä sinä oikeastaan keskustellut vaan julistit omaa uskoasi.<
Julistus ja julistus, niinpä niin. Miten voi kirjoittaa ateismia vastaan muuten kuin kirjoittamalla ateismin vastakohdasta, jumaluskosta ja mitä siihen kuuluu. Ateistitkin julistavat 'ei ole jumalaa' mantraansa.
>On aika mielenkiintoista, että sinä kuvittelet määritteleväsi kuka on oikea uskova ja kuka ei. Olet ottanut itsellesi Jumalan aseman.<
Te ateistithan olette määrittelemässä kaikenlaiset uskonnollisten ja muiden ei-jumalyhteydessä elävien ihmisten väärät teot aidosti Hengen johdatuksessa olevien syyksi.
>Jokaisella on oma tulkintansa ja sinun tulkintasi ei ole sen oikeampi kuin kellään muullakaan.<
Älä valehtele. Kristinuskossa ON tietyt OIKEAT tulkinnat, huolimatta siitä että löytyy monia erilaisia käsityksiä. Isot linjanvedot kyllä ovat yhdensuuntaisia kaikilla kristillisiksi katsotuilla seurakunnilla. Raamattu EI ole mielipidekysymys. Eihän kenenkään ihmisenkään kirjoittama kirje jostakin tapahtumasta ole vastaanottajan määriteltävissä joksikin muuksi kuin tuon silminnäkijän näkemykseksi.
>Kuten täällä on jo miljoona kertaa todettu, ei sellaista erottelumetodia ole.<
Jotta keskusteluissa päästäisiin paljon kaivattuun asiallisuuteen [toivottavasti uuden sefun myötä myös], kunnioittavaa olisi ainakin yrittää nähdä toisen osapuolen oppinäkemykset ja kirjoittaa niiden pohjalta, olkoonpa itse sitten niiden sisällöstä mitä mieltä tahansa. Kristinuskossa ON metodi erottaa aito ja epäaito usko, se löytyy myös Raamatussa: Jeesus läksytti aikansa uskonnollisia ihmisiä, fariseuksia ja saddukeuksia, joiden 'usko' oli laintekoja vailla sydämen aitoa uskoa ja kunnioitusta Jumala kohtaan. Se että ateisti vänkää vastaan miljoonia kertoja, ei tee asiasta totta. Kunkin uskomuksen omat oppinäkemykset on huomioitava, on tyhmää ja turhaa väittää niitä vastaan, eihän sellainen johda yhtään mihinkään.
>Sinä vain yrität tyhjänpäiväisellä määritelmäkikkailulla korottaa oman uskosi erinomaisuutta.<
Etköhän se ole sinä, joka yrität määritelmäkikkailuin korottaa tietämystäsi. Jeesus antoi ohjeet erottaa usko ja uskonnollisuus. Mikä sinä ateistina olet muuta väittämään?
>On aika mielenkiintoista, että sinä kuvittelet määritteleväsi kuka on oikea uskova ja kuka ei. Olet ottanut itsellesi Jumalan aseman.<
Päinvastoin kuomaseni, sen aseman ovat ateistit ottaneet itselleen määritellessään kaikki vähänkään uskonnollisuuteen vivahtava saman raamatullisen uskonnäkemyksen alle. Jeesus antoi esimerkin ja opetuslapsensa seuraavat Häntä. Yksinkertaista. Ei lainkaan J:n asemaan tunkemista, vaan pysyttäytymistä opetuslapsi-asemassa! :D
tuo on sinun ja mahdollisesti jota lahkosi määritelmä siitä miten teidän taikauskonne eri elementtjä tulisi tulkita.
"Miten voi kirjoittaa ateismia vastaan muuten kuin kirjoittamalla ateismin vastakohdasta, jumaluskosta ja mitä siihen kuuluu."
On aivan älytöntä kirjoittaa ateismia vastaan, koska se ei ole mikään oppi.
Miksi sinä kuvittelet, etä uskomuksesi jumalasta olisivat mikään perustelu ateismia vastaan?
"Te ateistithan olette määrittelemässä kaikenlaiset uskonnollisten ja muiden ei-jumalyhteydessä elävien ihmisten väärät teot aidosti Hengen johdatuksessa olevien syyksi."
Väärin. Me emme edes usko siihen Henkeen. Sinähän täällä olet erottelua tekemässä.
"Kristinuskossa ON tietyt OIKEAT tulkinnat, huolimatta siitä että löytyy monia erilaisia käsityksiä."
Ja mikä saa sinut kuvittelemaan, että juuri sinun tulkintasi on oikea? Sinun omahyväisyytesi?
"Isot linjanvedot kyllä ovat yhdensuuntaisia kaikilla kristillisiksi katsotuilla seurakunnilla."
Jep, miten sinä sitten julistat täällä sitä, miten jotkut ovat muotouskovia? Osaatko sinä jotenkin yliluonnollisesti lukea ajatuksia? Sinä yrität asettautua Jumalan asemaan.
"Raamattu EI ole mielipidekysymys."
Ei olekaan, sen tulkinnat ovat.
"Jotta keskusteluissa päästäisiin paljon kaivattuun asiallisuuteen [toivottavasti uuden sefun myötä myös], kunnioittavaa olisi ainakin yrittää nähdä toisen osapuolen oppinäkemykset ja kirjoittaa niiden pohjalta, olkoonpa itse sitten niiden sisällöstä mitä mieltä tahansa."
Täällä on pohdittu asioita monenkin oppinäkökulman taholta. Et sinä määrää, mikä on se oppinäkökulma, josta pitäisi keskustella ja mikä ei.
"Kristinuskossa ON metodi erottaa aito ja epäaito usko, se löytyy myös Raamatussa: Jeesus läksytti aikansa uskonnollisia ihmisiä, fariseuksia ja saddukeuksia, joiden 'usko' oli laintekoja vailla sydämen aitoa uskoa ja kunnioitusta Jumala kohtaan."
Ja sinä pystyt laittamaan itsesi Jumalan paikalle ja näkemään, mitä ihmiset oikeasti uskovat ja ajattelevat?
"Se että ateisti vänkää vastaan miljoonia kertoja, ei tee asiasta totta."
Se, että sinä teet keinotekoisia erotteluja oman mielesi mukaan, ei ole todiste kuin sinun omahyväisyydestäsi.
"Jeesus antoi ohjeet erottaa usko ja uskonnollisuus. Mikä sinä ateistina olet muuta väittämään?"
Minä en ole väittänyt siitä oppirakenteesta mitään.
"Päinvastoin kuomaseni, sen aseman ovat ateistit ottaneet itselleen määritellessään kaikki vähänkään uskonnollisuuteen vivahtava saman raamatullisen uskonnäkemyksen alle."
Väärin. Kyllä se sinä olet, joka on täällä leimaamassa oikeiksi ja vääriksi uskoviksi. Minä kun luulin, että ainoastaan Jumala tietää, mitä ihmiset ajattelee, et sinä tai kukaan muukaan uskonveljesi.
kirjoitus "kommentti" nimimerkillä. Kiitos hyvästä ja asiallisesta vastauksestasi. Raskaan työpäivän jälkeen olisikin ollut raskasta alkaa kirjoittamaan vastausta "ertertille". Välillä kun tuntuu, ettei jaksa jatkuvasti oikoa (yleisellä tasolla) mielipiteitä, joissa vängätään ja vängätään jatkuvasti vastaan, ja vääristellään selviä lauseita.
Vielä kerran kiitos vastaiksestasi ja vaivannäöstäsi!
Siunausta!
Sitä saa ihmetellä, että kaikenlaiset rivoudet ja kaksimielisyydent kelpaavat näille palstoille, mutta pinikin todistus vaikka keskustelun avaamisksi napataan heti pois. Jos ateismi on vankka totuus, pitäis kestää myös uskovaisten mielipiteet. Emme todistuksia itse keksi. Siksi ne ovatkin niin kuuma peruna ja uhka valheelle!
"Sitä saa ihmetellä, että kaikenlaiset rivoudet ja kaksimielisyydent kelpaavat näille palstoille, mutta pinikin todistus vaikka keskustelun avaamisksi napataan heti pois."
Saarnaaminen ja julistus ei ole keskustelua. Ne sopivat paremmin monista niistä palstoista, jotka on perustettu kristinuskolle.
Kirjoitit:
"Saarnaaminen ja julistus ei ole keskustelua. Ne sopivat paremmin monista niistä palstoista, jotka on perustettu kristinuskolle".
Olihan uusissakin avauksissa julistusta mitä ateismi on, ja sen eri muotoja. Se on teidän
oppinne, niin, oppinnepa hyvinkin vaikka väität, että ateismi ei ole oppi.
Mutta kovastipa tällä palstalla hyökätään Jumalan tuntemista vastaan. Kaikki Pyhiä asioita pilkataan ja rienataan. Se nimenomaan todistaa minulle, että ateismi on oppi. Harhaoppi harhaoppien joukossa.
Jos kerran uskovat ovat mielestänne niin väärässä, miksi se saa sinut niin kovin levottomaksi?
Jos uskovat ovat niin ja niin kaheleita, miksi nähdä niin paljon vaivaa turhiin tyrmäysyrityksiin?
Tuntuu, kun on palstalla, että ateisteilla ei ole muuta ongelmaa kuin uskovat.....
En halua kuitenkaan yleistää. Raamatussa puhutaan kunnioittamisesta. Se tarkoittaa, että vaikka asioista ei oltaisikaan samaa mieltä, on turhaa ja tyhmääkin käyttäytyä loukkaavasti.
Oliko "oppi" ja "harhaoppi" -väitteeni sitten loukkaamista. Ei ollut. Kerroin totuuden.
Jeesus sanoi:"Autuas se, joka ei loukkaannu minuun".
siananusta ja rouvan rienausta vaan sinullekin!
Kysymys.? Viisaat otsikon alta kai saan tyhjentävän vastauksen : KUKA ON JUMALAN .. ÄITI TAI ISÄ.
jeesuksen niinkin ymmärtää : ettei MARIA USKALTANUT KERTOA JOOSEFILLE OLLEENSA USKOTON
ja maanneensa jonkun toisen kanssa. Joosef oli vähän yksinkertainen , .. koska uskoi Marian olevan
NEITSYT. jeesus oli aikaansa edellä oleva silmänkääntäjä ( lue taikuri ) joka osasi hämmästyttävän määrän
temppuja ( tosi nero sillä alalla ) Hän vain sattui astumaan isompien herrojen varpaille , eivätkä nämä pitäneet siitä. Niimpä hänet täytyi eliminoida. Raamattuun on kirjattu näitä hänen temppujaan.
VEDEN PÄÄLLÄ KÄVELEMINEN ym. ym. .. no se siitä mutta KERTOKAA VIISAAT ?????
Vastaus tuohon varsinaiseen KYSYMYKSEENI ... ;
Kysymykseesi liitit omia olettamuksiasi, jotta sait kerrottua näkemyksesi. Olisit siis voinut kysyä lyhyemminkin, mutta olettamuksien kirjoittamisella paljastit vain sen, että asenteesi on jo valmiiksi nurja.
Kirjoita, olenko väärässä?
Jos totuuden haluat tietää, toki sen löytämiseen sinut opastan:
Ota Pyhä Raamattu käsiisi, sieltä Matteuksen evankeliumin 1 luku jakeesta 18 luvun loppuun.
Kuten huomaat, mm. profeetta Jesaja on kirjoittanut myös Jeesuksen syntymästä satoja vuosia aiemmin:
Jesaja 7 luku jae 14.