Silloin tällöin halutaan ort. hautajaisiin virsiä; niitä eivät useinkaan pyydä luterilaiset omaiset, vaan karjalaiset ortodoksit, jotka sanovat olevansa oikeita ortodokseja ja kunnioittavansa ort. perinteitä. Sattuu usein, että hautajaisia muodossa tai toisessa organiseeraa entinen luterilainen, joka haluaa kunnioittaa ortodoksisia perinteitä. Silloin siiheen ei kuulu virsien laulaminen. Pitää kysyä, ovatko nämä karjalaiset ortodoksit niitä oikeita! Minulla on sellainen tunne, ettei Jeesus Kristus ollut kotoisin Impilahdelta, eikä Jumalansynnyttäjä ollut kotoisin Suistamolta.
Vastatkaa runsaasti!
terv. Paska Pali
Vastatkaa runsaasti!
terv. Paska Pali
Vastaukset 12
Vanhimmat
Hei Paska Pali!
Olen itse myös ollut usein ort. hautajaisissa, joissa karjalaiset ortodoksit ovat aloittaneet virrenveisuun. Itse olen aina kieltäytynyt ottamasta edes virsikirjaa käteeni.
Tuntuu karmealta kun ensin hautauspalveluksessa rukoillaan vainajan kuolemattoman sielun puolesta ylösnousemuksen toivossa ja muistotilaisuudessa halutaan laulaa "mato matkamies maan".
Joskus on tullut mieleeni kuinka paljon nämä oikeauskoiset karjalaiset ortodoksit mahtavat osallistua luterilaisen kirkon jumalanpalveluksiin
kun virsiä osataan niin hyvin veisata ja ne tuntuvat olevan niin lähellä sydäntä.
Olen itse suunnitellut omat hautajaiseni ja virrenveisuu on niissä kielletty.
Hyvää alkavaa Suurta Viikkoa!
Kassialma
Minunpa hautajaisissa saavat laulaa vaikka Uraalin pihlajoita jos ketä laulatuttaa.
Itkeä ei saa eikä täysmustiin pukeutua.
... Ort.kirkon jäsenenä olen sitä mieltä, että puuroja ja vellejä ei pidä sekoitella toisiinsa. Eli luterilaisissa tilaisuuksissa veisataan lut.virsiä ja ort. tilaisuuksissa ort.veisuja. Toisuskoisten kunnioittaminen ei ole sitä, että luovutaan omasta vakaumuksesta ja perinteestä. Siksi kysynkin onko näille luterilaistuneille ort.kirkon jäsenille lut.perinne enemmän omaa kuin ort.perinne, mitä he näyttävät vieroksuvan?
Ihan uteliaisuudesta kysysuisin mikä tässä on homman nimi.
Eikö ortodoksisissa hautajaisissa saa laulaa virsiä. Miksi?
Olen täysin samaa mieltä, siitä, että perinteitä ei tulisi sotkea liiaksi. Kuitenkin ymmärrän kyseisiä vinksahtaneita ortodokseja hieman vaikka olenkin heidän ekumenia-käsitteestään eri mieltä.
Evakko-ortodoksit ovat joutuneet pitkin luterilaista suomea melko hajalleen ja heitä on painostettu kovasti kääntymään luterilaisuuteen ja ort. tapoja on halveksuttu. Lisäksi ort. palveluksia ei ole ollut pitkiin aikoihin sotien jälkeen paikkakunnilla, jolloin on ymmärrettävää ,vaikka ei toki hyväksyttävää tuo tapa, kuinka he suhtautuvat omaan kirkkoonsa.
Yritän siis ymmärtää jotenkin heidän tapaansa käyttäytyä, mutta missään nimessä EN SITÄ HYVÄKSY.
Kun on kyse ortodoksisista palveluksista, esimerkiksi hautajaisista, on silloin luontevaa että hautajaiset toimitetaan ko. perinteen mukaisesti. Virsissä ei sinänsä ole mitään vikaa, kun niitä lauletaan tilaisuuksissa, jotka pidetään sellaisen perinteen mukaa, johon virret kuuluvat, mutta ortodoksisuuteen ne eivät kuulu.
Keskustelun avaaja kertoo, että kuolleen luterilaiset omaiset halusivat pitää ort. perinteen mukaiset hautajaiset, koska vainaja oli ortodoksi. Eikö tällaisessa tilanteessa ole epäkunnioittavaa vainajaa ja hänen omaisiaan kohtaan tyrkyttää hautajaisiin jotkain, mitä he eivät niihin toivoneet?
Luterilaiseen ja suurimpaan osaan suomessa toimiviin lahkoihin kuuluu virsien laulaminen ja ortodoksina minä kunnioitan sitä, mutta ort. perinteeseen ne evät kuulu.
Miksi pitäisi veisata virsiä? Onhan niinkin, että haudataan luterilainen vainaja ja muistotilaisuudessa on mukana ortodokseja, jotka kyllä kunnioittavat luterilaisia eivätkä vaadi itsensa vuoksi laulettavan ort. veisuja. Se on näin yksinkertaista!
t. Paska Pali
Tokihan tuo on ihan ymmärrettävää. Luulin vain että niihin virsiin itsessään liittyisi jotain "pahaa"
Hei!
Tämä on kumma juttu, kun ort. perinteitä pidetään kummallisina, jos ei lauleta virsiä. Ei missään lut. tilaisuuksissakaan lauleta ort. laulua. Ekumenia on osaltaan sitä, että kunnioitetaan toisten tapoja, ei sotketa paistia marjapuuroon!
t. Paska Pali
Tarkoitukseni ei ollut arvostella. Tarkoitin virsillä ylipäänsä laulua. Siksi tämä ihmettely.
Luulin ettei teillä saa laulaa ollenkaan.
Sehän on sanomattakin selvää että käytetään niitä lauluja joita perinteisesti on käytetty.
Hei Paska Pali!
Asiaa kirjoitat! Toisten kunnioittaminen ei todellakaan ole sitä että eri kirkkojen juttuja sekoitetaan keskenään. (Olen joskus ollut ekumeenisissa jumalanpalveluksissa, joissa on ort. ja ev.lut. jumalanpalvelukset sotkettu keskenään. Kaikki arvaavat etten enää mene sellaista sillisalaattia kuulemaan. - Tämä nyt on toinen asia kuin mistä keskustelu on käynnissä, mutta tietyllä tasolla sivuaa keskustelun pääaihetta).
Ei tulisi mieleenkään, että ev.lut. tai muiden kirkkojen/kirkkoon kuulumattomien hautajaisissa laulettaisiin meidän lauluja ja luettaisi meidän rukouksia. Vainajan vakaumusta täytyy kunnioittaa, onhan kyse hänen juhlastaan!
Kassialma
Millä vuosiluvullla sinä jokkepoika oikein elät? :D
Tuo ei tokikaan kuulu ortodoksisuuteen vaan sun pitää valittaa ihmisoikeuksiesi polkemisesta.. tai vähintäänkin sukulaistesi jotka ovat jo tuonilmaisissa...