Tein kotiviiniä luonnon antimista, siis puutarhavadelmasta ja metsämustikoista. Nyt se on valmis, vain makeutusta ja pullotusta vailla. Tällä hetkellä vielä käymisastiassa, saatiin tulos: alkoholiprosenttia 12% ja
ominaispainomittarilla makeusaste on 10. Satsi oli yhteensä 6 kg tasapuolisesti molemmista marjoista, sokeria vajaa 5,5 kg. Oli otettu pakastimesta joulun jälkeen, eli käymisaika oli peräti neljä viikkoa! Käymispakkausmerkki oli Golden Wine. Oli muodostunut runsaasti vaahtoa, jouduin kaatamaan saavista toiseen monta kertaa, kunnes hiilidioksidin haju hälveni. Jään vain kysymään, kuinka "kuningatarviinin" makeutus sopisi olla?
Olen ymmärtänyt, että ominaispainoltaan sopisi olla 15. Maku aromikas, mutta kaipaisi jotain. Kiittäen tiedosta!
Vadelma&mustikka, kotiviini
Kotiviinin noviisi
2
597
Vastaukset 2
- käymisainepakkaus
Jätit aika makeaksi. Yleensä suositellaan käyttämään kaikki sokeri pois, eli 0:aan ja jälkimakeuttamaan. Tosin joskus itsekin käyttänyt suoraan suositusmakeuteen ja pysäyttänyt käymisen.
Eipä kaipaa muuta kuin lirauksen sokeria ja pullotuksen kypsytyksen. Sokeri muuten peittää mahdolliset makuvirheet.- ämätööri
Juuri oikein siihen makeutusasteeseen osuu, kun on vadelma&mustikkasatsista! Kuivaksi se satsi ei sovi!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1941865
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.117977Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo130924En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58755Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset212715- 60665
- 135656
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä22630Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus57602- 38568