olen helluntaikristitty ja saanut sydämeeni sekä henkeeni rakkauden Iranin kansaa kohtaan. Rukoilen Iranin lasten ja kansan puolesta. Minä rakastan tuota kansaa ja arvostan sitä. Nyt tuo kansa on suuressa ahdistuksessa ja pelossa maansa johtajien tähden.
Tämä on esirukouspyyntö niille jotka tuntevat samoin. En tunne Iranilaisia Israelin tai kenenkään uhkanva vaan kansana jolla on Hengelliset, maalliset ja aineelliset tarpeet niinkuin meillä kaikilla.
Koores 2600 vuotta sitten antoi käskyn juutalaisille palata Jerusalemiin ja ennalleenasettaa temppeli rakennuksineen ja Jumalan palveluksineen. Koores oli Jumalan voideltu Persian siis tämän päivän Iranin hallitsija. Voidaan siis sanoa että Jumala on ennenkin käyttänyt Persialaisia tahtonsa toteuttamiseen. Jumalalle ei mikään ole mahdotonta ja siksi rukoilen.....
linkki kertoo hallinnollisen diktatuurin ja oikeuslaitoksen mielettömyydestä, todella surullista
http://www.youtube.com/watch?v=SsGho4JRt7E
Tämä on esirukouspyyntö niille jotka tuntevat samoin. En tunne Iranilaisia Israelin tai kenenkään uhkanva vaan kansana jolla on Hengelliset, maalliset ja aineelliset tarpeet niinkuin meillä kaikilla.
Koores 2600 vuotta sitten antoi käskyn juutalaisille palata Jerusalemiin ja ennalleenasettaa temppeli rakennuksineen ja Jumalan palveluksineen. Koores oli Jumalan voideltu Persian siis tämän päivän Iranin hallitsija. Voidaan siis sanoa että Jumala on ennenkin käyttänyt Persialaisia tahtonsa toteuttamiseen. Jumalalle ei mikään ole mahdotonta ja siksi rukoilen.....
linkki kertoo hallinnollisen diktatuurin ja oikeuslaitoksen mielettömyydestä, todella surullista
http://www.youtube.com/watch?v=SsGho4JRt7E
Vastaukset 45
Vanhimmat
lähdössä Iraniin viemään Elämä heille? Luuletko että he tarvitsevat Jeesus ? Vai mitä rukoilet heille ??
Yeshua on Pelastaja sekä ihmiskunnan Lunastaja. Kun rukoilen ja siunaan Yeshuan nimessä Iranin kansaa, hän menee edeltä ja näyttää miten itsekunkin kuuluu osallistua käytännössä.
Herran käsivarren käsissä me Pelastuneet olemme yhtä huonetta ja rakennuksen kiviä jotka Hän on louhinut, työstänyt ja asettanut oikealle paikalle Siionin rakennuksessa. Tämä rakennus ei ole ihmiskäsin tehty vaan Pelastuneista ihmisistä rakennettu jonka kulmakivi on Yeshua.
Rukoilen ja pyydän että Herran käsivarsi Yeshua voisi tehdä työnsä kutsuttujensa ja valittujensa kanssa Iranin kansan hyväksi niin että siellä mahdollisimman moni Pelastuisi ja vapautuisi synneistä.
Rukoilkaa Jumalaa, vain hän voi tehdä Ihmeitä ja muuttaa asioiden kulkua.
Kaikki Kunnia ja Suuruus Jumalalle ja Hänen Pojalleen Yeshualle, Amen
Onko jotenkin hienompaa sanoa yeshua kuin Jeesus, vai onko kyse eri henkilöstä?
JEESUS = YESHUA =JOOSUA= JEESUA =PELASTAJA
Joosua Mooseksen seuraaja, Joosua Sakarjan ja Nehemian kirjojen leeviläinen pääpappi
Jeesua sama henkilö mutta eri vokaaleilla
Jeesusta voidaan kutsua myös Joosuaksi tai Jeesuaksi "heprealaisittain".
Hieman "raflaavampi" Yeshua on niinkuin Heprealaisempi tapa sanoa.
Vanhassa testamentissa Jeesuksen "kaima" oli Serubbaabelin kanssa Baabelin pakkosiirtolaisuudesta palanneita jotka Persian pakanahallitsijan KOOREKSEN, Jumalan voidellun, käskystä jälleen rakensivat ja ennallistivat sekä Jerusalemin temppelin että Jumalanpalvelukset uhrimenoineen.
Sakarja näkee näyn Joosuasta että samanniminen henkilö tulee sovittamaan ihmisten synnit. Suosittelen lukemaan Sakarjan kirjan tältä osin. Esran ja Nehemian kirjat kertovat samasta ajankohdasta. Esra käytännön tasolla ja Nehemia Hengellisemmästä näkökulmasta.
Pahan akseli ulottuu kaikkiin maanosiin ja maihin.
Iranin kansa ei varmasti ole sen pahempaa kuin
kansa muissakaan maissa. Vastuussa ovat eniten
kansakuntien johtajat, jotka usein omaa valtaa
pönkittääkseen lietsovat vihaa moniin suuntiin.
Esirukouspyyntösi ei voi olla tekemättä vaikutusta.
Matteuksen evankeliumi:
25:37 Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen:
'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme
sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda?
25:38 Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme
sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut?
25:39 Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan
vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?'
25:40 Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä
sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä
minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle."
ettei ihminen mitään ota itselleen, vaan se annetaan,kaikki.Ja onkin noilla mainitsemillasi johtajilla kansoineen Jumalan suunnitelmissa tärkeät tehtävänsä.
Eipä siis katsota ihmiseen vaan.
12 Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.
Ja kuten Raamatusta voit lukea, on juuri Iranillakin johtajineen päivineen varattuna tehtävä Jumalalta.Aivan kuin muinoin Kaldealaisillakin.
Esim. tämä.
14 ja se sanoi kuudennelle enkelille, jolla oli pasuna: "Päästä ne neljä enkeliä, jotka ovat sidottuina suuren Eufrat-virran varrella".
Meidänhän taas kuuluu nostaa päämme jo silloin kun nämä alkavat tapahtua,kuudennen pasunan kohdalla se on jo myöhäistä.
Kuka se onkaan meidän päämme?
koska tilanne on ajankohtainen...
ISRAEL on valmis hyökkäämään ydinasein koska tahansa PERSIAN kansan kimppuun...
Rukoillaan PERSIAN ts. IRANIN kansan ja viattomien lasten puolesta. Rukoillaan että Jumala varjelisi ja ilmeistyisi tehden ihmeen niin että PERSIAN kansan orjuutus loppuisi ja koittaisi vapaus.
http://www.youtube.com/watch?v=SNocyz1NRjA
Eipä Iran ole sen kummempi pakkovalta kuin Suomikaan, kuolemantuomio vain rapsahtaa Iranissa helpommin kuin Suomessa. Suomi teloittaa vasta kun totaalikieltäydyt kaikesta palveluksesta sota-aikana. Muuten sekä Suomi että Iran muistuttavat hyvin läheisesti maanpäällistä helvettiä.
Tässäkin maassa on voimassa asevelvollisuus, jonka kuvitellaan olevan pakko kaikille. Itse en osallistu enkä tule edes teloituksella uhattuna osallistumaan millään lailla maanpuolustukseen. Tässä maassa on myös voimassa joustamaton tieliikennelaki, joka käytännössä pakottaa esimerkiksi ajamaan nopeusrajoituksen mukaan tai pysähtymään punaisiin valoihin vaikka risteys olisi tyhjä. Itse ajelen reilusti yli rajoituksen salliman rajan etenkin kiireessä, enkä pysähdy punaisiin jos risteys on tyhjä. Miksi ihmeessä minun pitäisi ajaa 80 alueella 80 km/h jos tie sallii käytännössä melkein kahdensadan kilsan tuntivauhdin? ? Miksi Stop-merkin eteen on joku laillinen ihme pakko pysähtyä? En ole pysähtynyt stop-merkin eteen sitten ajokoulun jälkeen enää. Kertaakaan en ole siksi kolaria ajanut. En tule myöskään jatkossakaan pysähtymään stop-merkin eteen. Laki nyt vain ei saa eikä voi koskea kaikkia ihmisiä kaikissa tilanteissa. Meillä ihmisillä on aivot joilla ajatella ihan itse.
Suomessa on voimassa sellainenkin pakkovallan muoto, kuin holhous. Veneessä on pakko? käyttää pelastusliivejä jopa matalassa rantavedessä. Pyöräillessä on pakko lain mukaan käyttää kypärää. Siis mitä v***a? Eikö jokaisella olekin oikeasti vapaa oikeus olla käyttämättä kypärää? Ainakin pitäisi olla.
Itse en käytä veneessä koskaan pelastusliivejä, ihan periaatteen vuoksi. En myöskään aja pyörällä kypärä päässä vain koska laki sattuu niin pakottamaan tekemään. En laita edes valoa pyörän tankoon, koska tämä holhousjärjestelmä yrittää pakottaa laittamaan valon.
Tämä maa koettaa kahlita myös kansalaisten sinänsä kohtuullisen ja järkevänkin alkoholinkulutuksen lainsäädännöllä. Esitänpä ihan vain kysymyksenä: mitä helkkaria se eduskunnalle kuuluu kuinka kännissä lähden baarista kotiin? Tai mitä se ylipäätään yhteiskunnalle kuuluu missä määrin humalassa ajan baarista kotiin? Sen pitäisi olla yksityisasia miten kännissä haluaa olla.
Tässä maassa on velvollisuususkoinen pakkokirkko, tässä maassa on velvoittava YLE, joka koettaa pakottaa maksamaan yhteisen mediamaksun. En muuten tule sitä maksamaan. Poliisi tulee hakemaan YLE-maksun minulta kirjaimellisesti kuolleen ruumiini yli.
Tässä maassa on kummallinen käsitys vapaudesta. Oikeuslaitos jahtaa niitä, jotka ottavat kulttuuritarpeensa ilmaiseksi internetistä. Minäkin. Miksi ihmeessä maksaisin sentin killinkiä jostain elokuvasta kun voin sen ottaa ilmaiseksikin lain vastaisesti? Mitä väliä tekijänoikeuslailla on? Olen ja tulen aina olemaan siinä mielessä varas, että otan ilmaiseksi kulttuuritarpeeni laista piittaamatta.
Kyllä, Suomi on ihan yhtälailla helvetti kuin nyky Iran. Meillä sen helvetin on järjestänyt "kaikkitietävä" eduskuntamme, joka suuressa "viisaudessaan" säätää lait. Moisen sotakoneen valtaansa äänestämiseen en ole osallistunut enkä osallistu jatkossakaan.
Joku saa vielä joskus ihan oikeasti selittää minulle miksi minun pitäisi noudattaa laillista nopeusrajoitusta. Etenkään järjettömiä 80 tai 60 rajoituksia. Ymmärrän jonkun kattonopeusrajoituksen, mutta 120 km/h motarilla on aivan liian vähän leveällä, suoralla tiellä. Pitäisi saada ajaa 220-300 km/h. Taittuisi matkatkin nopeammin.
ja asian vierestä
Kaikki Espanjassa toimivat helluntailaiset lähetyssaarnajat (niitä taitaa olla vain kourallinen siellä...?? Hyvä veli-systeemillä menty?) voisi pistää Iraniin, Irakiin ja Afganistaniin Jeesuksesta paasaamaan. Siinä se oikea usko koeteltaisi.
oikein puhut veliseni.
Rukoile että joku lähtisi. Rukoillaan että Rakastutaan hengessä kaikesta sielustamme Iranilaisiin, Afgaaneihin ja Irakilaisiin
amen
Jumalan suunnitelman toteutumista, ei ainoastaan Iranin pahan ilmavallan, vaan koko stratekisen alueen valtaapitävien, ja siellä hengellistä työtä tekevien, kaikille uskoville kestävyyttä, vainojen uhriksi joutuneiden, ja pelastuneiden entisten Imaamien puolesta että Herra ilmestyisi edellen voimallisesti pelastajana todistaen sanansa.
on jo rukousta. Amen
Herra siunaa Persian kansaa ja varjele Persian kansaa. Herra valista kasvosi heille ja ole heille armollinen. Herra varjele niitä miljoonaa uskoontullutta IRANIN asukasta ja käytä heitä jotta sanasi Pelastuksesta menisi vielä voimakkaammin eteenpäin.
IRANIssa oli voimakas Kristillisyyden aika shaahin aikana, tiettävästi USA:n helluntailaiset ja babtistiset liikkeet tukahduttivat IRANin valtiollisen heräämisen Kristillisyyteen sekaantumalla liiaksi POLITIIKKAAN
toivottavasti nyt PERSIALAISET saavat esirukoustukea eikä sekaantuisi politiikalla voimakeinoin.
Persian kansan puolesta juuri nyt. Jumala tekee uutta ja ihmeellistä.Rukoile varjelusta Kristuksen ylösnousemus ja pelastusoppiin kääntyneille Persialaisille.
Toivon ja rukoilen että Jumalan Hyvä tahto toteutuu PERSIAN kansan keskuudessa niin että voivat rauhassa valita YESHUAN PELASTAJAKSEEN
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2010020611069566_ul.shtml
Israel vastaan IRAN vaan siunataan molempia, rukoillaan että Jumalan hyvä tahto saisi tapahtua molemmissa osapuolissa.
ISRAEL on valmis iskemään sotilaallisesti IRANIIN koska tahansa ja se on pahinta mitä voisi tapahtua.
Muistakaa rukouksin PERSIAN kansaa, he ovat JUMALALLE rakkaita.
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/02/iran_kieltaa_marssit_toimittajilta_1435239.html
Iranin kansa kärsii johtajiensa sorron alla. Historia toistaa itseään. Kärsimyksiä ei vähennä tulevat päivät, sillä Iran valmistaa ydinasetta tarkoituksenaan tuhota Israel ja Israel tuskin odottaa sen valmistumista puolustautumatta. Pahin kauhuskenaario on se, että Israel käyttää ydinasettaan tuhotakseen Iranin ydinvoimalahankkeet ja ydinaseen valmistamisen.
Seka iranilaiset että juutalaiset tarvitsevat evankeliumia Jeesuksesta, Rauhanruhtinaasta. Kummassakaan maassa evankeliumin julistaminen ei ole helppo tehtävä. Tällä hetkellä Israelissa ei kuitenkaan tapeta evankeliumin saarnaajia tai sen vastaanottajia, mitä tapahtuu Iranissa.
Väkivallan kierre Lähi-Idässä jatkuu kunnes Jeesus palaa takaisin. "Sotia on oleva loppuun asti", sanotaan Danielin kirjassa.
Iranin ydinvoimala- ja ydinasehankkeet tullaan kyllä tuhoamaan elleivät he neuvottelemalla niistä luovu. Tiedämme historiasta, että Israel ei kerro etukäteen voimatoimistaan. Raamatusta tiedämme sen, ettei juutalaista kansaa voida tuhota, sillä juuri sen keskelle Jeesus palaa ahdistuksen ajan lopulla ja silloin hän on tuhoava vastustajansa suunsa henkäyksellä ja tulemuksensa ilmestyksellä.
On oikein rukoilla Iranin kansan puolesta ja juutalaisten puolesta.
Olet kristinuskon harha tulkinnassa mukana ,koskien Danielin kirjaa (ja näin ollen muutenkin uskonto politiikan uhri.)
Danielin kirja päättyy Syyrian kuninkaan Antiokhs neljäs Epifaneen aikaan hallitsi , ( 175-164 eaa.)
Tuon ajan päättymistä juutalaiset juhlivat Hanukka juhlassaan.
Ja kristinuskossa on erilainen selitys asiasta ja tuhansin erilaisin selityksin ovat ne sen valheen selittäneet teille!
Joten sinulla ovat hyviä ydinaseita Amerikkalaisten ja Israelilaisten aseet ja huonoja mm, Iranin aseet!
Mistä kohtaa muuten luet jottei juutalaista kansaa voi tuhota?
Oli tuossa 1980 luvulla kaksi " vaurasta " öljyvaltoita otti yhteen maailma pidätti hengitystään ja aseita jaettiin molemmille osapuolille tasapuolisesti , periaatteella tapelkaa nyt keskenänne , Iran heikkeni mutta on nyt vahvistumassa - Irak säilytti asemansa ja halusi ottaa yhteen Kuvaitinkanssa saadakseen mahtiaseman , USA ei sitä hyväksynyt vaan on jo läsnä ns, toisella sodallaan Irakissa tuon jälkeen, Irak on hävitetty kivikauden tasalle, mutta Iran vahvistuu jatkuvasti ja sitä ei länsimaat salli ,koska irakista ei voi irtaantua jos naapuriksi jää vahva Iran sehän saattaa ottaa haltuunsa persianlahden öljyvarat , siispä kuka siellä oikein isännöikään ?
Muuten mikään Jumala ei puutu maailman tapahtumiin , ihmisten tekosia kaikki!
Näin sanoo Herra, joka on pannut auringon valaisemaan päivää, kuun ja tähdet lakiensa mukaan valaisemaan yötä, hän, joka liikuttaa meren, niin että sen aallot pauhaavat-Herra Sebaot on hänen nimensä: Jos väistyvät nämä lait minun kasvojeni edestä, silloin myös lakkaavat Israelin jälkeläiset olemasta kansa minun kasvojeni edessä ainiaan. Näin sanoo Herra: Jos voidaan mitata taivaat ylhäällä ja tutkia maan perustukset alhaalla, silloin vasta minä hylkään Israelin jälkeläiset kaikki, kaiken sen tähden, mitä he ovat tehneet, sanoo Herra.
Jeesus palaa omaan maahansa ja juutalaisten keskuuteen, jotka kääntyvät kansakuntana Messiaansa puoleen. Paholainenhan juuri yrittää hävittää Israelin, jotta Jeesus ei voisi palata omiensa luokse. Silloin eivät pyhät Kirjoitukset myöskään toteutuisi.
Mutta Jeesus palaa maahansa ja sanoo muuten vielä palatessaankin olevansa Daavidin jälkeläinen ja hänen suvustaan se kirkas aamutähti (Ilm. 22:16). Juutalaisia on mahdoton tuhota.
myöskin Raamatussa näkyy oma uskonkäsitys ja vallitseva uskomus jossa ajassa on elänyt.
Niin Jeremiaalla , kuin Johanneksellakin ,- Jeremias oli lähellä hallitsevaa eliittiä sitä taas Johannes ei ollut.
Ei ollut Jeesuskaan ei poliittinen eikä hän saanut uskonnollistakaan asemaa.
Daavid oli Iisain jälkeläinen ja takuulla vain ihminen ja" Mutta Jeesus palaa maahansa ja sanoo muuten vielä palatessaankin olevansa Daavidin jälkeläinen" ja uskonkäsitteesi mukkaan myöskin Jeesus - ihminen.
Kuka on Persian enkeliruhtinas? Ja mitä tulee tehdä, jos se asettuu vastustamaan sitä, että Persialaiset oppisivat tuntemaan Jeesuksen messiaanaan?
on sotavoimat USAn. Eteivät erehtyisi pitäisi kertoa totuus sotiin johtavista seikoista !
Esirukouspyyntö,
PERSIAN kansa on tänään kaduilla osoittamassa mieltään HALLITUSTAAN ja IRANILAISIA(arjalaisia) hallitsijoita vastaan.
Rukoillaan ja siunataan tuota valistunutta ja fiksua kansaa että JUMALAN tahto toteutuisi POIKANSA YESHUAN nimessä.
Niinkin jotta koska erään käsityksen mukaan vain ja ainoastaan valta on - esivallalla Jumalalta ,,..
Jotta ei sovi kovin paljon hulinoida ja vallanvaihtoa tavoitella ; Ahtisaaren kuin Koivistonkaan jälkikasvuilla laittomin keinoin vieraan vallan suosioollisella avustuksella !
Joten kyynelkaasua vaan vihan yllykkeeksi!
Niin eiköhän kansa opi äänestämään oikein.
rukouksissanne IRANIN PERSIALAISIA
huolissaan siitä että IRAN on siirtämässä hallinnon ja kaiken vallan "kodinturva-armeijalle" jolla varmistetaan TOTAALINEN diktatuuri.
Maan "pikkupresidentti" kuuluu samaiseen organisaatioon.
Nyt esirukousta PERSIAN kansan tähden tarvitaan enemmän kuin koskaan.
IRAN/PERSIAN kansa on hämmentynyt.
NOKIA on tehnyt vallankumouskaartin pyynnöstä kännykkäjärjestelmän jolla voidaan vakoilla kaikkia IRANIN kansalaisten tiedonsiirtoa.
MAAILMANLAAJUISTA boikottia odotellaan.
NYT NOKIA UPPOAA, miksi lähdit tekemään yhteistyötä KANSALLIS SOSIALISTISEN ISLAMILAISEN diktatuurin kanssa??
NOKIAA aletaan boikotoimaan kansainvälisesti
kansainvälinen atomienergiajärjestö on kääntynyt samalle kannalle nyt USAn ja Israelin kanssa siitä että IRAN on jalostanut plutoniumia ydinaseisiin.
IRANilla on nyt ERITTÄIN vähän aikaa parannuksen tekoon.
Rukoilkaa ja rukoillaan taivaan ISÄÄ poikansa JEESUKSEN nimessä että PERSIALAISIA kääntyisi paljon ja lyhyessä ajassa KRISTUKSEN opetuslapsisksi jotta koko kansa SÄÄSTYISI
Niinpä
---IRANilla on nyt ERITTÄIN vähän aikaa parannuksen tekoon---
Tai ainakin hyvin vähän aikaa luopua ydinaseohjelmastaan. Iranin vallankumouksen vuosipäivänä maan presidentti jälleen kerran uhitteli jatkavansa ydinohjelmaa kansainvälisestä painostuksesta huolimatta. Tuntuu kuin hän olisi samalla tavoin sokeutunut kuin Sadam Hussein aikoinaan, joka viimeiseen asti uskoi, ettei maahan hyökätä.
Irania tuskin odottavat laajamittaiset sotatoimet; hyökkäyksen kohteeksi joutuvat vain ydinvoimalat ja niihin läheisesti liittyvät teollisuusalat.
En usko, että Iranin kaltaisessa maassa voidaan lähitulevaisuudessa julistaa juurikaan evankeliumia Jeesuksesta, mutta rukous voi paljon, kun se on harras ja olisihan se riemun päivä, jos iranilaisia kääntyisi Jeesuksen puoleen joukottain ja he evankelioisivat maata sisältä käsin. Henkensäkin uhalla.
Israelille ja juutalaiselle kansalle olisi kohtalokasta, jos Iran saisi valmistetuksi ydinaseen. Käy tässä nyt miten tahansa, niin Raamatusta tiedämme, että Israelia odottaa kovat ajat ja se hävitettäisiinkin, ellei Herra olisi kansansa turva ahdingon aikana.
rukouksin Persian kansaa
Persialaisten puolesta. He kaipaavat Vapautta ja Elävää Jumalaa vapauttamaan heidät antikristilliseltä Islamilta.
Nyt on heidän aikansa...rukoilkaa jotka saatte Iranin sydämelle.
ktistian a, sanot olevasi helluntaikristitty. Onko epäkohteliasta kysyä mihinkä seurakuntaan kuulut?
udella nyt toisen asuinpaikkaa.
Lisäksi talvipäivillä neuvoa antavien veljien määräämä oppi ei sido Kristukseen uskovia seurakuntien sisällä vaan ulkopuolellakin voi olla Kristukseen uskova helluntailainen.
Tokihan neuvoa antavien veljien päätös ei sido mitään yksittäistä seurakuntaa kun ne on itsenäisiä yhdistyksiä, mutta tuo on siis yleinen helluntailaisten oppi Suomessa, seurakuntaan kuulumattomuudesta.
"antikristillinen islam" pitää sisällään? onko se kristillisen islamilaisuuden vastakohta, jos niin mitä / ketkä edustavat kristillisiä ismalilaisuutta?
Pe.ku, en kysynyt asuinpaikkaa, mutta sellainen lain mukaan pitäisi löytyä kansalaisilta ja sitä todella kysellään usein, vain painavista syistä voi saada salaisen osoitteen ja sekin täytyy olla viranomaisten tiedossa. Minä kuulun seurakuntaan, enkä ole koskaan kuullut kenenkään sanovan " olen ulkopuolella oleva Kristukseen uskova helluntailainen." Sitä , joko kuulutaan tai sitten ei. Usko Jumalaan on kokonaan eri asia. Eli siis tahdotko sanoa? " neuvoa-antavat veljen määräävät opin ja yhdistys tarvittaessa mitätöi sen." Minun on kyllä myönnettävä, että tekstisi ei ainakaan minulle avautunut. Otan sen kokonaan oman puutteellisen ymmärrykseni "piikkiin."
oli monta kertaa suurempi kuin nykyinen Iran ja ulottui nyky-Euroopan alueilta Pohjois-Afrikkaan ja Intiaan saakka.
Juutalaisten uskoa ja kulttuuria ei suinkaan keksineet Israelin juutalaiset vaan he ottivat sen Persian alueella olevilta arabi-kansoilta ja muuttivat vain nimen "juutalaisuudeksi".
noinkaan.Juutalaiset olisivat silloin olleet eksiiliin joutuessaan uskonnottomia ja kulttuurittomia eivätkä varmaan olisi palanneet pakkosiirron jälkeen maahansa rakentamaan yhteisöään, temppeliään ja lakiaan uudelleen. Miksi ihmeessä olisivat- mikään noista asioista kun ei ollut persialainen tai arabialainen.
Lukekaa raamatusta Esran kirjasta jossa kuvaillaan Persialaisen hallitsijan ja Jumalan Voidellun Kooreksen edesottamuksista. Koores Persialaisten esi-isä ja hallitsija oli se jota Jumala käytti voimallisesti Juudean pakkosiirtolaisuuden loputtua ja Juutalaisten muuttaessa takaisin kotiinsa ja Jerusalemiin. Kooreksen käskystä ja suojeluksesta alkoi temmpein jälleenrakentaminen, myös teppelin kulta ja hopea aarteet palautettiin Jerusalemiin.
Tämän päivän Persialaiset joutuvat käyttämään Islamilaisen kansallis sosialismin maassa nimeä Iranilainen joka tarkoittaa arjalaista. Persian kansa käyttää tänä päivänäkin itsestään nimeä Persialainen eikä Iranilainen.
Jumala on aikojen saatossa siunannut Persiaa. Korkeakulttuuri ja sivistys on ollut tärkeä osa Persialaisten ominaisuutta.He ovat menneisyydestään itsekin tietoisia.
Koska Kooreksen käskystä alkoi temppelin jälleenrakennus, lehtimajajuhlat ja Jumalalle uhripalvelukset sai Juudealaiset mahdollisuuden valmistaa Jerusalemin ja kaikki maailman kansat itsensä mukaanlukien Jeshuan , Jumalan Pojan lihaksi syntymiseen ja tulevaan Sovituksen tehvtäväänsä. Jumalan Poika, lihaksi tulleena itse tuli Jerusalemiin ja temppeliin julistamaan, opettamaan ja täyttämään tehtävänsä uhraamalla itsensä.
Rukoillaan ja siunataan Persian kansaa jotta Jumalan hyvä tahto saisi tapahtua tuon kansan sydämissä. Se mikä on ihmiselle mahdotonta on Jumalalle mahdollista.
Jos oikein ymmärsin niin käyttämäsi sana ´Jeshua` tarkoittaa Jumalan Poikaa, siis Jeesusta. Googletin nimeä ja se on Jeesuksen nimen hebrealainen muoto. Tahdonkin kysyä, miksi et käytä hänestä suomenkielistä nimeä? Onko sillä joku suurempi merkitys jos käyttää muuta kuin suomenkielistä nimeä Jeesus?