Jeesus sanoo,,,

joka taakseen katsoo ,ei ole kelvollinen minua seuraamaan.
Tänään on taas uusi Armon päivä, monet ovat Armosta pelastuneet, mutta olemmeko me valmiit
julistamaan sitä valtavaa Armoa ja pelastusta, jonka olemme saaneet Jeesuksessa Kristuksessa Jumalan Pojassa. Kannammeko huolta niistä ihmisistä jotka eivät vielä ole pelastuneet.
Moniko meistä tänä päivänä kertoo uskosta osattomille Jeesuksesta, moniko meistä rukoilee että
Jeesus Kristus Jumalan Poika kohtaisi Vallassaan ja Voimassaan uskosta osatonta, että hän pelastuisi.
Kuljet missä tahansa, niin Ano rukoillen Herralta Jeesukselta Kristukselta Jumalan Pojalta.
Johdata uskosta osattomia minun luokseni ja anna minulle Pyhässä Hengessäsi voimaa julistaa heille
Evankeliumia.
Anna suuressa Armossasi minun kylvää totuutta sydämiin, ja anna minulle Pyhässä Hengessäsi
Rakkautta lähimmäisiäni kohtaan ja anna heidän kokea että sinä Herrani Jeesus Kristus Jumalan Poika
minut lähetit heidän tykönsä.

Armosta saamme tänäkin päivänä uskossa kulkea,AAMEN!
20143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Ihmisen tuntee tästä;
Johannes 13

34 Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne.
35 Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne."

Kantaen Kristuksen ristiä Golgatalle.

Äänestä
  • Omassa lihassa ei uskovakaan pysty lähimmäistään rakastamaan, Pyhässä Hengessä kun saa Rakkautta
    lähimmäistään kohtaan niin se on todella aitoa ja täydellistä rakkautta.

    Ei kanneta mitään ristejä Golgatalle.
    Ahdistus, tuskat, ihmisten pilkat ja käsimykset, on se sisäinen ja ulkoinen ""risti"" jota uskova joutuu
    ""kantamaan"".
    Ei rakenneta uskoa siihen että ""ristin"" juurelle menisimme, menkäämme polvillemme ja rukoillaan ja
    anotaan Herralta Jeesukselta syntejä anteeksi. (siihen ei pakanoitten tekemää ristiä tarvita).
    Jeesus ei ketään "ristinsä" juurelle kehoittanut menemään, se on ihmisoppia.

    Siunausta jokaiselle joka totuudessa anoo ja rukoilee Herralta Jeesukselta Kristukselta,AAMEN!

    Äänestä

  • Tuomitut ja orjat pakotettiin kantamaan ristiä. Eivät he sitä itse omasta halusta tehneet.
    "Kantaen Kristuksen ristiä Golgatalle."

    Äänestä

  • realistinen kuvaus kirjoitti:

    Tuomitut ja orjat pakotettiin kantamaan ristiä. Eivät he sitä itse omasta halusta tehneet.
    "Kantaen Kristuksen ristiä Golgatalle."

    "uskovat" kehoittavat toisiaan menemään ristin juurelle ja tunnustamaan syntinsä!!!!!!!!

    Äänestä

  • Evank.JPL kirjoitti:

    "uskovat" kehoittavat toisiaan menemään ristin juurelle ja tunnustamaan syntinsä!!!!!!!!

    ei siellä Golgatalla ole enää mitään puuristiä, jonka juureen voisit mennä, hautakin on tyhjä, samoin seimi; Jeesusta ei näy mailla eikä halmeilla. turha Jeesusta on sieltä etsiä. vai oletko käynyt b.hinnin järjestämillä matkoilla pyhälle maalle. pelkkä uudestikaste jordanissa taisi maksaa monta tuhatta euroa. mutta ei sielläkään Jeesusta ole näkynyt.

    Äänestä

  • etsikää ensin kirjoitti:

    ei ole ristiä, ei vuoda verihaavat enään,lunnaat on maksettu ,mutta harvat sen ymmärtävät.

    Äänestä

  • Evank.JPL kirjoitti:

    ei ole ristiä, ei vuoda verihaavat enään,lunnaat on maksettu ,mutta harvat sen ymmärtävät.

    Mutta Pääsiäisen aikaan olet sinäkin varmaan ristit olalla kulkenut kadunkulmissa ja ristiriipuksia käynyt suutelemassa?

    Hepr. 6:6
    mutta luopuneet uskostaan. Ei heitä voi toistamiseen johdattaa kääntymykseen -- niitä, jotka nyt itse ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja nostavat hänet kaikkien pilkattavaksi!

    Äänestä

  • vai miten kirjoitti:

    tänä päivänä saa kulkea, siihen ei ihmiskätten tekeleet kuulu.
    Isä Jumala ja Poika Jeesus vihaa ihmisten tekemiä ristejä YM.
    Niin vihaan minäkin, oksettaa koko ihmiskätten tekemien esineiden palvonta.

    Esim. Jeesuksesta ei ole yhtään valokuvaa, jotta voisimme sanoa edes, minkä näköinen hän oli eläissään.

    Nyt monet puhuvat unistaan ja näystään, kuinka he näkivät Jeesuksen?

    Mitä lie nähneet?

    Äänestä

  • kuvat. kirjoitti:

    Esim. Jeesuksesta ei ole yhtään valokuvaa, jotta voisimme sanoa edes, minkä näköinen hän oli eläissään.

    Nyt monet puhuvat unistaan ja näystään, kuinka he näkivät Jeesuksen?

    Mitä lie nähneet?

    nähneet, mutta muodon kyllä, ja Pyhässä Hengessä annettu selitys näylle tai unelle.

    Äänestä

  • Evank.JPL kirjoitti:

    nähneet, mutta muodon kyllä, ja Pyhässä Hengessä annettu selitys näylle tai unelle.

    Miehen hahmo kuitenkin.

    Jumala ei ole mies eikä nainen, Jumala on henki.

    Äänestä

  • Evank.JPL kirjoitti:

    nähneet, mutta muodon kyllä, ja Pyhässä Hengessä annettu selitys näylle tai unelle.

    13 ja lampunjalkain keskellä Ihmisen Pojan muotoisen, pitkäliepeiseen viittaan puetun ja rinnan kohdalta kultaisella vyöllä vyötetyn.
    14 Ja hänen päänsä ja hiuksensa olivat valkoiset niinkuin valkoinen villa, niinkuin lumi, ja hänen silmänsä niinkuin tulen liekki;
    15 hänen jalkansa olivat ahjossa hehkuvan, kiiltävän vasken kaltaiset, ja hänen äänensä oli niinkuin paljojen vetten pauhina

    Äänestä

  • Evank.JPL kirjoitti:

    nähneet, mutta muodon kyllä, ja Pyhässä Hengessä annettu selitys näylle tai unelle.

    Kuvauksesi vaikuttaa valkeuden enkelin näkemiseltä, jos ilmestys ei näytä kasvojaan.

    2. Kor. 11:14
    "Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi."

    Äänestä

  • ole varovainen kirjoitti:

    Kuvauksesi vaikuttaa valkeuden enkelin näkemiseltä, jos ilmestys ei näytä kasvojaan.

    2. Kor. 11:14
    "Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi."

    muutenhan olisi helppo tehdä kuva;14 Ja hänen päänsä ja hiuksensa olivat valkoiset niinkuin valkoinen villa, niinkuin lumi, ja hänen silmänsä niinkuin tulen liekki.
    Tässä jakeessakaan ei kasvoja kuvata, vain hiukset ja silmät.

    Äänestä

  • Evank.JPL kirjoitti:

    muutenhan olisi helppo tehdä kuva;14 Ja hänen päänsä ja hiuksensa olivat valkoiset niinkuin valkoinen villa, niinkuin lumi, ja hänen silmänsä niinkuin tulen liekki.
    Tässä jakeessakaan ei kasvoja kuvata, vain hiukset ja silmät.

    kasvoista tunnistetaan; ei mistään valohahmoista

    "Kasvoista kasvoihin Herra puhui teidän kanssanne vuorelta, tulen keskeltä."

    Äänestä

  • varo lahkoja, kirjoitti:

    "Kasvoista kasvoihin Herra puhui teidän kanssanne vuorelta, tulen keskeltä."

    Isä Jumala puhui, mutta kasvoja ei voinut nähdä koska olisi kuollut.
    Tutki oppimaton mitä Isä Jumala sanoi Moosekselle Hooberin vuorella, kuinka
    Moosekselle olisi käynyt jos Isä Jumalan kasvot olisi nähnyt.

    Äänestä

  • varma asia kirjoitti:

    kasvoista tunnistetaan; ei mistään valohahmoista

    sinulle, niin tunnistaisitko hänet kasvoista, jos hän ei sanaakaan sinulle sanoisi.

    Äänestä

monet julistukset vievät harhaan, mutta aloitusviestissä on monelle uskoon tulleelle opin ohjeita
kuinka kohdata lähimmäisiään.

Äänestä
  • käsittelevät aivan toisia raamatun kohtia kuin mitä aloitusviestissä on. MIKSI.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Evank.JPL kirjoitti:

joka taakseen katsoo ,ei ole kelvollinen minua seuraamaan.
Tänään on taas uusi Armon päivä, monet ovat Armosta pelastuneet, mutta olemmeko me valmiit
julistamaan sitä valtavaa Armoa ja pelastusta, jonka olemme saaneet Jeesuksessa Kristuksessa Jumalan Pojassa. Kannammeko huolta niistä ihmisistä jotka eivät vielä ole pelastuneet.
Moniko meistä tänä päivänä kertoo uskosta osattomille Jeesuksesta, moniko meistä rukoilee että
Jeesus Kristus Jumalan Poika kohtaisi Vallassaan ja Voimassaan uskosta osatonta, että hän pelastuisi.
Kuljet missä tahansa, niin Ano rukoillen Herralta Jeesukselta Kristukselta Jumalan Pojalta.
Johdata uskosta osattomia minun luokseni ja anna minulle Pyhässä Hengessäsi voimaa julistaa heille
Evankeliumia.
Anna suuressa Armossasi minun kylvää totuutta sydämiin, ja anna minulle Pyhässä Hengessäsi
Rakkautta lähimmäisiäni kohtaan ja anna heidän kokea että sinä Herrani Jeesus Kristus Jumalan Poika
minut lähetit heidän tykönsä.

Armosta saamme tänäkin päivänä uskossa kulkea,AAMEN!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu