Missä järki???

Tämä seuraava artikkeli on napattu Länsi-Suomesta (29.01.10 / Laura Kolu /STT)

"Nuoret miehet halusivat huvitella ja hakkasivat vammaista tunteja

Nuorten miesten huvittelunhalu johti kehitysvammaisen nuoren miehen julmaan pahoinpitelyyn toissa vuoden keväällä Helsingissä. Helsingin hovioikeus langetti torstaina toiselle päätekijöistä (Sebastian Lönnqvist, 20) yli kahdeksan ja toiselle (Joni Saari, 19) yli seitsämän vuotta vankeutta.
Julmat pahoinpitelyt tapahtuivat yksityisasunnoissa usealla eri kerralla, osin peräkkäisinä päivinä. Uhria potkittiin ja lyötiin päähän sekä vartaloon muun muassa metallitangolla, paistinpannulla ja wc-pöntön kannella.
Rusikointi kesti kerrallaan jopa pari tuntia, ja tekijät pitivät välillä tupakka- tai juopottelutaukoja.
Siitä, kuka pahoinpitelyn aloittaisi, heitettiin joillakin kerroilla kolikkoa. Osa tekijöistä oli tuntenut lievästi vammaisen miehen lapsuudesta saakka.
Syyttäjän mukaan miesten motiivina teoille oli huvittelu. Oikeuden mukaan uhrilla ei ollut tekijöiden mielessä normaalia ihmisarvoa, vaan he katsoivat voivansa kohdella tätä miten tahansa oman huvittelunhalunsa vuoksi.
Pahoinpitelyt raa'istuivat kerta kerralta, ja oikeus tulkitsi viimeisen niistä murhan yritykseksi.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden langettamat tuomiot Tom Ahosen, 20 (5v6kk) ja Sami Hannukan (4v3kk) sekä alaikäiselle langetettu (1v5kk) osalta."

Siis missä mättää?? Mikä saa ihmisen toimimaan noin järjettömästi haluten tuottaa tuskaa toiselle. Pitäisikö nämä henklilöt lähettää jonnekkin sodan keskelle näkemään ja kokemaan mitä on ja miltä tuntuu väkivalta raa'immillaan ja näkemään omin silmin, kuinka kaveri vierestä kuolee?? Ovatko ihmiset todellakin näin sairaita?? En ymmärrä...
0235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Antiviolence kirjoitti:

Tämä seuraava artikkeli on napattu Länsi-Suomesta (29.01.10 / Laura Kolu /STT)

"Nuoret miehet halusivat huvitella ja hakkasivat vammaista tunteja

Nuorten miesten huvittelunhalu johti kehitysvammaisen nuoren miehen julmaan pahoinpitelyyn toissa vuoden keväällä Helsingissä. Helsingin hovioikeus langetti torstaina toiselle päätekijöistä (Sebastian Lönnqvist, 20) yli kahdeksan ja toiselle (Joni Saari, 19) yli seitsämän vuotta vankeutta.
Julmat pahoinpitelyt tapahtuivat yksityisasunnoissa usealla eri kerralla, osin peräkkäisinä päivinä. Uhria potkittiin ja lyötiin päähän sekä vartaloon muun muassa metallitangolla, paistinpannulla ja wc-pöntön kannella.
Rusikointi kesti kerrallaan jopa pari tuntia, ja tekijät pitivät välillä tupakka- tai juopottelutaukoja.
Siitä, kuka pahoinpitelyn aloittaisi, heitettiin joillakin kerroilla kolikkoa. Osa tekijöistä oli tuntenut lievästi vammaisen miehen lapsuudesta saakka.
Syyttäjän mukaan miesten motiivina teoille oli huvittelu. Oikeuden mukaan uhrilla ei ollut tekijöiden mielessä normaalia ihmisarvoa, vaan he katsoivat voivansa kohdella tätä miten tahansa oman huvittelunhalunsa vuoksi.
Pahoinpitelyt raa'istuivat kerta kerralta, ja oikeus tulkitsi viimeisen niistä murhan yritykseksi.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden langettamat tuomiot Tom Ahosen, 20 (5v6kk) ja Sami Hannukan (4v3kk) sekä alaikäiselle langetettu (1v5kk) osalta."

Siis missä mättää?? Mikä saa ihmisen toimimaan noin järjettömästi haluten tuottaa tuskaa toiselle. Pitäisikö nämä henklilöt lähettää jonnekkin sodan keskelle näkemään ja kokemaan mitä on ja miltä tuntuu väkivalta raa'immillaan ja näkemään omin silmin, kuinka kaveri vierestä kuolee?? Ovatko ihmiset todellakin näin sairaita?? En ymmärrä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu