Viisas ihminen tietää, että uskolle antaa voimaa vahva kokemus. Uskossamme Jumalaan ja kuolemanjälkeiseen elämään vahvimman vakuuden nille antavat erilaiset muuttuneet tajunnantilat, eivät suinkaan loogiset päättelyt. Minulla oli kunnia saada vahvistava kokemus, joka kylläkin on vääristynyt aavistuksen verran kyynisessä mielessäni. Sillä maailma on sellainen kuin se on, ja on ihme, jos täältä pääsee pois järki selvänä ja humaanit aatteet mielessä.
Kävipä niin, että noin kaksi vuotta sitten olin herännyt stressaantuneena unestani. Levoton yö ei antanut rauhaa. Tunsin, ja tunnen vieläkin, olevani hukassa täällä maailmassa, jossa ei näytä olevan minulle paikkaa eikä sopivaa tehtävää. Olin tutustunut hiukan kuolemarajakokemuksiin. Olin myös lukenut kunnioitetun nimimerkki "...":n kirjoituksia tällä palstalla. Niinpä ajatellessani muuatta hänen kirjoitustaan, jossa hän kertoi rukoilleensa pääsevänsä nauttimaan vielä sitä taivaan onnea, josta hän oli päässyt osalliseksi varsinaisessa rajakokemuksessaan vuosia aiemmin, minä irtosin kehostani nukahtaessani. Ruumiista irtaantumista edelsi uni, jossa olin vankilassa. Vankila oli tyhjä; kun menin ulos sellistäni, kaikkialla oli kumisevan tyhjää. Menin rappuhin. Kuulin askelia. Yläkerrasta ravasi alas nuorukainen, jonka kanssa keskustelin. Sitten se alkoi. Tulin täysin tietoiseksi ja irtaannuin ruumiistani.
Voimakas imu veti minua puoleensa. Minä lensin avaruuden halki näkymättömän voiman käsissä. Tähdet vilisivät. Voin vain arvailla, mitä vauhtia siinä mentiin. Tunne oli tässä kaikkein erikoisinta. Olin heti imun alkuvaiheessa alkanut kokea suunnatonta rakkautta, jossa minä sitten kellin koko matkan ajan. Tulin perille, missä minua odotti pimeä valo. Todellakin, en nähnyt yhtään mitään. Mutta en tuntenut oloani ollenkaan turvattomaksi. Päinvastoin olin yhä ekstaasissa, ja Hyvän lähde oli juuri tuo pimeä valo. Siellä oli olento, joka tuli lähelleni, tarttui hellästi toiseen käteeni ja risti omansa sitä vasten. Sitten minä otin hänen toisen kätensä ja tein samoin. Niin me seisoimme siinä kuin jotkin romaanista tutut rakastavaiset. Näin tosin vain oman käteni. Kosketus oli fyysinen, pystyin muistamaan kosketuksen tunteen vielä "herättyänikin". Herääminen on laitettava lainausmerkkeihin, koska tämä elämä täällä alkoi hävitä unen tavoin lennettyäni aikani. Tapaaminen oli ohi, ja aloin taas lentää. Tällä kertaa näin enemmän tähtiä, koska lensin hitaammin. Mätkähdin ruumiiseni. Seuraavana päivänä minun sydäntäni kuumotti kovasti.
Tämä on minun kaunis kokemukseni alkukohdussa.
Eino Leinon säkein.
Kuljen, kuljen kummallista
tietä tähtitarhan,
sadan saanut surman suitse,
haavehen ja harhan.
Täällä eivät piikit pistä,
polta haavat okaan,
täällä voi vain nousta, nousta,
eikä mennä lokaan.
Tääll' on käydä turvallista
tuollapuolen vihan,
yläpuolla yön ja hallan,
taivas-tietä ihan.
Päätä huimaa katsellessa
maailmoita alla,
hurmaa kahta kaunihimmin
toiset korkealla.
Ensi kerran elämässä
elän rinnan rauhaa,
sopusoinnun suurta unta,
laulun mieltä lauhaa.
http://www.youtube.com/watch?v=2qy6F7Dwins&feature=related&fmt=18
Kävipä niin, että noin kaksi vuotta sitten olin herännyt stressaantuneena unestani. Levoton yö ei antanut rauhaa. Tunsin, ja tunnen vieläkin, olevani hukassa täällä maailmassa, jossa ei näytä olevan minulle paikkaa eikä sopivaa tehtävää. Olin tutustunut hiukan kuolemarajakokemuksiin. Olin myös lukenut kunnioitetun nimimerkki "...":n kirjoituksia tällä palstalla. Niinpä ajatellessani muuatta hänen kirjoitustaan, jossa hän kertoi rukoilleensa pääsevänsä nauttimaan vielä sitä taivaan onnea, josta hän oli päässyt osalliseksi varsinaisessa rajakokemuksessaan vuosia aiemmin, minä irtosin kehostani nukahtaessani. Ruumiista irtaantumista edelsi uni, jossa olin vankilassa. Vankila oli tyhjä; kun menin ulos sellistäni, kaikkialla oli kumisevan tyhjää. Menin rappuhin. Kuulin askelia. Yläkerrasta ravasi alas nuorukainen, jonka kanssa keskustelin. Sitten se alkoi. Tulin täysin tietoiseksi ja irtaannuin ruumiistani.
Voimakas imu veti minua puoleensa. Minä lensin avaruuden halki näkymättömän voiman käsissä. Tähdet vilisivät. Voin vain arvailla, mitä vauhtia siinä mentiin. Tunne oli tässä kaikkein erikoisinta. Olin heti imun alkuvaiheessa alkanut kokea suunnatonta rakkautta, jossa minä sitten kellin koko matkan ajan. Tulin perille, missä minua odotti pimeä valo. Todellakin, en nähnyt yhtään mitään. Mutta en tuntenut oloani ollenkaan turvattomaksi. Päinvastoin olin yhä ekstaasissa, ja Hyvän lähde oli juuri tuo pimeä valo. Siellä oli olento, joka tuli lähelleni, tarttui hellästi toiseen käteeni ja risti omansa sitä vasten. Sitten minä otin hänen toisen kätensä ja tein samoin. Niin me seisoimme siinä kuin jotkin romaanista tutut rakastavaiset. Näin tosin vain oman käteni. Kosketus oli fyysinen, pystyin muistamaan kosketuksen tunteen vielä "herättyänikin". Herääminen on laitettava lainausmerkkeihin, koska tämä elämä täällä alkoi hävitä unen tavoin lennettyäni aikani. Tapaaminen oli ohi, ja aloin taas lentää. Tällä kertaa näin enemmän tähtiä, koska lensin hitaammin. Mätkähdin ruumiiseni. Seuraavana päivänä minun sydäntäni kuumotti kovasti.
Tämä on minun kaunis kokemukseni alkukohdussa.
Eino Leinon säkein.
Kuljen, kuljen kummallista
tietä tähtitarhan,
sadan saanut surman suitse,
haavehen ja harhan.
Täällä eivät piikit pistä,
polta haavat okaan,
täällä voi vain nousta, nousta,
eikä mennä lokaan.
Tääll' on käydä turvallista
tuollapuolen vihan,
yläpuolla yön ja hallan,
taivas-tietä ihan.
Päätä huimaa katsellessa
maailmoita alla,
hurmaa kahta kaunihimmin
toiset korkealla.
Ensi kerran elämässä
elän rinnan rauhaa,
sopusoinnun suurta unta,
laulun mieltä lauhaa.
http://www.youtube.com/watch?v=2qy6F7Dwins&feature=related&fmt=18
Vastaukset 13
Vanhimmat
Luottakaamme niihin kokemuksiin mitä on annettu. Onnekas on se joka ei peräänny pelosta kokemuksen tullessa huomatessaan maailmankuvansa joutuvan hienosäädetyksi tai kokonaan muutetuksi. Me annamme kokemuksille erilaisia sanoja, Jumala, elämä, ykseys, Kristus ja mitä milloinkin. Ne ovat vain sanoja. Kun kesällä olin vanhempieni kanssa puutöitä tekemässä, niin huomasin olevani äitini. Olin myös puut ja kasvit siellä ympäristössä. Tai oikeammin olin se tila jossa nämä objektit ilmenivat. Yhtäkkiä välimatka kutistui pois. Se oli aluksi jymy-yllätys mutta sitten tasaantui kun huomasin että se onkin ihan arkipäiväistä että välillä välimatka myös fyysisellä tasolla kutistuu minimiin. Minä olen joutunut riisumaan maailmankuvani pois parinkymmenen vuoden kuluessa ensimmäisestä kosketuksesta elämään 2-kymppisenä. Niin, elämä sille on realistiselta tuntuva nimitys, koska viimeinkin tuntee elävänsä. Maailma on yksi suuri energiavirtojen muodostelma.
taas huomioimatta.
Olisikohan syynä moiseen jakautuneeseen elämän kokemukseen Aspergren?
Kaikin mokomin.
Silloinhan kokemukset heittää häränpyllyä eivätkä ole todellisuuden kanssa synkronoituja.
...mikään ei ole kukaan, kaikki on yksi, kukaan ei ole koskaan, kuukin on aurinko, kysymys on vastaus, kutina on yhteys yläkertaan, viisaus on keskinkertaisuutta, saari on mantere, riikinkukko on elefantti, rosvous on lahja, maailmankaikkeus on pihapuun silmu, talitintin aivot on kaiken luonut...
Eihän todellisuus ole tällaista!
Todellisuus on riippumaton ihmisistä ja heidän tuntemuksistaan. Mieli liikkuu, mieli havainnoi, mielen toiminta voi olla myös vajaata, jolloin hälyäänet johtaa vain hälyn lähteelle.
Valon lähde olisikin hälyn takana.
Mitäs palstan ilopilleri? ;)
Ootko kateellinen, katkera tai jotain, kun ilkut ihmisten henkisiä kokemuksia?
Voi sua parkaa! Kyllä säkin vielä tulet huomaamaan maailmankaikkeuden ihmeellisyyden ja kokemaan saman ihanuuden! :)
Jotkut ihmiset ei voi sille mitään että kaikki näyttää olevan yhteydessä keskenään. Tällainen ihminen on kykenemätön muuttamaan kokemustaan. Tämä on iloisempaa kuin joskus kokemani eristyneisyys. Olla vain yksi ihminen jonka mielellä on keskus on kamalaa tästä näkökulmasta. On hienoa olla keskukseton. Toivoisin ihmisten löytävän sellaisen elämän johon ovat tyytyväisiä.
Tuollainen täydellinen egon menettäminen on jo pelottavaa! Paramahansa Yogananda kertoi kokeneensa maailman muuannen kuolemassa olevan sotilaan kautta. En oikein sulata tuota we are all one -juttua. Kyllä sillä tasolla, että olemme tasa-arvoisia yms., mutta on vaikea hahmotella sellaista, että kokee olevansa joku muu tai kaikki samaan aikaan.
On parempi olla ilopilleri kuin mustan hahmon ritari, joka harhaan johdattaa kanssaihmisiään.
Ilkkumiset ovat nyt tulkitsijan omassa päässä: älä mene heikoille jäille -huutajako olisi ilkkuja??
En halua kokea vääristynyttä ihanuutta vaan aidon ilon, joka tulee vain kolmiyhteiseltä Jumalalta.
Yoganandalla lienee kehittynyt vieläkin tehokkaampi menetys ja hän todella on iloinen.
Mihin katseen kohdistaa niin siihen alkaa huomio porautumaan ja etäisyys alkaa pienentymään. Voi tietty kääntää katseen pois jos ei tahdo kokea jotain ja alkaa spontaanisti "poraamaan" johonkin kohteeseen.
Näkisin kuitenkin että myönteisyyden kasvattaminen ja tietoisuuden hallinta on tällaisissa lievemmissä tapauksissa oleellista, kun menetys ei ole pysyvästi totaalinen. Samalla välttyy vastaanottamasta ihmisten "hankalia" tunnevaikutelmia, jotka muussa tapauksessa tulisivat koetuiksi. Joskus kyllä niinkin on käynyt mutta kun ei pidä niitä minään niin ne eivät häiritse. Luonnossa oleminen on virkistävää kun kasvit ovat niin positiivisia, mielestäni. Ja tietty luontoleffojen katseleminen on mukavaa. Miten upeita maisemia maailma onkaan pullollaan! Ja nuo viisaiden ihmisten kuvat! Katselen niitä kun niistä saa inspiraatiota. Koskaan ei ole yksinäistä.
Meillä on erilaiset tiet ja joidenkin tie näköjään menee menettämisen kautta. Tietoisuus tosin ei mihinkään katoa :)
Ei kai tässä nyt ketään olla mihinkään harhaanjohtamassa?
Harmitonta höpinäähän täällä lähinnä löpistään. Tuskin kellekään mitään sen kummempaa traumaa kuitenkaan siitä syntyy? Vai tunnustaako joku menettäneensä yöunensa ja mielenterveytensä lukiessaan näitä juttujamme täällä? Eiköhän tämä kaikki höpinämme katoa ihmisten mielistä aika nopsaan? Vakavikot vaan taitaa vielä olla kovasti huolissaan mielenterveytemme suhteen? Tuskin on syytä huoleen kuitenkaan? Eiköhän meille löydy jo aika hyvät lääkkeetkin tarvittaessa?
>>En halua kokea vääristynyttä ihanuutta vaan aidon ilon, joka tulee vain kolmiyhteiseltä Jumalalta.
Meikäläinenkin näkee välillä unia, jotka voittaa kaikki näkemäni elokuvat ja lukemani kirjat juonessaan ja visuaalisessa toteutuksessakin. Luon ajatuksen voimalla mahtavia rakennuksia ja nauran pähkähulluille sketseille.
It's good to be a lunatic! ;)
Tutkimattomat ovat hulluden tiet, vai onko se hulluuskin vain korkeampaa tietoisuutta???
http://www.youtube.com/watch?v=ZZSi02uccrc
Ehkä kaikki johtuukin vaan siitä, että faija soitti liikaa Beatlesin musaa kun olin aivan pieni lapsi...
http://www.youtube.com/watch?v=EE5f4hVMCew
Aika avaruuden tuntu tuossakin. Siellä "alkukehdossa" jossain....
Olisin voinut huomauttaa, että kokemukseni on ekvivalentti (täysin vastaava) kuolemarajakokemusten kanssa. Saattaa tietysti olla, että sydämeni pysähtyi unen aikana. Sellaisiakin tapauksia on. Pimeä Valo mainitaan monissa kokemuksissa. Atwater kirjoittaa seuraavaa.
"I also found that experiencers can sometimes be bathed in 'dark light' as opposed to brilliant light. The majority of those I investigated - whether adult or child - who reported 'darkness,' 'dark light,' or the 'living darkness' described the experience as being in a safe haven, a place of comfort, peace, and healing. They spoke of this place with the same love and affection as they talked about their real Home (the place where God is), where they were before they had a body and where they will return once their body falls away. Dark light experiences, especially to youngsters, equate love with safety."
(P.M.H Atwater, The big book of near-death experiences, s. 319)
Pimeä valo on sellainen äidillinen voima, joka parantaa, hoivaa, rakastaa; "a shimmering peaceful depth perceived as 'The Darkness That Knows,' a source of strength and knowing, the sanctuary; the womb of creation."
Pimeys joka on samalla valoisa tai valo joka on samalla pimeä on sellainen, jossa voi tulla ehyeksi. Tässä yhteydessä. Se on mietiskelytila ja siinä valossa ollessa voi nähdä esim. mitä korjattavaa on. Sinne ylisielun parantava säteily pääsee puikahtamaan, jos sallitaan tällainen sanontatapa. Teosofisilla termeillä ajateltuna sijoitan sen ns. mentaalitasolle, jonne pääsee jo melkoisesti valoa suodattumaan. Se on mahdollista myös päivätajunnassa, mutta voi olla että sitä ei tajua pimeäksi valoksi eikä koe erikoisempia näkymiä. Kokee eheytyvänsä.
Tällainen tuntuma tuli tuosta.