TV7 lähettää myös Adventtikirkon ohjelmaa. Tulee siis jotain raamatullistakin niiden enimmäkseen hömppäveikkojen sekaan. Uskova_1 mollaa jälleen totuutta, mutta niinhän saatana on tehnyt lankeemuksestaan lähtien. Viha Jumalan lakia kohtaan on saatanasta. Se joka opettaa että kymmenen käskyn laki ei velvoita uskovia on saatanasta. Joka opettaa ikuista piinaa on saatanasta.
Siis adventtivalo loistaa pimeyden keskellä valaisten ja johtaen ihmisiä iankaikkisen evankeliumin pariin ja Jeesuksen uskoon.
Siis adventtivalo loistaa pimeyden keskellä valaisten ja johtaen ihmisiä iankaikkisen evankeliumin pariin ja Jeesuksen uskoon.
Vastaukset 27
Vanhimmat
TV7 on vastikään kustantanut huikean ajankohtaisen ja mitä tärkeimmän kirjan tarkistetut suomenkielisen
laitoksen! = http://kauppa.tv7.fi/Kaksi-todistajaa
Kirja kertoo miten tärkeää on että sekä Israel olemassaolollaan että varsinkin kristityt todistavat Israelin
Jumalasta, Kristuksesta, joka pelastaa kaikki jotka uskovat Jeesus Kristus -nimeen.
Kiinnostuin "Kaksi todistajaa" -kirjahankkeesta joulun alla, kun havaitsin Nummelan "Särkynyt sydän"
-seurakunnaa vastuunkantajan rukoilevan kirjan kääntymistä suomen kielelle. Ja sitten totesin hänen
löytäneen, kuten hän itse kirjoitti "parhaan mahdollisen kustantajan: TV7:n".
Ihmettelin kuinka tuollainen on mahdollista, eikä se oikeastaan ollutkaan.
Sillä kun nyt katson netistä, niin Nummelan Adventtiseurakunnalla ei ole enää pastoria, vaan on
asiainhoitaja, Helminen.
On syytä aika ajoin tutkiva katse kohdistaa adventistien sivustoihin, sillä niihin ei voi luottaa.
Niinikään viime syksynä katsoin Mikkelin Adventtikirkon sivustoa ja siellä mainostettiin että ollaan
mukana kristittyjen E4 evankelioimisverkostossa. Mutta Timo Flink kirjoitti että ei olla.
Ja niin sitten ovatkin joutuneet lieventämään valheellista mainontaansa etusivullaan siten, että
siellä lukee "toistaiseksi ei olla mukana".
Koskaan eivät tietenkään tule olemaan siinä mukana, sillä adventtikirkon mukaanhan sunnuntaikirkoille
tulee pedonmerkki "aivan lähiaikoina" ja semmoisessahan eii adventtikirkko saa olla mukana, sen estää
emäkirkko SDA ellei mikään muu.
Tarkoitin tietysti "Sykkivä Sydän" eikä särkynyt sydän. Ja adv.johtajat ovat tosiaan vaihtaneet TV7:aa arvostavan miehen pois:
"Adventtikirkon suomalainen piirikunta on päättänyt kokouksessaan 17.1.2010, että pastori Aimo Helminen toimii monien muiden tehtäviensä ohella myös Sykkivän Sydämen-seurakunnan huoltajana."
Tuli mieleen tänä iltana näkemäni Luojan luontoa kuvaava ohjelma. Kolme leijonaa (kuvatkoot kristittyjä,
"Juudan Leijonan" todistajia), raateli hyeenan melkein kuoliaaksi. Hyeena kutsui kokoon koko klaaninsa
ja kävi leijonain kimppuun. Niin leijonat joutuivat väistymään alueelta, nuo jalopeurat.
Särkyneestä sydämestä puheenollen ...
Suomi24 keskustelupalsta "Särkynyt sydän" - http://keskustelu.suomi24.fi/debate/4090
EIVÄT KAIKKI SYKKIVÄT SYDÄMET OLE JUMALALLE OTOLLISET VAAN VAIN SÄRKYNEET SYDÄMET !!!
http://www.lds.org/conference/talk/display/0,5232,23-19-793-11,00.html
1) Minä en tiennyt Mikkelin adventtiseurakunnan olevan listattuna millään E4 nettisivulla ennen kuin sinä otit asian täällä esiin. Otin yhteyttä asiasta E4 ryhmään.
2) E4 ryhmä on päättänyt kirjoittaa sivuille tuon "toistaiseksi"-lauseen. Se ei ole minun päätökseni. Sivut eivät ole Adventtikirkon, joten niiden sisältöön emme pysty paljoakaan vaikuttamaan. Syytät meitä siten väärin perustein.
Timo
[][][] 1) Minä en tiennyt Mikkelin adventtiseurakunnan olevan listattuna millään E4 nettisivulla ennen kuin sinä otit asian täällä esiin. Otin yhteyttä asiasta E4 ryhmään.
2) E4 ryhmä on päättänyt kirjoittaa sivuille tuon "toistaiseksi"-lauseen. Se ei ole minun päätökseni. Sivut eivät ole Adventtikirkon, joten niiden sisältöön emme pysty paljoakaan vaikuttamaan. Syytät meitä siten väärin perustein.
Timo [][][]
1.
Kyse on siis E4 evankelioimisyhteistyöstä Mikkelin seudulla syksystä 2009 ja siitä eteenpäin ja sinä adventismin ykkösteitäjänä Mikkelin seudulla et voi
vedota tietämättömyyteen siitä, että olet yhdyshenkilö kristittyjen suuntaan ja avaat tai suljet ovet.
Sillä silloinhan kaikkien muidenkin täytyisi vedota tietämättömyyteen, että mitä touhuilevat.
Jos Adventtikirkko on kuten opetatte astunut Israelin sijaan niin siinä tapauksessa sinä edustat Daanin
sukua.
1. Moos. 49:17
Dan on oleva käärmeenä tiellä, polulla kyynä, joka puree hevosta vuohiseen,
niin että ratsastaja suistuu maahan.
Ja Daanin suvun tilalle Ilmestyskirja nostaa Joosefin toisen Egyptissä syntyneen pojan suvun, Manassen.
(Ilm.7:6) Joten ei hyvältä näytä adventtisukusi tulevaisuus.
Niinikään jos Adventtikirkko edustaa Israelia nykyajassa, niin - adventistien Betelhän sijaitsee Turun
seudulla mukaanlukien Piikkiön Toivonlinna - ei Betelilläkään ole tulevaisuutta. Daanhan viekoitteli
itsevalittuun jumalanpalvelukseen, niin Daanin omassa kaupungissa kuin Betelissä. Oli olevinaan kyse
samasta jumalanpalvelemisesta kuin oikeassa kaupungissa, Jerusalemissa. TEILLÄ ON OMA PYHÄKKÖOPPINNE!
1. Kun. 12:30
Tämä koitui synniksi, sillä kansa alkoi käydä patsaiden luona, toiset Betelissä, toiset Danissa.
Aam. 4:4 :
-- Tulkaa Beteliin -- tekemään syntiä! Gilgaliin -- tekemään lisää syntiä! Tuokaa aamulla teurasuhrinne ja kolmantena päivänä kymmenyksenne.
Aam. 5:5 :
Älkää etsikö Beeteliä, älkää menkö Gilgaliin älkääkä vaeltako Beersebaan. Sillä Gilgal viedään pakkosiirtolaisuuteen, ja Beetel joutuu tuhon omaksi.
2.
" E4 ryhmä on päättänyt kirjoittaa sivuille tuon "toistaiseksi"-lauseen. Se ei ole minun päätökseni."
Eipä tietenkään sinulla ole olevinaan valtaa päättää adventistismista Mikkelin seudulla.
Et ole tietävinään yhteistyöhankkeesta etkä niinollen suostu sitä poistamaankaan, vaan tahdot
ratsastaa yhteistyöhalukkuus-illuusiolla. Toisaalta E4 tahtoo pitää ovet auki "toistaiseksi"-lausekkeella.
Rukouksen ja paaston avulla ehkä saadaan tielle poikittain asettunut käärme pois ja yhteistyö alkaa.
Sinun oppisi mukaan sunnuntailakipedonmerkki on noille toisille seurakunnille tulossa aivan pian,
joten et ottaisikaan riskiä altistua yhteistyölle kristittyjen eli babylonian kanssa. Olet suoraviivainen
ja täysiverinen ellenistijohtaja.
Totesi
Antti
He, jotka eivät eilen muistaneet (tai tänä aamuna) katsoa BBC:n tekemää superhienoa luontodokumenttia Elävä Planeetta osa 3, on se vielä seitsemän päivää katsottavissa Ylen Areenassa.
http://areena.yle.fi/video/718864
Mutta he, jotka ajattelevat maapallon olevan noin 6000 (tai 50000 jne ihan sama) vuotta vanha, voivat dokumenttia katsoessa kokea ikäviä yllätyksiä ja voi jopa olla, että alatte epäillä erään Amerikkalaisen humpuukilahkon voivan jopa huijata teitä määrätyissä asioissa, jotka liittyvät esim maapallon ikään ja joihinkin muihin pieniin luonnontieteellisiin asioihin.
Mutta dokumentti on aivan mahtava ja niin hyvin tehty, mihin vain BBC kykenee koko kalustollaan.
Luonnossa on monta ihmeellistä asiaa, joita ei ehkä huomaa, kun menee aika kinastellessa näiden Amerikkalaisten höpölahkojen oppien typeryyksistä.
Niin höpöp höpöä nuo darwinin opit, saatanasta suoraan!
>>> Niin höpöp höpöä nuo darwinin opit, saatanasta suoraan! >>>
Mihinkäs tämä perustuu?
Huomasin muuten, että adventisteillekin on alettu ajaa sisään "evoluutio" -sanaa. Tosin sitä käytetään hiukan eri tilanteissa, kuin luonnontieteissä, mutta onkohan se sellaista maaperän muokkausta tuleville kiperille päätöksille, joita pääkonferenssi joutuu kohta pakostakin tekemään.
Kun se sana saadaan eri tilanteissa ajettua järjestön jäseniin positiivisessa merkityksessä, niin sitten se on helpompi myydä myös siinä tarkoituksessa, missä sitä luonnontieteissä käytetään.
Tämä aika on ovella, sillä jos adventtikirkko jää kouluttamattomien pölvästien yhteisöksi, niin kuolema on lähellä, muuallakin kuin Suomessa.
Mutta katsokaa dokumentti:
http://areena.yle.fi/video/718864
Netistä sen on katsonut jo kohta 4000 ihmistä, eli enemmän kuin on adventtikirkon jäsenmäärä täällä. Sivistys jyllää ja potaskaan perustuvat Amerikan humpuukijärjestöt katoavat. Niin se vain on, onneksi.
Eilen sen näki TV:stä 550 000 suomalaista.
Katsojien määrähän ei vaikuta tippaakaan siihen, kuinka moni siihen uskoo. Olen nähnyt sen höpönhöpön jo paljon aikaisemmin, mutta ei se saanut minua vakuuttuneeksi. Uskon nimittäin Raamattuun.
Sana evoluutio on kyllä ollut tuttu adventisteille jo kauan, mutta kyllä mahdottoman paljon enemmän tarvittaisiin, että siihen uskottaisiin.
Evoluutioon uskominen vasta tosi paljon uskoa tarviikin,
on se niin höpöhöpöä.
sanoihan itse Darvinkin kuolinvuoteellaan:"Älkää uskoko mitään mitä kirjoitin."
Kyllähän tämä pallo itsessään voi olla vaikka miljardeja vuosia vanha,
eihän sillä ole merkitystä, mutta luominen on tapahtunut n.6000v. sitten.
Niinhän varmasti onkin. "Alussa Jumala loi taivaan ja maan". Milloin se alku oli? Mahdoton mennä arvailemaan. Elinkelpoiseen käyttöön tämä maapallo otettiin, niinkuin kirjoitit n.6000 v. sitten. Ja kaikki muu höpinä on ihmisten "viisastelua".
Ihmetyttää, kun noitten tiedemiestenkin "varmat" tiedot saattavat heittää miljardeilla vuosilla. Että senverran varmoja todisteita...
>>> Katsojien määrähän ei vaikuta tippaakaan siihen, kuinka moni siihen uskoo. >>>
Aivan samoin kun jonkin höpölahkon jäsenmäärän suuruus ei ollenkaan vaikuta siihen, että onko niissä lahkon opillisissa höpinöissä mitään järkeä. 16 miljoonaa kärpästä voi olla väärässä.
Mutta yli puoli miljoonaa ihmistä on kiinnostunut BBC:n erittäin laadukkaista ja tieteellisistä dokumenteista, jonka tietellisyyden takana seisoo koko maailman tiedeyhteisö.
>>> Olen nähnyt sen höpönhöpön jo paljon aikaisemmin, mutta ei se saanut minua vakuuttuneeksi. >>>
Tätä dokumenttia et ole aiemmin nähnyt, ainakaan Suomessa, koska se on juuri valmistunut ja YLE näyttää sen suhteellisen tuoreena.
>>> sanoihan itse Darvinkin kuolinvuoteellaan:"Älkää uskoko mitään mitä kirjoitin." >>>
Kouluttamattomien pölvästien pyhä kokoontumispaikka, eli Answers In Genesis kieltää käyttämästä tätä argumenttia, koska se on valheellinen.
http://www.answersingenesis.org/get-answers#/topic/arguments-we-dont-use
Kohta 5: Darwin recanted on his deathbed. Tätä siis EI TULE käyttää, koska se on valhe, mutta eipä valheellisuus ole ennenkään ollut mikään este sellaiselle, joka kuuluu Amerikkalaiseen höpölahkoon.
Huvittavana yksityiskohtana luin hetki sitten erään suomalaisen adventistihöpöhöpöpastorin todisteluja nuoresta maasta sanomalehdessä ja hän käytti kiistattomana todisteena tästä kuupölyä ja sen paksuutta, mutta mitä sanokaan AIG tästä todisteesta:
Arguments that should never be used
1. Moon dust thickness proves a young moon.
Se on ykkösenä argumenteista, joita EI TULE käyttää.
>>> mutta luominen on tapahtunut n.6000v. sitten. >>>
Harmi vain, kun suomessakin on ollut asutusta jo 8000-7000 ekr. eli noin 10000 vuotta sitten, mutta mitäs me pienistä.
Näistä kertoo meille esim. Antrean suolöytö Karjalan kannakselta ja Heinolan reenjalaslöytö. Silloisen Suomen alueen varsinainen asuttaminen tapahtui vuosina 7000 - 6000 eKr. (eli 9000-8000 vuotta sitten) , jolloin ihmisiä alkoi olla kaikkialla, missä oli mahdollisuuksia toimeentuloon. Tästäkin meillä on täysin kiistattomat todisteet, joita on ympäri Suomea, rakasta isänmaatamme.
Suomen vanhin tunnettu pysyväisluontoisempi asuinpaikka on varmuudella ainakin 9000 vuotta vanha. Itämerta edeltänyt mahtava Ancylusjärvi ulottui 9300 vuotta sitten nykyisen Lahden kaupungin alueelle. Vuonna 1996 tehtyjen kaivausten ja tutkimusten perusteella on ollut syytä olettaa, että Suomen ensimmäiset asukkaat saapuivat Suomeen noin vuonna 7300 eKr. ja asettuivat Ristolaan, 5 km nykyisestä Lahden keskustasta etelään. Silloin 9300 vuotta sitten Lahden Ristolassa Ancylusjärven rannalla asui todennäköisesti kahdenkymmenen ihmisen yhdyskunta, kuten kivikautisilla asuinpaikoilla yleensä. He elivät pyytämällä riistaa ja kalastamalla. Joskus tuolloin joku yhdyskunnan miehistä oli lähtenyt pyytämään kalaa ja epäonnekseen pudotti ruuhestaan veteen piiveitsen eikä yrityksistään huolimatta löytänyt sitä pohjamudasta, kunnes tuo kivikautisen kalastajan kadottama yli 9000 vuotta vanha piiveitsi löytyi sensaatiomaisesti Ristolan kaivauksissa vuonna 1996. Tuo noin 7,5 cm pitkä harmaanruskea ja teräväksi työstetty piiveitsi on ollut käyttäjälleen arvokas esine puun, luun, nahan, sarven ja lihan leikkaamiseen. Ensimmäisillä suomalaisilla on täytynyt olla yhteyksiä ulkomaailmaan, koska Suomessa ei ole piitä. Veitsen piin laatu viittaa Venäjälle, mutta pii on voinut kulkeutua Suomen Ristolaan myös Viron kautta muuttoliikkeen mukana.
Ristolasta löydettiin kesän 1996 kaivausten aikana tuhansia esineitä, jotka olivat pääasiassa kotimaista kvartsia. Löytöjä on ollut niin paljon, että kaivauksia tultaneen vielä jatkamaan.
Eli Suomessa asuttiin jo monta tuhatta vuotta ennen juutalaisten tarinoita maailman luomisesta.
Minusta vaatii jo melko epäisänmaallista otetta korvata juutalaisten paimenheimojen nuotiotarinoilla Suomen oma historia.
Mutta eiköhän epäisänmaallisuus ole pakollinen ominaisuus sellaisella, joka haluaa liittyä Amerikkalaiseen humpuukilahkoon.
Aha, niitä on sitten monta samannimistä sarjaa. "Den levande planeten", oli kai neliosainen, vai pitempikin en muista, näytettiin Ruotsissa viime vuosituhannen lopulla.
Elävä planeetta on 10-osainen suurproduktio.
Englanniksi sen nimi on ytimekkäästi "Life".
Se näytettiin ensin Englannissa BBC:llä ja jaksot esitettiin marras-joulukuussa 2009, eli sarja on todella uusi.
Den levande planeten on eri sarja.
sanoitpa niiden olevan mistä tahansa. Tosiasiat eivät myöskään muutu, uskoitpa niiden olevan mistä tai millaisia tahansa. Ne ovat ja pysyvät sellaisina kuin ovat.
Ja susiluola todistaa, että Suomessa, tässä rakkaassa ja mukavassa isänmaassamme asuttiin jo 120 000 vuotta sitten, kun Aatami oli vasta kaukainen haave Jumalan mielessä, ainakin mikäli juutalaisia nuotitarinoita on uskominen.
http://www.susiluola.fi/fin/index_fi.php
Luola on nykytiedon mukaan ainoa paikka maapallolla, josta on löydetty merkkejä ihmiselämästä sellaisessa paikassa, jonka jääkauden aikainen mannerjäätikkö on myöhemmin peittänyt alleen. Susiluola on myös koko Pohjois-Euroopan vanhin tunnettu ihmisten asuinpaikka.
Meidän pitäisi olla ylpeitä omasta kulttuuristamme, eikä korvata sitä juutalaisten nuotiotarinoilla!!
Perkele teidän isänmaanpettureiden kanssa, sanon minä.
On sinua helppo hömpittää. Etkö ymmärrä, että jollakinhan turisteja on saatava houkuteltua paikkakunnalle. Rahaa, rahaa, rahaa...
Asiasta on tutkittua tietoa, jota saadaan arkeologisilla kaivauksilla. Tosin tämä ei uppoa sivistymättömiin ja kouluttamattomiin ihmisiin, joita Amerikkalaiset höpölahkot ovat pullolaan. Siellä jyllää vielä taikausko sairaiden kotiäitien profeetallisuuteen yms asiat.
Sitten löydetyt esineet kohdistetaan lukemattomien erilaisten iänmääritysmenetelmien alle, joita ovat mm.:
* radiohiiliajoitus eli Hiili-14-menetelmä
* rubidium-strontium-ajoitus
* samarium-neodyymi-ajoitus
* kalium-argon-ajoitus
* lutetium-hafnium-ajoitus
* argon-argon-ajoitus
* helium-ajoitus
* uraani-uraani-ajoitus
* uraani-torium-ajoitus
* uraani-lyijy-ajoitus
* lyijy-lyijy-ajoitus
* renium-osmium-ajoitus
* Termoluminesenssiajoitus
* jodi-ksenon-ajoitus
* fissiojäljet
* aminohappomenetelmä
* AMS hiili-14-ajoitus, eli hiukkaskiihdytinajoitus
* ja niin edelleen....
Kuinka te adventistit ja muut Amerikan lahkolaiset muuten selitätte esim lapsillenne sen, että ei kuulkaas naperot Suomessa mitään kulttuuria taikka asutusta ole ollut yli 6000 vuotta sitten, vaan juutalaisten nuotiotarinat kertovat meille totuuden maailman synnystä.
Miltä tuntuu korvata Suomen oma, hieno ja arvokas menneisyys lähi-idän paimentolaisheimon kansantarinoilla?
Eikö se yhtään murenna omaa kansallisidentiteettia, vai tarvitaanko sitä näissä höpölahkoissa ollenkaan?
Ei Raamatun Jumalan lapset perusta uskoaan tämän maailman kansallisidentiteetteihin, että meille kaikki kerrotaan sitten Taivasten Valtakunnassa, että miten oikeasti on kaikkien asiat olleet maapallon historiassa, että tämän nykyisen maailman ihmisten esittelemiin tutkimustuloksiin ei pidä uskoa yhtään tipan vertaa, että ne ovat niin täynnä kaikkea valheellista, että vaikea sieltä on oikeasti aitoa tietoa löytää, niinpä tämän takia ei juuri kannata aivojaan rasittaa näillä asioilla, että ne kaikki kerrotaan meille Taivasten Valtakunnassa, jonne me pääsemme, kun aika on sen Viimeisen Tuomion.
>> että tämän nykyisen maailman ihmisten esittelemiin tutkimustuloksiin ei pidä uskoa yhtään tipan vertaa >>
Kyllä sinullekin kelpaa sairastuessa.
>>> että ne ovat niin täynnä kaikkea valheellista >>>
Sairaana lääkärissä olet eri mieltä. Se on samaa tietoa.
>>> että vaikea sieltä on oikeasti aitoa tietoa löytää >>>
Sitä ei löydy ainakaan Amerikkalaisista höpölahkoista.
>> Ei Raamatun Jumalan lapset perusta uskoaan tämän maailman kansallisidentiteetteihin >>>
Surkea selitys, sillä nämä Amerikkalaiset höpölahkot perustuvat juuri sen maan (USA) kansallisidentiteettiin ja sille maalle ominaisiin kultuurillisiin elementteihin.
>>> että miten oikeasti on kaikkien asiat olleet maapallon historiassa >>
Se tiedetään jo aika hyvin muutenkin ja ihan Jumalan myötävaikutuksella,
Vielä kaksi päivää on mainostamani loistava dokumentti (osa 3/10) katsottavana netissä, jotka sen unohtivat sapatin kunniaksi katsoa lauantaina.
http://areena.yle.fi/video/718864
Netistä sen on nähnyt jo melkein 15000 suomalaista.
Maailma on paljon ihmeellisempi paikka, kuin amerikkalaisen lahkon jäsenenä voisi pikipäin päätellä.
Matt.19:17: Jeesus sanoi: "Jos tahdot päästä elämään sisälle, pidä käskyt."
1John 5:3: "Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat;"
1Tim.1:5: "Mutta käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta."
Pidä rakkaus ja olet jo pitänyt käskyt! Täytyy tutkia loppuun asti Jeesuksen opetukset ettei jää tienposkeen.
Room. 13:8
Älkää olko kenellekään mitään velkaa, paitsi että rakastatte toisianne.
Joka rakastaa toista, on täyttänyt lain vaatimukset.
[13:8,9: 2. Moos. 20:13-17; 3. Moos. 19:18 | Mark. 12:31 ]
Saako se käsky ihmisen rakastamaan? Entäs sitten jos se ihminen ei sittenkään rakasta, vaikka jahve käskee
,niin millä tavalla juutalaisten jahve rankaisee? - Käskeekö hän hävittämään sellaisen niskottekijan kivittämällä tappamaan, vai sitten muulla tavalla rankaisee lakinsa rikkojaa? Ei minusta ole juutalaisen jahven käskyjen pitäksi, ne on liian Julmat käskyt, kyllä minä 100 kertaa ennemmin suostun Jeesus Kristuksen hellää, anteeksiantavaa, rakastavaa, uhrautuvaa ja veljellistä rakkautta osoittavaa Jumalaa palvelen sydämeni halusta, tallainen jumala on ainoastaan palvelemisen arvoinen Jumala joka korvaa todella ihmisen sydämen ja sielun hengelliset tarpeet. Eli siinä ovat ne käskyt jotka Jeesus Rakkaudellaan ja palvelullaan hyljättyjen ja ahdistuneiden ihmisten kärsimyksiin ja hätään asennoitumalla osoitti; mikä on oikeata Jumalan palvelusta, siksi hän eli lähimmäisen puutteet ja kärsimykse, ahdistukset ja hädän omassa sielussaan, uhrautuen heidän tähtensä - täyttääksensä Isänsä Jumalan tahdon lähimmäisessään.
Mielestäni adventtikirkolla on kristillisenä järjestönä hyvin ajateltu asia, että sairaala, koulu, kirkko ja myös ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin tähtäävä sisältö.
Aivan raamatullinen ja jospa tuo olisi aivan valtakunnallinen ja maailmanlaajuinen, olisi paremmat oltavat.
Ihmisille tietoisuus hyvyydestä ja totuudesta Kristuksessa ja sen Kristuksen morsian hyvinvointi johdettuna järkevästi joka paikkaan on täysi 10.
Ken ei sitä ymmärrä, se sitten syö tätä hedelmää tässä ajassa.
___
Isät, osalle pitää tehdä baariväkivallan takia särkymättömät tuopit turvallisuuden takia.
Mitenkähän äideille, jotka ovat nyrkin ja hellanvälissä?
Kuinka työpaikoilla ja kouluissa, olisiko paikkaa ja aikaa tehdä jotain?
Jos kristittynä röyhistellään, niin mikä on ollut "meidän" hajanaisen työn tulos?
Yksi suhaa tuolla, toinen täällä, kunnollista kokonaisratkaisua ei ole evankeliumin kokonaisvaltaiselle viennille. Sen näkee meidän kristillisen hajanaisuuden suhteen.
Mutta jos jollain on näky ja työtä tehdään, eiköhän sitä pidä ennemmin pönkätä kuin hajottaa.
Aika tarvitsee aina rahaa kristillistäkin työtä varten. Tuossa eräs kirkko paikkakunnalla jo pelkastään rakennukseen 10 000 euroa kk. ja 3 pastorin palkka ym. työ.
vapaehtoisin uhrein sekin kannetaan.
No täällä joku tekee pienin porukoin uskossa työtä, niin sitten on näitä perustuksien nakertajia.
Adventtikirkolla on sanoman keskuudessa Jeesus Kristus pelastajana, eli pelkään sitä, että siinä toisajattelijoiden kohdalla lähimmäisen osaa leikataan, ehkä omaksi eli nakertajien vahingoksi.
En tiedä, mitä Jeesus sanoo viimeisellä tuomiolla näistä nakerrus- asioista.
Lähimmäisen avuksi voidaan tehdä työtä monella tapaa ja seurakuntaa, mitä adventismi edustaa uskossa, nostan työmuodoille hattua.