Helluntai Kirkon

kokous johon monta kertaa olen astellut, ja nyt on sunnuntai.Askeleet vievät rappuja ylös, tuttuja
seurakuntalaisia tulee vastaan. Vaihdetaan kuulumisia ja astellaan kirkko salin puolelle, istuudun sivuun jotta voin seurata ihmisten kasvoja, kuinka monella tapaa he reakoivat julistettuun sanaan.
Kokous alkaa, seurakunnan Pastori kävelee saarna pöntön taakse ja toivottaa rauhaa. Sitten hän aloittaa
rukouksen; Kiitos Taivaan Isä kun taas saamme kokoontua sinun kasvojesi eteen Poikasi Jeesuksen nimessä,
rukous jatkuu ja jatkuu ja jatkuu,,,,,,,,, Ei ole Jeesus tämän seurakunnan Pää, sivuun on Jeesus
laitettu vain nimi on jäljellä.
Monien seurakuntalaisten kasvot ovat todella kärsivän näköisiä, taas kerran he tulivat kuulemaan saarnaa ja
hengetöntä rukousta, ja pelkästään sen takia koska kuuluvat seurakuntaan. Latistunut ja kaavamainen on
kokous, kun kokous loppuu, niin tuntuu kuin monelle olisi tullut "ahdistuksen reppuun" lisää maallista.
18403
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

niinkin toimia että, menee puiston penkille tai metsään kiven päälle yksin istuksimaan niin kukaan ei häiritse omaa itsekkyyttä, eikä siten kerääntyisi ihmisiä, joista voisi selän takana pahaa jupista.

Äänestä
  • Pe,ku sinun seuraavaan kokoukseen. Mitä pahaa jupinaa se on kun kokemuksia kirjoittaa?

    Äänestä

  • mukana ollut kirjoitti:

    Pe,ku sinun seuraavaan kokoukseen. Mitä pahaa jupinaa se on kun kokemuksia kirjoittaa?

    touhussa ole pakko olla mukana, josta ei pidä.
    Jos enemmistö tai vähemmistökin samassa ryhmässä uskoo tai käyttäytyy toisella tavalla niin pitää kunnioittaa heitä ja jos haluaa vaikuttaa niin sitten vaan sieltä sisältä päin.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    touhussa ole pakko olla mukana, josta ei pidä.
    Jos enemmistö tai vähemmistökin samassa ryhmässä uskoo tai käyttäytyy toisella tavalla niin pitää kunnioittaa heitä ja jos haluaa vaikuttaa niin sitten vaan sieltä sisältä päin.

    kannata välittää, Pe.ku senkun tolittaa vaan, eikä kuitenkaan ymmärrä uskosasioista hölökäsen pöläystä, silti tolittaa joka aloistukseen!

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    kannata välittää, Pe.ku senkun tolittaa vaan, eikä kuitenkaan ymmärrä uskosasioista hölökäsen pöläystä, silti tolittaa joka aloistukseen!

    Niinpä tuntuu tekevän, pitäisi kunniottaa ihmisiä jotka valhetta julistavat, ei onnistu!

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    kannata välittää, Pe.ku senkun tolittaa vaan, eikä kuitenkaan ymmärrä uskosasioista hölökäsen pöläystä, silti tolittaa joka aloistukseen!

    Omasta uskostasi ymmärtänet sen minkä ymmärrät mutta mitä ymmärrät toisen uskosta? Ethän itse ole sama kuin joku toinen eikä joku toinen ole sama kuin sinä.

    Äänestä

  • Hölöttäjä kirjoitti:

    Omasta uskostasi ymmärtänet sen minkä ymmärrät mutta mitä ymmärrät toisen uskosta? Ethän itse ole sama kuin joku toinen eikä joku toinen ole sama kuin sinä.

    uskovat Isä Jumalaan ja Poikaan Jeesukseen Kristukseen, mitä on se toisen usko.

    Etkö tutkinut mitä aloitus viesti sisältää.

    Äänestä

  • mukana ollut kirjoitti:

    uskovat Isä Jumalaan ja Poikaan Jeesukseen Kristukseen, mitä on se toisen usko.

    Etkö tutkinut mitä aloitus viesti sisältää.

    >>Maailman kymmenen suurinta uskontoryhmää ovat:

    tuossa on vähän tilastoa erilaisten uskonkäsitysten pohjaksi, joista niistäkin helluntalaisten uskonkäsitykset ovat pieni osa, puhumattakaan yksityisen nimimerkin ikiomasta uskosta, joten väite, ettei joku ymärrä uskosta mitään, on lievästi sanoaen liioitteleva.
    1. Kristinusko 2,1 miljardia
    2. Islam 1,3 miljardia
    3. Hindulaisuus 900 miljoonaa
    4. Kiinan perinteiset uskonnot 394 miljoonaa
    5. Buddhalaisuus noin 376 miljoonaa
    6. Šamanismi, alkuperäiskansojen uskonnot 300 miljoonaa
    7. Afrikan perinteiset uskonnot 100 miljoonaa
    8. Sikhiläisyys noin 23 miljoonaa
    9. Juutalaisuus noin 13–15 miljoonaa
    10. Mormonit noin 13 miljoonaa

    vaikka kiveen, mutta kivi ei pelasta. Jeesuksessa Kristuksessa Jumalan Pojassa on pelastus.

    Uskosta osattomat hakevat aina noita tilastoja, miksi.

    Äänestä

  • mukana ollut kirjoitti:

    vaikka kiveen, mutta kivi ei pelasta. Jeesuksessa Kristuksessa Jumalan Pojassa on pelastus.

    Uskosta osattomat hakevat aina noita tilastoja, miksi.

    Kiveen!!! Eikös se Kristus juuri ole se kulmaKIVI?

    Äänestä

  • Hölöttäjä kirjoitti:

    Kiveen!!! Eikös se Kristus juuri ole se kulmaKIVI?

    vertaukset ovat uskosta osattomille niin vaikeita, kuin olettaa voi.
    Kulmakivi jonka rakentajat hylkäsivät, kun ihminen ei ole Jeesuksen oma niin ei ole
    mille "rakentaa".

    Äänestä

  • mukana ollut kirjoitti:

    vertaukset ovat uskosta osattomille niin vaikeita, kuin olettaa voi.
    Kulmakivi jonka rakentajat hylkäsivät, kun ihminen ei ole Jeesuksen oma niin ei ole
    mille "rakentaa".

    mikä ja millainen ja minkälaisesta rakennuksesta on kysymys puheenollen kulmakivestä, jonka rakentajat hylkäsivät!

    Äänestä

  • Hölöttäjä kirjoitti:

    mikä ja millainen ja minkälaisesta rakennuksesta on kysymys puheenollen kulmakivestä, jonka rakentajat hylkäsivät!

    Lue ,tutki ja ymmärrä.
    42. Jeesus sanoi heille: "Ettekö ole koskaan lukeneet kirjoituksista: 'Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi; Herralta tämä on tullut ja on ihmeellinen meidän silmissämme'?
    43. Sentähden minä sanon teille: Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä.
    44. Ja joka tähän kiveen kaatuu, se ruhjoutuu, mutta jonka päälle se kaatuu, sen se murskaa."
    45. Kun ylipapit ja fariseukset kuulivat nämä hänen vertauksensa, ymmärsivät he, että hän puhui heistä.
    46. Ja he olisivat tahtoneet ottaa hänet kiinni, mutta pelkäsivät kansaa, koska se piti häntä profeettana.

    Äänestä

mukana ollut.
Tekstiäsi lukiessani tuli vaan sellainen tuntu henkeen, että
oli sinullakin ennakkoasenne jo portaita astellessasi ja asetuit istumaankin siten,
että voit arvostella ihmisten katseita ja tulkita heidän ilmeitään omien
vallalla olevien tuntojesi mittarilla.

Eikä Jeesus ollut tuota kirjoittaessasi sinunkaan pääsi....
muuten olisit käyttänyt kirjoittamiseen käyttämäsi ajan
rukoustaistelussa oman ja seurakunnan puolesta josta kokemuksiasi
ja arviointejasi kerroit.

Nyt on armon ilta.
Voit käyttää aikasi enemmän Jumalan tahtomalla tavalla.
Itsekin teen kirjoitukseni lopetettua aikaa rukoukseen
kirjoittamiesi asioiden puolesta.

Tahdothan sinäkin joutua/päästä kasvokkain Jumalan kanssa joka on armollinen?

Äänestä
  • Jeesus tullut kompastuskiveksi ja loukkauskallioksi.
    Mitä on sinulle antanut rukous kun Isä Jumalaa, Jeesuksen nimessä rukoilet.
    Jos seurakunnilla menisi niin hyvin, kuin niitä toiset puolustavat niin uskovien joukko olisi kasvussa.
    Miksi se on vain laskussa ja seurakuntia hajoaa.

    Äänestä

on sama kun ekumeeninen kirkko ! Pyri löytämään Helluntai seurakunta tai jonkun joka ei ole antautunut kantamaan ies maailman kanssa !! Helluntaikirkko on enä virtuaalinen seurakunta! Luulevat olemassa olevat!

Äänestä
  • Onko sellainen yhteisö terve, jossa harrastetaan kiusaamista ja ylenkatsetta? Jos siihen kasvaa sisälle on kohta itse huomaamattaan ylenkatsoja.

    Äänestä

  • merihukka kirjoitti:

    Onko sellainen yhteisö terve, jossa harrastetaan kiusaamista ja ylenkatsetta? Jos siihen kasvaa sisälle on kohta itse huomaamattaan ylenkatsoja.

    Helluntai seurakunnissa näin: Pastorit ja vanhemmisto osaa ja tietää, serakuntalaiset perässä seuratkaa.
    Palkka Pastorit, kun "susi" kerran hyökkää,niin Pastorit konttorissa lopputilin nyökkää.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

mukana ollut kirjoitti:

kokous johon monta kertaa olen astellut, ja nyt on sunnuntai.Askeleet vievät rappuja ylös, tuttuja
seurakuntalaisia tulee vastaan. Vaihdetaan kuulumisia ja astellaan kirkko salin puolelle, istuudun sivuun jotta voin seurata ihmisten kasvoja, kuinka monella tapaa he reakoivat julistettuun sanaan.
Kokous alkaa, seurakunnan Pastori kävelee saarna pöntön taakse ja toivottaa rauhaa. Sitten hän aloittaa
rukouksen; Kiitos Taivaan Isä kun taas saamme kokoontua sinun kasvojesi eteen Poikasi Jeesuksen nimessä,
rukous jatkuu ja jatkuu ja jatkuu,,,,,,,,, Ei ole Jeesus tämän seurakunnan Pää, sivuun on Jeesus
laitettu vain nimi on jäljellä.
Monien seurakuntalaisten kasvot ovat todella kärsivän näköisiä, taas kerran he tulivat kuulemaan saarnaa ja
hengetöntä rukousta, ja pelkästään sen takia koska kuuluvat seurakuntaan. Latistunut ja kaavamainen on
kokous, kun kokous loppuu, niin tuntuu kuin monelle olisi tullut "ahdistuksen reppuun" lisää maallista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu