Kuulin tänään taas yhden tositarinan!

Taas otti yksi uskovainen vastaan järjen valon, avasi aivojensa ovet maailmalle ja antoi todellisuuden todistua henkilökohtaisesti! Tässä hänen tositarinansa, juuri niinkuin se hänen omien sanojensa mukaan tapahtui:

Nelikymppinen Jorma oli ajamassa sunnuntai-iltana savuttavalla Ladallaan kotiinsa seuroista Seinäjoelta niin kuin monesti aiemminkin. Siinä yhtäkkiä koko viikonlopun hihhuloimisen jälkeen Jormalle tuli yhtäkkiä tyhjä olo. Hän ajatteli pysähtyä tien laidalle rukoilemaan, mutta yhtäkkiä, kuin salama, iski hänen päähänsä ajatus! Jorma oli niin hämmentynyt tästä uudesta ilmiöstä, että yritti saada aikaan toisenkin. Ja kas, vähä vähältä hänen aivonsa alkoivat vuosien käyttämättömyyden jälkeen synapsi synapsilta aktivoitua, ja Jorma tunsi logiikan valon täytävän koko mielensä!

Silloin Jorma näki miten ihmeellinen maailma oikeastaan olikin! Miten hämmentävän monimutkaisia olivat ohdakkeiden kukinnot, ja miten ystävällisiltä, suorastaan inhimillisiltä, näyttivät häntä aidan toiselta puolen katselevan lehmän silmät. Ikään kuin tuo alhainen, sieluton, arvoton eläinkin olisi sittenkin jotain ihan samanarvoista kuin hän!

Jorma tunsi uusien, ennenkokemattomien tunteiden täyttävän sydämensä: nöyryys, ystävällisyys, suvaitsevaisuus, ja ennenkaikkea, elämän jano! Jorma tunsi yhtäkkiä myös haluavansa varjella tätä ainutlaatuista luontoa, ja linja-autoasemalla parempaa kyytiä odotellessaan hän katseli muita ihmisiä aivan uusin silmin. Enää hän ei välittänyt oliko ihminen samaan lahkoon kuuluva, tavallinen evlut, tai jopa islamilainen... Suoraan sanoen Jorma ei enää välittänyt vaikka tuokin ihastuttava neitonen olisi ateisti!

"Me olemme kaikki ihmisiä, ja elämme yhdessä tällä pienellä vihreällä pallolla.", Jorma ajatteli. "Eikö kaikkein tärkeintä olisi kuitenkin se, että voimme tämän vähäisen aikamme täällä käyttää niin, että kaikilla olisi mahdollisimman hyvä olla? Jokainen olkoon juuri sellainen kuin haluaa, ja antakoon muiden tehdä samoin. Sillä totisesti, emmekö silloin kunnioittaisikin toisiamme, emmekä haluaisi tehdä toisillemme pahaa?"

Näin Jorman viimeksi tänään, kun hän poikkesi pyöräilylenkillään kertomassa kuulumisiaan. Silmät kirkkaina hän kertoi uudesta, mielenkiintoisesta työpaikastaan, sekä uuden ateistivaimonsa kanssa käymistä pitkistä elähdyttävistä keskusteluista, sekä seksielämästään, joka oli nyt kuin toiselta planeetalta! Jorman polkaistessa pihasta seisoskelin ovella vielä pitkään ja ajattelin miten oli onnekas sattuma, että Jorman aivot alkoivat toimia edes keski-iässä, niin että hänellä on vielä edessään toivottavasti monta onnentäyteistä vuotta!

Mieti, uskovainen: eikö sinuakin pelota, että kohta on liian myöhäistä! Vielä on aikaa pelastaa itsensä! Mutta ei kauaa!
18329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

a) ei uskiksesta ole tappamaan jumalaansa, ennemmin faijansa b) niilä on pieni pili c) joka ei toimi

Mutta tarina oli hyvä.

Äänestä

Et sinä minulta niin vaan saa revityksi uskoani irti, koeta ottaa ihan rauhallisesti sen Jormasi kanssa vaan!

Äänestä
  • Aloittaja

    Luehan tarkemmin: kyllä niin on kirjoitettu, että tuo tarina on tosi.

    Äänestä

  • Uskonnonopettaja aikoinaan kertoi luterilaisen kirkon papissa parikymmentävuotta toimineesta papista joka kääntyi ateistiksi ja rupesi julistamaan sitä. Usko ei sis aina pysy..?

    Äänestä

Aloittaja

No niin, uskovaiset, miltäs tällainen kirjoittelu tuntuu?

- Uskotteko että tällainen tarina olisi totta?
- Käännyttääkö se teidät ateisteiksi?
- Miksi luulette että tänne vähän väliä lähetetyt vastaavat tarinat uskoon kääntyvistä ateisteista toimisivat yhtään paremmin ateistien keskuudessa?

Äänestä
  • Enpä tiedä tuosta jutusta,mutta onhan se totta,että jotkut uskostaan luopuvatkin ja onhan täälläkin joku
    kerran tuonut omaa tarinaansa esille siitä,miten oli uskovasta kodista ja koki, ettei saanut rukoukseensa
    vastausta ja sitten ajatteli,ettei Jumalaa olekaan ja ryhtyi ateistiksi..

    Ei oma henkilökohtainen suhde Jeesukseen kaadu siitä,jos joku luopuu tietoisesti omasta uskostaan,koska
    jokaisella on vapaus valintoihin. Jos jonkun usko Jeesukseen on niin heikoilla kantimilla,että luopuu siitä
    jostain itsekkäästä syystä,niin se on hänen valintansa. Eihän uskossa ole mikään pakko olla-ei Jumala pakota.

    Eivät varmaan toimisi kaikkien kohdalla,mutta koska Jumala kutsuu jokaista ihmistä jossainvaiheessa elämää,
    niin silloin tuon kutsun aikana jonkun kokema tarina voi edesauttaa Jumalan työtä ihmisessä eli ihminen
    kiinnostuu tietämään asioista. Uskohan ei ole meidän ihmisten tekoa,vaan Jumalan.

    Raamatussa sanotaan:
    se on Jumalan teko,että te uskotte Häneen,jonka Jumala on kuolleista herättänyt.

    Tällä vastauksellani en nyt tarkoittanut kuitenkaan sitä,että pitäisin kaikkia uskovien tapoja hyväksyttyinä,
    jos ajatellaan väittelyjä,arvosteluja ja "pakkomielteistä käännyttämistä"jossa unohdetaan hienotunteisuus
    ja toisen ihmisen kunnioittaminen,kuin se,että jokaisella on vapaus tehdä omat valintansa.

    Jumalakin kunnioittaa ihmisen omaa tahtoa ja on antanut jokaiselle ihmiselle valinnanvapauden.
    Ei Hän väkisin pyri ketään pelastamaan,mutta kaikille ihmiselle Hän antaa mahdollisuuden siihen,
    kutsumalla jokaista pelastukseen omalla ajallaan ja tavallaan.

    Äänestä

  • Uskovana vastaan kirjoitti:

    Enpä tiedä tuosta jutusta,mutta onhan se totta,että jotkut uskostaan luopuvatkin ja onhan täälläkin joku

    Moni uskovainen tosiasiassa agnostikko. Eli kun henkinen paine/stressi käy yli voimien, niin otetaan uskonto kehiin. Pienet polvirukoukset ja taas jaksaa. Ihminen on peto pettämään itseään. Jos nuo ihmiset todella 100% uskoisivat esim taivasosuuteensa niin ei kai ne itkeä pillittäis koko maallista aikaa pieleen menneistä lottonumeroista. Uskova pukee uskonto-pelastusliivit pahassa paikassa ja muuten rilluttelee kuin kunnon perus ateisti.

    Äänestä

  • Uskovana vastaan kirjoitti:

    Enpä tiedä tuosta jutusta,mutta onhan se totta,että jotkut uskostaan luopuvatkin ja onhan täälläkin joku
    kerran tuonut omaa tarinaansa esille siitä,miten oli uskovasta kodista ja koki, ettei saanut rukoukseensa
    vastausta ja sitten ajatteli,ettei Jumalaa olekaan ja ryhtyi ateistiksi..

    Ei oma henkilökohtainen suhde Jeesukseen kaadu siitä,jos joku luopuu tietoisesti omasta uskostaan,koska
    jokaisella on vapaus valintoihin. Jos jonkun usko Jeesukseen on niin heikoilla kantimilla,että luopuu siitä
    jostain itsekkäästä syystä,niin se on hänen valintansa. Eihän uskossa ole mikään pakko olla-ei Jumala pakota.

    Eivät varmaan toimisi kaikkien kohdalla,mutta koska Jumala kutsuu jokaista ihmistä jossainvaiheessa elämää,
    niin silloin tuon kutsun aikana jonkun kokema tarina voi edesauttaa Jumalan työtä ihmisessä eli ihminen
    kiinnostuu tietämään asioista. Uskohan ei ole meidän ihmisten tekoa,vaan Jumalan.

    Raamatussa sanotaan:
    se on Jumalan teko,että te uskotte Häneen,jonka Jumala on kuolleista herättänyt.

    Tällä vastauksellani en nyt tarkoittanut kuitenkaan sitä,että pitäisin kaikkia uskovien tapoja hyväksyttyinä,
    jos ajatellaan väittelyjä,arvosteluja ja "pakkomielteistä käännyttämistä"jossa unohdetaan hienotunteisuus
    ja toisen ihmisen kunnioittaminen,kuin se,että jokaisella on vapaus tehdä omat valintansa.

    Jumalakin kunnioittaa ihmisen omaa tahtoa ja on antanut jokaiselle ihmiselle valinnanvapauden.
    Ei Hän väkisin pyri ketään pelastamaan,mutta kaikille ihmiselle Hän antaa mahdollisuuden siihen,
    kutsumalla jokaista pelastukseen omalla ajallaan ja tavallaan.

    "Jos jonkun usko Jeesukseen on niin heikoilla kantimilla,että luopuu siitä jostain itsekkäästä syystä,niin se on hänen valintansa."

    No on se silti hyvä, ettei mikään asenteellisuus päässyt viestiäsi saastuttamaan...

    Äänestä

/sarkasmi
Tuo oli kyllä niin mahtava todistus, että sen on pakko olla TOTUUS.
/sarkasmi

Äänestä

On muuten melko lailla smanlainen kuin kuuntelin lauantaiaamuna haratausohjelman todistusta. Miten voi olla sattumaa että näin lähekkäin tapahtuu "ateismiin kääntyminen."

Valitetttavasi en jaksa uskoa näin samantyyliseen tarinaan. Tätä juttu on tekaistu ja kopioidu!
Te ateisit ette hevin usko, jos ei ole tiettyjä faktoja - en minäkään usko tätä ,koska liippa niin läheltä lauantain hartausohjelman sisältöä, mutta kääntyjä on sinun tapuksessa uskova.
Keksi toki hieman aidompi jos yrität jymäyttää!

Äänestä
  • Heippa, Hanna/Hanuri/Hanni/jne.jne.jne. Sinulla on sama ongelma kuin Yö-Hannalla, et ymmärrä mitä luet.

    Äänestä

  • Ei sitten varppena ollu tekaistu juttu :p

    Äänestä

  • sinähän tänne hellarilehdyköistä noukittuja "tositapauksia" kirjoittelet. Ja hölmösti vielä väität, että ne jutut ovat tapahtuneet joko sinulle tai jollekin tutullesi.

    Äänestä

  • Kuk regus susej kirjoitti:

    Heippa, Hanna/Hanuri/Hanni/jne.jne.jne. Sinulla on sama ongelma kuin Yö-Hannalla, et ymmärrä mitä luet.

    "Heippa, Hanna/Hanuri/Hanni/jne.jne.jne. Sinulla on sama ongelma kuin Yö-Hannalla, et ymmärrä mitä luet."

    - Sama tyyppihän se on.

    Äänestä

  • Siinähän sanottiin selvästi että on kyse tositarinasta.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    "Heippa, Hanna/Hanuri/Hanni/jne.jne.jne. Sinulla on sama ongelma kuin Yö-Hannalla, et ymmärrä mitä luet."

    - Sama tyyppihän se on.

    "- Sama tyyppihän se on."
    Näin saattaa olla, sekaisuus-aste on ainakin sama.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    "Heippa, Hanna/Hanuri/Hanni/jne.jne.jne. Sinulla on sama ongelma kuin Yö-Hannalla, et ymmärrä mitä luet."

    - Sama tyyppihän se on.

    Jos hän on sama tyyppi, niin hänellä taitavat lääkkeet tehota paremmin yöllä. Hanna/Hanuri/Hanni/jne on ainakin tällä hetkellä enemmän sekaisin kuin Yö-Hanna.

    Äänestä

Siinä eräs uskovan kodin tyttö oli päätynyt yliopistoon ja luopunut "lapsenuskostaan" kun oli kuunnellut "viisaiden" luoetoja. En ole päässyt vielä loppuun, mutta syvän elämän karikon ja poikkoilun jäkeen hän oli tullut vakaumukseen, että oli joutunut sokean tiedemaailman koukkuun ja tullut todellakin sitten uskoon. Tällaiset yksittäiset uskoontulemiset ja luopumiset eivät tietenkään todista puolesta eivätkä vastaan miten asiat loppujen lopuksi ovat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_9083990 kirjoitti:

Taas otti yksi uskovainen vastaan järjen valon, avasi aivojensa ovet maailmalle ja antoi todellisuuden todistua henkilökohtaisesti! Tässä hänen tositarinansa, juuri niinkuin se hänen omien sanojensa mukaan tapahtui:

Nelikymppinen Jorma oli ajamassa sunnuntai-iltana savuttavalla Ladallaan kotiinsa seuroista Seinäjoelta niin kuin monesti aiemminkin. Siinä yhtäkkiä koko viikonlopun hihhuloimisen jälkeen Jormalle tuli yhtäkkiä tyhjä olo. Hän ajatteli pysähtyä tien laidalle rukoilemaan, mutta yhtäkkiä, kuin salama, iski hänen päähänsä ajatus! Jorma oli niin hämmentynyt tästä uudesta ilmiöstä, että yritti saada aikaan toisenkin. Ja kas, vähä vähältä hänen aivonsa alkoivat vuosien käyttämättömyyden jälkeen synapsi synapsilta aktivoitua, ja Jorma tunsi logiikan valon täytävän koko mielensä!

Silloin Jorma näki miten ihmeellinen maailma oikeastaan olikin! Miten hämmentävän monimutkaisia olivat ohdakkeiden kukinnot, ja miten ystävällisiltä, suorastaan inhimillisiltä, näyttivät häntä aidan toiselta puolen katselevan lehmän silmät. Ikään kuin tuo alhainen, sieluton, arvoton eläinkin olisi sittenkin jotain ihan samanarvoista kuin hän!

Jorma tunsi uusien, ennenkokemattomien tunteiden täyttävän sydämensä: nöyryys, ystävällisyys, suvaitsevaisuus, ja ennenkaikkea, elämän jano! Jorma tunsi yhtäkkiä myös haluavansa varjella tätä ainutlaatuista luontoa, ja linja-autoasemalla parempaa kyytiä odotellessaan hän katseli muita ihmisiä aivan uusin silmin. Enää hän ei välittänyt oliko ihminen samaan lahkoon kuuluva, tavallinen evlut, tai jopa islamilainen... Suoraan sanoen Jorma ei enää välittänyt vaikka tuokin ihastuttava neitonen olisi ateisti!

"Me olemme kaikki ihmisiä, ja elämme yhdessä tällä pienellä vihreällä pallolla.", Jorma ajatteli. "Eikö kaikkein tärkeintä olisi kuitenkin se, että voimme tämän vähäisen aikamme täällä käyttää niin, että kaikilla olisi mahdollisimman hyvä olla? Jokainen olkoon juuri sellainen kuin haluaa, ja antakoon muiden tehdä samoin. Sillä totisesti, emmekö silloin kunnioittaisikin toisiamme, emmekä haluaisi tehdä toisillemme pahaa?"

Näin Jorman viimeksi tänään, kun hän poikkesi pyöräilylenkillään kertomassa kuulumisiaan. Silmät kirkkaina hän kertoi uudesta, mielenkiintoisesta työpaikastaan, sekä uuden ateistivaimonsa kanssa käymistä pitkistä elähdyttävistä keskusteluista, sekä seksielämästään, joka oli nyt kuin toiselta planeetalta! Jorman polkaistessa pihasta seisoskelin ovella vielä pitkään ja ajattelin miten oli onnekas sattuma, että Jorman aivot alkoivat toimia edes keski-iässä, niin että hänellä on vielä edessään toivottavasti monta onnentäyteistä vuotta!

Mieti, uskovainen: eikö sinuakin pelota, että kohta on liian myöhäistä! Vielä on aikaa pelastaa itsensä! Mutta ei kauaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu