tämä palsta

tämä palsta on suomi 24 ehdottomasti synkin ja ahdistunein palsta. tuntuu kuin täällä kilpailtaisiin, siittä kuka parhaiten pystyy lyömään toista raamatulla päähän. teidän pitäisi mahtua samaan taivaaseen, ei taida yksi taivas riittää. tuntuu että täällä todistellaan vain oman uskon vahvuutta ja korostetaan ehdotonta oikeassa olemista. me kaikki olemme ihmisiä, mahdollisuus on että jokainen meistä voi olla väärässäkin joskus.

minä olen ehdottoman epävarma omasta uskostani, mutta se on ainut usko mitä minulle on annettu. se saa rittää mitä annetaan, itse en enempään pysty. annan sen anteeksi itselleni ja myös muille.
6143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Vain tällä palstalla Suomi24:ssa on Totuuden Hengen tuomaa totuutta (Teuvo Sunin kirjoitukset).

Siksi Saatana on keskittänyt kaiken voimansa sitä totuutta vastaan (väärämielisten armeija).

Ei ihme, jos palstalta kuuluu taistelun ääniä. Niin pitääkin kuulua:

"Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa."

Äänestä

Oletko miettinyt, mahtaisiko tuntemuksesi johtua tästä Jeesuksen omilleen antamasta ilmoituksesta:

"Totisesti, totisesti: te saatte itkeä ja valittaa, mutta maailma iloitsee.
Te joudutte murehtimaan, mutta tuskanne muuttuu iloksi

Nainen, joka synnyttää, tuntee tuskaa, kun hänen hetkensä koittaa.
Mutta kun lapsi on syntynyt äiti ei enää muista kipujaan vaan
iloitsee siitä, että uusi ihminen on syntynyt maailmaan.

Tekin tunnette nyt tuskaa, mutta minä näen teidät vielä uudelleen,
ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota kukaan ei voi teiltä riistää.

Sinä päivänä te ette kysy minulta mitään."

Mitään kysyttävää ei valitulla silloin enää ole, koska Pyhä Henki
on jo nyt kertonut kaiken totuuden. Ja juuri siitä syystä tämä
väärämielisten viha juuri valittuun kohdistuukin:

"Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen
maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu."

Aina en jaksa minäkään muistaa, että tuskankin keskellä on aihetta suureen iloon:

"Autuaita olette te, kun teitä Ihmisen Pojan tähden vihataan ja herjataan,
kun ihmiset erottavat teidät keskuudestaan ja inhoavat teidän nimeännekin.

Iloikaa silloin, hyppikää riemusta, sillä palkka,
jonka te taivaassa saatte, on suuri."

Jos sinä vain iloa elämääsi kaipaat, suosittelen hurmahenkisten helluntailaisten palstaa. Ei sinun ole mikään pakko tällä palstalla vastoin henkeäsi olla.

Äänestä

itse niitä taakkoja kantaa. Raskasta se silloin on.
Ja kun taistelee Itse Jumalaa vastaan niin vieläkin ahdistavampaa on.

Miksi et herää ihmettelemään miksi juuri vain tämä palsta on pahista pahin?

SILLÄ vääntöä on aivan muillakin palstoilla.

Äänestä
  • Hyvin Gramaattista.

    Äänestä

  • 3+4+32+22+1 kirjoitti:

    Hyvin Gramaattista.

    ivan levy jäänyt päälle. Ei voi mitään jos ei ole off nappulaa niin sehän pysyy päällä.

    Äänestä

  • 3+4+32+22+1 kirjoitti:

    Hyvin Gramaattista.

    mene perille, mutta sanon kuitenkin viestissäsi paljastat miten kaikki olikin tekopyhää valehtelua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


taakankantaja kirjoitti:

tämä palsta on suomi 24 ehdottomasti synkin ja ahdistunein palsta. tuntuu kuin täällä kilpailtaisiin, siittä kuka parhaiten pystyy lyömään toista raamatulla päähän. teidän pitäisi mahtua samaan taivaaseen, ei taida yksi taivas riittää. tuntuu että täällä todistellaan vain oman uskon vahvuutta ja korostetaan ehdotonta oikeassa olemista. me kaikki olemme ihmisiä, mahdollisuus on että jokainen meistä voi olla väärässäkin joskus.

minä olen ehdottoman epävarma omasta uskostani, mutta se on ainut usko mitä minulle on annettu. se saa rittää mitä annetaan, itse en enempään pysty. annan sen anteeksi itselleni ja myös muille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu