Elokuun 1991 ja helmikuun 1992 Ruotsissa Johann Wolfgang Alexander Ausonius (s. Zaugg), sveitsiläissaksalainen maahanmuuttaja ampui yhtätoista ihmistä, joista yksi kuoli ja osa haavoittui vakavasti. Ausonius ei ollut itse maahanmuuttaja, mutta hänen vanhempansa olivat ulkomaalaisia (toinen saksalainen, toinen sveitsiläinen).
Ausoniusta kiusattiin lapsena hänen alkuperänsä vuoksi, ja koska hän oli ruotsalaisia tummempi, ruskeasilmäinen ja tummahiuksinen. Häntä mm. nimiteltiin neekeriksi. Ilmeisesti tämän seurauksena Ausonius alkoi inhoamaan itseään, ja värjäsi hiuksiaan vaaleiksi ja käytti sinisiä silmälaseja. Hän muutti saksalaisen nimensä ruotsalaiseksi. Ausonius vaurastui myöhemmin, mutta hänelle tuli myös taloudellisia vaikeuksia, minkä vuoksi hän alkoi ryöstää pankkeja. Ausonius inhosi maahanmuuttajia, ehkä osittain, koska häntä oli kiusattu hänen oman alkuperänsä vuoksi, ja hän ei halunnut tulla samaistetuiksi arabeihin ym.
Ausoniuksen rikokset:
"Elättäessään itseään rikoksella Ausoniuksen viha maahanmuuttajia ja pakolaisia kohtaan yltyi, ja hän päätti murhata kenet hyvänsä heistä.
2. elokuuta 1991 Ausonius ampui selkään ensimmäistä uhriaan, joka oli 21-vuotias eritrealainen mies. Hän selvisi; kaksi todistajaa ilmoitti nähneensä punaisen valon ennen laukauksen kuulumista.
Illalla 21. lokakuuta 1991 Ausonius ampui Tukholman yliopiston ulkopuolella 25-vuotiasta iranilaista opiskelija Shahram Khosravia selkään. Hän selviytyi.
27. lokakuuta 1991 Ausonius yritti ampua koditonta kreikkalaissyntyistä miestä kahdesti vatsaan. Mies näki kirkkaanpunaisen valon, kuuli laukauksia ja pakeni. Hän selvisi haavoittuneena.
Keskipäivällä 1. marraskuuta 1991 Ausonius käveli ravintolan keittiöön Tukholmassa ja ampui brasilialaista muusikkoa kerran päähän ja useasti vatsaan. Hän haavoittui vakavasti, mutta selvisi ja osasi antaa poliisille "Lasermiehen" tuntomerkit. Myös hän oli nähnyt punaisen valon ennen joutumistaan murhayrityksen kohteeksi.
8. marraskuuta 1991 Ausonius haavoitti kuolettavasti iranilaista opiskelija Jimmy Ranjbaria, joka menehtyi vammoihinsa seuraavana päivänä.
Tämän jälkeen Ausonius lähti Las Vegasiin pelaamaan. Hän vieraili myös Grand Canyonilla ja "katosi" siten muutamaksi kuukaudeksi.
22. tammikuuta 1992 Ausonius lähti Uppsalaan. Hän ampui chileläissyntyistä Erik Bongcam-Rudloffia, joka oli siihen aikaan tohtoriopiskelija ja joka nykyään on menestynyt tutkija ja apulaisprofessori.
23. tammikuuta 1992 Ausonius palasi Tukholmaan ja ampui keskellä päivää zimbabwelaista bussikuskia rintaan. Hän selvisi. Samana iltana hän meni somalikerholle ja ampui kahta miestä, jotka selvisivät hekin.
Yöllä 28. tammikuuta 1992 Ausonius ampui neljästi turkkilaista kioskinpitäjä Isa Aybaria. Hän sai vakavia vammoja, mutta onnistui kutsumaan poliisin ja selvisi lopulta.
30. tammikuuta 1992 Ausonius ampui hägerstensåsenilaista kaupanpitäjää, joka halvaantui, mutta selvisi hengissä."
Tässä tapauksessa on kaksi elementtiä. Toisaalta rasismia kokenut ulkomaalaistaustainen alkaa inhoamaan itseään, ja hänen itsetuntonsa on heikko. Rasismin ja kiusaamisen tuloksena hänen identiteettinsä vääristyy, ja tämä johtaa näin voimakkaaseen reaktioon. Toisaalta tässä voidaan nähdä eurooppalaisen viha muualta tulleita kohtaan. Kun tälläkin palstalla ihannoidaan väkivaltaa maahanmuuttajia kohtaan, niin onko tämä sellaista oman käden oikeutta, mitä te tänne haluatte?
http://en.wikipedia.org/wiki/John_Ausonius
http://fi.wikipedia.org/wiki/John_Ausonius

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ausonius ei siis tietenkään käyttänyt sinisiä silmälaseja, vaan sinisiä piilolinsseja näyttääkseen enemmän ruotsalaiselta.
Kannattaa näitä asioita pohtiessa muistaa, että myös "positiivinen"
syrjintä on syrjintää, joka traumatisoi ja syrjäyttää uhrinsa.