Seuraavaksi poksahtelee mädät vesi

Suurin osa Turun vesijohdoista on liki satavuotiaita. Maan roitiintuessa ja ilmojen lämmetessä ne alkavat satavarmasti poksahtelemaan. Viime vuosina on vielä luultu että kasvihuoneilmiö on totta, ja vesijohtojen asennuksissa on haluttu säästää asentamalla ne aiempaa lähemmäs maan pintaa. Satavarmaa on, että näin asennetut uudetkin putket routa rikkoo. Sääliksi käy Turun veronmaksajia, jos nekin putket hajoo pyhän tai yön aikana, jolloin kaupunki joutuu maksamaan kaksinverroin korjaamisesta aiheutuvasta työstä.
3112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Uutisten mukaan Littoisten suunnalla jo poksahti aamulla.

Onnea turkulaiset! Kyllä töitä riittäisi korjauksissa.

Silti hamutaan 2011-karkeloita!

On vikaa korvienkin välissä!

Äänestä
  • Siinä ei yhden kulttuurikaupunkivuoden rahoilla pitkälle pötkitä. Ja vaikka jostain risteyksestä alotettaisiin, rikkoja tulisi toisaalla. Menisi kaksinkertaiset rahat yhteen syssyyn?

    Kyä tässä katastrofissa on edettävä suunnitelmallisesti tai ainakin kieli keskellä kämmentä!?

    Äänestä

  • mittava kirjoitti:

    Siinä ei yhden kulttuurikaupunkivuoden rahoilla pitkälle pötkitä. Ja vaikka jostain risteyksestä alotettaisiin, rikkoja tulisi toisaalla. Menisi kaksinkertaiset rahat yhteen syssyyn?

    Kyä tässä katastrofissa on edettävä suunnitelmallisesti tai ainakin kieli keskellä kämmentä!?

    Ilman muuta on selvää, että monenlaisia poksahduksia tapahtuu jos ei jatkuvasti investoida huoltoon niin kaupungilla kuin yksityiselläkin. Se siinä yksityistämisessä ja suurten voittojen keräämisessä onkin vaarana, että omaisuuden hoito ja huolto jää kun halutaan äkkiä kotouttaa omalle tilille mahdollisimman paljon. Jos pidetään hyvänä johtajana sellaista joka säästää korjauskustannuksissa ja tuottaa parhaat osingot niin se kaatuu tulevaisuudessa seuraajan niskaan. Tämähän nyt on päivänselvä asia. Ja suurelta osin se kaatuu ns. tavallisten ihmisten niskaan joiden verovaroin alkuperäinen infrastruktuuri on rakennettu. Siksi virkahenkilöiden ja poliitikkojen tulisi olla erittäin tarkkana yhteiskunnan omaisuuden lahjoittamisissa yksityiselle ja erityisesti mediaihmisiltä kaivataan tarkkaa seurantaa ja kritiikkiä vallanpitäjien työntekoa kohtaan, ei niinkään nuoleskelua ja yksityielämän penkomista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


johdot!? kirjoitti:

Suurin osa Turun vesijohdoista on liki satavuotiaita. Maan roitiintuessa ja ilmojen lämmetessä ne alkavat satavarmasti poksahtelemaan. Viime vuosina on vielä luultu että kasvihuoneilmiö on totta, ja vesijohtojen asennuksissa on haluttu säästää asentamalla ne aiempaa lähemmäs maan pintaa. Satavarmaa on, että näin asennetut uudetkin putket routa rikkoo. Sääliksi käy Turun veronmaksajia, jos nekin putket hajoo pyhän tai yön aikana, jolloin kaupunki joutuu maksamaan kaksinverroin korjaamisesta aiheutuvasta työstä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu