Hoitokokousjulmuuksista vaietaan

Hoitokokousjulmuuksista halutaan vaieta pysyvästi. SRK ei ole ottanut kuuleviin korviin hoitokousjulmuuksia, saati pyrkinytkään korjaamaan maailman suurinta mummujen viha tekoja.

Samoin on insestiteot. Asiat salataan verkostoissa, halutaan painaa villasella jos isä on rakastellut omia lapsiaan. Lapset saavat kärsiä, isä ei.

Varastelut ja psykopaatti-isät unhoitetaan, vaikka tiedetään, että paljon niitä on.

Lasten luunmurtumat (joita tiedetään) laitetaan kaatumisen päälle, vaikka aiheuttaja on rankat pahoinpitelyt.

Kouluista ollaan pois, silmä mustana, kaatui pyörällä (isä löi)

Voi voi, kun asioista ei uskalleta keskustella. Aikoinaan keskustelin lasten lääkärin kanssa, joka ilmoitti, kuinka useasti vl-lapsen neisyyden vie oma isä. Näistä vaietaan.
4122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

vastuu hoitokokousjulmuuksista on siirretty uhreille. Myöskään vl-pedofilin tai vl-insesti-isän ei tarvitse uhriltaan anteeksi pyytää -riittää kun hoitaa asian esivallan kanssa!

Lapsen etu ei käy edes vl-päättäjän mielessä. Tärkeintä on oman yhteisön maine, vaikka lapset kuinka kärsisivät!

Äänestä
  • kasaan kuin pannukakku liian kuumassa uunissa, tämä niin autuaaksi tekev'ä uskonlahko.

    Äänestä

  • Roskalla vaan kirjoitti:

    kasaan kuin pannukakku liian kuumassa uunissa, tämä niin autuaaksi tekev'ä uskonlahko.

    vl-yhteisössä avoimesti. Jokainen vl haluaa päästä asemaan, jossa lähimmäistä saa nöyryyttää. Hoitomies-saarnaaja-julmuri on vl-ihanneasema.

    Äänestä

MIKSI ET ILMOITA VIRANOMAISILLE JOS KERRAN TIEDÄT TÄLLÄISTÄ TAPAHTUVAN TEET ITSE RIKOKSEN ILMOITTAMATTA VIRANOMAISILLE JULMUUKSISTA ILMOITA HETI ÄLÄKÄ ODOTA!!!!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lokaantti. kirjoitti:

Hoitokokousjulmuuksista halutaan vaieta pysyvästi. SRK ei ole ottanut kuuleviin korviin hoitokousjulmuuksia, saati pyrkinytkään korjaamaan maailman suurinta mummujen viha tekoja.

Samoin on insestiteot. Asiat salataan verkostoissa, halutaan painaa villasella jos isä on rakastellut omia lapsiaan. Lapset saavat kärsiä, isä ei.

Varastelut ja psykopaatti-isät unhoitetaan, vaikka tiedetään, että paljon niitä on.

Lasten luunmurtumat (joita tiedetään) laitetaan kaatumisen päälle, vaikka aiheuttaja on rankat pahoinpitelyt.

Kouluista ollaan pois, silmä mustana, kaatui pyörällä (isä löi)

Voi voi, kun asioista ei uskalleta keskustella. Aikoinaan keskustelin lasten lääkärin kanssa, joka ilmoitti, kuinka useasti vl-lapsen neisyyden vie oma isä. Näistä vaietaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu