Vanhanen tyrmätään
pool set
21166
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
--Jos Vanhasen juttu etenisi rikostutkintaan asti, mahdolliset rikosnimikkeet voisivat olla asiantuntijoiden mukaan virkavelvollisuuden rikkominen tai virka-aseman väärinkäyttö.
Onko valtakunnanoikeuden käsiteltävä asia?
Juhantalo joutui sen eteen, kun oli ministeri rötöstelyjensä aikana.
Tokihan Juhantalolla on muitakin tuomioita kuin valtakunnanoikeuden antama.
Ja Jäätteenmäki ei ollut ministeri valehtelukampanjansa aikana, joten hän joutui vain käräjäoikeuteen, jonka päätökseen sekä hän että hänen pauloihinsa joutunut toinen kepulainen tyytyivät.
Jäätteenmäki porskuttaa, muta hyväksikäytetty Manninen menetti virkansa hieman ennen normaalia eläkkeellepääsyään.
Surullista, mutta tyhmyydstä sakotetaan.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Valtakunnanoikeus
Ministerinä oloaikana.
Vieläpä pääministerinä.
Joten valtakunnanoikeus on paikka, jossa Vanhasen tekoja tulee käsitellä.
http://kuvat.uusisuomi.fi/sites/default/files/imagecache/suurennettu/kuvat/vanhanen.jpg
nikkiäni. Tosin se on rekisteröimätön mutta silti.
Minä olen käyttänyt pool set nikkiä jo 1997.
Mutta voin lopettaa sen käytön, etten tulisi yhdistetyksi sinuun;)
ps. kuis muuten?
tympäsee kun porukkaa kiinnostaa yleensä homoilu ja anustapit aika vähän asiallisia mielipiteitä.
http://galleria.suomi24.fi/profile.do?alias=PoolSet
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Rikosprofessori tyrmää Vanhasen puolustelut täysin perusteettomina/11352524...
korkeimmat virkamiehetkään näkyy riippumattomia politiikan ikeestä. nyt Demarivirkamies, lisäksi vielä tuomarin asemaa käyttävä on Vanhasen kimpussa. Edeltäjä on sanonut että vaalirahoitus ei ole aiheuttanut esteellisyyttä.
Jos tuo Vnahasta vastaan menee lä'pi, se tarkoitta että' yksikään Demari ei voi käsitelllä hallutksessa ministerinä mm. eläkekysymyksiä. Ei mitään työelämään kuuluvia a ssioita, koska ne on saaneet vaalitukea ammattiyhdistysliikkeeltä.
Tuo voisikin olla hyvä. Saataisi vasemmisto kokonaan työlaisäädännön laatimisen nulkopuolelle.
Mutta saattaisi mennä aika vaikeaksi noiden asioiden käsittely koska voisi tulla eteen tilanne että koko hallitus on jossakin asiassa täysin jäävi. Seuraavana voidaan kysyä mikä aiheuttaa eduskunnassa kansanedustajille jääviyden? Onko vasemmiston jäävättä itsensä äänestyksessä kaikissa työlainsäädäntöön liittyvissä asioissa.
Juuri median edustajat totesivat että ei toimitajat voi olla irrallaan poliittisesta taustastaan. Kylläkin kiertelemällä. Stiller vain pisti ne tunnustamaan asian.
Riippumatonta tahoa ei näytä olevan. Ei edes oikeuslaitoksessa. puoluesidonnaisuus tulee aina esille jossakin muodossa. Tuo murentaa koko valtion hallinnon uskottavuutta, varsinkin sellaisissa asioissa joissa on kyse poliitikkoon kohdistuvasta asiasta.
Niin oli myös Rusin tapauksessa. Siinäki npoliisin mandaatilla toimivat tahot osallsituivat poliittiseen kaupan tekoon.
Missä olet menossa SUOMI? Joko sontajournalismi ulotetaan oikeuslaitokseenkin?
"Edeltäjä on sanonut että vaalirahoitus ei ole aiheuttanut esteellisyyttä".
Kerropa ensin tarkalleen, mitä Vanhanen on väittänyt kysyneensä?
Tuo edeltäjä muuten ei ole vahvistanut Vanhasen kysyneen ylipäätään mitään ja itsekin ihmettelen, kuinka huonomuistinen Vanhanen nyt yllättäen muistikin kysyneensä jotain asiasta, joka tuli pyytämättä ja yllättäen hänen silmilleen (vai pitäisikö sanoa julkisuuteen)?
Vanhanen olisi voinut kertoa asian jo aiemminkin, miksi vasta nyt?
"Demarivirkamies, lisäksi vielä tuomarin asemaa käyttävä on Vanhasen kimpussa".
Kerrotko, mistä voin tarkistaa Jonkan puoluetaustan?
Jonkka antoi pekkaroijalle synninpäästön soffatapauksessa.
Joka olikin ihan oma lukunsa, jota ei voi verrata tapaus Vanhaseen.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8809985#comment-42330608
"Vanhanen olisi voinut kertoa asian jo aiemminkin, miksi vasta nyt?"
=====Kukaon aikaisemmin kysynyt Vanhaselta? Vasta kun Jonkka huomasi että tuossahan hyvä poliittisen vaikuttamisen npaikka niin joku kysyi. Jonkkakin haluaa olla keräämässä "kunniaa" vanhasen kaatmisesta:D Kova on kilpialu asiasta kuka kunnian saa!
Minkään asian selvennykseksi en lue jonkun mielipidekirjoitusta.
Lukematta jäi.
Kuten sinulla vastaamatta kysymykseen, mitä Vanhanen väitti kysyneensä?
Ja mitä hyödytti Vanhaselta kysyä nuorisosäätiön asioista silloinkaan, kun Vanhanen piti ns. tiedotustilaisuutensa YLE:n läheyksen tiimoilta?
Hän kun ei suostunut vastaamaan niihin kysymyksiin!
Hän jankutti tuppeensahatuista laudoista, vaikka kysyttiin nuorisosäätiön asioista.
Kunnian Vanhasen kaatamisesta jättää kuittaamatta varmaan kaikki muut paitsi Vanhanen, joka itse kaatoi itsensä.
kun henkilö vaihtuu vaihtuu myös laki.
7 vuotta käytäntönä ollut julkinen asia on nyt yht'äkkiä laiton?
Miksi Jonkka ei ole aikaisemmin asiaan puuttunut?
Tuo vaaliraha on ollut tiedossa jo pressan vaaleita lähtien. Se on ollut julkista tietoa.
"kun henkilö vaihtuu vaihtuu myös laki."
Missä kohden niin on käynyt?
pettää. Se joka oli 2002 virkaa hotamassa on nyt eläkkeeellä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jaakko_Jonkka
"kun henkilö vaihtuu vaihtuu myös laki."
Missä kohden niin on käynyt, että' laki on vaihtunut tämän asian tiimoilta?
Päätöksenteko noissa valtion Raha-automaattiasioissa on monitahoinen.
Ensin Raha-automaattiyhdistys päättää kenelle rahaa esitetään jaettavaksi.
Sitten kyseinen ministeri valmistelee asian valtionvaraisnministeriöön. Valtionvarainministeriö tekee esityksen hallitukselle.
hallitus päättää lopullisesti rahan jaosta.
Noin moniportaisessa valmistelussa ei se että Pääministeri hallituksen puheenjohtajana on mukana ei tosiaankaan aiheuta suoraa esteellisyyttä. Tuki on käynyt Pääministeristä riippumatta jo pitkän valmisteluketjun läpi ja kun asia tulee hallitukseen siihen ei enää tehdä muutoksia. Ainoastaan eduskunta muuttaa jakoa jos siellä halutaan tai riittää kannatusta muutokselle.
Kyse on siitä kun esteellisyyttä mietitään pystyykö tai onko ollut vaikuttamassa Pääministerinä lopulliseen päätökseen rahan määrästä. muustahan hallituksen päätöksessä ei ole kyse. Hallitus ei muuta Raha-automaattiyhdistyksen esutystä, vaan antaa luvan jakaa raha jonka Raha-automaattiyhdistys on päättänyt jakaa.
Silloin Jos Vanhanen olisi ollut Raha-automaattiyhdistyksen hallituksessa päättämässä rahanjaosta olisi Vanhanen esteellinen hallituksessa.
Mietitäänpä aikaisempien hallituksien Pääministereitä. Lipponen.
Lipponen sai AY-rahaa vallitukena. Mihin päätöksentekoon Jinkan tulkinnan mukaan Lipponen ei olisi voinut osallistua.
Eläke- ja eläkemaksut. Sosiaaliturva, työelämän lainsäädäntö, Yritysverotus, tuloverotus....
Nämä kaikki on valmisteltu ns. kolmikannassa, eli ammattiyhdistysliike on ollut asioita valmistelemassa.
Katainen: Työnantajien osapuolen vaalirahoitus. Ydinvoimapäätös...
Eloinkeinoelämän lainsäädäntö, yritysverotus, yritystuet, finvera....
Entä Vihreiden ministerit.
Ympäristölainsäädännön käsittelystä ulkona.
Eli Jonkan tulkinta asiassa ei ole ongelmaton. Jonkan tulkinnan mukaan koko hallitus pitäisi tuomita esteellisyyssäännösten rikkomisesta.