Miksi teistit edelleen uskovat että rukoileminen toimii?
En ole esimerkiksi nähnyt yhdenkään amputoidun saavan raajansa takaisin, enkä tiedä yhtäkään tapaa millä rukouksen saisi toimimaan jos se olisi oikeasti toimiva.
En ole esimerkiksi nähnyt yhdenkään amputoidun saavan raajansa takaisin, enkä tiedä yhtäkään tapaa millä rukouksen saisi toimimaan jos se olisi oikeasti toimiva.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Rukoileminen on uskonnon osa, joten se lienee normaalia ainakin useimmille teisteille. Toinen juttu on sitten toimiiko se, eihän se toimi silloin kun olisi tilanne näyttää muille, mutta huhuja toki liikku aina. Kai tärkeintä tuossa on se että uskoo sen tehoon, vaikkei tehoa olisikaan :)
Ei rukous ole automaatti johona asioita sanellaan ja ne toteutuvat, vaan niissä on vastaanottaja, joka päättää mitä tulee tapahtumaan. Sen takia, voisin sanoa.
Rukous on hyvä paikka avautua ja purkaa itseään, koska voi mieltää että joku kuuntelee, vaikkei se vastaakaan. Niinhän se sanotaan menevän, että jumala tekee jos se päättää... mutta entä sattuma? Olisiko rukoilemasi asia sittenkin tapahtunut, vaikka et olisi rukoillut sitä, se olisi tapahtunut muutenkin?
Toimii tai ei toimi, syy sen toimintaan voidaan käsittää monella tavalla.
Rukoilu toimii samoin kuin toivomuskaivo.
samalla tavalla kuin se, että puhaltaa lapsen polvesta pipin pois.
Uskossa oleva pitää sillätavalla osaltaan yhteyttä Jumalaan, ja koska ihmisiä on niin paljon uskossa ja pysyy, niin todistuuhan niitä asioita silloin heille.
Rukous toimii, koska moni ihminen on uskossa ja asia todistuu heille henkilökohtaisesti. OK.
Tästä on vähän aikaa, kun kaikki ihmiset uskoivat maan olevan pannukakku. Ja sehän oli pannukakku, koska kaikki uskoivat niin. Sitten kun tarpeeksi usea vaihtoi mielipidettä, niin maa muuttui pikkuhiljaa palloksi. 50/50 suhteen vallitessa oli hetkellisesti käytössä maa-amerikkalainenjalkapallo.
Sateenvarjon mukana kantaminen myös ehkäisee sadetta. Joka kerta, kun otan sateenvarjon mukaani ei sada tippaakaan, mutta jos jätän varjon kotiini, sataa. Tupakan sytyttäminen tuo linja-auton heti pysäkille. Joka kerta kun vaihdan kaupassa kassajonoa, edellinen jono alkaa vetämään nopeammin. Sama koskee myös kaistanvaihtoa ruuhkassa. Subjektiivista? Eeei... ei ollenkaan.
Kannattaisiko asiasta tehdä tilastoa? Ei kannata, mitä sitä itsestäänselvyyksiä tutkimaan...
Rukoilun tuloksien tilastoimisessa on lisäksi se ongelma, että "jumalalla ei ole mitään tarvetta lähteä mukaan" sellaisiin epäuskoisten rienausyrityksiin. Vai miten se sanamuoto olikaan, uskovaiset?
Kaikessa taikauskossa on omat rituaalinsa ja poppakonstinsa. Ei kai se sen kummallisempaa ole.
Eihän kännykkäyhteyskään ole mitään pölyjen pyyhkimistä, vaan oikea yhteys, vaikka sinä et vastaanottajaa halpispuhelimella näe.
lähteekö rukoilemasta ihmisestä elektromagneettista säteilyä samalla tavalla kun kännykän antennista ? eipä taida.
Rakenne on niin ovela. Kristinuskossahan jumala antaa, minkä parhaaksi katsoo. Rukoilemisessa ei saisi ensisijaisesti kerjätä, vaan sen pitäisi olla puhetta jumalalle. Joten myös 'tapahtukoon kuitenkin sinun tahtosi' kuuluu asiaan. Nooh, toisinaan elämässä toiveemme toteutuvat. Jos olet juuri rukoillut, on tietysti näin halutessasi sinulle selvää, että rukousvastaushan se oli. Toisinaan ne eivät toteudu. Jos olet rukoillut, niin halutessasi tämä on jumalan vastaus sinulle ja jossakin vaiheessa myöhemmin voit ymmärtää, että ei se ehkä olisikaan ollut hyvä, jos se rukous olisi toteutunut. Tai jos mielestäsi olisi, niin jumala tietää paremmin. Ja toisinaan toiveet toteutuvat viiveellä - jumala ei aina vastaa heti.
Joten kun ihminen haluaa uskoa, rakenne on tehty sellaiseksi, että hän voi niin tehdä riippumatta siitä, että rukoilu ei anna sen parempia 'tuloksia' kuin rukoilematta jättäminen.
Paljon aukkopaikkoja tietysti ei-teistin mielestä rukoilemisen logiikassa on, mutta teistihän ei usko meidän mitään tajuavan asian tiimoilta vailla kuuluisaa pyhää henkeä, joten meidän kysymyksemme ohitetaan (vaikka sisimmässä joskus tuntuisikin vähän siltä kuin niissä olisi pointtinsa...).
Jokuhan täällä selitti että jumala vastaa rukouksiin aina. Rukousvastauksia voi olla kolmea lajia: "kyllä", "ei" ja "odota". Ja kas, näinhän siinä käy joka kerta!
Vähän kuin entinen koiramme joka totteli aina heti kun sille sanoi että "Pysy siinä tai lähde liikkeelle!".