Eilen tuolla nimimerkki ”vanha demari” oli vihastunut siksi, että jotkut demaritkin täällä hänen mielestään rikkovat demarien ja kepun suloista hallitussopua. Minä ainakaan en halua kuulua sellaisiin häiriköihin. Olen koettanut tehdä parhaani ollakseni kepulaisille mieliksi ja osoittaakseni yhteistyö- ja auttamishaluani kaikin tavoin. Muutama päivä sitten viimeksi yritin kirjoittaa kauniisti ja opastaa kepulaisia samaan heidän kirjoitustensa rakentavalla kritiikilläni. Mutta miten reagoitiin!
Minun kaunista stadinkieltäni haukuttiin siansaksaksi ja mongerrukseksi, jota sivistyneet ihmiset eivät ymmärrä. Toivottiin minun kirjoittavan hyvällä suomella tai käyttävän jotakin muuta kulttuurikieltä. Yritin sitten kirjoittaa pitkän juttuni (vastapalvelukseni) aivan kirjakielellä ja näkemisentoivotukseni esitin sitten useammalla kulttuurikielellä, mutta ei tuo parantanut asiaa. Korostin myös molemminpuolista suurta merkitystä toisillemme. Yhteistyötämme vahvistaakseni laitoin vielä loppuun kauniin runon. Mutta huonosti minut tuosta kaikesta vaivannäöstä palkittiin, haukuttiin vaan.
Mutta minä en luovuta! Tuo nimimerkki ”vanha demari” (joka tietenkin on sellainen, eihän kepulainen valehtele) rohkaisee minua yrittämään uudestaan ja tarvittaessa taas uudestaan, vaikka ”seitsemänkymmentä kertaa seitsemän kertaa” Jeesuksen kehotuksen muistaen. Nyt koetan kieltä, minkä luulisi olevan kepulaisille suorastaan pyhää, sillä puhutaanhan sitä Ilkan levikkialueella. Käytän hyväkseni runoa, jonka alkuosan olen esittänyt jo joskus aikaisemmin. Tämä perustuu isokyröläisen Matti Nummensalon runoon ”Hymni miehille”. Ihan vähän vain olen joutunut sitä muuttelemaan sieltä täältä:
HYMNI KEPULLE II
”Teitä taitaa pikkuusen tuumoottaa
jotta mistä nyt oikein tuuloo.
Tätä varmaan Härkösen Oivakin
vain koiranjuaneksi luuloo.
Kun ne remarit on sellaasia
että niistä ei koskaan tiärä,
ne saattavat herkkäuskoosia
heleposti höplästä viärä
Mutta minä ny vannon ja vakuutan:
Täm´on rehtiä ystävyyttä.
Oon teitä niin useen morkannu
ja haukkunu aivan syyttä.
Nyt tahron kaiken mä sovittaa
ja paremman luantoni näyttää.
Kas, osaanhan sentään mä itteni
myös ihmisiksikin käyttää
Kas, mua on alkanu vaivata
vähä sellaane synnintunto.
Miks´ aina vain tarttis marmattaa
mik´ on kepun kyky ja kunto?
Toista näkökantaa ei useenkaan
oo julukisuutehen tuatu.
Meirän miälestä kepu on tänne vain
remarien ristiksi luatu.
Me remarit emme kepulle
kovin häävistä arvua anna.
Ei teille me lauluja laulella
eikä ruusua rintahan panna.
Ja meitä remareita kun kehutahan
niin aivan me unohretahan
että iliman kepua meitäkään
ei niin hyviksi huomattaaskaan.
Ja kumminkin: Ne on kepuleita
joihin usein me toivon paamma,
ja joihin me niin kuin muurihin
taas jällehen nojata saamma.
Se on ihmisluanto sellaanen
jotta kiitoksen sana on lujas,
mutt jos kepu meitä ei kuuntelis
pian oltasiin umpikujas.
Jotta ei se ny yhtään liikaa oo
täs teitäkin kehua kerran,
ja kunniaksenne runoilla
liiotellenkin himpun verran.
Me tiärämmä mistä te tykkäättä.
En mä turhan takia hyäri.
Tie kepulaasenki syrämmehen
käy kuulorööriä myäri
Kas, aikansa kutakin aikaa on.
En mä aina näin teitä suasi.
Ja ennen kuin uuresta kiitetähän
voi kulua usiee vuasi.
Jotta olkaapa oikeen pankkohon
ny sopivan sorttises olos.
Kuka tiätää, mitä jo huomenna
on yhteiseloomme tulos…
Vaikka kundi diggaa eniten ihanaa stadinkieltä, hallitsee hän jotenkuten myös muutamia murteita tästä kauniista kielestämme. Eikös tuo runo sitä osoita? No, pohojalaasilta pyyrän anteheksi, jos ei menny ihan oikehen. Mielestäni kuitenkin aika hyvä suoritus stadin kundilta! Kuuntelen aplodeja! Kiitos, kiitos, riittää jo!
Ja hyvä tarkoitushan on tärkeintä, eikö niin! Kukapa voisi epäillä minun tarkoitusperieni puhtautta!
Minun kaunista stadinkieltäni haukuttiin siansaksaksi ja mongerrukseksi, jota sivistyneet ihmiset eivät ymmärrä. Toivottiin minun kirjoittavan hyvällä suomella tai käyttävän jotakin muuta kulttuurikieltä. Yritin sitten kirjoittaa pitkän juttuni (vastapalvelukseni) aivan kirjakielellä ja näkemisentoivotukseni esitin sitten useammalla kulttuurikielellä, mutta ei tuo parantanut asiaa. Korostin myös molemminpuolista suurta merkitystä toisillemme. Yhteistyötämme vahvistaakseni laitoin vielä loppuun kauniin runon. Mutta huonosti minut tuosta kaikesta vaivannäöstä palkittiin, haukuttiin vaan.
Mutta minä en luovuta! Tuo nimimerkki ”vanha demari” (joka tietenkin on sellainen, eihän kepulainen valehtele) rohkaisee minua yrittämään uudestaan ja tarvittaessa taas uudestaan, vaikka ”seitsemänkymmentä kertaa seitsemän kertaa” Jeesuksen kehotuksen muistaen. Nyt koetan kieltä, minkä luulisi olevan kepulaisille suorastaan pyhää, sillä puhutaanhan sitä Ilkan levikkialueella. Käytän hyväkseni runoa, jonka alkuosan olen esittänyt jo joskus aikaisemmin. Tämä perustuu isokyröläisen Matti Nummensalon runoon ”Hymni miehille”. Ihan vähän vain olen joutunut sitä muuttelemaan sieltä täältä:
HYMNI KEPULLE II
”Teitä taitaa pikkuusen tuumoottaa
jotta mistä nyt oikein tuuloo.
Tätä varmaan Härkösen Oivakin
vain koiranjuaneksi luuloo.
Kun ne remarit on sellaasia
että niistä ei koskaan tiärä,
ne saattavat herkkäuskoosia
heleposti höplästä viärä
Mutta minä ny vannon ja vakuutan:
Täm´on rehtiä ystävyyttä.
Oon teitä niin useen morkannu
ja haukkunu aivan syyttä.
Nyt tahron kaiken mä sovittaa
ja paremman luantoni näyttää.
Kas, osaanhan sentään mä itteni
myös ihmisiksikin käyttää
Kas, mua on alkanu vaivata
vähä sellaane synnintunto.
Miks´ aina vain tarttis marmattaa
mik´ on kepun kyky ja kunto?
Toista näkökantaa ei useenkaan
oo julukisuutehen tuatu.
Meirän miälestä kepu on tänne vain
remarien ristiksi luatu.
Me remarit emme kepulle
kovin häävistä arvua anna.
Ei teille me lauluja laulella
eikä ruusua rintahan panna.
Ja meitä remareita kun kehutahan
niin aivan me unohretahan
että iliman kepua meitäkään
ei niin hyviksi huomattaaskaan.
Ja kumminkin: Ne on kepuleita
joihin usein me toivon paamma,
ja joihin me niin kuin muurihin
taas jällehen nojata saamma.
Se on ihmisluanto sellaanen
jotta kiitoksen sana on lujas,
mutt jos kepu meitä ei kuuntelis
pian oltasiin umpikujas.
Jotta ei se ny yhtään liikaa oo
täs teitäkin kehua kerran,
ja kunniaksenne runoilla
liiotellenkin himpun verran.
Me tiärämmä mistä te tykkäättä.
En mä turhan takia hyäri.
Tie kepulaasenki syrämmehen
käy kuulorööriä myäri
Kas, aikansa kutakin aikaa on.
En mä aina näin teitä suasi.
Ja ennen kuin uuresta kiitetähän
voi kulua usiee vuasi.
Jotta olkaapa oikeen pankkohon
ny sopivan sorttises olos.
Kuka tiätää, mitä jo huomenna
on yhteiseloomme tulos…
Vaikka kundi diggaa eniten ihanaa stadinkieltä, hallitsee hän jotenkuten myös muutamia murteita tästä kauniista kielestämme. Eikös tuo runo sitä osoita? No, pohojalaasilta pyyrän anteheksi, jos ei menny ihan oikehen. Mielestäni kuitenkin aika hyvä suoritus stadin kundilta! Kuuntelen aplodeja! Kiitos, kiitos, riittää jo!
Ja hyvä tarkoitushan on tärkeintä, eikö niin! Kukapa voisi epäillä minun tarkoitusperieni puhtautta!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Pohojam'maalla on tapana sanua: "Turpa kiinni! Runua tuloo!". Saas nähärä menikö kepun kalijuhun.
Aika hyvin murre oli hallussa - tosin e-pohjanmaalla on useita eri murteita, joten "oikeaa murretta" ei voi sanoa olevan. Tässä ensimmäiseen säkeistöön pari pientä viilausta:
Teitä taitaa pikkuusen tuumoottaa
notta mistä ny oikeen tuuloo.
Tätä varmhan Härkösen Oivaki
vain koirajjuaneksi luuloo.
Kun ne remarit o sellaasia
että niistä ei koskaan tiärä,
ne saattaa herkkäuskoosia
heleposti höplästä viärä
Wiljami
Vaikka se joskus siun tarkoitusperien puhttaus hieman eppäilyttää, kai sie kunnon sälli oisit ollu, jos oisit savossa äitis kanssa aikkoos viettäny. Tuo piäkaapungin humussa olo on sen verran piätä sekkoottana, ett' tolokkuu ei ilimiselevästi ainakkaan järin merkittävästi ou tullunna lissee, pikemminnii päinvastoin.
Mutta out kai sie sen verran etenkehanen rumpluuttaja, että voipi siitä kait olla jottain järenhiventä kuitennii jälellä. Kun vielä ossoisit kiänttee nokkoos muuvallekkii, ku ommaan ihttees siusta vois vielä tulla aika sälli.
Kiitoksia voan kaoniista sanostasj, Terttu. Soppiihan sitä tok eppäellä minun tarkotusperräen puhtaotta, mutta en kaet minä kehtoes valehella, sen aenakaan Sinulle, Terttu.
Hyvvee jatkoa voan!
Kikkeliskokkelis, sul on mun luonto.